Täydellisyyden tavoittelu uuvuttaa ja ahdistaa. Vinkkejä ja kokemuksia?

Perfektionismini on mennyt siihen pisteeseen, etten enää edes juurikaan tee tai yritä mitään, missä ”täydellisyys” ei ole ainakaan minun mielestäni mahdollista. En siis todellakaan ole instaan siloteltuja selfieitä ja ihania brunssikuvia postaava, vaan ryven rumana kotona kaaoksessa, koska mikään ei ikinä riitä.

Siivoaminen tuntuu turhalta, koska kotini ei ole ”täydellinen”. En saa mitään aikaiseksi, koska vaikka kuinka siivoaisin ja puunaisin, lopputulos olisi mielestäni edelleen huono, koska asunto ei ole pohjaltaan tai pintamateriaaleiltaan täysin makuani vastaava enkä ikinä siis saa tämän hetkisestä kodistani täysin mieleistä. En jaksa huolehtia ulkonäöstäni, koska kasvonpiirteitäni tai vartaloani en pysty ratkaisevilta osin muokkaamaan ja en ikinä näytä mielestäni tarpeeksi hyvältä vaikka mitä tekisin.
Ei varmaan tarvitse edes mainita, että opiskelusta ei ole ikinä pidemmän päälle tullut mitään, vaan vedän kaikki lekkeriksi kun tentistä tuleekin 4 eikä 5.

Olen muita ihmisiä kohtaan hyvinkin armollinen ja kiltti, mutta jostain syystä vaadin itseltäni kympin suoritusta aina kaikesta. Jos luokkakaveri saisi kokeesta ysin niin olisin ylpeä ja iloinen, minulta se on törkeä rimanalitus.

Lähiaikoina olen vasta huomannut kuinka paljon jään asioista paitsi, enkä saa nautintoa oikeastaan mistään. Nään joka puolella vain virheitä ja mahdollisuuksia tehdä paremmin tai olla parempi. Pelottaa, että elämäni valuu hukkaan kun ihan hyvä ei riitä missään.
Onko täällä ketään, joka olisi jotenkin konkreettisesti opetellut ”tyytymään” ja hölläämään? Mitä voin tehdä?