Lasten lukumäärän voi itse valita, monialaisten on ihan turha valittaa, kuinka helppoa yksilapsisilla on, pääsee matkustamaan, jne.
Voitteko lopettaa ruikutuksen, kuinka helppoa yksilapsisilla on, kuinka voivat matkustaa kun ei tarvi maksaa useamman lapsen matkoja, lapsi voi harrastaa kalliita harrastuksia, lapselle voi ostaa kalliita merkkivaatteita, jne.
Ihan jokaisella on mahdollisuus yksilapsisuuteen, jolloin ei tarvitse kadehtia meitä yksilapsisia.
Ainoa lapsemme on todennut kuinka ihanaa saada olla rauhassa kotina. Kavereita riittää ja on sosiaalisesti taitava, kun on joutunut itse olemaan pienestä asti aktiivinen kaverisuhteissa. Viihtyy hyvin yksin ja seurassa.
Lopettakaa yksilapsisten perheiden kadehtiminen, meillä on asiat upeasti ja niin teilläkin, kukaan ei pakota hankkimaan isoa lapsikatrasta.
Kommentit (42)
Samaa mieltä paitsi unohdat erään uskonyhteisön, jossa ei todellakaan voi valita.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä monilapsisilla perheilläkin on kivaa. Poikani perheessä on kolme lasta ja kerran vuodessa tekevät ulkomaan matkan ja tekevät kaikkea yhdessä. Ihan keskituloisia ovat.
Ihan perus toimintaa tuo. Ei mitään luksusta tai erityistä panostamista lapsiin.
Aika moni perhe, jossa lapsia on enemmän kuin yksi, on aluksi ollut yksilapsinen. Suomessa lapsiluku on pääsääntöisesti oma valinta joten aivan turha valittaa jos jollakulla muulla on mahdollisuus tai halua tehdä asioita X, Y tai Z.
kohta kahden äiti
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä paitsi unohdat erään uskonyhteisön, jossa ei todellakaan voi valita.
Voi sielläkin valita kun valitsee salaa kierukan.
Entä jos heti tupsahtaa vaikka kolmoset? Pitääkö pari antaa adoptioon, kun yhtä vaan haluaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä paitsi unohdat erään uskonyhteisön, jossa ei todellakaan voi valita.
Voi sielläkin valita kun valitsee salaa kierukan.
No aina sekään ei ole mahdollista. Esim jos mies vastustaa tai joutuu tarkkailun alle, kun lapsia ei tule.
Juu, luin juuri se Taivaslaulu-kirjan ja oli aika karua luettavaa.
Tasan samaa mieltä olen kuin ap. Ja ainoan lapsen ei tarvi sitten joskus myöskään riidellä vanhempien perinnöistä sisarusten kanssa... Olen nähnyt lähisuvussani todellista taistelua em. asioista sisarusten kesken ja siinä ainakin ainoat lapset säästyvät monelta hel vetiltä.
Minä olen hieman kade jokaiselle jolla on yksiksin lapsi. - Itselläni ei ole lainkaan lapsia, eikä lapsettomuudelleni ole mitään erityistä syytä tai diagnoosia, että miksi en ole onnistunut saamaan lasta. - Ellei syynä sitten pidetä sitä, etten ole -toistaiseksi- adoptoinut lasta. En tiedä kummasta olen enemmän kateellinen siitä, että joillain toisilla on lapsi(a) eikä itselläni ole ainoataan toiveistani, haaveistani ja yrityksistä ja taas kerran yrityksestäni huolimatta.
Vai olenko kateellinen vain siitä, että osa on onnitunut säilyttämään oman uskonsa siihen, että kuka tahansa voi ja pystyy hankkimaan itselleen laps(i)a kunhan vain ryhtyy ja alkaa hommiin.
Mulla on kaveri, jolla on kaksi lasta. Miehellä säännölliset työajat ja muutenkin auttavat tukiverkot lähellä. Silti hänellä on ihan kamalan rankkaa, kun lasten kanssa pitää ylipäätään viettää aikaa ja olla.
Ei yksilapsisillakaan ole aina helppoa, vaikka suurimmaksi osaksi on. Minulla on yksi lapsi, mutta mies on välillä viikkoja pois ja muut sukulaiset asuu satojen kilometrien päässä. Kun pyöritän kolmatta viikkoa univelkaisena arkea yksin, alkaa vähän nyppiä tuo kaveri, jolla tänäänkin oli niin rankkaa kahden lapsen kanssa tukiverkkojensa keskellä.
Minusta tuo on ihan vaan tosiasoiden kertomista. Toiset tulkitsevat vaan kaiken valittamiseksi. Mitään muuta kuin kehua ei nykyisin oikein saisi sanoa tai muuten valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaveri, jolla on kaksi lasta. Miehellä säännölliset työajat ja muutenkin auttavat tukiverkot lähellä. Silti hänellä on ihan kamalan rankkaa, kun lasten kanssa pitää ylipäätään viettää aikaa ja olla.
Ei yksilapsisillakaan ole aina helppoa, vaikka suurimmaksi osaksi on. Minulla on yksi lapsi, mutta mies on välillä viikkoja pois ja muut sukulaiset asuu satojen kilometrien päässä. Kun pyöritän kolmatta viikkoa univelkaisena arkea yksin, alkaa vähän nyppiä tuo kaveri, jolla tänäänkin oli niin rankkaa kahden lapsen kanssa tukiverkkojensa keskellä.
Kerrotko tarkemmin, mitä rankkuuden näkee. Vai puhuuko kaverisi tästä vain?
"Ihan jokaisella on mahdollisuus yksilapsisuuteen, jolloin ei tarvitse kadehtia meitä yksilapsisia."
Paitsi ettei ole pakko hakkia sitä ensimmäistäkään lasta, jos ei halua. Ihan jokaisella on mahdollisuus siis vaikka lapsettomaan elämäänkin.
Minusta taas tuntuu, että kaverini, yhden lapsen äiti, kadehtii sitä miten helppoa meillä kolmilapsisena perheenä on.
Joo, heillä on rahaa ja vermeet viimeisen päälle ja matkailevat paljon, mutta meillä on... kivaa. Puhalletaan yhteen hiileen. Tosin melu meillä on hillitön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaveri, jolla on kaksi lasta. Miehellä säännölliset työajat ja muutenkin auttavat tukiverkot lähellä. Silti hänellä on ihan kamalan rankkaa, kun lasten kanssa pitää ylipäätään viettää aikaa ja olla.
Ei yksilapsisillakaan ole aina helppoa, vaikka suurimmaksi osaksi on. Minulla on yksi lapsi, mutta mies on välillä viikkoja pois ja muut sukulaiset asuu satojen kilometrien päässä. Kun pyöritän kolmatta viikkoa univelkaisena arkea yksin, alkaa vähän nyppiä tuo kaveri, jolla tänäänkin oli niin rankkaa kahden lapsen kanssa tukiverkkojensa keskellä.
Kerrotko tarkemmin, mitä rankkuuden näkee. Vai puhuuko kaverisi tästä vain?
Hänellä on ihan tavalliset lapset, mutta hänestä lapset ovat erityisherkkiä ja ylivilkkaita. Lapset ei saa satuttaa itseään tai kaverini suuttuu. Lapset eivät voi oikeastaan tehdä mitään ilman, että kaverini suuttuu. On se varmasti oikeasti aika rankkaa, jos vihaa omia lapsiaan noin paljon.
No pitäähän ne ruikuttavat yksi ja kaksilapsiset saada ruotuun. Jokaisella meillä on ongelmamme ja ne ei ruikutuksella selviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaveri, jolla on kaksi lasta. Miehellä säännölliset työajat ja muutenkin auttavat tukiverkot lähellä. Silti hänellä on ihan kamalan rankkaa, kun lasten kanssa pitää ylipäätään viettää aikaa ja olla.
Ei yksilapsisillakaan ole aina helppoa, vaikka suurimmaksi osaksi on. Minulla on yksi lapsi, mutta mies on välillä viikkoja pois ja muut sukulaiset asuu satojen kilometrien päässä. Kun pyöritän kolmatta viikkoa univelkaisena arkea yksin, alkaa vähän nyppiä tuo kaveri, jolla tänäänkin oli niin rankkaa kahden lapsen kanssa tukiverkkojensa keskellä.
Kerrotko tarkemmin, mitä rankkuuden näkee. Vai puhuuko kaverisi tästä vain?
Hänellä on ihan tavalliset lapset, mutta hänestä lapset ovat erityisherkkiä ja ylivilkkaita. Lapset ei saa satuttaa itseään tai kaverini suuttuu. Lapset eivät voi oikeastaan tehdä mitään ilman, että kaverini suuttuu. On se varmasti oikeasti aika rankkaa, jos vihaa omia lapsiaan noin paljon.
Näinhän se aina menee, mitä useampia lapsia perheessä on, sitä enemmän heitä varjellaan itsensä satuttamiselta ja muutenkin vihataan.
Hohhoijaa ja trololoo.
Perinnöstä: meillä on kolme lasta .Mieheni kuoli viime syksynä ja perintöä ei tullut, koska emme omista mitään. Sen sijaan tuli henkivakuutusrahat, jotka kilahtivat kunkin lapsen tilille tasasummina. Ei tarvinnut tapella.
Itselläni on monta lasta enkä ole koskaan ruikuttanut mistään, oikeastaan päinvastoin. Mielestäni yhden lapsen perheenä oli kaikista raskainta. On ihanaa kun on elämää talossa ja lapsilla aina leikkiseuraa! Matkustetaan kyllä ja touhuillaan yhdessä kaikenlaista vähän lasten ikävaiheen mukaisesti. Kesällä lähden esikoisen kanssa kahdestaan Eurooppaan, pienempien kanssa käydään telttailemassa Norjassa (ja koko perhe teinejä myöten mökkeillään, kalastetaan, mitä milloinkin).
Miehen kanssa on yhteistä aikaa riittävästi eikö rahahuolia ole koskaan, haetaan kaupasta mitä tarvitaan ja asutaan mukavasti. En oikein tiedä mistä valittaisin ja ruikuttaisin, kun oma elämä on mallillaan. Minustakin jokainen voi pitkälti valita lapsilukunsa itse, toisaalta mietin miksi yksilapsisten perheiden lapset ovat yleensä meillä iltapäivisin ja viikonloppuisin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaveri, jolla on kaksi lasta. Miehellä säännölliset työajat ja muutenkin auttavat tukiverkot lähellä. Silti hänellä on ihan kamalan rankkaa, kun lasten kanssa pitää ylipäätään viettää aikaa ja olla.
Ei yksilapsisillakaan ole aina helppoa, vaikka suurimmaksi osaksi on. Minulla on yksi lapsi, mutta mies on välillä viikkoja pois ja muut sukulaiset asuu satojen kilometrien päässä. Kun pyöritän kolmatta viikkoa univelkaisena arkea yksin, alkaa vähän nyppiä tuo kaveri, jolla tänäänkin oli niin rankkaa kahden lapsen kanssa tukiverkkojensa keskellä.
Kerrotko tarkemmin, mitä rankkuuden näkee. Vai puhuuko kaverisi tästä vain?
Hänellä on ihan tavalliset lapset, mutta hänestä lapset ovat erityisherkkiä ja ylivilkkaita. Lapset ei saa satuttaa itseään tai kaverini suuttuu. Lapset eivät voi oikeastaan tehdä mitään ilman, että kaverini suuttuu. On se varmasti oikeasti aika rankkaa, jos vihaa omia lapsiaan noin paljon.
Näinhän se aina menee, mitä useampia lapsia perheessä on, sitä enemmän heitä varjellaan itsensä satuttamiselta ja muutenkin vihataan.
Hohhoijaa ja trololoo.
Tässä taisi olla kyse kahden lapsen perheestä. Jos äiti suuttuu niin helpolla, on se rankkaa äidille ja ennen kaikkea lapsille, jotka asialle tuskin mitään voivat.
Kyllä monilapsisilla perheilläkin on kivaa. Poikani perheessä on kolme lasta ja kerran vuodessa tekevät ulkomaan matkan ja tekevät kaikkea yhdessä. Ihan keskituloisia ovat.