Antaisitteko anteeksi jos mies käy teihin kiinni?
Miesystäväni kävi kiinni minuun viikonloppuna. Ei mitään kovin vakavaa, mutta molemmat käsivarret mustelmilla ja mm käytti voimaansa että heitti mut sohvalle kun seisoin siinä vieressä. Tämä tapahtui kun oli humalassa. Tautatietona että hänellä on pitkään ollut stressiä elämässä (ei liity meidän kahden parisuhteeseen) joka on tottakai tuonut ristiriitoja meidän välille ja tilanne äityi viikonloppuna siihen pisteeseen että otti kiinni. Hän myös juo joka viikonloppu, välillä vähän mutta välillä myös humalaan asti. Aamulla ei kunnolla muistanut tapahtunutta mutta kun näytin kädet ja kerroin niin oli tosi ylimielinen asiaa kohtaan ja ennemmin vähätteli. Pyysi lopulta anteeksi mutta itselle ei jäänyt oloa että hän olisi mitenkään ollut pahoillaan tapahtuneesta. Olemme olleet yhdessä neljä vuotta. Elämme uusperheessä ei yhteisiä lapsia. Mitä tekisitte minun tilanteessani, antaisitteko asian olla ja jatkaisitte yhteistä elämää vai riittäisikö yksikin tällainen kiinnikäyminen eron syyksi? Olen ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa enkä oikein tiedä miten tekisin.
Kommentit (53)
Jätä se sika, katsoo varmaan pornoakin
Tuo käytös jälkikäteen kertoo sinulle kaiken tarpeellisen. Ei ole pahoillaan.
No miten suhtautuisit asiaan jos tyttäresi kertoisi sinulle vastaavan tilanteen? Miten neuvoisit?
Siitä se sitten alkaa ja lopulta saat kunnolla turpiin. Juokse vielä kun voit.
Tuskin jää viimeiseksi kerraksi. Tuo murheiden hukuttaminenkin kielii, ettei osaa käsitellä negatiivisia tunteitaan. Kun padot murtuvat tulee ylilyöntejä, joista sait jo esimakua. Juokse.
Voisin antaa anteeksi, mutta en voisi jatkaa yhteiselämää miehen kanssa, koska pelkäisin koko ajan että sama toistuu tai hän tekee jotain vielä pahempaa.
Melko vaikeaa olisi antaa anteeksi, jos itselleni tehtäisiin sama.
Raja on ylitetty ja seuraava kerta odottaa jo nurkan takana. Sun kannattaa nyt vaan lähtee. Onneks ei lapsia.
Ai se olikin ettei yhteisiä lapsia. Mutta niin - pääset helpommalla kun lähdet heti ja mies jää selvittelemään päätään ja riehumaan itsekseen.
Se on ihan satavarmaa, että tulet hakatuksi, jos jäät suhteeseen. Väkivalta pahenee kerta kerralta. Ja usein noista väkivaltaisista on vaikea päästä eroon, hanki apua itsellesi ja tee ilmoitus pahoinpitelystä poliisille. Näytä jäljet lääkärissä ja rikosilmoitus.
Ei valitettavasti tule jäämään tuohon, etenkään kun mies ei edes ole pahoillaan eikä vaikuta haluavan apua...Seuraavalla kerralla saatat joutua sairaalaan tai vielä pahempaa. Joten juokse! Henkesi edestä. Väkivallalla on taipumus pahentua ajan myötä
1. Miten mies kohtelee äitiään ja muita läheisiään? Huolehtiiko, auttaako jne? Tämä kertonee osaltaan paljon peruslionteesta?
2. Miten mies on kohdellut sinua ennen stressiä? Huomaavainen, huolehtivainen, puhuu nätisti?
3. Mitä mies on tehnyt vähentääkseen stressiä? Koettaako ratkaista ongelmia vai jääkö niiden takia makaamaan ja ryyppäämään sekä käyttää stressiä ja ongelmia huonon käytöksen ym mahdollistajana?
Huolestuttavaa on tuo juominen ja se ettei oikeasti ole pahoillaan. Muuten olisin voinut paremmin ajatella että asian voi kerran antaa anteeksi,
Olennaista lienee että kysyt mieheltä miten aikoo varmistaa ettei enää ikinä käy sinuun käsisksi. Jos vastaus on tyyliä en titetenkään, lopeta jo valitus, en oo ennkään jne niin harkitsisin vakavasti ainak8n muuttoa erilleen. Jos mies lupaa vähentää alkoholin käyttöä (ja tekee sen), ottaa yhteyttä auttavaan tahoon (onhan noita auttavia puhelinlinjoja ollut ainakin aikaisemmin joihin voi soittaa kun haluaa lopettaa väkivaltaisen käytöksen) ja tekee jitain konkreettista jolla vähentää stressiä.
Tsemppiä ap!
Onko susta stressi hyvä syy lyödä kumppania? Oletko kasvanut väkivaltaisessa perheessä, missä väkivaltaa anteeksi pyytämällä saa luvan lyödä seuraavankin kerran?
Tuosta on vain askel turvonneisiin pandasilmiin.
Vierailija kirjoitti:
Raja on ylitetty ja seuraava kerta odottaa jo nurkan takana. Sun kannattaa nyt vaan lähtee. Onneks ei lapsia.
Kun on kerran käynyt käsiksi siitä tulee tapa ja otteet kovenee kerta kerralta.
Seuraavaksi lyö ja se voi tapahtua jopa selvinpäin, kun on tuo käsiksi käymisen kynnys ylitetty... Ihminen, joka ei osaa hallita kiukkuaan ja ryhtyy väkivaltaiseksi on hyvin arvaamaton... Ja vielä tuollainen ylimielinen käytös ja vähättely kertoo siitä, että kokee oikeudekseen käydä sinuun käsiksi, kun vähän stressaa ja vituttaa...
Tee rikosilmoitus ja muuta erilleen.
Ei sun tartte hyväksyä väkivaltaa missään muodossa.
En antanut äläkä anna sinäkään. Jos oisin jäänyt niin eläisin jatkuvassa pelossa.
Tiedät itsekkin jättää sen sian. Humala ei ole selitys. Se vaan poistaa ne viimeisetkin estot käyttäytymisestä. Väkivaltaisuus on hänellä siis tapana.