Vaivaamaan jääneet televisiosarjat
Klaani: Aivan 2000-luvun alussa TV1:ssä esitetty nuortensarja. Oli siis samaa sarjaa esim. Nälkäpelin ja Outolinnun kanssa ja sarja esitettiin ennen tuollaisten sarjojen nousua muoti-ilmiöksi. Sarja kertoi tulevaisuuden maailmasta, jossa virus oli tappanut kaikki aikuiset ja vain nuoret ja lapset olivat jääneet eloon. Nykyään tämä sarja luokiteltaisiin varmasti k12-sarjaksi, sarjan esitysaikaan ei ollut televisiossa ikärajamerkintöjä, sillä sarjassa oli väkivaltaa, ahdistavuutta ja seksuaalista sisältöä. Sarjan keskeiset henkilöt yrittivät taistella uuden maailman uhkia vastaan pahuutta vastaan, mutta samalla sarjassa oli saippuamaisia piirteitä ja keskeiset henkilöt todellakin menivät toistensa kanssa sänkyyn ja moni tuli sarjassa raskaaksi. Monet sarjan tapahtumat viittasivat vahvasti historian kauheuksiin. Lopulta sarjan ehkä keskeisin naishahmo ja tuon naisen poikaystävän katoamisesta ainakin osittain vastuussa ollut mies, jonka nainen oli onnistunut kääntämään hyvien puolelle raskastuivat ja hahmojen asuttama kaupunki räjähti. Toinen nainen taisi olla raskaana tuolle miehelle. Sarjan keskeiset hahmot pelastuivat räjähdykseltä jollekin veneelle. Lost: Kaikki jaksot katsottu, jotkut pariinkin kertaan ja silti jäi hieman epäselväksi, mistä sarjassa lopulta oli kyse. Aikoinaan Neloselle oli jättipotti saada esittää tuota sarjaa Suomessa. Sarjaa esitettiin ainakin jossakin vaiheessa torstaisin kello 21.00 ja samaan aikaan MTV3:lla esitettiin ihan tarkoituksella jotain toista sen aikaista hittisarjaa. Olisiko ollut peräti Pako tai 24 ? Spartacus: Oikeasti kiinnostava tarina pilattiin väkivallalla ja seksuaalisella sisällöllä mässäilyllä. Tositapahtumiin perustuva tarina ei tietenkään mennyt niinkuin perimätiedon perusteella oikeasti, sillä päähenkilön ruumista ei koskaan löydetty ja kuoleminen viimeisessä tasitelussa vain oletettiin tapahtuneen. Päähenkilö ei edes ollut tarinan kiinnostavin henkilö tai paras taistelija vaan sitä oli se tarinan paha poika, jota tällä palstalla kutsuttaisiin j:llä alkavalla sanalla. Päähenkilö onnistui sitten muuttamaan tätä pahaa poikaa parempaan suuntaan ja tästä tulikin päähenkilön lähin liittolainen. Lopuksi tyyliin kaikki muut miehet kuolivat, mutta hogladiaattori jäi rakastajansa kanssa eloon. Toki antiikin Roomassa meno oli nykyajankin mittapuulla vapaamielistä, mutta siltikin vaikuttaa 2010-luvun tulkinnalta tuo, että kukaan ei reagoinut gladiattorin homouteen mitenkään. Valitut: Joku lyhytikäinen MTV3:lla myhäisillassa esitetty floppisarja, joka selvästi yritti matkia esim.Lostia. Tässä sarjassa joukko ihmisiä siepattiin ja joku salaliitto sulki ihmisiä mystiseen paikkaan ihmiskokeisiin. Tähän vyyhtiin oli sekaantunut vaikutusvaltaisia ihmisiä ja uhaksi koetut ihmiset vaiettiin kovin keinoin.
Kommentit (1374)
Vierailija kirjoitti:
Jäi vaivaamaan kesä69 -sarja (the wonder years). Päätyikö Kevin ja Winnie yhteen vai oliko se vaan lapsuuden ihastus?
Fred Savage oli aivan ihana! Mielestäni mtv ei näyttänyt sarjaa loppuun asti. Odotin kauan että se jatkuisi.
Eikä se taida olla dvd muodossakaan kun oli jotain musiikin tekijönoikeus sotkuja tms.
Ei ne tainneet päätyä yhteen vaan nuoruuden rakkaudeksi jäi. Hyvä vaan. Muistan, että se Kevin oli ihan sairaan mustasukkainen ja ahdistava sitä Winnietä kohtaan.
Hard Sun, Lontooseen sijoittuva pre-apokalyptinen draama.
Mies- ja naisrikosetsivä saavat vahingossa selville, että maailma tulee tuhoutumaan viiden vuoden kuluttua, koska auringolle tapahtuu jotain mystistä. Hallitus tietää asiasta ja yrittää kaikin keinoin pitää sen salassa paniikin välttämiseksi.
Ensimmäinen kausi esitettiin viime vuonna, mutta sarja lopetettiin sen jälkeen. Moni katsoja piti sarjaa liian väkivaltaisena ja/tai turhan tavanomaisena poliisisarjana. Käsikirjoittajan mukaan hänellä oli viiden kauden suunnitelma, ja sarjan piti muuttua ensimmäisen kauden jälkeen hyvinkin erilaiseksi, mutta nyt tuskin saan koskaan tietää, millaiseksi.
Tripodien aika. Oli aikansa jännittävin, ja ihan hirveää paskaa, että sarja jäi viimeistä tuotantokautta vaille valmiiksi. PErustuu siis kirjaan, joten siitä tietää mitä jäi vaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaat siskot oli kiva, kepeähkö sarja jota esitettiin joskus 90-luvulla muistaakseni päiväsaikaan. Siinä oli mukana Sela Ward ja nyt mietin että mikähän oli se toinen sarja josta Sela Ward on tuttu ysäriltä/aikaiselta 2000-luvulta. Google onneksi kertoi että se oli Vielä Kerran, sekin oli ihan kiva.
Hirveästi muistikuvia ei ole kyllä kummankaan sarjan koukeroista mutta ne oli kivaa ajanvietettä.
Rakkaat siskot-sarjasta jäi mieleen kun yksi siskoista ei voinut saada lasta, niin toinen synnytti hänelle lapsen. Sitten joku pari erosi ja miehestä tuli kantrilaulaja, joka kirjoitti biisejä siitä eksästä. Ja joku teinipoika joutui kasvatuslaitokseen, kun ei muuten saatu kuriin.
Jonkun siskon näyttelijä vaihtui kesken sarjan ja siinä oli joku kohtaus jossa toiset sanoivat "en tunnistanut sinua" ja sitten toinen totesi että kaikkihan me ollaan muututtu iän myötä. Se tuntui jotenkin ärsyttävältä, kyllä näyttelijän vaihtumisen aina huomaa.
Oudoin oli minusta yhden siskon näyttelijän nimi, Swoozie Kurz.
Joo se nuorin sisko meni naimisiin isosiskon entisen miehen kanssa ja oli siis sekä täti että äitipuoli oman miehensä ja siskonsa yhteiselle lapselle. Ja tää isosisko olisi ollut valmis kantamaan pikkusiskonsa lapsenkin (eli oman siskon ja entisen miehensä lapsen, josta tuli sitten oman lapsen ja entisen miehen lapsen serkku ja sisar samanaikaisesti), mutta sitten toinen sisko tekikin sen. Täytyy sanoa, että aikamoiset kuviot, vaikka hyvä sarja olikin.
Tästä tuli mieleen, että Dallasissa Ray ja Lucy pelehtivät keskenään ja sitten myöhemmin selvisi, että Ray olikin Lucyn isän velipuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siip kirjoitti:
Moni sarja on jäänyt kaivamaan.
Erästä sarjaa esitettiin kasarilla, muuta en siitä muista kuin että sarjassa oli limainen luuranko ja yhdessä kohtauksessa luuranko nappaa kauniin naisen ja ruiskuttaa tähän ruiskulla punaista nestettä. Oli aivan kammottava näky pikkutenavalle.
Sarja Emergency 911 jäi myös ikuisesti mieleen ja kaihersi kun sain sitä katsoa aina äidin kanssa ja yhtenä kertana sitä ei enää tullutkaan. Eikä tullut enää koskaan sen jälkeen. Muistatteko?
Siinä oli William Shatner joka aina esitteli itsensä ja taustalla kuului pahaenteistä jännitysmusiikkia. Sitten leikattiin klippiin jossa näyteltiin aito katastrofitilanne ja soitettiin aito hälytyskeskustallenne. Yleensä klipit alkoivat aina ihanan kepeällä ja iloisella musiikilla, kaikki oli hyvin, mukava perhe vietti rattoisasti kotona aikaa ja aurinko paistoi... Mutta katsojana ei voinut rentoutua kun tiesi että ihan kohta tapahtuisi jotain ihan kamalaa! Muistan varsinkin kerran kun aloitus oli juuri tuollainen lempeä kunnes pikkutyttö nappasi käteensä sakset ja lähti juoksemaan niiden kanssa. Huonostihan siinä kävi. Toisena kertana lapsi oli yksin kotona kun lapsen kotiin murtauduttiin ja hälytyskeskuspuhelussa itkuinen lapsi kuiskaili kun murtautuja ronkki ovea ja rikkoi kodin ikkunaa. Oli se jännä sarja pienelle lapselle. Yhdessä jaksossa joltain lapselta tippui silmä poskelle...
Sitten oli alkuperäinen Extreme makeover jota kaipaan TOSI paljon. Siinä ei ajateltu mitään poliittista korrektiutta vaan ihan rehellisesti sinne hakivat ihmiset jotka sanoivat olevansa rumia ja sitten sarjan henkiläkunta myötäili että voi sinua rumaa raukkaa, me autamme! Ja niistä ihmisistä leikeltiin aivan kaikki. Siis aivan kaikki. Lopputulokset olivat hätkähdyttävät. Muutokset olivat niin massiiviset. Usein henkilöiden lapsetkaan eivät enää tunteneet vanhempiaan. Lopulta sarjan tekeminen lopetettiin siihen kun eräs osanottaja jolle oli jo kerrottu että pääsee sarjaan mukaan, tappoi itsensä kun hänen osallistumisensa peruttiinkin.
Se gorda bella-sarja jäi myös auki, en ikinä nähnyt loppua enkä ole löytänyt sarjaa netistä.
Eikös tuo Emergency 911 tullut joskus ysärin alussa? Joku vastaavanlainen on kuitenkin jättänyt mulle traumat, kun eräässä tapauksessa lapsella juuttui hammasharja kurkkuun. Ja muistan myös jonkun kohtauksen, jossa ihmisellä tippui silmä kolarissa, kun törmäys oli niin raju. En tiedä, oliko tuo sama.
Muistan hämärästi hammasharja jutun. Olin aika pieni kun tämä hälytys 911 tuli enkä hirveästi muista sarjasta, mutta tuo hammasharja juttu muistui nyt mieleen. Olisiko sarjan lopettamisen syy voinut olla sen ahdistavuus, elettiin kuitenkin 90-lukua sekä ihmisillä jää helposti mieleen hätänumero 911 joka ei ole meidän hätänumero. Suomessa taisi tuohon aikaan olla vielä eri numero kuin nykyään.
Muistan jutun, jossa pikkupoika sai kielen jumiin pakkaseen. Oli varmaan kokeillut mitä tapahtuu, jos nuolaisee pakkasta. Hälytysnumerossa saatiin juuri ja juuri selvää ja tulivat auttamaan. Olisi voinut käydä niinkin, että olisivat luulleet juttua pilapuheluksi. Se oli jotenkin pelottava ajatus.
Muistan saman. Se onkin ainoa ko. sarjan jakso jonka muistan, vaikka katsoin sitä usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70’s show’ssa on Donna joka on radioasemalla töissä nimellä hot Donna. Mainitsee päässeensä elämässä helpolla esim rintojensa avulla. Donnan näyttelijä ei millään tavalla ole Hot. On todella epäuskottavaa katsoa jaksoa jossa miehet himoitsevat tuota hahmoa.
Outoa myös että Donnan esittäjä on pitkä, isoluinen nainen ja poikaystävä hyvin laiha ja pienikokoinen. Epäuskottavaa.
Mutta aina menee läpi, jos mies on vaikkapa pieni ja lihava, ja nainen tosi hottis, ja näillä on suhde?
Syvyyden Vangit. Näin sen ekaa kertaa joskus 1984 tms. ja se jätti pysyvän vaikutelman. Kylmäävän, muttei liian pelottavan. Se tunnusmusiikki! 😬
Tää on hakuammuntaa.
N 15-20v sitten mtv3 näytti sarjaa, jonka nimen luulin olevan pasadena. Ehkä yksi kausi, ja googlettelut ei ole tuottanut tulosta tuolla nimellä. Joten mitähän haen..
Vierailija kirjoitti:
Nymfit: harmi, että jäi vaan yhteen tuotantokauteen. vaikka juoni oli paikoin pitkästyttävä, päähenkilö oli mielenkiintoinen ja hyvä nuori näyttelijä
Lost: ei käynyt selväksi, miksi katsoin kaikki jaksot ja jäin koukkuun
Roswell: ah, se tunnelma ja nostalgisuus. Dido on yksi lempiartisteistani sarjan myötä ja tekemässä paluun.
Siskoni on noita: juoni jäi tavallaan kesken vikan tuotantokauden jaksossa ja huhun mukaan taustalla oli näyttelijöiden eri pura. tätäkin jäin kaipaamaan. reboot-versio nuoremmilla näyttelijöillä on ihan kauhea.
Tudors, King Arthur: jäin tähän koukkuun, kun oli komeat/kauniit näyttelijär ja upeat puvut
Hbolla pyörii uusi roswell-mitä nykyään kuuluu
1980-luvun alun sarja Safiiri ja Teräs, ensimmäinen kausi. Se on tietysti scifiä, mutta muutama juttu siinä jäi epäselväksi: mitä ovat ne oudot lattialla liikkuvat valoympyrät ja miksi perheen kadonnut äiti näkyi kellarissa oudon näköiseksi muuttuneena?
Sarja on katsottavissa youtubessa, yht. 6 jaksoa.
Vierailija kirjoitti:
Tää on hakuammuntaa.
N 15-20v sitten mtv3 näytti sarjaa, jonka nimen luulin olevan pasadena. Ehkä yksi kausi, ja googlettelut ei ole tuottanut tulosta tuolla nimellä. Joten mitähän haen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaat siskot oli kiva, kepeähkö sarja jota esitettiin joskus 90-luvulla muistaakseni päiväsaikaan. Siinä oli mukana Sela Ward ja nyt mietin että mikähän oli se toinen sarja josta Sela Ward on tuttu ysäriltä/aikaiselta 2000-luvulta. Google onneksi kertoi että se oli Vielä Kerran, sekin oli ihan kiva.
Hirveästi muistikuvia ei ole kyllä kummankaan sarjan koukeroista mutta ne oli kivaa ajanvietettä.
Rakkaat siskot-sarjasta jäi mieleen kun yksi siskoista ei voinut saada lasta, niin toinen synnytti hänelle lapsen. Sitten joku pari erosi ja miehestä tuli kantrilaulaja, joka kirjoitti biisejä siitä eksästä. Ja joku teinipoika joutui kasvatuslaitokseen, kun ei muuten saatu kuriin.
Jonkun siskon näyttelijä vaihtui kesken sarjan ja siinä oli joku kohtaus jossa toiset sanoivat "en tunnistanut sinua" ja sitten toinen totesi että kaikkihan me ollaan muututtu iän myötä. Se tuntui jotenkin ärsyttävältä, kyllä näyttelijän vaihtumisen aina huomaa.
Oudoin oli minusta yhden siskon näyttelijän nimi, Swoozie Kurz.
Joo se nuorin sisko meni naimisiin isosiskon entisen miehen kanssa ja oli siis sekä täti että äitipuoli oman miehensä ja siskonsa yhteiselle lapselle. Ja tää isosisko olisi ollut valmis kantamaan pikkusiskonsa lapsenkin (eli oman siskon ja entisen miehensä lapsen, josta tuli sitten oman lapsen ja entisen miehen lapsen serkku ja sisar samanaikaisesti), mutta sitten toinen sisko tekikin sen. Täytyy sanoa, että aikamoiset kuviot, vaikka hyvä sarja olikin.
Nuorinta siskoa esitti Julianne Phillips, joka 80-luvun puolessavälissä käväisi naimisissa Bruce Springsteenin kanssa. Miestä, joka kelpasi niin iso- kuin pikkusiskolle, esiitti Ed Marinaro, joka oli aikaisemmin jo Hill Street Bluesista tuttu. Kolmas sisko, Patricia Kalember, oli piipahtanut tuota ennen Kolkyt ja risat -sarjassa. Myös nuori George Clooney oli mukana jossain vaiheessa, esitti poliisia, johon Sela Ward rakastui.
Kauheasti en sarjan juonikuvioista muista, vaikka sarjaa tiiviisti aikoinaan seurasin. Henkilöitä muistan enemmän kuin sitä, mitä he sarjassa tekivät. Nuorin sisko Frankie oli tiukka bisnesnainen, se on jäänyt mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaat siskot oli kiva, kepeähkö sarja jota esitettiin joskus 90-luvulla muistaakseni päiväsaikaan. Siinä oli mukana Sela Ward ja nyt mietin että mikähän oli se toinen sarja josta Sela Ward on tuttu ysäriltä/aikaiselta 2000-luvulta. Google onneksi kertoi että se oli Vielä Kerran, sekin oli ihan kiva.
Hirveästi muistikuvia ei ole kyllä kummankaan sarjan koukeroista mutta ne oli kivaa ajanvietettä.
Rakkaat siskot-sarjasta jäi mieleen kun yksi siskoista ei voinut saada lasta, niin toinen synnytti hänelle lapsen. Sitten joku pari erosi ja miehestä tuli kantrilaulaja, joka kirjoitti biisejä siitä eksästä. Ja joku teinipoika joutui kasvatuslaitokseen, kun ei muuten saatu kuriin.
Jonkun siskon näyttelijä vaihtui kesken sarjan ja siinä oli joku kohtaus jossa toiset sanoivat "en tunnistanut sinua" ja sitten toinen totesi että kaikkihan me ollaan muututtu iän myötä. Se tuntui jotenkin ärsyttävältä, kyllä näyttelijän vaihtumisen aina huomaa.
Oudoin oli minusta yhden siskon näyttelijän nimi, Swoozie Kurz.
Joo se nuorin sisko meni naimisiin isosiskon entisen miehen kanssa ja oli siis sekä täti että äitipuoli oman miehensä ja siskonsa yhteiselle lapselle. Ja tää isosisko olisi ollut valmis kantamaan pikkusiskonsa lapsenkin (eli oman siskon ja entisen miehensä lapsen, josta tuli sitten oman lapsen ja entisen miehen lapsen serkku ja sisar samanaikaisesti), mutta sitten toinen sisko tekikin sen. Täytyy sanoa, että aikamoiset kuviot, vaikka hyvä sarja olikin.
Tästä tuli mieleen, että Dallasissa Ray ja Lucy pelehtivät keskenään ja sitten myöhemmin selvisi, että Ray olikin Lucyn isän velipuoli.
Dallasinhan piti aluksi olla vain viisiosainen minisarja, joten roolihahmoille ei käsikirjoittajien tarvinnut tehdä kovin pitkää taustakertomusta. Ja tuskin Raystä olisi tullut Jock Ewingin poikaa, jos Rayn esittäjä Steve Kanaly ei olisi vaatinut itselleen isompaa ja tärkeämpää roolia sarjaan, mutta sitten Southforkin tilanhoitajasta tuli yksi Ewing Oilin perijöistä ja Lucyn setäpuoli. Lucyn ja Rayn seksisuhde muuttui sukurutsaiseksi vain takautuvasti. :)
Vierailija kirjoitti:
Kauan sitten tuli sarja nimeltä Goodies. Paljoa en muista, siinä oli ryhmä hasuja miehia ja jotain sketsin tapaisia, olisiko ollut musiikkiakin. Isäni kävi niihin aikoihin Lontoossa ja toi minulle sarjan Goodies karkkeja, olihan se hienoa.
Goodies meni Suomessa nimellä Hyväkkäät. Sitä esitettiin joskus 70-luvulla ja muistaakseni perjantai-iltaisin suht myöhään, ja hirveän hauskahan se oli. Tuosta sarjasta on jäänyt mieleen varsinkin se uutinen, että Britanniassa joku vanha mies oli katsonut Hyväkkäitä ja nauranut niin paljon, että oli saanut sydänkohtauksen ja kuollut siihen paikkaan. Ehkäpä ko. miehellä oli jo ennestään sydänoireita, mutta aika rankkaa on kuolla tv:n ääreen nauramalla...
Kyle Xy, jäi mielestäni kesken
Sit Smallville, pikkuisen erinlainen sarja kuin se Teräsmieheni, koska Lois lane tulee vasta daily planetiin teräsmieheni sarjassa ja siellä clark tutustuu häneen toisin kuin smallvillessä et teininä tutustui loisiin,paljon epäkohtia
Doctor who,, miksi tohtorin matkakumppanit on aina naisia ja miksi ne naiset aina lankeaa sen tohtorin huumoriin ja charmiin? ne reinkaartiot,varsinkin se tohtori 13 oli nainen ja mielestäni huono näyttelijä,, ne tuotankaudet vaan huononi. Ikinä en muista että ihan 1-8 tuotantokausia olisi suomessa näytetty,jotain pätkiä youtubesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena oli norjalainen lastensarja, jossa kaksi miestä seikkaili aika-avaruudessa kristallin voimalla laitteella jonka tiedemies oli tehnyt. En tiedä miten päättyi, eli pääsivätkö takaisin kotiin.
Sitten oli avaruusseikkailu jossa perhe oli halusi takaisin, englanninkielinen nimi päättyi jotenkin ... and turn left Viimeinen osa jäi näkemättä kun lähdettiin mökille.
Sitten oli vielä tripod- sarja, luin kirjat mutta minisarja oli jännä ja taas jäi viimeinen osa näkemättä.
Aikaa ennen nettiä siis.Onkohan tuo kristallijuttu sama jonka minäkin hämärästi muistan :) Ne tyypit joutuivat aina johonkin erilaiseen paikkaan ja sieltä piti löytää uusi kristalli, jotta pääsi pois ja jatkamaan seuraavaan paikkaan. tarkoituksena kai löytää kaikki 7 kristallia tai jotain. Joku paikka oli sellainen synkempi jossa oli jonkinlainen aavekin, joka vähän pelotti :D En kyllä muista että pääsivätkö lopulta kotiin.
.
Bröderna Dal
Ylellä pyörii toiveuusintana Tellus, joka jäi aikoinaan hyvään kohtaan. Jo ennen sarjan ensi-iltaa hehkutettiin kuinka sarjan toinen kausi on jo varma ja oikeuksia myyty ulkomaille. Melkein viisi vuotta mennyt eikä toista kautta ole toistaiseksi kuulunut. Liekö tullaan koskaan edes tekemään.
nämä ainakin kirjoitti:
Kyle Xy, jäi mielestäni kesken
Sit Smallville, pikkuisen erinlainen sarja kuin se Teräsmieheni, koska Lois lane tulee vasta daily planetiin teräsmieheni sarjassa ja siellä clark tutustuu häneen toisin kuin smallvillessä et teininä tutustui loisiin,paljon epäkohtia
Doctor who,, miksi tohtorin matkakumppanit on aina naisia ja miksi ne naiset aina lankeaa sen tohtorin huumoriin ja charmiin? ne reinkaartiot,varsinkin se tohtori 13 oli nainen ja mielestäni huono näyttelijä,, ne tuotankaudet vaan huononi. Ikinä en muista että ihan 1-8 tuotantokausia olisi suomessa näytetty,jotain pätkiä youtubesta
No joo ei varmaan ole kausia 1-8 Suomessa näytetty, kun kaikkia jaksoja ei ole edes enää olemassa. Missään.

Niinpä, ennen oli Netflixissä ja Areenassa ne jaksot, eka matkakumppani 9 tuotantokaudella muistan rose tylerin,
Outoa myös että Donnan esittäjä on pitkä, isoluinen nainen ja poikaystävä hyvin laiha ja pienikokoinen. Epäuskottavaa.