Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oman elämän elämisen vaikeus, kun lapset jo teinejä
01.06.2019 |
Olen kevään aikana havahtunut tilanteeseeni. Nelikymppinen yksinhuoltaja vakituisessa, mutta uuvuttavassa työssä... Lapsista vanhempi opiskelee lukiossa ja nuorempi yläasteella, aina omissa menoissaan. Tytär elää sitä elämää, mitä itsekin elin, mutta paremmin (mistä olen tietysti hänen puolestaan onnellinen) . Itse keskityin nuoruudessa opiskeluun ja suorittamiseen, mutta hankin myös runsaasti upeita kokemuksia, joiden jäljiltä viimeiset elämänvaiheet ovat tuntuneet lähinnä lattealta jumittamiselta.
Järjestelen asioita ja teen töitä, jotta lapsillani olisi hyvä. Nykyään he kuitenkin valitsevat omat menonsa. Huomaan, että voin alkaa miettiä enemmän itseäni ja sitä mitä minä haluan, muttei se ole niin helppoa.
Haluaisin matkustaa, syödä terveellisemmin, liikkua säännöllisesti, mahtua niihin persoonallisiin vaatteisiin joita kaappini on pullollaan, tehdä käsitöitä, taiteilla ja löytää joskus vielä läheisen ihmissuhteen. Mutta mikään noista ei ota tapahtuakseen, koska arki vie ja töiden jälkeen olen sama tylsä minä kuin niin monta vuotta jo.
Miten pääsisin eteenpäin? Onkohan kukaan muu samassa tilanteessa tai kokenut vastaavaa?
Kommentit (7)
Jaksa vielä vähän aikaa, pari kolme vuotta niin sinulla on aikaa liikaakin käsissäsi. <3 Ja toisaalta, helposti sitä tekee itsestään liiankin korvaamattoman, ettei muka voisi tehdä itselle tärkeitä asioita. Tee pieniä kivoja asioita kerrallaan ihan omaksi iloksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitin aiemmin tänään vähän samasta aiheesta mutta se keskustelu ei oikein lähtenyt käyntiin. Tuossa kuitenkin mun lähitulevaisuuden suunnitelmia, heti kun lapset lähtevät pesästä.
"Olen kahden pojan yh ja ajattelin että nyt kun alkavat olla jo isoja, pääsisin tekemään jo omiani ja jättämään heidät kotiin. Mutta ei! Eivät päästä mua vaeltamaan, eivät telttailemaan tai mitään muutakaan yön yli ulkoharrastusta. Jotain voi mukamas sattua. Siis miten niin? Esim. autossa yöpyminen on ihan nou-nou! Haluaisin tutustua muihin vaellushenkisiin ihmisiin, saada uusia ystäviä ja tuttavia pelkästään naisistakin, ei mitään miesystävää välttämättä. Mutta ei. En saa lähteä tuntemattoman edes naisen kanssa patikoimaan muutamaksi tunniksikaan. Tekisi mieli sanoa että odottakaas vaan kun muutatte pois kotoa, silloin ei tästä mammasta enää näy kuin auton perävalot kun itsekin karkaan maailmalle! Mutta ei uskalla vielä, muuten eivät lähde ikinä."
Mmm... Tutulta kuulostaa. Jokainen päivä palautuu uriinsa, vaikka kuinka alkaisi hyvin. Itse pilaan päiväni retkahtamalla aina syömään joko liikaa tai vääriä asioita, ja sitten taas masentaa.
Ihan sama täällä! Lasten kesäsuunnitelmat on kavereiden kanssa, heidän kanssaan mennään huvipuistot, leffat, kylpylät ja rannat.
Joku kotiseutujuttu minun kanssa ei enää ole niin mieluisa. Mietin sitten kenen kanssa nyt menen. Lisäksi lapset eivät vielä ole sen ikäisiä että heidät voisi jättää yksin yöksi.
Itsekin olisin halukas liikkumaan ja kokemaan, mutta vielä pitää täällä olla ruoka pöydässä ja pesukone pyörimässä. On sitä arkea tässä jo 16v pyöritettykin tunnollisesti.
Niin kai se on kuin joku kirjoitti että muutama vuosi vielä niin pääsee menemään!
On tämä haikeaa. Minä olen viihtynyt lasten kanssa todella hyvin, mutta enää he eivät niin välitä seurastani. Puolisoa ei ole, eikä erityisen läheisiä ystäviäkään. Työkavereita on, mutta he saavat sellaisina säilyäkin. Mietinnän paikka kuitenkin, miten järjestellä elämä tästä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma teinini pyysi juuri kesän kunniaksi kotiintuloajan myöhentämistä klo 21 -> 22. On ok, mutta huomaan kaipaavani häntä iltaisin.
Alue: Aihe vapaa
Aloita niistä pienemmistä ja helpommista muutoksista, kuten liikunnan lisäämisestä esim. lenkkeillen. Jätä reilusti jotain kotona tekemättä tai tee sitten kun sopii.
Itselläni on ensimmäistä kertaa koko aikuisen elämän aikana se tilanne, ettei ole alaikäistä lasta. Toki nuorempi asuu edelleen kotona, mutta valmistuu vuoden päästä ja käy sitten armeijan.
Meillä ei ole eletty täysin suorassa putkessa, on muutettu ja tehty pätkätöitä jne, mutta tunnistan eläväni itsekin ylimenokautta. Elämässä on ollut viime vuosina yhtä sun toista, läheisen kuolemaa ja muita stressaavia asioita, mutta rauhan lisäksi tunnen tarvitsevani muutakin.