Onko lapsen kanssa pakko elää perus lapsiperheen elämää?

Kaverisynttärit alkaa 3-4-vuotiailla.

Juu, ei niitä lapsia ole pakko hankkia, jos ahdistaa.

Valitettavasti se lapsi kyllä pakottaa väkisinkin tiettyyn kaavaan elämän. Ei ehkä tosin nuo synttärit ole siinä se isoin juttu.

No lapsen ekat synttärit tuntuu olevan enemmän vanhempien ja suvun "iloksi" järkyttyjä juhlia, itse muistan lapsena tykänneeni synttäreistä vasta kun sain itse kutsua vieraat ja päättää mimmone kakku jne :D eihän nyt esim yksivuotias mitään tajua synttäreistä

Vierailija kirjoitti:

Kaverisynttärit alkaa 3-4-vuotiailla.

Meillä ei 5v halunnut kaverisynttäreitä.

Ei tietenkään ole pakko. Ihmiset on vaan niin ujoja elämään omaa elämäänsä. Paljon helpompi totella valmista kaavaa.

Joissain kulttuureissa ei vietetä syntymäpäiviä ollenkaan. Ihan hyvin tuntuvat silti toimeen tulevan.

Mikä tosille tavallista niin toisille ennen kuulumatonta, tai ainakin hyvin harvinaista. - Esimerkiksi itse luulin, että kaikki vanhemmat lukevat lapsille iltasadun, kuten vanhempani tekivät meille silloin kun itse olimme sisaruksien kanssa nuoria mutta vasta vanhemapana kuulin, ettei kaikki vanhemmat tee näin.   

Kyllähän pienet lapset rakastaa rutiineita. Ja ennakoimalla ja rutiineilla saa päivät sujumaan ilman uhmakohtauksia. Rasittavampaa kuin järkätä synttäreitä, on roudata ipanaa kaikkien 25 tarhakaverin synttäreille pitkin vuotta.

Me on elelty omannäköistämme lapsiperheen elämää jo yli 10-vuotta, ja ihan normaaleja lapsia on kasvanut eikä kukaan ole koskaan päin naamaa tullut arvostelemaan.

Lapset olleet päivähoidossa päiväkodissa 1-2 vuotiaasta kouluikään, mutta muuten ei olla hoitopäivän ulkopuolella kavereiden kanssa oltu tekemisissä, ei synttäreitä eikä leikkitreffejä tms. Muutenkin tehdään enemmän aikuisporukassa juttuja, lapset kulkevat kyllä mukana kaikessa, niin arjessa, lomalla kun juhlissakin.

Ja vaikka ei ohjelmatoimistona ja kavereiden järjestäjänä olla toimittu, niin hyvin ovat kavereita saaneet sitten kouluun mennessään ja kouluikäisenä ovat sitten jo hoitaneet kaverisuhteet itse ilman äitiä.

Meillä ei myöskään eletä mitenkään minuuttiaikataulun mukaan, mennään, tullaan, syödään ja nukutaan tilanteen mukaan. Ja lapset ovat tähän tottuneet pienestä asti eikä meillä kiukuta, jos ruoka-aika viivästyy tai nukkumaan pääsee reissun takia normaalia myöhemmin tms.

Lapset ovat nyt jo koululaisia, joilla on paljon kavereita ja koulussa pärjäävät hyvin. Osaavat myös käyttäytyä aikuisporukassa ja ovat sopeutuvaisia ja toiset huomioon ottavia.

Kyllä lapsi on itse halunnut kutsua kavereita jo neljä vuotiaana..

Mut ei kai sitä kukaan pakota elämään kuin muut. Usein lapsi kyl haluaa sellaisia asioita kuin kaveritkin.

Ja jonkinlainen perusrunko elämässä on pakko olla, että pakka pysyy kasassa

Jos sinä et halua järjestää lapsen synttäreitä, niin pyydä puolisoasi tekemään se. Lapset nyt yleensä tykkäävät juhlista.

Vierailija kirjoitti:

Me on elelty omannäköistämme lapsiperheen elämää jo yli 10-vuotta, ja ihan normaaleja lapsia on kasvanut eikä kukaan ole koskaan päin naamaa tullut arvostelemaan.

Lapset olleet päivähoidossa päiväkodissa 1-2 vuotiaasta kouluikään, mutta muuten ei olla hoitopäivän ulkopuolella kavereiden kanssa oltu tekemisissä, ei synttäreitä eikä leikkitreffejä tms. Muutenkin tehdään enemmän aikuisporukassa juttuja, lapset kulkevat kyllä mukana kaikessa, niin arjessa, lomalla kun juhlissakin.

Ja vaikka ei ohjelmatoimistona ja kavereiden järjestäjänä olla toimittu, niin hyvin ovat kavereita saaneet sitten kouluun mennessään ja kouluikäisenä ovat sitten jo hoitaneet kaverisuhteet itse ilman äitiä.

Meillä ei myöskään eletä mitenkään minuuttiaikataulun mukaan, mennään, tullaan, syödään ja nukutaan tilanteen mukaan. Ja lapset ovat tähän tottuneet pienestä asti eikä meillä kiukuta, jos ruoka-aika viivästyy tai nukkumaan pääsee reissun takia normaalia myöhemmin tms.

Lapset ovat nyt jo koululaisia, joilla on paljon kavereita ja koulussa pärjäävät hyvin. Osaavat myös käyttäytyä aikuisporukassa ja ovat sopeutuvaisia ja toiset huomioon ottavia.

Samoin meillä, lapset ovat istuneet osaksi perheen elämää sensijaan että perhe istuisi osaksi lapsen elämää. Retkeillään, matkaillaan, hoidetaan velvollisuudet hyvin mutta ei nipoteta. 

Erityisesti pikkulasten kanssa on helppo matkailla ja retkeillä, kun saa mahan täyteen ja pääsee nukkumaan kärryissä on kaikki hyvin. Taaperoikä on haastavampaa. Sitten kouluikäisestä alkaen seikkailuihin tulee ihan uusi ulottuvuus kun lapsilla alkaa olla enemmän näkemystä. Minun paras kokemukseni modernista taiteesta oli visiitti Tates Moderniin ja kuusivuotiaan innostus ja kommentit :D (Äiti, mihinköhän se rouva meni? Taulussa on henkari, lattialla mekko ja auki oleva ovi. Kuusivuotiaan pää näki tarinan siinä missä minä näin nätin mutta aika tylsän taulun.  )

Meillä vietetään lapsen synttärit, mutta ei juurikaan joulua, pääsiäistä, vappua tai juhannusta. En oo ikinä kuulunut mihinkään mammaryhmiin tai ollut kiinnostunut muiden lapsista, lastenvaatteista tai muusta lapsiin liittyvästä. Lapsi ei harrasta mitään, mutta maksan toki harrastuksen, jos sellaisen joskus haluaa. Matkakohteet on valittu niin, että ei ole vain lapselle kiva paikka. Nukkumaanmenoaikoja tai ruoka-aikoja ei varsinaisesti ole, mutta hyvin on aina nukkunut ja syönyt terveellisesti ja tarpeeksi. Elämän ei tarvitse pyöriä lapsen ympärillä, jotkut vain valitsevat sen elämän.

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään ole pakko. Ihmiset on vaan niin ujoja elämään omaa elämäänsä. Paljon helpompi totella valmista kaavaa.

Samaa mieltä.

Valmiit kaavat ovat helppo, jo hyväksi todettu keino järjestää lapsen tasapainoista kehitystä tukeva elämä.

Normista paljonkin poikkeava elämäntyyli voi toimia ihan yhtä hyvin, mutta automaationa siihen ei kyllä voi kannustaa, sillä joukkoon mahtuu liian monta ituhippiä, jotka haluavat kasvattaa lasta pelkällä auringonvalolla tai aikuista, jotka muuten vaan jättävät lapsen tarpeet huomioimatta siinä 'omannäköisessä elämässä'.

Esimerkiksi juhlien järjestäminen on hyvä tapa osoittaa lapselle tämän olevan tärkeä ja tukea sosiaalisen kuulumisen tunnetta. Samat tavoitteet voinee täyttää myös ilman juhlia, mutta lapsen tajuttua jääneensä paitsi jostain muille itsestäänselvästä kokemuksesta, voi se helposti herättää ulkopuolisuuuden ja katkeruuden tunteita.

Me ollaan oltu itsekin tosi huonoja juhlijoita, mutta kyllä me lapsen puolesta on saatu sentään muutamat juhlat ponnistettua. Sukulaissynttäreitä oli alkuun, mutta sitten kun lapsi oli kouluiässä, ei aina jaksettu sitä synttäreihin liittyvää siivousrumbaa (tämä on helpompi rasti, jos koti ei ole kroonisesti sotkuinen kuten meillä usein oli) ja pidettiin välillä synttärit jossain muualla kuin kotona. Tätä voi soveltaa pienempiekin kanssa, vaihtoehtoja on paljon. 

Joulujen kanssa on ollut vähän niin sun näin, mutta on meillä ainakin pari kertaa ollut jopa ihan joulukuusi. Monet joulut on vietetty appivanhempien luona ja muutama kerta on menty ulkomaille jouluksi. 

Kastejuhlaa meillä ei ollut eikä myöskään rippijuhlaa. Lapsi kävi riparin, mutta ei mennyt kasteelle, joten ei katsottu tarpeelliseksi mitään juhliakaan pitää. Mitä siinä olisi edes juhlittu? Yhdessä käytiin syömässä fiinisti riparikavereiden konfirmaation jälkeen ja siinä se. Lakkiaiset oli ainoa iso juhla mikä pidettiin ja siinäkin oli apuna siivousfirma ja pitopalvelu. Ei ollut niin kamalaa kuin pelkäsin, ihan kivaa oikeastaan juhlia kerrankin kunnolla, kun on kaikki muut juhlat enemmän tai vähemmän skipattu. 

Se on vähän jokaisen korvien välissä, miten pakollisiksi eri juhlat mieltää. Ja sitten kun se lapsi on olemassa, niin kyllä sitä yleensä joutuu monessa muussakin asiassa joustamaan lasten tarpeiden ja jopa toivomusten vuoksi. Synttärit on kerran vuodessa ja jos lapsi niitä kovasti toivoo (sitten kun on sen ikäinen että osaa toivoa), niin kyllä on kohtuullista että edes joskus niitä pidetään, jos ei nyt ihan vuosittain. Synttäreitä voi viettää myös ihan oman perheen kesken silloin kun ei jaksa kaverisynttäreitä (edes ulkoistettuna) ponnistaa. 

Meidän lapsi on jo opiskelija, mutta kyllä me vieläkin vietetään hänen synttäreitä samalla tavalla kuin aikuisten synttäreitä. Mennään perheen kesken jonnekin syömään ja synttärisankari saa valita ravintolan. 

No jos et halua että lapsellasi on kavereita (ilmeisesti sinulla ei ole ollut) niin älä järjestä hänelle mitään.