Millaista on elämä uskovana?

Paha sanoa kun en tiedä millaista on elää ilman uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Paha sanoa kun en tiedä millaista on elää ilman uskoa.

Voi voi, aivopesty siis muksusta asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paha sanoa kun en tiedä millaista on elää ilman uskoa.

Voi voi, aivopesty siis muksusta asti.

En sen enempää aivopesty kuin lapsi joka kasvaa ateistisessa kodissa.

Lohdullistahan se on harhassa elää, uskoa yläkerran auttavan ja kaikella olevan tarkoituksensa.

Vierailija kirjoitti:

Lohdullistahan se on harhassa elää, uskoa yläkerran auttavan ja kaikella olevan tarkoituksensa.

Paljon lohdullisempaa kuin elää harhassa jossa uskotaan että ketään auttajaa ei ole ja millään ei ole mitään tarkoitusta.

Aivopesun uhrea kaikki uskonnot.

Ei pysty sanomaan, kun Jeesus kuulunut aina elämään =)

Uskoisin, et riippuu ihan hirveästi siitä, oletko kasvanut ns. terveessä vai sairaassa hengellisessä ympäristössä. Itse olen saanut kasvaa terveessä, eli olen tavallinen onnellinen ihminen, jolla vain on turva Jumalassa. 

Sanoisin, että toivo on aika iso asia. Tapahtui tässä maallisessa elämässä mitä tahansa, niin tietää että loppujen lopuksi käy hyvin. Se ei tietenkään estä kriiseilemästä niitä maallisia asioita, kun tätä elämää on todennäköisesti vuosikymmeniä jäljellä ja jollain tavalla siitäkin pitäisi selvitä, mutta sellainen tietty toivon pohjavire ja rauha on kuitenkin. Sitten se, että oma arvo ei ole kiinni suorittamisesta (eivät toki kaikki ei-uskovatkaan niin ajattele). Ja kuolema ei tunnu niin isolta jutulta, kun uskoo että uskossa kuolleet läheiset tulee vielä tapaamaan, tässä vaan väliaikaisesti ollaan eri paikoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paha sanoa kun en tiedä millaista on elää ilman uskoa.

Voi voi, aivopesty siis muksusta asti.

Varmaan näyttää aivopesulta, jos ei ole itse saanut kokea, mitä elävä usko on. Se ei ole aivopesua, vaan ihan oikeaa tavallistakin elämää, extrana elävä suhde Jumalaan. 

Vaikka kuinka yrittäisin selittää, valitettavasti se ei taida aueta sinulle. Mutta ei sinun varmaan kannata haukkua uskovaisia ja heidän kokemuksiaan, en minäkään hauku sinun elämäsi kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lohdullistahan se on harhassa elää, uskoa yläkerran auttavan ja kaikella olevan tarkoituksensa.

Paljon lohdullisempaa kuin elää harhassa jossa uskotaan että ketään auttajaa ei ole ja millään ei ole mitään tarkoitusta.

Miten se auttajan olemassaolo näkyy tässä maailmassa?! Mitä tarkoitusta voi olla lukemattomien viattomien ihmisten kärsimyksillä?! Ai niin, nämä ovat liian suuria asioita ihmisen ymmärtää, eikö niin. Usko on nimenomaan lohduttava harha ja keino selittää itselleen tämän maailman järjettömyys. Olen melkein kateellinen sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lohdullistahan se on harhassa elää, uskoa yläkerran auttavan ja kaikella olevan tarkoituksensa.

Paljon lohdullisempaa kuin elää harhassa jossa uskotaan että ketään auttajaa ei ole ja millään ei ole mitään tarkoitusta.

Miten se auttajan olemassaolo näkyy tässä maailmassa?! Mitä tarkoitusta voi olla lukemattomien viattomien ihmisten kärsimyksillä?! Ai niin, nämä ovat liian suuria asioita ihmisen ymmärtää, eikö niin. Usko on nimenomaan lohduttava harha ja keino selittää itselleen tämän maailman järjettömyys. Olen melkein kateellinen sinulle.

Mitä asioita pidät tässä maailmassa järjettöminä?

Mikä tarkoitus lukemattomien viattomien ihmisten kärsimyksillä on ateistisessa maailmankuvassa?

Minä olen elänyt sekä uskovana että ilman uskoa.

Uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ perusluottamus siihen, että kaikki on korkeammassa kädessä

+ seurakuntayhteisö ja ihmissuhteet siellä

+ lähes kaikkeen on vastaus, kun vain katsoo Raamatusta ja/tai rukoilee. Ei tarvitse potea eksistentiaalista ahdistusta

- rajoittunut tapa katsoa elämää, joutuu pitäytymään yhdessä näkökulmassa

- yhteisön kontrolli, jossa ei uskalla olla erilainen

- konkreettiset elämää rajoittavat säännöt

- helvetin ja Jumalan rangaistuksen pelko

Ei-uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ positiivinen, avara tapa nähdä ihmiset ja elämä: ei ole "me hyvät vs. ne pahat akselia"

+ vapaus tehdä omasta elämästään sellainen kuin haluaa

+ vapaus omaksua hyviä periaatteita myös muista uskonnoista

- joutuu sietämään epävarmuutta, kun ei ole valmiita vastauksia

- ei voi varmuudella tietää, onko kuoleman jälkeistä elämää vai ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paha sanoa kun en tiedä millaista on elää ilman uskoa.

Voi voi, aivopesty siis muksusta asti.

En sen enempää aivopesty kuin lapsi joka kasvaa ateistisessa kodissa.

Millä tavalla on aivopesua jos uskonnottomassa kodissa kerrotaan lapsille että maailmassa on lukemattomia uskontoja joiden näkemykset maailmasta, elämästä ja kuolemasta eroavat toisistaan ja että heillä on mahdollisuus tutkia asioita ja päättää itse mihin uskovat ja millainen oma mailmankatsomuksensa on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paha sanoa kun en tiedä millaista on elää ilman uskoa.

Voi voi, aivopesty siis muksusta asti.

En sen enempää aivopesty kuin lapsi joka kasvaa ateistisessa kodissa.

Millä tavalla on aivopesua jos uskonnottomassa kodissa kerrotaan lapsille että maailmassa on lukemattomia uskontoja joiden näkemykset maailmasta, elämästä ja kuolemasta eroavat toisistaan ja että heillä on mahdollisuus tutkia asioita ja päättää itse mihin uskovat ja millainen oma mailmankatsomuksensa on?

Tämä on kaunis myytti mutta käytännössä "uskonnottomissa" kodeissa kerrotaan lapsille että maailmassa on paljon ihmisiä jotka uskovat erilaisiin "satuihin". Isä ja äiti eivät usko mutta sinä tiivitaavi saat vapaasti valita jos haluat uskoa "satuihin".

Jokainen vanhempi pitää omaa arvomaailmaansa parhaimpana ja toivoo että se siirtyy myös lapsilleen. Ja toimii sen mukaisesti. Muun väittäminen on älyllistä epärehellisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen elänyt sekä uskovana että ilman uskoa.

Uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ perusluottamus siihen, että kaikki on korkeammassa kädessä

+ seurakuntayhteisö ja ihmissuhteet siellä

+ lähes kaikkeen on vastaus, kun vain katsoo Raamatusta ja/tai rukoilee. Ei tarvitse potea eksistentiaalista ahdistusta

- rajoittunut tapa katsoa elämää, joutuu pitäytymään yhdessä näkökulmassa
- yhteisön kontrolli, jossa ei uskalla olla erilainen

- konkreettiset elämää rajoittavat säännöt

- helvetin ja Jumalan rangaistuksen pelko

Ei-uskovaisuuden plussat ja miinukset:

+ positiivinen, avara tapa nähdä ihmiset ja elämä: ei ole "me hyvät vs. ne pahat akselia"

+ vapaus tehdä omasta elämästään sellainen kuin haluaa

+ vapaus omaksua hyviä periaatteita myös muista uskonnoista

- joutuu sietämään epävarmuutta, kun ei ole valmiita vastauksia

- ei voi varmuudella tietää, onko kuoleman jälkeistä elämää vai ei

Puhut lahkolaisuudesta. Ainakaan kristinuskossa ei tarvitse olla minkään yhteisön kontrollissa. Itse olen kristitty enkä kuulu kirkkoon enkä edes epävirallisesti mihinkään tiettyyn seurakuntaan.

Sitä kärsii joko ilman Jumalaa sekä ajallisesti että ikuisesti tai sitä kärsii Jumalan kanssa ajallisesti ja välttää ikuisen kärsimyksen.

Elämä uskovana on elämää siinä missä ei-uskovana, mutta sitä ei elä yksin vaan Jumalan lapsena, eli turvassa riippumatta siitä mitä elämässä tapahtuu.

Riippuu paljon yksilöstä. Luonteesta, siitä, käytkö kirkossa ja millaisessa kirkossa käyt, millaisia uskovia ihmisiä ympärilläsi on, kuinka pitkään olet ollut uskossa, kuinka syvässä uskossa olet, jne. Elämäntavasta ja luonteesta riippumatta lohtua tuo ajatus siitä, että olet ehdoitta omana itsenäsi valtavan rakastettu ja että maailman taustalla vaikuttaa jokin suurempi hyvä voima, joka lopulta tulee voittamaan pahuuden. Olen itse myös kokenut rukousvastauksia - "kummallisen osuvia sattumia" siitä, millaisia ihmisiä elämääni tulee ja mitä sanoja minun tarvitsee juuri tiettynä hetkenä kuulla.

Ei "uskovaisia" ole olemassakaan. Teeskentelijöitä jotka yrittävät olla parempia kuin muut.

Heikkoja, heitä täytyy aina jonkun johtaa. Olla sanomassa mitä tehdä

Vaikka sitten sinne myrkynjuontiin, kuhan johonkin

Aina kun herää aamuun, tietää että elää. Se on tärkeintä.

Jokainen joutuu päivän mittaan uskomaan itseensä. Ja sitten nukkumaan. Jne