Ahdistaa, miten kohtelin exääni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kiitos tästä avauksesta.

Olen itse harkitsemassa eroa miehestä, joka kohtelee minua rumasti. Hän on hyvä ja hyvää tarkoittava ihminen, mutta ei aina pysty käyttäytymään aikuismaisesti omasta vaikeasta taustastaan johtuen. Nyt olemme vielä hyvin vaikeassa elämäntilanteessakin. Yritän miettiä, kannattaako yrittää jatkaa yhdessä niin kauan että elämäntilanne muuttuu, jos suhdekin sitten muuttuisi paremmaksi, vai onko vain parempi luovuttaa jotta pääsisin keräämään oman elämäni sirpaleita ja voisin ainakin siihen luottaa, että tulen itse kuntoon ennemmin tai myöhemmin (kun saan eron prosessoitua ajan kanssa).

Sanot, että et itsekään tajunnut kuinka huonosti kohtelit kumppaniasi, vaikka tiesitkin toisaalta samaan aikaan toimivasi väärin. Osaatko sanoa, olisiko teillä ollut mitään mahdollisuutta päästä selville vesille tämän asian suhteen ilman eroa? Oliko vasta ero sellainen asia, joka sai sinut ajattelemaan itseäsi ja käytöstäsi uudesta näkökulmasta? Eli olisitko suhteen jatkuessa jatkanut enemmän tai vähemmän samalla linjalla?

Kaikkea hyvää sinulle. En usko sinun olevan narsisti. Pääset varmasti itsesi kanssa sellaiseen tilanteeseen, että saat vielä onnellisen parisuhteenkin.

Kiitos kaikista tsemppaavista viesteistä.

Olen varma, että ilman taukoa suhde ei olisi voinut jatkua. Ehdottomasti tarvitsin tilaa ongelmieni korjaamiseen, ja hänkin kaiken sen jälkeen olisi tarvinnut aikaa. Itse en ole sitä mieltä, että ero olisi ollut pakollinen, vaan monien kuukausien, ehkä puolenkin vuoden tai pidemmänkin ajan tauko. Kun kerta ongelmani heijastuivat parisuhteeseen niin vahvasti, vaikka olen sisäistänytkin paljon, niin niitä asioita täytyy käsitellä kauan, koska ne ongelmat jotka ajattelutavoissani olivat läsnä, olivat/ovat niin syvällä itsessäni ja olen kärsinyt niistä niin kauan, yli vuosikymmenen. Joten niitä asioita tarvitsee käsitellä ammattilaisten kanssa eri näkökulmista ja se on prosessi, joka vie aikaa.

Näin asiat oikeassa valossa oikeastaan n. kk ennen eroa ilkeimmän temppuni jälkeen. Silloin äärimmäisen stressaavassa ja surullisessa mielentilassa, ja sitten vasta tajusin, että miltäköhän hänestä on tuntunut kaikki tekoni ja että hei, hän oikeasti välittää minusta. En hyväksynyt sitä, että joku oikeasti välitti, tai en osannut suhtautua. Suhteen aikana oli paljon aikoja, jolloin halusin kuolla, yhdessä vaiheessa käytin paljon alkoholia, olin masentunut, hyvin epävarma yms. Ajattelin hyvin mustavalkoisesti, että hän kerta valehteli, ei hän voi välittää. Ei se niin mene... minähän se vasta kamalalta vaikutin, tai siltä etten välitä jos katsotaan joitain yksittäisiä tekoja, mutta olotilani oli niin hirveä, etten pystynyt näkemään asiaa objektiivisesti ja nyt kun mietin, niin silloinen käytökseni vaikuttaa niin itsekeskeiseltä. Halveksun sitä, millainen olen ollut. En kuitenkaan huvikseni häntä satuttanut, vaan oma kärsimykseni purkautui väärällä tavalla. Ja en nauttinut siitä, päin vastoin, itse kärsin ja koin kriisejä. Vaikka ei se mitään muuta.

En tiedä tilanteestanne, mutta jos mies ei ole hankkimassa ammattiapua, niin ei varmaan kannata jatkaa. Asiat ei itsestään muutu, ja sen "viallisen" osapuolen täytyy ensin tajuta tekevänsä väärin ja sitten tehdä lujasti henkisiä töitä. Mielestäni ainakin teidän kannattaa pitää tauko, antaa miehen korjata ongelmia ammattiavun kanssa, ja jos molemmista tuntuu vielä siltä, että jotain voisi kehkeytyä, niin voittehan sitten pidemmän ajan kuluttua käydä vaikka treffeillä ja katsoa, onko mikään muuttunut.

ap

Kiitos vastauksestasi.

Mieheni käy terapiassa, on käynyt jo yli vuoden. Hän on myös edistynyt siellä poikkeuksellisen nopeasti. Siksi minusta tuntuu pahalta ajatella lopettavani suhdetta, kun tiedän että hän tekee ihan kaiken minkä suinkin pystyy tekemään oppiakseen paremmaksi kumppaniksi. Kuitenkin olen itse niin uupunut, juuri näihin kaikenlaisiin todella rajuihin syytöksiin (jos teen yhdenkin pienen, täysin inhimillisen virheen, olen heti manipulatiivinen narsisti, jne.) että en pysty kunnolla enää suoriutumaan työstäni.

Olemme pitkään suunnitelleet yhteen muuttoa, ja nyt kun se olisi syksyllä edessä, huomaan ajattelevani että en pystykään enkä jaksakaan. Miehelle on käynyt monta kertaa suhteen alettua niin, että kun siitä on ollut tulossa vakavampi, jotain sellaista on käynyt että suhde onkin loppunut kuin seinään. Hän pelkää ihan kamalasti, että nytkin kävisi näin. Tämä tekee eroaikeista vielä vaikeamman tuntuisia minulle. Minusta tuntuu että minulla on todellinen riski menettää työpaikkani, jos tällainen äärimmäisen stressaava meno vielä jatkuu, enkä oikein keksi muutakaan keinoa saada sitä luotettavasti loppumaan kuin suhteesta eroaminen. Koen olevani täydellisessä umpikujassa.

Mies on ollut alkoholin suurkuluttaja ennen kuin tapasimme, mutta nykyään se on hänellä aika hyvin hallinnassa. Ylilyöntejä tulee joskus. Enemmän minua kuormittaa se, että mies käyttäytyy tällä hetkellä pohjattoman itsekeskeisesti ja kohtelee minua eräänlaisena oman persoonansa jatkeena, jolla ei (pahimmillaan) saisi olla omaa elämää ja identiteettiä ollenkaan. Tiedän tämän johtuvan siitä että hän käy läpi vaikeita asioita, on hyvin hukassa itsensä kanssa, ja hänen täytyy vain kokeilla erilaisia tapoja olla vuorovaikutuksessa jotta se aito, tasapainoinen tyyli löytyisi. Mutta on kyllä kohtuuttoman raskasta olla tällaisen ihmisen heittokapulana tai harjoitusvastustajana, koska minulta odotetaan paljon miestä taitavampaa tunteiden käsittelyä ja lisäksi jatkuvaa miehen auttamista omien tunteidensa kanssa. Olen kuin teini-ikäisen pojan äidin roolissa, paitsi että miehellä on minuun paljon enemän valtaa kuin aidolla teinipojalla olisi, ja olen ihan loppu tähän tilanteeseen.

Millaisista pienistä virheistä puhut? Ei kuulosta hyvältä tilanteelta, ja jos oma jaksamisesi on noin lopussa, niin suosittelisin ainakin sitä taukoa ja keskusteluapua. On kuitenkin hyvä, että mies käy terapiassa. Jos rakkaus on aitoa ja sen arvoista, niin se kestää sen tauon kyllä. Meillä ainakin exän kanssa tilanteet vain kärjistyivät, kun periaatteessa asuimme yhdessä.

ap

Niitä pieniä virheitä on monenlaisia. Yksi esimerkki oli, kun sovimme että laitamme päivittäin ainakin kertaalleen viestiä. Yhtenä päivänä olin laittanut viestiä joskus yhden aikaan päivällä ja sitten seuraavana päivänä laitoin kuuden aikaan illalla. Mies veti hirmuiset pultit siitä että viestejä ei tullut 24 tunnin välein.

Minusta tuntuu että miehellä on vielä niin paljon töitä itsensä kanssa, että hän ei oikein voi edes myöntää itselleen miten ikävästi hän minua kohtelee. Se olisi hänelle niin raskasta, että hän ei jaksaisi enää tehdä niitä tarvittavia ponnistuksia. Niihin kun varmasti tarvitaan uskoa siihen, että on hyvä ja arvokas ihminen. Minulle tilanne on vaikea siitä syystä, että en voi antaa kohdella itseäni miten vain, ja minun täytyy siksi kertoa miehelle kun hänen käytöksensä on kamalaa. Mutta tämä kertominen rapauttaa miehen itsetuntoa, vaikka kuinka pehmeästi ja rakastavasti yritän sen tehdä.

Kun tässä asiasta kirjoittelen, tulee vain enemmän sellainen tunne että emme voi muuta kuin mennä tauolle tai erota kokonaan. Itselle tauko ei tuntuisi hyvältä, koska en voi tietää kuinka kauan miehellä menisi saada itsensä paremmalle tolalle. Olen kokenut nyt suhteen aikana roikkuvani löysässä hirressä, ja jos menisimme tauolle, kokisin samaa edelleen. Luultavasti ihan rehellinen ero on parempi ratkaisu.

Kiitos sinulle kun olet kirjoitellut kanssani. Vaikka et voikaan omaa kumppaniasi auttaa paranemaan käytöksesi jättämistä haavoista, autoit minua joka olen samanlaisessa tilanteessa toisen ihmisen kanssa. Teollasi on minulle suuri merkitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, kiitos tästä avauksesta.

Olen itse harkitsemassa eroa miehestä, joka kohtelee minua rumasti. Hän on hyvä ja hyvää tarkoittava ihminen, mutta ei aina pysty käyttäytymään aikuismaisesti omasta vaikeasta taustastaan johtuen. Nyt olemme vielä hyvin vaikeassa elämäntilanteessakin. Yritän miettiä, kannattaako yrittää jatkaa yhdessä niin kauan että elämäntilanne muuttuu, jos suhdekin sitten muuttuisi paremmaksi, vai onko vain parempi luovuttaa jotta pääsisin keräämään oman elämäni sirpaleita ja voisin ainakin siihen luottaa, että tulen itse kuntoon ennemmin tai myöhemmin (kun saan eron prosessoitua ajan kanssa).

Sanot, että et itsekään tajunnut kuinka huonosti kohtelit kumppaniasi, vaikka tiesitkin toisaalta samaan aikaan toimivasi väärin. Osaatko sanoa, olisiko teillä ollut mitään mahdollisuutta päästä selville vesille tämän asian suhteen ilman eroa? Oliko vasta ero sellainen asia, joka sai sinut ajattelemaan itseäsi ja käytöstäsi uudesta näkökulmasta? Eli olisitko suhteen jatkuessa jatkanut enemmän tai vähemmän samalla linjalla?

Kaikkea hyvää sinulle. En usko sinun olevan narsisti. Pääset varmasti itsesi kanssa sellaiseen tilanteeseen, että saat vielä onnellisen parisuhteenkin.

Kiitos kaikista tsemppaavista viesteistä.

Olen varma, että ilman taukoa suhde ei olisi voinut jatkua. Ehdottomasti tarvitsin tilaa ongelmieni korjaamiseen, ja hänkin kaiken sen jälkeen olisi tarvinnut aikaa. Itse en ole sitä mieltä, että ero olisi ollut pakollinen, vaan monien kuukausien, ehkä puolenkin vuoden tai pidemmänkin ajan tauko. Kun kerta ongelmani heijastuivat parisuhteeseen niin vahvasti, vaikka olen sisäistänytkin paljon, niin niitä asioita täytyy käsitellä kauan, koska ne ongelmat jotka ajattelutavoissani olivat läsnä, olivat/ovat niin syvällä itsessäni ja olen kärsinyt niistä niin kauan, yli vuosikymmenen. Joten niitä asioita tarvitsee käsitellä ammattilaisten kanssa eri näkökulmista ja se on prosessi, joka vie aikaa.

Näin asiat oikeassa valossa oikeastaan n. kk ennen eroa ilkeimmän temppuni jälkeen. Silloin äärimmäisen stressaavassa ja surullisessa mielentilassa, ja sitten vasta tajusin, että miltäköhän hänestä on tuntunut kaikki tekoni ja että hei, hän oikeasti välittää minusta. En hyväksynyt sitä, että joku oikeasti välitti, tai en osannut suhtautua. Suhteen aikana oli paljon aikoja, jolloin halusin kuolla, yhdessä vaiheessa käytin paljon alkoholia, olin masentunut, hyvin epävarma yms. Ajattelin hyvin mustavalkoisesti, että hän kerta valehteli, ei hän voi välittää. Ei se niin mene... minähän se vasta kamalalta vaikutin, tai siltä etten välitä jos katsotaan joitain yksittäisiä tekoja, mutta olotilani oli niin hirveä, etten pystynyt näkemään asiaa objektiivisesti ja nyt kun mietin, niin silloinen käytökseni vaikuttaa niin itsekeskeiseltä. Halveksun sitä, millainen olen ollut. En kuitenkaan huvikseni häntä satuttanut, vaan oma kärsimykseni purkautui väärällä tavalla. Ja en nauttinut siitä, päin vastoin, itse kärsin ja koin kriisejä. Vaikka ei se mitään muuta.

En tiedä tilanteestanne, mutta jos mies ei ole hankkimassa ammattiapua, niin ei varmaan kannata jatkaa. Asiat ei itsestään muutu, ja sen "viallisen" osapuolen täytyy ensin tajuta tekevänsä väärin ja sitten tehdä lujasti henkisiä töitä. Mielestäni ainakin teidän kannattaa pitää tauko, antaa miehen korjata ongelmia ammattiavun kanssa, ja jos molemmista tuntuu vielä siltä, että jotain voisi kehkeytyä, niin voittehan sitten pidemmän ajan kuluttua käydä vaikka treffeillä ja katsoa, onko mikään muuttunut.

ap

Kiitos vastauksestasi.

Mieheni käy terapiassa, on käynyt jo yli vuoden. Hän on myös edistynyt siellä poikkeuksellisen nopeasti. Siksi minusta tuntuu pahalta ajatella lopettavani suhdetta, kun tiedän että hän tekee ihan kaiken minkä suinkin pystyy tekemään oppiakseen paremmaksi kumppaniksi. Kuitenkin olen itse niin uupunut, juuri näihin kaikenlaisiin todella rajuihin syytöksiin (jos teen yhdenkin pienen, täysin inhimillisen virheen, olen heti manipulatiivinen narsisti, jne.) että en pysty kunnolla enää suoriutumaan työstäni.

Olemme pitkään suunnitelleet yhteen muuttoa, ja nyt kun se olisi syksyllä edessä, huomaan ajattelevani että en pystykään enkä jaksakaan. Miehelle on käynyt monta kertaa suhteen alettua niin, että kun siitä on ollut tulossa vakavampi, jotain sellaista on käynyt että suhde onkin loppunut kuin seinään. Hän pelkää ihan kamalasti, että nytkin kävisi näin. Tämä tekee eroaikeista vielä vaikeamman tuntuisia minulle. Minusta tuntuu että minulla on todellinen riski menettää työpaikkani, jos tällainen äärimmäisen stressaava meno vielä jatkuu, enkä oikein keksi muutakaan keinoa saada sitä luotettavasti loppumaan kuin suhteesta eroaminen. Koen olevani täydellisessä umpikujassa.

Mies on ollut alkoholin suurkuluttaja ennen kuin tapasimme, mutta nykyään se on hänellä aika hyvin hallinnassa. Ylilyöntejä tulee joskus. Enemmän minua kuormittaa se, että mies käyttäytyy tällä hetkellä pohjattoman itsekeskeisesti ja kohtelee minua eräänlaisena oman persoonansa jatkeena, jolla ei (pahimmillaan) saisi olla omaa elämää ja identiteettiä ollenkaan. Tiedän tämän johtuvan siitä että hän käy läpi vaikeita asioita, on hyvin hukassa itsensä kanssa, ja hänen täytyy vain kokeilla erilaisia tapoja olla vuorovaikutuksessa jotta se aito, tasapainoinen tyyli löytyisi. Mutta on kyllä kohtuuttoman raskasta olla tällaisen ihmisen heittokapulana tai harjoitusvastustajana, koska minulta odotetaan paljon miestä taitavampaa tunteiden käsittelyä ja lisäksi jatkuvaa miehen auttamista omien tunteidensa kanssa. Olen kuin teini-ikäisen pojan äidin roolissa, paitsi että miehellä on minuun paljon enemän valtaa kuin aidolla teinipojalla olisi, ja olen ihan loppu tähän tilanteeseen.

Millaisista pienistä virheistä puhut? Ei kuulosta hyvältä tilanteelta, ja jos oma jaksamisesi on noin lopussa, niin suosittelisin ainakin sitä taukoa ja keskusteluapua. On kuitenkin hyvä, että mies käy terapiassa. Jos rakkaus on aitoa ja sen arvoista, niin se kestää sen tauon kyllä. Meillä ainakin exän kanssa tilanteet vain kärjistyivät, kun periaatteessa asuimme yhdessä.

ap

Niitä pieniä virheitä on monenlaisia. Yksi esimerkki oli, kun sovimme että laitamme päivittäin ainakin kertaalleen viestiä. Yhtenä päivänä olin laittanut viestiä joskus yhden aikaan päivällä ja sitten seuraavana päivänä laitoin kuuden aikaan illalla. Mies veti hirmuiset pultit siitä että viestejä ei tullut 24 tunnin välein.

Minusta tuntuu että miehellä on vielä niin paljon töitä itsensä kanssa, että hän ei oikein voi edes myöntää itselleen miten ikävästi hän minua kohtelee. Se olisi hänelle niin raskasta, että hän ei jaksaisi enää tehdä niitä tarvittavia ponnistuksia. Niihin kun varmasti tarvitaan uskoa siihen, että on hyvä ja arvokas ihminen. Minulle tilanne on vaikea siitä syystä, että en voi antaa kohdella itseäni miten vain, ja minun täytyy siksi kertoa miehelle kun hänen käytöksensä on kamalaa. Mutta tämä kertominen rapauttaa miehen itsetuntoa, vaikka kuinka pehmeästi ja rakastavasti yritän sen tehdä.

Kun tässä asiasta kirjoittelen, tulee vain enemmän sellainen tunne että emme voi muuta kuin mennä tauolle tai erota kokonaan. Itselle tauko ei tuntuisi hyvältä, koska en voi tietää kuinka kauan miehellä menisi saada itsensä paremmalle tolalle. Olen kokenut nyt suhteen aikana roikkuvani löysässä hirressä, ja jos menisimme tauolle, kokisin samaa edelleen. Luultavasti ihan rehellinen ero on parempi ratkaisu.

Kiitos sinulle kun olet kirjoitellut kanssani. Vaikka et voikaan omaa kumppaniasi auttaa paranemaan käytöksesi jättämistä haavoista, autoit minua joka olen samanlaisessa tilanteessa toisen ihmisen kanssa. Teollasi on minulle suuri merkitys.

Ymmärrän sen ongelman tuossa tauossa, se on todella löysässä hirressä olemista. Se, että exäni jätti minut, sai minut päin vastoin haluamaan "parantua" entistä enemmän, vaikka joskus olisin kuvitellut, että käy päin vastoin. Jos eroatte, toivon että myös hän tajuaa entistä suuremmin panostaa itsensä muuttamiseen. Onhan se totta, että niitä omia virheitä voi olla vaikea kohdata, ja asioita voi olla hankala nähdä toisen näkökulmasta, jos itse tekee teot valtavissa tunnekuohuissa. Etäisyys ja aika auttavat tässä asiassa. Ja ei mitään, hyvä jos olen voinut auttaa! Toivon, että saat asiat kuntoon ja pääset yli niistä ongelmista, joita miehesi on aiheuttanut. Ja että tiedostat, että niistä mikään ei ole ollut sinun vikasi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian myöhään huomasit mitä menetit ja nyt yrität saada exääsi takaisin koukkuusi.  Luovuta jo.

Hän varmaan antoi sinulle lukuisia mahdollisuuksia muuttaa tapojasi. 

Anteeksi olet pyytänyt, se riittää. Ei sitä tarvitse enenpää enää anella. Mitenkäänhän et voi tietenkään korjata toiselle aiheuttamisi vaurioita. Anna hänelle rauha ja mahdollisuus elää normaalia elämää, kenties ihmisen kanssa joka häntä kohtelee hyvin ja arvostavasti.

No nyt jo kolmatta kertaa ilmaisen, etten ole ottamassa yhteyttä tai yrittämässä saada häntä takaisin. En ole kertaakaan eron jälkeen ottanut yhteyttä, joten ihan rauhassa hän on minulta saanut olla enkä ole mitään anellut. En tiedä, miksi jotkut tahallaan käsittävät väärin? Kuitenkin, siis sitä toivon todella, että hän tapaa jonkun kenen kanssa on onnellinen, en mitään muuta kuin sitä toivo hänelle, onnellisuutta. Jos moinen kaupankäynti olisi mahdollista, että minä olen onneton loppuelämäni ja hän onnellinen, niin ottaisin sen vaihtoehdon.

ap

Toivottavasti puhut totta. Epäilen kylläkin tarkoitusperiäsi. Narsistihan ei tunnetusti jätä uhriaan vähällä rauhaan!

Joskus epäilin, että olenko narsisti, mutta nyt en niinkään usko. Mikäköhän minun tarkoitusperäni tässä olisi? Kunnioitan exäni päätöstä, joten en ota yhteyttä, ehkä joskus vuosien kuluttua sen kirjeen kirjoitan, kun tiedän että tilanne on eheytynyt. En ole tunnekylmä, osoitin suhteen aikana myös paljon rakkautta ja niissä tilanteissa, joissa olin itse henkisesti väkivaltainen, itkin ja koin tilanteet suuriksi kriiseiksi.

En myöskään koe ansaitsevani mitään erityiskohtelua missään tilanteissa. En osaa kadehtia enkä halua, että minua kadehditaan. En ole egosentrinen, ja olen hyvin empatiakykyinen. Siksi en usko olevani narsisti. Ja juu, eihän  varmaan kukaan narsisti koe olevansa narsisti, mutta realistisesti en koe olevani. En itsekään tajua, miten itsestäni tuli nuo piirteet esiin suhteessa. Se tosin oli ensimmäinen suhteeni, ja läheisin ihmissuhde mitä minulla on koskaan ollut. En ollut nähnyt tai kokenut mitä parisuhde on, muutoin kuin vanhempieni, joka oli aivan sairas. Kuitenkin olen ikuisesti exälleni kiitollinen kaikesta, koska ilman häntä en olisi varmaan tajunnut hakea apua.

ap

Jokin on kuitenkin sinussa vialla. Normaali ihminen ei kohtele toista kertomallasi tavalla. Ei edes mielenterveysongelmat ole mikään syy kaltoinkohdella ja mitätöidä toista.

Kyllä sinun on paras hakeutua psykiatrille ja  sitä kautta terapiaan. Ellet jo olekin .

Toki olet oikeassa ettei narsisti koskaan myönnä olevansa narsisti, mutta kyllä hänkin osaa anteeksi pyytää ( kun oma etu niin vaatii) esim. anellessaan toista takaisin. Jopa ihan polvillaan itkee ja rukoilee. Ja kun toinen suostuu palaamaan, helvetti alkaa pian taas. ( omakohtaista kokemusta on tälläisestä henkilöstä )kokemusta!)

Ja narsististen ihmisten kanssa pariutuvilla on yleensä itsellään narsistisia piirteitä. Ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti löytävät toisensa. Sopii "uhrin" omaan narsismiin, että hän näkee viat vain toisessa ihmisessä ja itse on täydellisen syytön.

Traumat ja mt-ongelmat kyllä voivat saada ihmisen kohtelemaan muita huonosti, se on fakta.

Huomaa ettei sinulla ole lainkaan tietoa narsismista saati narsistisen henkilön kanssa elämisestä. Itse olet ilmeisesti kaltoinkohellut puolioasi ja näin puolustelet alitajuisesti itseäsi. Toivottavasti olet sinut omien narsististen piirteidesi kanssa ?

Joka joutuu narsistin uhriksi ei siitä helpolla irrottaudu.  Kaikki eivät  edes selviä hengissä. Eroaminen täytyy ajoittaa oikein ja tehdä suorastaan salaa. Muutoin, jos narsisti haluaakin eron, hän tekee taas kaikkensa toisen tuhotakseen ja  syyllistääkseen toisen, viedäkseen toiselta kaiken. 

Narsisti on usein myös hyvin vaikutusvaltainen henkilö. Mieli on sairastunut omasta kaikkivoipaisuuden tunteesta. Hän jopa vaatii kaupassa myyjiä teitittelemään itseään. Pitäisihän nyt kaikkien tietää kuka hän on.

Äärimmäisen harva on oikeasti narsisti. Narsistisia piirteitä taas on enemmän tai vähemmän jokaisella. Se on nykyhetken trendi, haukkua kaikkia hankalia tai epämiellyttäviä ihmisiä narsistiksi. Kuitenkin jotta voi jotain nähdä toisessa, se täytyy olla myös itsessä. Se joka syyttää toista täydeksi narsistiksi eikä näe narsistisia piirteitä tai käytösmalleja lainkaan ITSESSÄÄN, on todennäköisesti itse se narsisti.

Diagnoosin lätkäisy on helppo keino olla kohtaamatta ollenkaan omaa käytöstään, kaikkihan oli vain sen toisen syy kun hän oli narsisti.

Sinähän sen varmaan itse parhaiten tiedät mikä olet.  Taisitkin tunnistaa itsesi ja puolisosi . Onneksi olkoon! 

Noin 4% omaa vakavia pyskopaattisiaja/tai narsistisia piirteitä.