Saako teidän 2-vuotiaat koskaan itkupotkuraivareita?

Ei saa. Ei ole normaalia tuossa iässä.

Tuon ikäisen raivarit viittaa aspergeriin tai autismiin. Normaali uhmaikä alkaa vasta 3-v.

Toki. Kun piti lähteä leikkipaikalta kotiin koska ruoka-aika lähestyi. Kun en antanut mennä kiipeämään sänkyyn yksin (en ehtinyt muilta hommiltani valvomaan). Kun en antanut juosta tielle. Onhan näitä.

Kun pitäisi pukea tai ei saa jäätelöä...(2v)

Dojoing.

Uhmaiän alku on yksilöllistä, ja raivareita voi tulla myös esimerkiksi siitä jos puheen kehitys ei ole niin pitkällä että saisi selitettyä kunnolla mitä haluaa.

Lasten raivarit ovat osa normaalia lapsuutta, joillakin ne tulevat selvästi kausittain, toisilla elämä on tasaisen varmaa raivoa hautaan asti ja sitten on niitä lauhkeita tapauksia myös.

Vierailija kirjoitti:

Toki. Kun piti lähteä leikkipaikalta kotiin koska ruoka-aika lähestyi. Kun en antanut mennä kiipeämään sänkyyn yksin (en ehtinyt muilta hommiltani valvomaan). Kun en antanut juosta tielle. Onhan näitä.

Tuon ikäinen yleensä myöntyy vanhempien tahtoon.

Ei ole saanut esikoinen (vielä 2-vuotiaana..) eikä nyt tämä toinenkaan. Väsyneenä itkee todella lohduttomasti joskus niin, että mikään ei meinaa auttaa vaan aina seuraava asia on yhtä sietämätöntä. Esikoinen (nyt 4 v) huutaa joskus täyttä kurkkua, esim. eilen kun ei lähdetty enää klo 21 pihalle. Ei kuitenkaan hirveän hankalaksi heittäydy, muttei esim. suostu rauhoittumaan sylissä vaan rauhoittuu itsekseen jos hänelle juttelee.

Meillä juuri kolme täyttänyt ipana vetää noista hirveät pultit, ja sitä hirveämmät mitä enemmän siinä on itse mukana selittämässä ja lepyttelemässä.

Olen huomannut että rauhallisinta on kun toteaa kerran myötätunnolla että harmi, mutta nyt et saa haluamaasi, ja sit jatkaa niitä omia puuhiaan rauhassa. Ei välttämättä toimi kaikkien lasten kohdalla, mutta meillä lepyttely ja suostuttelu saavat tilanteet vain pitkittymään joten siksi en niihin enää ala.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki. Kun piti lähteä leikkipaikalta kotiin koska ruoka-aika lähestyi. Kun en antanut mennä kiipeämään sänkyyn yksin (en ehtinyt muilta hommiltani valvomaan). Kun en antanut juosta tielle. Onhan näitä.

Tuon ikäinen yleensä myöntyy vanhempien tahtoon.

Vanhempien tahtoon myöntyminen 2-vuotiaana voi olla jonkun 2-vuotiaan piirre, mutta ei se ole mikään yleinen 2-vuotiaiden piirre.

Esimerkiksi juuri eri aikaan alkava uhma on nimenomaan sitä että vanhempien tahtoon ei myönnytä, ja aivan mainiosti saattaa olla niin että 2-vuotiaalla on jo uhmakausi alkanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki. Kun piti lähteä leikkipaikalta kotiin koska ruoka-aika lähestyi. Kun en antanut mennä kiipeämään sänkyyn yksin (en ehtinyt muilta hommiltani valvomaan). Kun en antanut juosta tielle. Onhan näitä.

Tuon ikäinen yleensä myöntyy vanhempien tahtoon.

Tuon ikäinen alkaa ymmärtää olevansa vanhemmistaan erillinen ihminen ja ilmaisemaan omaa tahtoaan. Huutamalla, itkemällä ja rähjäämällä(kin).

Vierailija kirjoitti:

Dojoing.

Uhmaiän alku on yksilöllistä, ja raivareita voi tulla myös esimerkiksi siitä jos puheen kehitys ei ole niin pitkällä että saisi selitettyä kunnolla mitä haluaa.

Lasten raivarit ovat osa normaalia lapsuutta, joillakin ne tulevat selvästi kausittain, toisilla elämä on tasaisen varmaa raivoa hautaan asti ja sitten on niitä lauhkeita tapauksia myös.

Eikös tuo puhumattomuus viittaa autismiin.

Ei saa. Meillä 2v kuvittelee maailman olevan häntä varten ja hän on aina valmiina tarttumaan uuteen haasteeseen. Ai että lähdetään leikkipuistosta pois ja hän saa kerätä lelut, mikä hieno asia!

Enemmän sääntö kuin poikkeus. Terveisin lastenhoitaja.

Meillä 2-v joskus väittelee, mutta saadaan keskusteltua asioihin järkiratkaisu. Eli ulos ei voi lähteä ilman vaatteita jne. Osaa puhua mitä haluaa ja ymmärtää järkipuhetta

Vierailija kirjoitti:

Meillä juuri kolme täyttänyt ipana vetää noista hirveät pultit, ja sitä hirveämmät mitä enemmän siinä on itse mukana selittämässä ja lepyttelemässä.

Olen huomannut että rauhallisinta on kun toteaa kerran myötätunnolla että harmi, mutta nyt et saa haluamaasi, ja sit jatkaa niitä omia puuhiaan rauhassa. Ei välttämättä toimi kaikkien lasten kohdalla, mutta meillä lepyttely ja suostuttelu saavat tilanteet vain pitkittymään joten siksi en niihin enää ala.

Liiassa lepyttelyssä ja suostuttelussa lapsi saattaa aistia vanhemmasta epävarmuuden ja se pahentaa lapsen oloa. Lapselle tulee turvallinen ja hyväksytty oli, kun vanhempi ensin osoittaa ymmärtävänsä lapsen tunteen ja sitten näyttää että maailma ei kaadu siihen. Pääasia on, että vanhempi on saatavilla, jos syliä tarvitaan.

Minä välillä puuhailen omiani, välillä vain istun vierellä ja silitän. Vähän pitää aistia sitä tilannetta. En hermoile turhia, ellei lapsi tee jotain oikeasti vahingoittavaa. Jos vanhempi näyttää oman pelkonsa ja epävarmuutensa toistuvasti noissa tilanteissa, niin se varmaan aiheuttaa tulevaisuudessa sitä että liikaa pelkää omien tunteiden vahingoittavan toisia. Niin olen itse kyökkipsykologoinnut.

Ja vastauksena kysymykseen, juu, sai 2-vuotiaana ja saa vielä 3-vuotiaana (lohdutuksena muille, saa nykyään huomattavasti vähemmän).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä juuri kolme täyttänyt ipana vetää noista hirveät pultit, ja sitä hirveämmät mitä enemmän siinä on itse mukana selittämässä ja lepyttelemässä.

Olen huomannut että rauhallisinta on kun toteaa kerran myötätunnolla että harmi, mutta nyt et saa haluamaasi, ja sit jatkaa niitä omia puuhiaan rauhassa. Ei välttämättä toimi kaikkien lasten kohdalla, mutta meillä lepyttely ja suostuttelu saavat tilanteet vain pitkittymään joten siksi en niihin enää ala.

Liiassa lepyttelyssä ja suostuttelussa lapsi saattaa aistia vanhemmasta epävarmuuden ja se pahentaa lapsen oloa. Lapselle tulee turvallinen ja hyväksytty oli, kun vanhempi ensin osoittaa ymmärtävänsä lapsen tunteen ja sitten näyttää että maailma ei kaadu siihen. Pääasia on, että vanhempi on saatavilla, jos syliä tarvitaan.

Minä välillä puuhailen omiani, välillä vain istun vierellä ja silitän. Vähän pitää aistia sitä tilannetta. En hermoile turhia, ellei lapsi tee jotain oikeasti vahingoittavaa. Jos vanhempi näyttää oman pelkonsa ja epävarmuutensa toistuvasti noissa tilanteissa, niin se varmaan aiheuttaa tulevaisuudessa sitä että liikaa pelkää omien tunteiden vahingoittavan toisia. Niin olen itse kyökkipsykologoinnut.

Ja vastauksena kysymykseen, juu, sai 2-vuotiaana ja saa vielä 3-vuotiaana (lohdutuksena muille, saa nykyään huomattavasti vähemmän).

Mitä kun raivareiden aikana lapsi yrittää pelkästään satuttaa vanhempaa. Eikä kuule puhetta ollenkaan.

Kyllä saa, 1,5v alkaen. Erityisesti silloin kun kielletään/estetään tekemästä jotain kiellettyä/vaarallista.

Tosin toipuu näistä toistaiseksi nopeasti, harvoin kestää edes puolta minuuttia, väsyneenä saattaa kiukutella hieman pidempään.

Voiko 2-v viedä jäähylle kun mikään muu ei auta.

Sattuipa, juuri luin tämän artikkelin https://yle.fi/uutiset/3-10796733?fbclid=IwAR1f1w2TRr0IbSE5ZpxZg52wvOj4….

2-3-vuotias voi hyvin, jos sekä innostuu asioista että kokee harmia (ja osoittaa sen vanhemmilleen). Toki sitten on temperamentista kiinni, kuka osoittaa lievemmin ja kuka isommin.

Kyllä 2-3-vuotiaan tärkein kehitystehtävä on oman tahdon löytäminen ja vanhemmat sitten auttavat omien tunteiden ymmärtämisessä ja niiden rauhoittamisessa.

Kiukku on mielestäni tärkeä tunne. Se opettaa missä menee oma ja toisen raja. Sitä ei pidä "hämätä" pois millään hassulla leikillä, vaan hetken olla tunteen äärellä ja kuunnella mitä sillä on asiaa. Kun tunne on ymmärretty, niin aloitetaan rauhoittuminen. Tämän lapsi oppii aikuisen avulla ja esimerkillä. Näin itse uskon ja sitä uskoa toteutan omien lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Voiko 2-v viedä jäähylle kun mikään muu ei auta.

Pakko