Tosi tarina maailman kauheimmista appivanhemmista

Tämä kaikki mitä tulen kirjoittamaan on täysin totta. En halua puhu appivanhemmistani enää ystäville, koska en halua lietsoa tätä sisältä kumpuavaa vihaa enempää. Tämän tekstin tarkoitus on vain päästä purkamaan kaikki suru ja viha anonyymisti. Ehkä toivon saavani myös vertaistukea tai vinkkejä.

Olen äärimmäisen harmissani että kohdalleni sattui tällaiset appivanhemmat, sillä olen itse saanut kasvaa suht. normaalissa perheessä. Laitan ihan ranskalaisin viivoin kaikki pääkohdat tästä tilanteestani.

-Mieheni vanhemmat käyttäytyivät suht. normaalisti siihen saakka kunnes menimme naimisiin.
Sen jälkeen he alkoivat vähätellä minua, esim. loppettivat puhumasta minulle. He puhuvat siis vain pojalleen (miehelleni) ja kysyvät esim minun asioista häneltä. Tämä vaikka olisin vieressä istunut. (Harvoi kyllä ovat kiinnostuneita minun asioistani...) Jos yritän ottaa osaa keskusteluun, saattaa appiukkoni korottaa ääntä ja vihastua tyyliin "ole nainen hiljaa". Olen siis aina vain hiljaa heidän seurassaan, varsinkin jos appiukko on paikalla.

-Anoppini taas on äärimmäisen huonokäytöksinen ihminen. Ja myös hyvin hiljainen. Hän ei siis juuri koskaan minulle mitään puhu,mutta jos itse yritän jotain keskustelua luoda, hän saattaa töksäytellä sellaisia sammakoita suustaan että pahoitan mieleni poikkeuksetta. Hän mm.esikoislapseni synnyttyä otti kiinni mahastani ja sanoi että kannattaa sitten imettää kauan että lähtee nämä makkarat. (ja itseni puolustukseksi painoin alle 60kg loppuraskaudessa eikä minulla ollut yhtään ylimääräistä rasvavarastoa...muuta kuin normaali nahka.) Anoppi on kova kritisoimaan meidän valintoja. Hän sanoo suoraan esim että ostittepa pas*kat vaunut, tai että teette tuon ja tuon ihan väärin yms.

-Heidän sukunsa on täyttä priimaa ja eliittiä. Kaikki lapsemme "huonot puolet" on kuulemma periytynyt minulta. Jos esim. mieheni sanoo että Emilia oppi pyöräilemään, he kiiruhtavat kommentoimaan että joo heidän suvussa kaikki on oppinut tosi nuorena pyöräilemään ja se kulkee heidän geeneissä. Jos taas sanomme esim. että Emilia loukkasi jalkansa kiipeillessä, he sanovat että heillä ei kukaan ole koskaan tippunut mistään ja heidän geeneissään ei ainakaan ole mitään tasapaino-häiriöitä. huoh.....

- Niinkuin ehkä olette jo itsekkin päätelleet, appivanhempani on moukkamaisia ja sanoisin että aika yksinkertaisia. He meuhkaavat omia samoja asioitaan joka kerta ja kehuvat itseään. Kaikki jotka elävät eritavoin kuin he, ovat heidän mielestään alempi arvoisia. He eivät pelkää tätä ääneen sanoa.

-He valehtelevat oma etunsa vuoksi. Esim. mieheni isä puhuu kaikille olevansa työpaikkansa työnjohdossa. Miehenikin siis näin luuli..kunnessa kuuli joltain appiukon työkaverilta että ihan duunari hän on. Kun mieheni sanoi isälleen että kuuli tällaisen jutun, alkoi tämä vain huutaa että "älä ala isääsi haukkumaan hänen kotonaan"

- Olemme todella vähän mieheni vanhempiin yhteydessä (jostain kumman syystä). Toisaalta ärsyttää, koska haluaisimme pitää lapsillemme välit mummoon ja pappaan kunnossa. Tosin nämähän eivät lapsenlapsistaan juuri piittaa, eivätkä ole koskaanheitä hoitaneet, muistaneet lahjoin eikä yhtään mitään. Lapset kuitenkin pitävät heistä, vaikka pelkäävätkin heidän äkkipikaisuuttaan ja huutamista.

-Välillä kun mieheni ottaa yhteen vanhempieni kanssa, saattaa välirikko kestää kuukausista vuoteenkin. Appivanhemmat ei koskaan tule vastaan niin että myöntäisi käyttäytyneet väärin (esim kun haukkuivat meidän kotimme ja mieheni suuttui siitä). He olisivat vaikka loppu elämän ottamatta poikaansa yhteyttä...

Tässä nyt jotain. Mitä ajatuksia?