Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vaivaamaan jääneet televisiosarjat

Vierailija
31.05.2019 |

Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.

Kommentit (1370)

Vierailija
781/1370 |
10.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

MacGyverissa oli jakso, jossa jotenkin aivopestiin joku hahmo. Se hahmo oli "ohjelmoitu" tappamaan poliitikko, kun se sanoi sanat "From the bottom of my heart, I salute you". Se oli oikeasti pelottavaa musta, olin varmaan 11-vuotias. Pelkäsin sen hahmon kasvojen tulevan pimeästä yöllä.

Vierailija
782/1370 |
10.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Australialainen Skippy-kengurusarja 90-luvulla oli aivan ihana, olisin katsellut sitä Lou-tyttöä ja kengurua loputtomiin. Hieman vaivaa, kun en muista että koskaan olisi sanottu missä lasten äiti on. Olikohan kuollut? Äitiä ei esitetty, joskus isä taisi käydä treffeillä (vai luulivatko lapset vaan). Isä oli Habitat-eläinpuiston pomo ja lapsillekin oli puistossa hommia, häkkien siivousta jne. Uintia harrastivat kovasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
783/1370 |
10.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

MacGyverissa oli jakso, jossa jotenkin aivopestiin joku hahmo. Se hahmo oli "ohjelmoitu" tappamaan poliitikko, kun se sanoi sanat "From the bottom of my heart, I salute you". Se oli oikeasti pelottavaa musta, olin varmaan 11-vuotias. Pelkäsin sen hahmon kasvojen tulevan pimeästä yöllä.

Tästä tuli mieleen Columbo, koirat oli koulutettu tappamaan kun kuulivat sanan Rosebud. Murhaaja soitti uhrille joka oli koirien seurassa ja kysyi "mikäs olikaan se elokuva, ..." Ja uhri: Rosebud!

Vierailija
784/1370 |
10.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi, ihania tv-muistoja, kun telkusta tuli nuo ruotsalaiset saippuat Tavaratalo (oliko suomeksi tällä nimellä?)/Varuhuset, Varustamo/Rederiet, Kielletty rakkaus/Skilda världar, tuo edellä mainittu Tre kronor sekä komediasarja Svenssonit/Svensson Svensson. Muistatteko te muut lisää vastaavia hyviä ruotsalaistvsarjoja?[/quote]

70-luvun lopulla oli Ärliga blå ögon/Rehelliset siniset silmät -niminen ruotsalaissarja, joka oli ihan loistava! Se päättyi "oikein", eli että rikollinen sai nenälleen, mutta olisin toivonut toisenlaista loppua :)[/quote]

Muistan vielä tunnarinkin, Dina blåa, blåa ögon, ditt svarta själ. Mutta mikä mahtoi olla sarja jossa Esko Nikkari esitti perheen isää jonka tytär seurusteli ruotsalaisen miehen kanssa. Komediaa tais olla. 90-luvun alussa ehkä.

Vierailija
785/1370 |
10.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistan kun Varustamossa Kåkå joi kun se oli raiskattu tms. Ihmettelin miksi se juo vettä suruunsa, en tajunnut että se kirkas juoma oli vodkaa...

Vierailija
786/1370 |
10.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

quote=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

90-luvun alussa telkusta tullut minisarja, jossa oli mielipuoli nainen, joka tahtoi myrkyttää kaikki itselleen tärkeät ihmiset. Sarjassa kuvattiin, kun hän leipoi myrkkykasvin muffinien tms leivonnaisten sisään ja myrkytti ystävänsä lapsena. Sitten oman oranssin kissansa. 

Myöhemmin myrkytti myös muita, mutta viimeisessä jaksossa jäi kiinni yrittäessään myrkyttää jonkin henkilön. Olivat jossain kartanossa juhlissa, ja tämä isoäiti oli leiponut sinne näitä myrkkyleivonnaisia jotain henkilöä varten, ehkä oman poikansa, en muista enää tarkasti. Mutta pahaksi onneksi hänen omat lapsenlapsensa, sellaiset alta 10v tyttö ja poika olivat herkkusuita ja menivät salaa syömään näitä leivoksia. Saivat myrkytysoireet ja isoäiti jäi rysänpäältä kiinni. En muista pelastuiko lapset. Mutta vuosikymmenten mystiset kuolemantapaukset isoäidin lähipiirissä alkoivat selvitä. 

Sarja alkoi aina siten, että päähenkilö piti siinä aina saman puheen, jonka viimeisenä lauseena oli jotain, että itse tuomitsen itseni pahiten. 

Muistaako kukaan mikä sarja tämä on voinut olla? Jäänyt kovasti vaivaamaan.  Äitini kanssa katsottiin se silloin, mutta hän väittää, että olen keksinyt koko jutun omasta päästäni, eikä muista koko sarjaa ollenkaan.  

Oliko noissa leivonnaisissa jotain tomusokeria tms? Mulla on jääny mieleen ysärillä näkemäni pätkä ohjelmasta, jossa joku teki myrkkyleivonnaisia ja kaksi lasta söi/meinasi syödä niitä, muistelen niissä olleen jotain tomusokerin tapaista... En tiedä miks toi pätkä on jääny mieleen, mietin aika useinkin mikä ohjelma oli kyseessä ja miks se jäi niin mieleen!

Mä muistan tämän! Oliko joku maakellarin tyyppinen maja, missä lapsena tappoi ystävänsä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
787/1370 |
10.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällainen on vaivannut 30 vuotta, en edes tiedä oliko sarjan osa vai tv-elokuva. Perhe asuu talossa, alussa joku on lautalla talon vieressä lammella, kunnes kauhea lima saartaa lautan.

Talosta alkaa joka paikasta tulla vastaan tätä kamalaa limaa, ja kun hieman avaavat lautoja jne, paljastuu monesta paikasta logo, vähän kuin Mersun merkki. Lopulta limaa on kaikkialla, se siis hyökkää, sitten ihan lopuksi talo onkin nukkekoti ja se logo kai valmistajan?

Tällaisen näin joskus ehkä -90 ja se vaivaa. Jenkki luultavasti.

Vierailija
788/1370 |
10.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sarjan loppuun kirjoittaminen on oikeasti vaikea asia onnistua. Lähestulkoon kaikki seuraamani sarjat ovat viimeistään finaalikaudella menneet sellaisiksi, että ne ovat enää murto-osa siitä hienosta työstä, jota ne olivat aikaisemmilla kausilla.

Ainoa näkemäni sarja, jossa oli mielestäni täysin sarjalle uskollisena pysyvä, oikeasti hieno ja oivallinen lopetus, on Breaking Bad. Sen finaali oli kuin kirsikka kakun päällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
789/1370 |
11.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku TV2:n esittämä San Franciscossa asuvien homojen elämästä kertonut sisällöltään rohkea sarja päättyi oudosti. Viimeisessä jaksossa päähenkilö ja tämän poikaystävä vain jauhoivat suhteestaan. Päähenkilön ei olisi edes pitänyt seurustella tuon mielestään niin upean miehen vaan parhaan ystävänsä ja samalla kämppiksesnsä kanssa. Koko sarjan odotin, että noista kahdesta tulisi lopulta pari. Looking taisi olla sarjan nimi ja HBO.n sarja taisi olla.

Looking sai kyllä jatkoa, mutta en tiedä esitettiinkö sitä Suomessa, netistä kyllä löytyy. Kausia tuli 2 kappaletta, jonka jälkeen sarja lopetettiin. Tästähän tuli varsinainen kohu sarjan fanien parissa, jolloin tekijät heltyivät tekemään vielä yhden pitkän, elokuvamaisen päätösjakson, jossa juonikuviot saadaan loppuun. Se loppu juoksutetaan läpi siis aika nopeasti, mutta siinä tosiaan selviää kenen kanssa se Patrick lopulta päätyy yhteen. Kyllä mulla silti jäi tosi kiva fiilis siitä lopusta, eli hyvään ratkaisuun päätyivät. 

Näin homomiehenä täytyy sanoa, että sarja on todella aito ja totuudenmukainen. Vaikka onkin jenkkisarja, siitä puuttuu se muovisuus ja teennäisyys. Esim. se ekan kauden jakso, jossa Patrcik ja Richie viettää yhteisen yön jälkeen koko päivän yhdessä on tosi hyvä realistinen. En tiedä onko dialogi osittain improvisoitua, koska niin aidolta se vaikuttaa. Sivuroolit on myös hyviä, varsinkin se Domin kämppiksen eli sen sairaanhoitajanaisen näyttelijä vetää roolinsa tosi hyvin.  

Vierailija
790/1370 |
11.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistaako joku Coupling, eli Paritellen sarjaa? Muistan nauraneeni sille ihan kirjaimellisesti vedet silmissä ja oli tyyliin hauskin sarja ikinä. Joskus vuosia myöhemmin kaivoin ne jaksot jostain netin syövereistä ja eipä ollukaan niin kummonen, ku muistin!. Ei se siis mikään tosi huono ollut, lähinnä vaan mun muistoissa täys kymppi ja myöhemmin katottuna ehkä sellanen kasi puol :D Eli siksi jäi vaivaamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
791/1370 |
11.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

quote=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

90-luvun alussa telkusta tullut minisarja, jossa oli mielipuoli nainen, joka tahtoi myrkyttää kaikki itselleen tärkeät ihmiset. Sarjassa kuvattiin, kun hän leipoi myrkkykasvin muffinien tms leivonnaisten sisään ja myrkytti ystävänsä lapsena. Sitten oman oranssin kissansa. 

Myöhemmin myrkytti myös muita, mutta viimeisessä jaksossa jäi kiinni yrittäessään myrkyttää jonkin henkilön. Olivat jossain kartanossa juhlissa, ja tämä isoäiti oli leiponut sinne näitä myrkkyleivonnaisia jotain henkilöä varten, ehkä oman poikansa, en muista enää tarkasti. Mutta pahaksi onneksi hänen omat lapsenlapsensa, sellaiset alta 10v tyttö ja poika olivat herkkusuita ja menivät salaa syömään näitä leivoksia. Saivat myrkytysoireet ja isoäiti jäi rysänpäältä kiinni. En muista pelastuiko lapset. Mutta vuosikymmenten mystiset kuolemantapaukset isoäidin lähipiirissä alkoivat selvitä. 

Sarja alkoi aina siten, että päähenkilö piti siinä aina saman puheen, jonka viimeisenä lauseena oli jotain, että itse tuomitsen itseni pahiten. 

Muistaako kukaan mikä sarja tämä on voinut olla? Jäänyt kovasti vaivaamaan.  Äitini kanssa katsottiin se silloin, mutta hän väittää, että olen keksinyt koko jutun omasta päästäni, eikä muista koko sarjaa ollenkaan.  

Oliko noissa leivonnaisissa jotain tomusokeria tms? Mulla on jääny mieleen ysärillä näkemäni pätkä ohjelmasta, jossa joku teki myrkkyleivonnaisia ja kaksi lasta söi/meinasi syödä niitä, muistelen niissä olleen jotain tomusokerin tapaista... En tiedä miks toi pätkä on jääny mieleen, mietin aika useinkin mikä ohjelma oli kyseessä ja miks se jäi niin mieleen!

Mä muistan tämän! Oliko joku maakellarin tyyppinen maja, missä lapsena tappoi ystävänsä?

Muistan tän sarjan. Muistaisin, että nimi olisi ollut Äidin rakkaus tms., mutta en kyllä löytäny mitään sen nimistä... ehkäpä se oli sitten nimeltään jotain ihan muuta.

Vierailija
792/1370 |

Et kai katsonut jenkkiversiota? Se oli aivan susi. Siis tismalleen sama käsikirjoitus, mutta jenkkinäyttelijöillä. Pointti oli...?!

Brittiversio (alkuperäinen) on joka katsomalla täysi 10/10.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
793/1370 |

Ja loppua kohti hiipui. Kun lähti Jeff ja tuli Oliver, niin meni maku.

Vierailija
794/1370 |
11.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rimakauhua ja rakkautta. Alkoi herttaisena parisuhdesarjana, sitten eksyi jotenkin väärille raiteille kun Adam ja Rachel erosivat, samoin Pete ja Jenny. Sitten Karen ja Davidkin erosivat. Tuli vähän sellainen tunne, että eivätkö käsikirjoittajat osaa kirjoittaa muusta kuin eroon johtavista suhteista. Sitten Rachel ja Adam menivät takaisin yhteen ja saivat lapsen. Mutta Rachel kuolikin äkillisesti, ja Adam jäi yksin pienen pojan kanssa. Se oli jotenkin julma lopetus.

Itse ärsytti noi ihan samat jutut, vaikka en kattonutkaan ko. sarjaa, ku vain silloin tällöin. Ne vikat jaksot kyllä näin. Kyllähän oikeessakin elämässä ihmiset eroaa, mutta jos parisuhteisiin perustuvassa sarjassa yhtäkkiä kaikki eroaa, on se vähän laiskaa käsikirjoittamista. Ja eiks Jenny ollu vielä raskaana sille jollekin toiselle miehelle, ketä se ei ees rakastanut? Seki tuntu mun mielestä tosi julmalta. 

Yleensähän hahmoja tapetaan, ku näyttelijältä yksinkertaisesti loppuu työsopimus, mutta muutamassa sarjassa on just haettu jotain tehokeinoa siitä, että joku päähahmoista kuolee, kun sarja on jo muutenkin lähes loppu. Muistan, kun alko melkeen itkettämään siinä kohtauksessa, kun Adam ajaa pois sieltä niiden yhteisestä kodista ja Rachelin "haamu" hyppää viime hetkellä mukaan muuttoautoon. 

Tossa vaiheessa ei olis varmaan tullu tekijöillä mieleenkään, että sarja saa jatkoa yli 10 vuotta myöhemmin, kun siitähän tehtiin se uusi kausi pari vuotta sitten. Kaikki muuthan palas vissiin rooleihinsa paitsi tietty Rachel. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
795/1370 |
11.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

quote=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

90-luvun alussa telkusta tullut minisarja, jossa oli mielipuoli nainen, joka tahtoi myrkyttää kaikki itselleen tärkeät ihmiset. Sarjassa kuvattiin, kun hän leipoi myrkkykasvin muffinien tms leivonnaisten sisään ja myrkytti ystävänsä lapsena. Sitten oman oranssin kissansa. 

Myöhemmin myrkytti myös muita, mutta viimeisessä jaksossa jäi kiinni yrittäessään myrkyttää jonkin henkilön. Olivat jossain kartanossa juhlissa, ja tämä isoäiti oli leiponut sinne näitä myrkkyleivonnaisia jotain henkilöä varten, ehkä oman poikansa, en muista enää tarkasti. Mutta pahaksi onneksi hänen omat lapsenlapsensa, sellaiset alta 10v tyttö ja poika olivat herkkusuita ja menivät salaa syömään näitä leivoksia. Saivat myrkytysoireet ja isoäiti jäi rysänpäältä kiinni. En muista pelastuiko lapset. Mutta vuosikymmenten mystiset kuolemantapaukset isoäidin lähipiirissä alkoivat selvitä. 

Sarja alkoi aina siten, että päähenkilö piti siinä aina saman puheen, jonka viimeisenä lauseena oli jotain, että itse tuomitsen itseni pahiten. 

Muistaako kukaan mikä sarja tämä on voinut olla? Jäänyt kovasti vaivaamaan.  Äitini kanssa katsottiin se silloin, mutta hän väittää, että olen keksinyt koko jutun omasta päästäni, eikä muista koko sarjaa ollenkaan.  

Oliko noissa leivonnaisissa jotain tomusokeria tms? Mulla on jääny mieleen ysärillä näkemäni pätkä ohjelmasta, jossa joku teki myrkkyleivonnaisia ja kaksi lasta söi/meinasi syödä niitä, muistelen niissä olleen jotain tomusokerin tapaista... En tiedä miks toi pätkä on jääny mieleen, mietin aika useinkin mikä ohjelma oli kyseessä ja miks se jäi niin mieleen!

Mä muistan tämän! Oliko joku maakellarin tyyppinen maja, missä lapsena tappoi ystävänsä?

Muistan tän sarjan. Muistaisin, että nimi olisi ollut Äidin rakkaus tms., mutta en kyllä löytäny mitään sen nimistä... ehkäpä se oli sitten nimeltään jotain ihan muuta.

Olisiko ollut team: https://en.wikipedia.org/wiki/Mother_Love_(TV_series)

Vierailija
796/1370 |
11.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin moni sarja loppuu siihen, että perhe/kaverukset muuttavat eri suuntiin ja porukka "hajoaa"? Seitsemäs taivas, Viiden juttu jne. Jopa jotkut komediat kuten Frendit ja Frasier. Se on jotenkin pettymys aina. Eikö käsikirjoittajat keksi muunlaista loppua?

Tää on niin totta! Tajuan sen silloin, jos hahmojen yhdessäolo on jotenkin sarjalle tarpeellista, niin sarjan lopussa voi ihmiset jotenkin eriintyäkin, että saadaan aikaan vähän realismia. Esim. jos jossain sarjassa perheen nyt jo aikuiset lapset asuu jotain viidennettä tuotantokautta vaan himassa, alkaa se vaikuttamaan aika epärealistiselta.

Mun mielestä esim. Frendit ei ollut ihan niin paha, kaveriporukka pysyy samana, mutta yksi pariskuntahan päätti muutta esikaupunkialueelle, nyt kun sarjan yhtenäisyyden vuoksi ei enää tarvitse asua käytävän toisella puolella.  Tämähän tehtiin katsojille selväksi Chandlerin ja Monican muuttaessa ja sanoessa "Nähdään tunnin päästä kahvilassa", eli ei ne mihinkään katoa. 

Kaikista oudoin oli kyllä Täydelliset naiset! Siinä ne lopussa vannoo Susanin muuttaessa olevansa aina ystäviä ja kertojaääni sanoo että eivätpä olletkaan ja näyttää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Kaikki jotenkin päättää muttaa ympäri maata ihan eri puolille ja eivät muka enää näe toisiaan. Kätevästi unohdettiin myös se, että Susanin ja Lynetten lapset saivat yhdessä lapsen, joten nehän ovat lapsenlapsensa kautta sukua ja varmasti edes välillä tekemisissä. Vielä siinä tulevaisuuden kuvassa näkyy kun Lynette huutaa lapsenlapsilleen jossain puistossa ja ainakin yksi näistä on tietysti myös Susanin lapsenlapsi,. :D Tosi omituinen päätös sarjalle. 

Vierailija
797/1370 |
11.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Salatuissa elämissäkin yritettiin  aikanaan selvästi matkia Lostia sarjan kamalimmalla käänteellä lento-onettomuudella Siperiaan .

Jos oikein muistan niin Salatuissa elämissä taisi  tuohon Siperia-kuvioon liittyen  olla joku aivan samanlainen kohtaus kuin mitä Lostissa oli.  Siis kohtaus, jossa paikannettiin kartalta tapahtumapaikkaa. 

Vierailija
798/1370 |
11.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Salatut elämät jatkuu vielä ja se siinä vaivaakin mua.

Katsonut vanhoja jaksoja viimeaikoina ja todennut että olihan tää joskus ihan hyväkin sarja. Eikä ole kyseessä "aika kultaa muistot" vaan ennen käsikirjoituksessa säilytettiin edes jokin uskottavuuden taso, oli enemmän arkisenkin elämän asioita, näyttelyssäkin oli joku taso. Lavastuksetkin olivat ok eikä luokattomat niinkuin nykyään.

Asia ei häiritsisi niin paljoa jos olisi kokonaan vaihdettu näyttelijät ja kokoonpanot muutaman ekan vuoden jälkeen, saisivat rauhassa sekoilla, mutta kun kaikki ennen pitämäni hahmot on pilattu niin kyllä se vähän kaihertaa, kumminkin ekoja "vakavampia" sarjoja mitä tuli katsottua ja jäänyt mieleen.

Minä taas olen katsonut YouTubesta vanhoja Emmerdale-jaksoja jostain 90-luvulta, mm. Cain Dinglen ensiesiintymisen tv-ruudussa. Dinglet tekivät välillä jotain pientä jäynää, mutta muuten sarjassa oli huumoria ja arkiromantiikkaa, jota on näin jälkeenpäinkin kiva katsoa. Nyky-Emmerdale ei kiinnosta minua ollenkaan, liian synkkää, liian väkivaltaista, kaikki mieshahmot tuntuvat olevan suuria roistoja eivätkä naisetkaan paljon parempia ole. Onneksi on tuo YouTube, vanhat jaksot ovat hyvän mielen tarinoita, sellaista mitä 2010-luvun jaksoissa on täysin kadotettu.

Vierailija
799/1370 |
11.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sarja joka ei ole jäänyt vaivaamaan, mutta ihmettelen kun sitä ei ole koskaan esitetty uusintana, on "Queer as Folk". (En enää muista mikä suomenkielinen nimi sarjalle oli annettu.) Kaikki muut mahdolliset 2000-luvun alun sarjat on esitetty televisiossa uudestaan moneen kertaan, mutta ei juuri tuota sarjaa. Se vaivaa, miksi tuota sarjaa ei tule uusintana.

Lost oli tosiaan juoneltaan täysi floppi.

Voi olla poliittisista syistä, koska QAF oli aika rohkea homosarja. Toisin kuin jotkut väittävät, homoja on TV:ssä vielä aika vähän ja rohkeasti seksuaaliset ei-heterosarjat saavat paljon vihaa osakseen.

Kyllähän  2010-luvun homosarjat ja elokuvat ovat vielä paljon rohkeampia. Sinällään aika ihmeellistä, että Yle esitti rohkeaa homosarjaa Lookingia ja sitten oikeasti aivan liiallisuuksiin menevän A moment in Reeds- elokuvan. Molemmat olivat aikanaan myös Areenassa katsottavissa. Tuossa elokuvassa asiat olisi oikeasti käynyt selväksi hillitymmälläkin seksuaalisella sisällöllä. 

Vierailija
800/1370 |
11.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistaako joku Coupling, eli Paritellen sarjaa? Muistan nauraneeni sille ihan kirjaimellisesti vedet silmissä ja oli tyyliin hauskin sarja ikinä. Joskus vuosia myöhemmin kaivoin ne jaksot jostain netin syövereistä ja eipä ollukaan niin kummonen, ku muistin!. Ei se siis mikään tosi huono ollut, lähinnä vaan mun muistoissa täys kymppi ja myöhemmin katottuna ehkä sellanen kasi puol :D Eli siksi jäi vaivaamaan.

Et kai katsonut jenkkiversiota? Se oli aivan susi. Siis tismalleen sama käsikirjoitus, mutta jenkkinäyttelijöillä. Pointti oli...?!

Brittiversio (alkuperäinen) on joka katsomalla täysi 10/10.

Ei, vaan nimeomaan brittiversiota. En onneks edes tiennyt, että sarjasta oli myös jenkkiversio.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan kolme