Lue keskustelun säännöt.
Työn hakeminen on kuin parisuhteen etsiminen
23.05.2019 |
Äskettäin aloin miettiä, että työsuhteen ja parisuhteen etsiminenhän on oikeastaan aika samanlaista.
Kummassakin tapauksessa on tärkeää ensin saada toinen osapuoli kiinnostumaan. Työnantajalle lähetetään hakemus, ihmissuhdetta etsiessä kirjoitetaan ehkä treffipalstalle esittely itsestä.
Sitten jos hakemus saa vastapuolen kiinnostumaan, pitää tehdä vaikutus livenä eli työhaastattelu/treffit. Niiden jälkeen odotellaan, tuottiko tulosta. Joskus tuottaa ja sitä tulee onnelliseksi, joskus tulee takkiin ja niellään pettymystä. Joskus tulee työhaastattelun/treffien aikana itselle sellainen olo, että ei ole sittenkään oma juttu.
Joidenkin suhde (työ -tai parisuhde) kestää vuosikymmeniä, joillakin vaihtuu muutamien vuosien välein.
Jotkut tuntuvat saavat kaikki työt/jokaisen ihmisen jonka haluaa, jotkut etsivät ja etsivät vaan eivät löydä.
Osa löytää heti uuden työn/ihmisen, joku toinen haluaa ehkä hieman hengästää siinä välissä.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajalla on sentään suht järkevät kriteerit yleensä ja omalla toiminnalla voi vaikuttaa duunin saamiseen
No kun nimenomaan nämä asiat EIVÄT päde työnsaantiin.
Täytyy olla ihan järjetön ihmemies ja tulla töihin puolella palkalla ja olla töissä kaksi kertaa parempi kuin kukaan muu. Sitten esimiestä alkaa ahdistaa kun on itseään älykkäämpi alainen.
Kyllä mä olen ihan hyvin saanut duunia, vaikka oon peruspate. Sen sijaan toisille (tai edes ensimmäisille) treffeille pääsy on kiven takana, vaikka oon mielestäni vähintään yhtä hyvä kumppanina kuin työntekijänä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajalla on sentään suht järkevät kriteerit yleensä ja omalla toiminnalla voi vaikuttaa duunin saamiseen
No kun nimenomaan nämä asiat EIVÄT päde työnsaantiin.
Täytyy olla ihan järjetön ihmemies ja tulla töihin puolella palkalla ja olla töissä kaksi kertaa parempi kuin kukaan muu. Sitten esimiestä alkaa ahdistaa kun on itseään älykkäämpi alainen.
Kyllä mä olen ihan hyvin saanut duunia, vaikka oon peruspate. Sen sijaan toisille (tai edes ensimmäisille) treffeille pääsy on kiven takana, vaikka oon mielestäni vähintään yhtä hyvä kumppanina kuin työntekijänä
Onko sulla työhistoriassa aukkoa? Aika useinhan se on turn off, vaikka sehän on oikeasti sellainen, joka saa ihmisen kukoistamaan seuraavassa työpaikassa.
Treffailussahan pitkä tauko monen mielestä on myös luotaantyöntävä ominaisuus, koska jotainhan tyypissä on pakosti vialla kun ei ketään ole löytänyt...
Ihmiset on olettajia kysymisen sijaan. Se on tyhmää.
Parisuhteesta saa lähteä, vaikka ei olisi uutta suhdetta tiedossa. Ei siis tule karenssia.
Mulle on molemmat tulleet ilman vaivaa. Ensin 2003 sain työn, jota en hakenut (siirrettiin työhaastattelusta toiseen) ja 2005 tutustuin sen kautta nykyiseen puolisooni. Olen muuten siinä samassa työssäkin edelleen. Olen tietenkin pudonnut ihan kelkasta sekä treffailun että työnhaun suhteen, ja olisin täysin pulassa, jos nyt tarvitsisi tehdä jompaakumpaa. Maailma näiden ympärillä on vähän muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Mulle on molemmat tulleet ilman vaivaa. Ensin 2003 sain työn, jota en hakenut (siirrettiin työhaastattelusta toiseen) ja 2005 tutustuin sen kautta nykyiseen puolisooni. Olen muuten siinä samassa työssäkin edelleen. Olen tietenkin pudonnut ihan kelkasta sekä treffailun että työnhaun suhteen, ja olisin täysin pulassa, jos nyt tarvitsisi tehdä jompaakumpaa. Maailma näiden ympärillä on vähän muuttunut.
On joo. Entry levelilläkään et pääse töihin ilman kokemusta ja kaiken osaamista. Siis ihan oikeasti. Kuka listaa työpaikan olevan entry-level paikka ja sitten listaa kriteerit mitä henkilön tulee osata. Ei mainita, että näihin asioihin sinut perehdytetään työn kautta ja halutaan, että hakijalla on valmiudet ne oppia, vaan ne pitää osata jo etukäteen. No mutta kun koulussa ei niitä opeteta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummankin etsimisessä alkaa syyttää aina itseään jos menee pieleen.
Joku työpaikkailmoitus tuntuu todella osuvan kohdalleen: oma työkokemus täsmää siihen mitä ilmoituksessa haetaan, samoin kaikki taidot ja ominaisuudet. Suurin toivein lähettää hakemuksen, kyllä nyt on ainakin haastatteluun pakko päästä kun näin hyvin natsaa! Silti ei välttämättä kutsua haastatteluun koskaan tule.
Sama parisuhdekandidaatin kanssa. Joku alkaa kiinnostaa ja hitsi vie, sillähän on samat kiinnostuksen kohteet, harrastukset ja arvot kuin itsellä, tästä voisi ehkä tulla jotain! Mutta ei, se ei silti välttämättä herätä toisessa mitään tutustumishaluja.
Sama homma täällä! Olin juuri puhelinhaastattelussa joka ei mennyt kovin hyvin, sillä en huonon yhteyden takia saanut kunnolla selvää ja haastattelu oli vielä englanniksi. Silti haaveilen jo siitä, millaisen asunnon vuokraan (työ olisi eri kaupungissa) ja teen päässäni listaa asioista, joita kämppään pitäisi hommata... Ja tosiaan mitään takuuta ei ole että pääsisin haastatteluissa jatkokierrokselle saatika saisin sen työn!