Vertaistukiketju kroonisesti masentuneiden puolisoille

Lisäys edelliseen. Toimimaton/sopimaton terapia on huono vaihtoehto, pitäisi jaksaa etsiä oikeanlainen. Lisäksi mielialalääkkeet sopivat harvoille eikä niitä pitäisi käyttää liian pitkään. Sivuvaikutukset voivat olla pahoja, tuhoavat mm. seksuaalisuuden ja tämähän on parisuhteessa aika huono juttu. Sitten kun yrittää lopettaa lääkitystä, vieroitusoireet voivat olla niin järkyttävät että masentunut palaa lääkitykseen kun ei vaan kestä.

Näen tilanteen sietämättömänä. En jaksa kannatella toista. Taistelen syyllisyydentunteiden ja sen kanssa, ettei minulla ole velvollisuutta toimia toiselle terapeuttina ja tukipuuna. Haluan elää omaa elämääni ja tehdä omia juttujani, en vajota kerta toisensa jälkeen syvyyksiin sen takia, että toisella on paha olo.

Ohjeita joita muun muassa olen saanut: "no älä ole toiselle tukipuuna" tai "älä välitä, meet vaan ja teet omia juttujas". Jokainen tässä mun tilanteessa ollut tietää, miten oudolta, väärältä ja pahalta tuntuu todellakin lähteä siitä tilanteesta kun toisella on jälleen kerran paha olla ja haluaa avautua.

Eroa pidetään yleensä viimeisenä ratkaisuna. Niin, kaikki muut keinot on käytetty. Toisaalta voisi jatkaa toisen tukemista vuosikaupalla. Mutta jos toivo on mennyt niin se siitä. Intohimo on kuollut kun tuntee itsensä vain toisen hoitajaksi ja terapeutiksi, menee oma energia siinä kun yrittää tuloksetta tsempata toista.

-ap

Toimiva parisuhde edellyttää, että molempien tarpeisiin vastataan ja että molemmilla on suhteessa hyvä olo. Jos näin ei ole mistä tahansa syystä, eikä tilanteeseen ole tulossa muutosta, suhde tulee lopettaa. Muista, että ero tuntuu pahalta mutta jääminen huonoon suhteeseen tuntuu paljon pahemmalta.

Jos haluat erota, eroa nyt hyvänen aika. Ne tukiryhmät on tarkoitettu ihmisille, jotka eivät halua. Kyllä suhteen sairaaseen ihmiseen voi lopettaa aivan samoilla ehdoilla kuin terveeseenkin.

Mitä sanosiit ystävälle, jos tämä kertoisi sinulle, että on sairastunut parisuhteensa takia? Käskisitkö jäämään ja sinnittelemään vai sanoisitko, että auta nyt itseäsi ensin.

Vierailija kirjoitti:

Lisäys edelliseen. Toimimaton/sopimaton terapia on huono vaihtoehto, pitäisi jaksaa etsiä oikeanlainen. Lisäksi mielialalääkkeet sopivat harvoille eikä niitä pitäisi käyttää liian pitkään. Sivuvaikutukset voivat olla pahoja, tuhoavat mm. seksuaalisuuden ja tämähän on parisuhteessa aika huono juttu. Sitten kun yrittää lopettaa lääkitystä, vieroitusoireet voivat olla niin järkyttävät että masentunut palaa lääkitykseen kun ei vaan kestä.

Näen tilanteen sietämättömänä. En jaksa kannatella toista. Taistelen syyllisyydentunteiden ja sen kanssa, ettei minulla ole velvollisuutta toimia toiselle terapeuttina ja tukipuuna. Haluan elää omaa elämääni ja tehdä omia juttujani, en vajota kerta toisensa jälkeen syvyyksiin sen takia, että toisella on paha olo.

Ohjeita joita muun muassa olen saanut: "no älä ole toiselle tukipuuna" tai "älä välitä, meet vaan ja teet omia juttujas". Jokainen tässä mun tilanteessa ollut tietää, miten oudolta, väärältä ja pahalta tuntuu todellakin lähteä siitä tilanteesta kun toisella on jälleen kerran paha olla ja haluaa avautua.

Eroa pidetään yleensä viimeisenä ratkaisuna. Niin, kaikki muut keinot on käytetty. Toisaalta voisi jatkaa toisen tukemista vuosikaupalla. Mutta jos toivo on mennyt niin se siitä. Intohimo on kuollut kun tuntee itsensä vain toisen hoitajaksi ja terapeutiksi, menee oma energia siinä kun yrittää tuloksetta tsempata toista.

-ap

Jos intohimo on kuollut, ei ole seksiä, koet olevasi vain hoitaja, tunnet vihaa ja olet suhteessa vain syyllisyyden vuoksi, eihän tuossa ole mitään aineksia jatkaa vaikka haluaisitkin. Kuvittele näin huono suhde ilman tuota sairautta: sellaisessa ei kukaan viettäisi päivääkään.

Vertaistukea saman kokeneilta pyydettiin..?

Vierailija kirjoitti:

Vertaistukea saman kokeneilta pyydettiin..?

Et ole koskaan eronnut?

Oletteko harkinneet eroa? Jos olette eronneet, miten asia hoitui ja kuinka itse voitte?

Olen eronnut. Asia hoitui sillä lailla, että kerroin, ettei tämä suhde enää toimi minulle ja että en ole valmis olemaan onneton kenenkään vuoksi. Menin vanhemmilleni pariksi päiväksi ja etsin uutta asuntoa. Viestiteltiin akuuttivaiheessa pari kertaa päivässä, tsekkasin ettei toisella ole hätää. Kavereiden kanssa muutettiin tavarani, eksä ei halunnut olla silloin paikalla. Usempi kuukausi meni niin, ettei pidetty mitään yhteyttä. Se on normaalia oli masennusta tai ei.

Oletteko masentuneet itse? Mistä saatte toivoa?

Olen ollut masentunut aikaisemmin. Siksi tiesin, mihin tilanteeseen en enää suostu.

Kauanko olette olleet yhdessä ja onko toinen ollut masentunut alusta asti vai masentunut myöhemmin? Syy masennukselle?

Seitsemän vuotta yhdessä, neljä saman katon alla. Toisella oli kausittaista tai lievää masennusta ajoittain, mutta tilanne meni huonommaksi viimeisen puolen vuoden aikana.

Minua ei sinänsä haitannut toisen masennus, ennen kuin hän käytännössä lakkasi osallistumasta parisuhteeseen: ei seksiä, ei läheisyyttä, ei kivaa yhteistä tekemistä, aika vähän edes yhteisen kodin hoitamista. Tuo ei käynyt minulle, eikä asiassa ollut havaittavissa minkäänlaista muutosta parempaan, niin eipä tuossa jäänyt vaihtoehtoja.

Ero oli surullinen ja vittumainen tilanne kaiken kaikkiaan, mutta minua suojeli se, etten pitänyt kurjaan suhteeseen jäämistä missään kohtaa vaihtoehtona itselleni. En kerta kaikkiaan suostu sellaiseen. En kokenut missään vaiheessa mitään syyllisyyttä siitä, että piti erota. Ja miksi olisinkaan? Kirjaimellisesti mikään tässä kuviossa ei ollut minun syytäni, eikä tietenkään eksänikään syy. Ei kukaan sairauksiaan valitse.

Masennuksen syytä en halunnut lähteä arvailemaan. Uskon että alttius tuollaiselle on aika lailla perinnöllistä. Toiset ovat muita herkempiä ihan normaaleille vastoinkäymisille. Mutta ei ole kumppanin asia diagnosoida tai hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei sinänsä haitannut toisen masennus, ennen kuin hän käytännössä lakkasi osallistumasta parisuhteeseen: ei seksiä, ei läheisyyttä, ei kivaa yhteistä tekemistä, aika vähän edes yhteisen kodin hoitamista. Tuo ei käynyt minulle, eikä asiassa ollut havaittavissa minkäänlaista muutosta parempaan, niin eipä tuossa jäänyt vaihtoehtoja.

Näinkö yksinkertaista se on?

Oletteko kokeilleet hakea apua Jeesukselta ja Raamatusta? Seurakunnista voi löytyä hyväkin tuki ja apu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei sinänsä haitannut toisen masennus, ennen kuin hän käytännössä lakkasi osallistumasta parisuhteeseen: ei seksiä, ei läheisyyttä, ei kivaa yhteistä tekemistä, aika vähän edes yhteisen kodin hoitamista. Tuo ei käynyt minulle, eikä asiassa ollut havaittavissa minkäänlaista muutosta parempaan, niin eipä tuossa jäänyt vaihtoehtoja.

Näinkö yksinkertaista se on?

Kyllä, juuri näin yksinkertaista. Jos etsii helppoa ja kivaa tapaa erota, sellaista ei löydä. Mutta jos on vahvat arvot ja rajat ja tietää, minkälainen suhde itselle käy ja minkälainen ei, on kyllä aika selvää, mitä missäkin tilanteessa täytyy tehdä. Sitten täytyy vain tehdä se, vaikka tuntuu ikävältä.

Aloittajan ongelma ovat heikot rajat. Ne ovat nyt sairastuttaneet hänetkin. Suosittelen lukemaan: https://markmanson.net/boundaries

Vierailija kirjoitti:

Oletteko kokeilleet hakea apua Jeesukselta ja Raamatusta? Seurakunnista voi löytyä hyväkin tuki ja apu.

Miksi Jumala antaa aloittajan poikaystävän kärsiä, vaikka voisi ottaa tuskan pois milloin tahansa? Aika kusipäinen jumaluus.

En viitsi erota helposti vaan pohdin asiat läpikotaisin. Lähteminen ei ole helppoa senkään takia kun toinen on itsetuhoinen.

Kiitos tuolle saman kokeneelle kokemuksensa jakamisesta. Muuta nälvimistähän täällä heti riittikin.

-ap

Minut on jätetty, kun olen ollut masentunut, siksi että olen masentunut. Ymmärrän tuon ihan hyvin. Ei masentuneena jaksa olla hyvää seuraa. Muistan kyllä millainen ihminen olen ollut ennen sairautta. En ole sellainen enää. Ihan normaalia että siihen mieheen rakastunut nainen ei halua olla tällaisen miehen kanssa. En olisi itsekään.

Vierailija kirjoitti:

En viitsi erota helposti vaan pohdin asiat läpikotaisin. Lähteminen ei ole helppoa senkään takia kun toinen on itsetuhoinen.

Kiitos tuolle saman kokeneelle kokemuksensa jakamisesta. Muuta nälvimistähän täällä heti riittikin.

-ap

Ei tässä ketjussa ainakaan minun silmääni ole mitään nälvimistä. Kaikki saamasi neuvot ovat olleet oikein hyviä. Varmasti ystäväsi antaisivat ihan samanlaisia ohjeita. Olet nyt jotenkin niin kuplan sisässä, ettet näe, kuinka tavattoman huono suhteesi on.

Jos toinen on itsetuhoinen, soita apua. Jos jäät suhteeseen tuon vuoksi, tilanne on jo äärimmäisen haitallinen.

t. tuo kokemuksensa jakanut

Ap ei varmasti ole helppoa olla vakavasti masentuneen kumppanina. Ajatuksesi ja halusi erota ovat täysin ymmärrettävät. Olisi tärkeää, että hoidat eron lempeästi. Olen itse vakavasti masentunut eikä minusta ole mihinkään, harva sitä kauaa jaksaisi eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on ettet satuta lisää syllistämällä, olemalla inhottava tai muuten kohtuuton, muuta et oikein voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En viitsi erota helposti vaan pohdin asiat läpikotaisin. Lähteminen ei ole helppoa senkään takia kun toinen on itsetuhoinen.

Kiitos tuolle saman kokeneelle kokemuksensa jakamisesta. Muuta nälvimistähän täällä heti riittikin.

-ap

Ei tässä ketjussa ainakaan minun silmääni ole mitään nälvimistä. Kaikki saamasi neuvot ovat olleet oikein hyviä. Varmasti ystäväsi antaisivat ihan samanlaisia ohjeita. Olet nyt jotenkin niin kuplan sisässä, ettet näe, kuinka tavattoman huono suhteesi on.

Jos toinen on itsetuhoinen, soita apua. Jos jäät suhteeseen tuon vuoksi, tilanne on jo äärimmäisen haitallinen.

t. tuo kokemuksensa jakanut

Minusta tämä:

Vierailija kirjoitti:

Vertaistukea saman kokeneilta pyydettiin..?

Et ole koskaan eronnut?

oli kyllä nälvimistä.

Eikä osa kommentoijista näyttänyt ymmärtävän, mitä VERTAISTUKI tarkoittaa. Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että saman kokeneet jakavat samankaltaiset kokemuksensa, koska aloittajana tässä vaikeassa tilanteessa helpottaisi nimenomaan kuulla niitä muiden kokemuksia. Aloituksessa selvästi ilmaisin, että olen eroamassa. En siis tarvitse "mikset eroa" -viestejä tai neuvoja itse eroamiseen niinkään. En ole minkään kuplan sisässä ja tiedän, että suhteeni voi huonosti. Onpa turhauttavaa selittää kun tämä kaikki on aloituksessa.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei sinänsä haitannut toisen masennus, ennen kuin hän käytännössä lakkasi osallistumasta parisuhteeseen: ei seksiä, ei läheisyyttä, ei kivaa yhteistä tekemistä, aika vähän edes yhteisen kodin hoitamista. Tuo ei käynyt minulle, eikä asiassa ollut havaittavissa minkäänlaista muutosta parempaan, niin eipä tuossa jäänyt vaihtoehtoja.

Näinkö yksinkertaista se on?

Mitä olisi mielestäsi vielä pitänyt olla?? Laki sanoo mitä avioliittoon juridisesti kuuluu ja miten siitä pääsee eroon,kaikki muu on kulttuurista/ uskonnollista ( jota tässäkin ketjussa on tarjottu jopa hoidoksi- ehkä kärsimys sitten toisi kruunuun helmiäkin) höpinää.

Sinulla on vain yksi elämä, elä se hyvin mutta kuten täälläkin on todettu- mahdollisimman neutraalisti omalta kannaltasi.

Oma avioliittoni päättyi masentuneen puolison itsemurhaan, ero oli harkinnassa. En syyllistä itseäni, yrityksiä oli useita.

Masentuneesta ei ole helppoa erota jos on yhtään inhimillinen ihminen. Siinäkin on varmasti perää, että osa ihmisistä on huonompia asettamaan rajojaan kuin toiset ja varmasti sitä vikaa on itsessänikin.

Mutta ongelmahan on nimenomaan se, että jos rakastaa toista ja toinen on masentunut pitkään, niin tottakai haluaa yrittää tukea ja auttaa toista eikä heti jättää sen takia että "mun rajat on nyt ylitetty". En tiedä muista, mutta itse en tee parisuhteessa liian pikaisia ja harkitsemattomia päätöksiä, koska ne huonotkin ajat kuuluvat suhteeseen. Jokainen sen vaan tietää omalta kohdaltaan kun mitta on täysi ja nyt minun mittani on täysi kuten aloituksessa kirjoitin. Tuntuisi julmalta jättää toinen heti kun on vaikeaa eikä edes pystyisi, koska rakastaa.

Nyt on tosin oma rakkauskin jo hiipunut, sen verran on ns. rikki mennyttä tässä yritetty turhaan korjata.

Ja nyt sitä toki miettii, että jos kiinnittää enemmän huomiota rajoihinsa eikä ns. hyväksy tällaista enää, jättääkö se tilaa inhimillisyydelle? Ei elämä ole mustavalkoista. En voi kuvitella sanovani kenellekään että jaa, sulla on siis vaikea masennus, no ok, se on muuten ero sit.

Mietin kyllä mielessäni etten enää ikinä seurustele kenenkään mielenterveyspotilaan kanssa, mutta mistä sitä ikinä tietää mitä elämässä tapahtuu.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ap ei varmasti ole helppoa olla vakavasti masentuneen kumppanina. Ajatuksesi ja halusi erota ovat täysin ymmärrettävät. Olisi tärkeää, että hoidat eron lempeästi. Olen itse vakavasti masentunut eikä minusta ole mihinkään, harva sitä kauaa jaksaisi eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on ettet satuta lisää syllistämällä, olemalla inhottava tai muuten kohtuuton, muuta et oikein voi tehdä.

Ei olekaan. Masentuneen kanssa on tilanteesta vaikeaa puhua, koska hän ottaa helposti kaiken syyllistämisenä (siis masentuneet ylipäätään, ei vain minun mieheni). Haluaisin sanoa, että hänen on nyt aika huolehtia itsestään ja hakea apua (vaikka oikeasti olen niin turhautunut, että tekisi mieli huutaa että tee nyt j u m a l a u t a  kuntosi eteen jotakin!) ja että ero on molemmille vain hyväksi. Sulkeisiin laittamani kommentti kuulostaa varmasti julmalta, mutta jokainen masentuneen puolison tai ystävän kanssa myötäelänyt tietää, että turhautuminen tuo myös vihan tunteita.

-ap