Vaivaamaan jääneet televisiosarjat
Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.
Kommentit (1369)
Vierailija kirjoitti:
Minä jäin kaipaamaan vai Don Matteota
Öh ei Don Matteoa ole lopetettu? Kausi 11 on nähtävillä areenassa ja kautta 12 kuvataan juuri.
Klaanin jaksoja löytyy YouTubesta. Summeri oli ihan paras ja siinä esitettiin paljon muitakin hyviä sarjoja.
Vierailija kirjoitti:
Sitten oli vielä 1990-luvulla joku MTV3:n esittämä sarja hyvin hämmentävä sarja, jossa joku valokuvaajamies kuvasi jotain kiellettyä, menetti muistinsa ja salaliitto eli joku salainen järjestö tuhosi miehen. Koko sarjan mies pakeni paikasta toiseen koko omaisuutensa yhdessä kassissa ja yritti etsiä vastauksia. Loppu ei tuonut toivottuja vastauksia tai selityksiä.
Mennyt elämä - Nowhere Man.
Thomas "Tom" Veil oli se valokuvaajan nimi. Näyttelijä oli Bruce Greenwood.
Vierailija kirjoitti:
Sopranosin loppu oli se, että Tony Soprano kuoli. Siksi musiikki loppui kesken ja ruutu meni mustaksi, koska Tony ei enää nähnyt eikä kuullut mitään.
Mutta olihan se aika antikliimaksi. Olisi vaikka näytetty miten Tony makaa kuolleena ja musiikki pauhaa, niin kuin Breaking Badissa tehtiin.
Sehän nimenomaan olisi ollut tylsää, että olisi päädytty noin kuluneeseen ratkaisuun.
Tämänkaltainen Black Swan/The Wrestling-tyyppinen loppu, jota voi vain arvailla, on täyttä kultaa.
Vierailija kirjoitti:
Heroes. Näytettiinkö sitä sarjaa ikinä loppuun suomen tv:ssä?
Sama! Muutimme ekan kauden jälkeen (2007) jossain vaiheessa jatkoa odotellessani Suomesta. Sarjaa on IMDB:n mukaan kuitenkin tehty vuoteen 2010 saakka. Jäi vaivaamaan, en ole törmännyt muualla sarjaan.
Seachange oli ihana. Ei jäänyt vaivaamaan, mutta muistan sen vieläkin hyvin.
Johnny Vicemyller kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko Veljeksissä Nick Nolte?
Ei ollut. Pääroolien esittäjien oikeat nimet olivat Kurt (PIIP) ja Tim (PIIP). Enempää en paljasta.
Oi Veljekset :) Alkuperäinen nimi muistaakseni The Quest. Olen siitä lähtien ollut ihan Timin lumoissa eikä näy loppua.
2004 tuli Summerin aikaan aussi-sarja Kadoksissa (alkup. Jeopardy). Olin silloin 14 ja tuo oli ihan kunnon nuorten sarja, kuten Klaanikin oli.
Tykkäsin ihan hirveästi. En muista juonta, mutta siinä nuoret lähtivät jonnekin viidakkoon. Sarjaa tuli vain yhden kesän, yhden kauden ajan.
Tiesin, että siitä oli toinen tuotantokausi, jota ei sitten pettymykseksi tullutkaan seuraavana kesänä.
Olin jo luopunut toivosta, kunnes huomasin ehkä seuraavana syksynä tai talvella, että yle oli alkanut näyttää Kadoksissa-jaksoja aivan yhtäkkiä randomilla paikalla, joskus tyyliin klo 16 tiistaisin. Tulikohan se jopa eri kanavaltakin? Missään ei mainostettu että sarja jatkuu ja sitä oli tullut jo jonkun aikaa. Olin käärmeissäni.
Olin niin pettynyt ja kellonajan takia unohdin katsoa, ettei siitä tullut sitten mitään. Ja oli hankala pysyä kärryillä keskeltä sarjaa.
Muistaakseni uusintoja ei tullut, vaikka niitä tulee kaikista muista sarjoista
Jostain luin, että kolmoskausi oli tehty aivan erilaiseksi, enemmän lapsille sopivaksi. Sekin oli jotenkin outo käänne. Miksi muuttaa sarjaa kesken kaiken??
FLASH FORWARD!
Vain yksi kausi. Viimeisessä jaksossa lopussa tapahtui räjähdys, mihin liittyi pilvenpiirtäjä ja helikopteri ja päähenkilö hyppäämässä rakennuksesta. Muistaakseni päättyi siihen. Jäi sellainen höh olo.
Johnny Vicemyller kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko Veljeksissä Nick Nolte?
Ei ollut. Pääroolien esittäjien oikeat nimet olivat Kurt (PIIP) ja Tim (PIIP). Enempää en paljasta.
Aaaah.
Kurt Russell. Tumman nimeä en saa päähäni.
Vierailija kirjoitti:
John Doe, oli minun ja ystäväni lempisarja emmekä meinanneet uskoa että sarja vain loppui kesken! Jäi jännittävään kohtaan eikä uutta jaksoa enää seuraavalla viikolla tullut, käsittääkseni niitä ei oltu tehty .
Mäkin seurasin sitä vaan saadakseni tietää mitä kaiken takana oli, mutta eipä sitä sitten kerrottukaan.
Safiiri ja Teräs: ne alussa luetellut muut elementit ovat samanlaisia agentteja kuin Safiiri ja Teräskin, jossakin jaksossa saivat yhden niistä avuksi, en muista, kenet.
Ja tästä sarjasta muistan yhden kamalan jakson, jossa oltiin jollakin vanhalla rautatieasemalla ja sotilas siellä viheltelee, hyy.
Revolution. Sitä näytettiin 2 jaksoa, kolmatta ei joko koskaan tehty tai sitten vaan Suomessa näytetty, mutta olisin todella halunnut tietää, miten siinä käy. Muutenkin tosi hyvä sarja.
Vierailija kirjoitti:
Muakin on jäänyt tuo Klaani sarja vaivaamaan! Olin joku 13-15 v kun sitä katoin, sehän tuli aluksi muistaakseni kesäisin Summeri ohjelmassa. Missä muuten on teineille Summeri nyt? Se oli niin ihana, tykkäsin siitä paljon teininä!
Pakko vielä mainita , että Klaanin tunnari oli ihana<3 Ja Summerissa tuli aiempina kesinä ennen Klaania joku Majakka sarja, siinä oli kans hyvä tunnari, sen jos kuulisin niin tulis heti nuoruuden kesät mieleen:)
N32
Tuotako tarkoitat?
Minäkin rakastin Klaania ja siksi minulla on kaikki kaudet DVD:llä ja juuri itse asiassa katselen sitä uudelleen :D
ALFin viimeinen jakso jäi aikoinaan vaivaamaan. Myöhemmin sain selville että sarja lopetettiin neljännen kauden jälkeen vaikka alustavasti viides kausi oli jo luvattu.
Hiidenvirta ehdottomasti - todella pelottava
Ja Twin Peaksin kaksi ensimmäistä kautta.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei varmaan enää muista tätä, mutta Viimeisellä rannalla. Ihan teemansa takia, jenkitkään eivät pelastaneet maailmaa. Ja jatkoa saava Black Mirror menee ihon alle siinä missä Handmaid's talekin. Minäkin kaipasin jatkoa Borgioille (paavina Jeremy Irons) ja Draculalle (1 kausi, pääosassa Jonathan Rhys Meyers).
Black Mirrorin uusin, eilen tullut kausi on ihan kuraa. Siis suututtaa miten kaukana ollaan ensimmäisten kausien tasosta.
Vierailija kirjoitti:
Mikäs se sarja oli jossa oli se varasnainen ja palkkamurhaaja. Good behaviour tai jotain? Vaikutti todella hyvältä mutta loppui kuin seinään. Ilmeisesti ei saanut rahoitusta kolmoskaudelle.
Mun mielestä se loppui ihan ok kohtaan kuitenkin. Mikään tarina ei varsinaisesti jäänyt kesken.
Vierailija kirjoitti:
Loppuivatkovan muuten Hävyttömät 9.kauteen ja Fionan lähtöön ja Greyn anatomia 15.kauteen vain tuleeko vielä uusia jaksoja ? Kummassakin sarjassa on tosin kaikki käsitelty ja sarjoa selvästi jatkettu väkisin, eikä Hävyttömät nyt tosiaan mitkään oudosti loppuisi jos noin loppuisi, mutta Greyn anatomian loppu olisi hämmentävä. Greyn anatomiahan alkoi samoihin aikoihin kuin Lost ja Täydelliset naiset, jotka molemmat ovat loppuneet jo ajat sitten.
Greyn anatomiaa on tilattu ainakin kaksi kautta lisää ja Shamelessiakin ainakin yksi.
Skins!
Se oli loistava sarja, siis ainakin ekat kaudet. En nähnyt viimeisiä. Katsoin nuorena aikuisena sitä.
Siinähän siis vaihtui se nuorisojoukko, en muita oliko kausittain vain parin kauden välein? Huikea sarja kuitenkin, vieläkin voisin katsoa.
Mutta mitä tapahtui siinä kun sen yhden jätkän tappoi se hullu opettaja? Ja ihan lopussa sen kaveri lähti muistaakseni pesismailan kanssa kostamaan kaverinsa kuolemaa? Kausi päättyi siihen. Tuliko siihen tapahtumaketjuun koskaan jatkoa tai selkoa?