Teloitustarina

Kuolemantuomion ensimmäistä kertaa saatuaan Salla luopui kaikesta toivosta saman tien. Se tuntuikin viisaalta nyt, kun oikeusasteet oli käyty läpi, armahdusanomus hylätty ja virallinen teloitusmääräys annettu. Hanna oli elätellyt toivoa pidempään ja romahti täysin armahduksen epäämisestä kuultuaan. Nyt molemmat naiset kuitenkin olivat päättäväisiä sen suhteen, että kohtaisivat teloituskomppanian kunnialla ja kuolisivat rohkeina. Tietysti oli kamalaa kohdata kuolema jo 23-vuotiaana, mutta toinen vaihtoehto olisi ollut loputon viruminen vankilassa. Siltä onneksi vältyttiin.

Hanna ja Salla olivat jo soittaneet viimeiset puhelunsa rakkaimmilleen, joten edessä oli enää kolkko odotus, kävely teloituspaikalle ja kuolema. Naiset toivoivat lähdön olevan nopea. He olivat nähneet painajaisia kitumisesta ammuttuina, mutta kuulemma yleensä kuolema on nopea. Hannalta ja Sallalta oli viimeisenä iltana kysytty, kuolisivatko he mieluummin erikseen vai yhdessä. He olivat tunteneet toisensa lapsuudesta saakka, joten yhteinen kuolemakin oli luonteva valinta.

Silloin ovi kävi. Vartija kysyi, olivatko naiset valmiita kohtaamaan loppunsa. He kertoivat olevansa. Hanna ja Salla halasivat toisiaan sydämellisesti. Hannan ilme oli sellainen, että Salla pelkäsi tämän vielä itkevän teloittajien edessä. Vartijoita tuli lisää. He johdattivat naiset ulos. Kävely tuntui tuskastuttavan pitkältä. Salla oli rauhallinen kuoleman edessä, mutta huomasi, kuinka Hanna hieman kompuroi ja tärisi. Hän myös pysähtyi hetkeksi, mutta vartijat komensivat hänet jatkamaan kulkua.

Pihalle oli asetettu vierekkäin kaksi ristiä, joissa lukivat Hannan ja Sallan nimet ja kuolinpäivät. Heiltä kysyttiin, haluavatko he siteet silmilleen, mistä naiset sovitusti kieltäytyivät. He katsoisivat teloittajia suoraan silmiin ja toivoivat näiden muistavan teloitettavien ilmeet iäti. Seinän vieressä oli kaksi arkkua, joiden näkeminen tuntui hirvittävältä.

Vartijat sitoivat Hannan ja Sallan risteihin hitaasti kuin pitkittääkseen psyykkistä kärsimystä. Tämä jäi viimeiseksi ihmisen kosketukseksi heidän lyhyissä elämissään.

Teloituskomppaniat valmistelivat aseitaan. Moni pojista näytti jopa naisia nuoremmilta ja vähän hermostuneilta. Ehkä he eivät olleet ennen saaneet tällaista tehtävää. Hannalle ja Sallalle annettiin kolme minuuttia aikaa hiljentyä. He pohtivat lapsuutta, läheisiään ja kaikkea nyt kokematta jäävää. He myös katselivat toisiaan murheellisin ilmein. Aika meni nopeasti. Komppanioiden päälliköt - tuskin edes 20-vuotiaita - antoivat merkin laskemalla kaksi miekkaa maahan. Naiset kiljaisivat, kun luodit jo pian tunkeutuivatkin heidän sydämiinsä ja rinnoista tursusi voimakkaasti veri. Salla kuoli heti, mutta Hanna kitui. Hän näki sumenevin silmin teloituskomppaniansa johtajan lähestyvän häntä. Mies painoi aseen hänen päätään vasten. Kaikki pimeni. Hannan ja Sallan toiveiden mukaisesti he saisivat vierekkäiset hautapaikat.