Vaivaamaan jääneet televisiosarjat
Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.
Kommentit (1369)
Vierailija kirjoitti:
Sopranosin loppu oli se, että Tony Soprano kuoli. Siksi musiikki loppui kesken ja ruutu meni mustaksi, koska Tony ei enää nähnyt eikä kuullut mitään.
Mutta olihan se aika antikliimaksi. Olisi vaikka näytetty miten Tony makaa kuolleena ja musiikki pauhaa, niin kuin Breaking Badissa tehtiin.
Tää on jo vanha kommentti, mut pakko sanoa et minulla iho menee vieläkin kananlihalle kun mietin Sopranosin loppua. Se kun kaikki näyttää olevan hyvin, mutta sitten kuitenkin... Tunnelma on jotenkin omituinen, sellaista hämärää vilkuilua. Ja yhtäkkiä ruutu mustaksi ja täyshiljaisuus. Ei mikään sarja pääty noin vaikuttavasti.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen hyvin outo ja kiehtova amerikkalainen sarja kuin Carnivale tuli joskus 2000-luvun alkupuolella. Se sijoittui kiertävän sirkuksen ympäristöön, eräänlaista maagista realismia. Mahtavia tyyppejä, elokuvamainen kuvaus.
Sitten se yhtäkkiä loppui kesken, juoni oli aivan levällään vielä. Ehkä se johtui siitä, että tapahtumiin alkoi kietoutua amerikkalainen uskonnollinen fundamentalismi. Rahoitus meni tms.
Muistaako joku tämän ja tietääkö lopettamisen syistä?
Johtuiko tuo peräti käsikirjoittajien/tuottajien tai vastaavien pitkästä lakosta noin vuonna 200 tai 2008, jolla oli suuria vaikutuksia monien sarjojen tuotantoon?
Itse asiassahan Hävyttömätkin jäi vaivaamaan, vaikka sarjassa olikin joku 10. kautta ja kai sarjan aikana kuluikin suunnilleen 10 vuotta. Vain se nuorin lapsi oli sarjan lopussa enää lapsi tai kovin nuori. Samat näyttelijät noita hahmoja koko sarjan ilmeisesti tuota nuorinta lasta lukuunottamatta näyttelivätkin. Sarja toki toisti itseään, mukana oli homojen on-off-suhde, joka tosin oli lopulta onnellinen ja jossakin vaiheessa myös arvasin lopussa hulttioisän kuolevan. Jäi tosin vähän epäselväksi kuoliko pelkästään koronaan vai kaikkiin muihin vaivoihinsa, ilmeisesti yhteisvaikutusta oli. Sairasti siis kuitenkin koronaa kuollessaan. Ehkä se sarjan ronskius sitten jäi jotenkin vain vaivaamaan kun harvoin noin ronskeja sarjoja kuitenkaan on. Ilmeisesti amerikkalaisen kaapelikanavan sarja oli, vaikka Suomessa ihan Subilla esitettiinkin kun eiväthän ne amerikkalaisten ilmaiskanavien sarjat ihan tuollaisia ole.
Hämmentävää,miksi Rosa muuttui uusimmalla kaudellaan täydeksi propagandaksi oikeista asioista ja alkoi käsittelemään todellisia kaikkien tietämiä rikoksia ns. tositapahtumiin perustuvina tapauksina.

Siis Roba
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiirulainen kirjoitti:
Kotilieden lämpö - brittisarja muutaman vuoden takaa. Miehensä kaltoinkohtelema Pat oli löytämäisillään uuden onnen.
Tämä sarja jäi kyllä niin kutkuttavaan kohtaan, että harmittaa ihan tosissaan, ettei
sille tehty enää jatkoa.Pat oli minunkin suosikkini ja hänen miehensä suorastaan pelottava.
Jäi kyllä liian jännittävään kohtaan! Lentokone oli syöksymässä siihen taloon, jossa oli vastasyntynyt vauva ja sen vanhemmat ja isä näki ikkunasta koneen tulevan suoraan kohti.. oli siis sota -aika. Vain vauvan itku jäi kuulumaan talon raunioista. Sellainen loppukohtaus sarjalla.
Tarinalle on kirjoitettu jatkoa, mutta se on vain kirjassa, joka on englanninkielinen. Muistaakseni Jambusters. Onko kukaan lukenut? Tv-sarjaa ei tuottaja suostunut jatkamaan hartaista pyynnöistä huolimatta.
Itse arvelen (siis vain arvailen) siinä tapahtuneen niin, että sen vauvan isoveli tyttöystävänsä kanssa joutuvat vauvan huoltajiksi, kun vanhenmat varmaan molemmat menehtyivät siinä traagisessa onnettomuudessa.
Tv-sarja pohjautui Jambusters - kirjaan, jonka perusteella käsikirjoittaja S. Block teki sarjakäsiksen. Kun ITV lopetti sarjan 2. kauden jälkeen, kirjoitti yli 30 000 ihmistä jatkoanomuksen, mutta jatkoa ei tullut. Senpä vuoksi käsikirjoittaja Simon Block kirjoitti tv-sarjalle jatkon 3 kirjan muodossa:
- Keep The Homefires Burning (The Complete Novel)
- A Woman's War
- A womans Courage
Kirjoja ei ole suomennettu eikä niitä löydy edes kirjastosta.
Vierailija kirjoitti:
Under the dome! Jätettiin kerta kaikkiaan kesken.
Oli huippusarja mutten enää muista miten loppui? Ehkä parempi etten muista jos oli huono loppu.
Ei niinkään jäänyt vaivaamaan, mutta Nooan perilliset -sarja. Tätä oon jäänyt kaipaamaan. Rakastin tätä sarjaa teininä. Vieläkin tykkäisin katsoa.
Mindhubter kirjoitti:
Mindhunter! Ärsyttää nii kovasti ettei siitä 3 kautta tullut. Yksi minun lemppari sarja Netflixistä. Varsinkin kun BTK murhaajaasta oli jo kohtauksia ekasta kahdesta lähtien mutta valitettavasti ohjelma taidettiin peruuttaa jolloinka BTK murhaajan kiinnijäämistään ei nähty. Ohjelma alkaa siis 1970 luvulta, BTK jäi vasta vuosia myöhemmin kiinni.
Mindhunter on yhdysvaltalainen rikosdraamasarja, jonka on luonut Joe Penhall ja joka perustuu John E. Douglasin ja Mark Olshakerin kirjoittamaan kirjaan Mindhunter - FBI ja sarjamurhaajan mieli.
Set in the late 1970s, two FBI agents are tasked with interviewing serial killers to solve open cases.
Jostain luin sellaisen huhun tuosta kolmoskaudesta, että siinä päähenkilöt olisi palkattu konsulteiksi Hollywoodiin. Eli siinä oltaisiin kuvattu Michael Mannin Manhunter-leffaa, ja myöhemmin Jonathan Demmen Uhrilampaita. Tää toteutumaton kolmoskausi ärsyttää aika paljon, kun näkee sitä tauhkaa mitä Netflix mieluummin tuottaa ja tuuppaa ulos.
Pitkä ketju ja on voinut jo ollakin, mutta Walking Deadin viimeinen kausi ei sitten näkynytkään Foxilla.
Mitenhän noille kävi?
Blacklist tuli Netflixiltä, mutta taisipa senkin viimeinen kausi hävitä jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkelin kosketus
H2O
My name is Earl
Toivoisin näistä uusintoja.
Toivon näiden lisäksi uusintana "Saatana saapuu Moskovaan".
Olin ihan unohtanut tuon Saatana saapuu Moskovaan, aivan huikea sarja! Sen veroista ei ole montaa. Kirjankin olen lukenut.
Olisi tosiaan hienoa, jos tulisi uusintana.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen hyvin outo ja kiehtova amerikkalainen sarja kuin Carnivale tuli joskus 2000-luvun alkupuolella. Se sijoittui kiertävän sirkuksen ympäristöön, eräänlaista maagista realismia. Mahtavia tyyppejä, elokuvamainen kuvaus.
Sitten se yhtäkkiä loppui kesken, juoni oli aivan levällään vielä. Ehkä se johtui siitä, että tapahtumiin alkoi kietoutua amerikkalainen uskonnollinen fundamentalismi. Rahoitus meni tms.
Muistaako joku tämän ja tietääkö lopettamisen syistä?
Minä muistan ja taisin myös jäädä kaipaamaan jatkoa. En tiedä, miksi loppui.En paljoa siitä muista muuta kuin että oli poikkeuksellisen hyvä sarja!
Muistisairas kirjoitti:
Muistaako kukaan suomalaista sarjaa varmaan 90-luvun alkupuolelta jossa pieni porukka ihmisiä toistensa kanssa keskustellen ratkovat eri murhamysteereitä? Aluksi kerrottiin lyhyehkö tarina, jossa joku murhataan ja sitten tämän porukan piti ratkaista tämä mysteeri. Enempää en sarjasta muista, mutta olisiko tullut perjantai-iltoisin TV:stä...
Ariadnen lanka! Oli ihan kiva ohjelma.
Muistaisiko kukaan, n. 90-luvun alussa, lyhyehkö (?) komediasarja, jossa oli pariskunta ja vaimon(?) vanhemmat. Vaimolla oli vaaleat runsaat hiukset ja jostain syystä mieleen on jäänyt myös vaimon iso valkoinen villapaita, jossa mustia ruusuja. Vaari taivutteli etusormiaan ja sanoi Excercises, exercises, we must do our excerecises. Näillä vihjeillä ei vielä Google osaa auttaa
Muistaako joku ruotsalaista sarjaa (ehkä 2000-luvun alusta?) jossa nuori mies ja nainen tapasi ja rakastui, kunnes heille selvisi että olivat sukulaisia, sisaruksia ehkä? Jäänyt mieleen vaan se vaalea hiuksinen nainen ja se että jotain hämminkiä niiden välille lopulta tuli. Se ei ehkä ollut puhtaasti nuorten sarja, vaikka teininä sitä tulikin katsottua.

Ai se ruotsalainen versio Salatuista elämistä, jota esitettiin Suomessa muutamana kesänä? Kielletty rakkaus oli tuon sarjan nimi, mutta ruotsiksi joku Erilaiset maailmat tai vastaava.

Joo, tuo se oli. Löytyy näköjään ihan wikipediastakin tietoa tuosta. Sitä ei taidettu näyttää suomessa kokonaan?
En jaksa lukee koko ketjua, mutta mulle se sarja on Haven. Jäi näkemättä se viimeinen kausi enkä oo sitä mistään löytänyt. Haluaisin tietää mitä siellä ladossa tapahtui ja mikä se lato edes oli. Toisaalta eihän nää nykysrjat pääty oikeen ikinä eikä mitkään asiat selviä vaikka päättyisivätkin joten 🤷🏻
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaako joku ruotsalaista sarjaa (ehkä 2000-luvun alusta?) jossa nuori mies ja nainen tapasi ja rakastui, kunnes heille selvisi että olivat sukulaisia, sisaruksia ehkä? Jäänyt mieleen vaan se vaalea hiuksinen nainen ja se että jotain hämminkiä niiden välille lopulta tuli. Se ei ehkä ollut puhtaasti nuorten sarja, vaikka teininä sitä tulikin katsottua.
Ai se ruotsalainen versio Salatuista elämistä, jota esitettiin Suomessa muutamana kesänä? Kielletty rakkaus oli tuon sarjan nimi, mutta ruotsiksi joku Erilaiset maailmat tai vastaava.
Joo, tuo se oli. Löytyy näköjään ihan wikipediastakin tietoa tuosta. Sitä ei taidettu näyttää suomessa kokonaan?
MTV3:lla esitettiin muutamana kesänä ensimmäisestä jaksosta johonkin asti, mutta kesken jätettiin. Tarkoituksena oli olla nimenomaan kesäsarjana Salattujen elämien ollessa kesän tauolla. Tuossa sarjassa kaikki asiat eivät suinkaan edes olleet samalla tavalla kuin Salatuissa elämissä, eivätkä päähenkilöt esim. samassa kerrostalossa asuneet. Yksi keskeinen henkilö tuon nuoren naisen äidin alkuperäinen näyttelijä muistutti todella paljon yläasteeni ruotsinopettajaa, josta tuli myöhemmin tuon koulun rehtori.