Lue keskustelun säännöt.
Miehen veljen tyttöystävä loukkaantui syyttä
22.05.2019 |
Äitini tuli kylään, hän käy välimatkan vuoksi harvoin, vain noin kaksi kertaa vuodessa. Kävelimme lähikadulla matkalla bussipysäkille.
Olin niin keskittynyt käymään keskustelua hänen kanssaan, etten kiinnittänyt huomiota vastaantuleviin.
Vasta kun hän oli aivan kohdalla, huomasin että miehen veljen tyttöystävä tuli vastaan. Käännyin katsomaan, moikattiin, vaihdettiin muutama sana, ja esittelin äitini ja miehen veljen tyttöystävän. Ajattelin, että ihan normitilanne. En jäänyt sen pidemmäksi aikaa juttelemaan, koska olimme menossa bussille, ja hänkin vaikutti kiireiseltä.
Seuraavana päivänä sain mieheltä tekstiviestin, jossa hän kertoo veljensä kertoneen kuinka tämän tyttöystävä oli loukkaantunut minulle siitä, etten ollut huomioinut häntä kadulla. Olin aivan tyrmistynyt. Kerroin miehelle, että tilanne ei mennyt kuten tyttöystävä kuvaili, ja kerroin miten tilanne oikeasti meni.
Kysyin vielä äidiltänikin, että oliko tilanteessa hänestä jotain epäkohteliasta, mutta hän sanoi, ettei hänen mielestään ollut.
Minulla on taipumusta siihen, että jos keskustelen jonkun kanssa, kiinnitän huomioni intensiivisesti keskustelukumppaniin. Mutta toisaalta, kun tyttöystävä tuli vastaan ja huomasin hänet, moikkasin mielestä o iloisesti heti kun tajusin kuka siinä oli.
Minä sanoin miehelle, että minusta tuntuu kummalliselta, että minun käytöstäni kytätään ja siitä annetaan palautetta minun selkäni takana kuin olisin jokin kasvava lapsi. Kysyin häneltä ketä hän asiassa uskoo, ja hän sanoo, ettei ota asiassa puolia.
Nyt tyttöystävä on sitten ilmeisesti loukkaantunut. Mietin pitäisikö pyytää anteeksi, mutta kun en oikein tiedä tässä pitäisi pyytää.
Miten tilannetta pitäisi nyt sitten lähteä ratkomaan, hyviä vinkkejä otetaan vastaan?
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Yleensä elämässä ja ihmissuhteissa pääsee aika paljon helpommalla ja kaikilla on aika paljon mukavampaa ja riitoja ja kaunoja tulee paljon vähemmän, jos ihmiset pyytävät anteeksi silloinkin, kun eivät itse koe tehneensä mitään värää, jos ja kun toinen kuitenkin on syystä tai toisesta (tai ihan syyttä) mielensä pahoittanut, sen sijaan, että jääräpäisesti pidetään kiinni siitä, että mitään väärää en minä ainakaan tehnyt, joten en varmasti pyydä anteeksi. Tämä olisi todella monen hyvä pitää mielessä. Et menetä mitään siinä, että pahoittelet asiaa tyttöystävälle ja selität juurinkin tuon mitä tekstissä: Olin niin keskittynyt keskusteluun, etten ensin tajunut, että tulit vastaan ja siksi saattoi vaikuttaa siltä, että en huomioinut. Mutta heti pysähdyin juttelemaan hetkeksi, kun tunnistin ja tajusin ja jatkoimme matkaa, koska meillä oli kiire bussiin. Olen todella pahoillani, että sinulle tuli tilanteessa tunne, etten huomioinut sinua, mutta se ei todellakaan ollut tarkoituksellista, vaan johtui siitä, että olin keskittynyt muuhun ja vähän kiireinenkin. Tapausselostuksesi perusteella tyttöystävä on loukkaantunut turhasta tai ainaki tosi kevyin perustein, mutta kun nyt kerran on loukkaantunut, niin kannattaa pyytää anteeksi.
Minä taas annan tilanteeseen päinvastaisen neuvon. Ei todellakaan kannata pyytää anteeksi tilanteissa, joissa ei ole tehnyt mitään väärää. Joku loukkaantuu aina jostain, osa vieläpä ihan harrastuksena ilman syytä milloin mistäkin. Onneksi en itse tunne tällaisia ihmisiä, mutta palstalla näistä on ollut paljon juttua.
Jos aina tanssii näiden draamakuninkaallisten pillin mukaan ja matelee maassa kun ikiloukkaantujat janoavat huomiota, saa sitä jatkaa loputtomiin. Homma sen kuin pahenee vaan.
Jos et tee mitään väärin, et pyydä anteeksi. Se on sitten mököttäjän häpeä jos huomion puute niin ahdistaa.
Ap:n veljen tyttöystävä kuulostaa mielenterveyshäiriöiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten en ole yhtään yllättynyt, että ainoa tolkullinen toimintaehdotus on saanut eniten alapeukkuja ja hirveän vatalausemyrskyn. On kyllä niin ihana tämä vauva-palstan ilmapiiri, jossa jääräpäisesti halutaan ainoina aina olla oikeassa ja sitten avaudutaan täällä, miten on riitaa milloin kenenkin kanssa ja kaikki sukulaiset ja naapurit ja työkaverit ja tutut on kauheita. Mihin ovat oikeasti unohtuneet kaikki normaalit ihmissuhdetaidot, joista keskeisimpiä on se, että se, että olet oikeassa, ei ole tärkeintä, vaan viisaampi osaa aina joustaa. Ei se sinun oikeassa olosi katoa siitä mihinkään, ettet lähde tahallaan vaikeuttamaan tilannetta haastavan ihmisen kanssa. Pitää olla itsetunnon todella heikoissa kantimissa, jos "turha" anteeksipyyntö on liian kova pala, vaan mieluummin hankaloitetaan muiden ihmisten (tässä tapauksessa miehen ja tämän veljen) elämää.
Mutta kun sen asian voi selittää, miksi kävi niin kuin kävi. Ei tuossa ole mitään anteeksipyydettävää.
Minulla oli kerran töissä työkaveri, joka pyysi ihan jokaista asiaa anteeksi. Oli asia kuin asia, hän pyysi anteeksi. Kerrankin hän sanoi, että ihana kun koivuihin tulee lehdet. Minä vastasin, että onhan se nättiä, mutta siitepölyallergialle tämä on hankala vuodenaika. Työkaveri pyysi minulta anteeksi, kun ei ollut hoksannut asiaa. Olin ihan että mitä ihmettä. Tai hän huikkasi, että lähdetkö kahville. Jos sanoin, että tulen kohta, teen tämän äkkiä loppuun, niin vastaus oli anteeksi.
Ömh toki anteeksi voi pyytää turhaankin, ja tämänkin tilanteen selvityksen voi tehdä ilman että käyttää sanaa "anteeksi" tai pahoittelee tilannetta, mutta ei se yksi anteeksipyyntö nyt tee ap:sta sarja-pahoittelijaa :)
/ eri
Anteeksi ei ole mikään täytesana, jota tungetaan sinne tänne. Eikä tunnu hyvälle, jos anteeksipyyntöä vaaditaan aiheetta. Aloituksen tyttöystävä voi itse soittaa ja kertoa, että on pahoittanut mielensä. Lapsellista kierrättää asiaa toisten, täysin ulkopuolisten kautta.
Olin koulussa ekaluokalla, kun tunnilla minun takana istuneen pojan piti käydä kirjoittamassa taululle jotain. Poika kompastui jalkoihinsa juuri minun pulpetin kohdalla. Opettaja käski minut ylös, minun piti niiata ja pyytää pojalta anteeksi. En ymmärrä vieläkään miksi, koska kompastuminen ei ollut millään tavalla minun syy.
Tuollaisessa tilanteessa itse olisin tervehtinyt, mutta en olisi jäänyt kadulla esittelemään seuraani tällaiselle tyttöystävlle. Huomioit siis kyllä todella hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Miten en ole yhtään yllättynyt, että ainoa tolkullinen toimintaehdotus on saanut eniten alapeukkuja ja hirveän vatalausemyrskyn. On kyllä niin ihana tämä vauva-palstan ilmapiiri, jossa jääräpäisesti halutaan ainoina aina olla oikeassa ja sitten avaudutaan täällä, miten on riitaa milloin kenenkin kanssa ja kaikki sukulaiset ja naapurit ja työkaverit ja tutut on kauheita. Mihin ovat oikeasti unohtuneet kaikki normaalit ihmissuhdetaidot, joista keskeisimpiä on se, että se, että olet oikeassa, ei ole tärkeintä, vaan viisaampi osaa aina joustaa. Ei se sinun oikeassa olosi katoa siitä mihinkään, ettet lähde tahallaan vaikeuttamaan tilannetta haastavan ihmisen kanssa. Pitää olla itsetunnon todella heikoissa kantimissa, jos "turha" anteeksipyyntö on liian kova pala, vaan mieluummin hankaloitetaan muiden ihmisten (tässä tapauksessa miehen ja tämän veljen) elämää.
Oletko nyt ihan oikeasti järjissäsi? Kuulostat ihan äitihullulta.
Tyttis vaikuttaa itsekeskeiseltä ja pikkumaiselta. Ei sellaisia ihmisiä tarvitse myötäillä, kuvittelevat muutenkin itsensä maailmannavoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten en ole yhtään yllättynyt, että ainoa tolkullinen toimintaehdotus on saanut eniten alapeukkuja ja hirveän vatalausemyrskyn. On kyllä niin ihana tämä vauva-palstan ilmapiiri, jossa jääräpäisesti halutaan ainoina aina olla oikeassa ja sitten avaudutaan täällä, miten on riitaa milloin kenenkin kanssa ja kaikki sukulaiset ja naapurit ja työkaverit ja tutut on kauheita. Mihin ovat oikeasti unohtuneet kaikki normaalit ihmissuhdetaidot, joista keskeisimpiä on se, että se, että olet oikeassa, ei ole tärkeintä, vaan viisaampi osaa aina joustaa. Ei se sinun oikeassa olosi katoa siitä mihinkään, ettet lähde tahallaan vaikeuttamaan tilannetta haastavan ihmisen kanssa. Pitää olla itsetunnon todella heikoissa kantimissa, jos "turha" anteeksipyyntö on liian kova pala, vaan mieluummin hankaloitetaan muiden ihmisten (tässä tapauksessa miehen ja tämän veljen) elämää.
Tuo "viisaampi aina joustaa" on juuri sitä shaibaa jota lapsille (käsittääkseni etenkin tytöille) on hoettu vuosikymmenet. Siinä ikävä tilanne käännetään syyttömän niskaan, ja syyttömästä tehdään syyllinen ellei hän suostu "joustamaan" (lue: pahoittelemaan tekoa joka ei ollut mitenkään hänen vikansa). Tällä tavalla luodaan niitä nöyriä, sovinnaisia, hiljaisia ja seinän vieressä kulkevia tyttölapsia jotka tulevat kärsimään ylikiltteydestään ja turhasta syyllisyydentunnostaan lopun ikäänsä. Nämä ovat juuri niitä, jotka ottavat parisuhteessa turpaan kerta toisensa jälkeen ja syyttävät muiden karmeasta käytöksestä itseään. Jos vain olisin parempi, jos olisin hiljaisempi, kiltimpi, mukavampi...
Ei näin, ei enää vuonna 2019.
/22
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten en ole yhtään yllättynyt, että ainoa tolkullinen toimintaehdotus on saanut eniten alapeukkuja ja hirveän vatalausemyrskyn. On kyllä niin ihana tämä vauva-palstan ilmapiiri, jossa jääräpäisesti halutaan ainoina aina olla oikeassa ja sitten avaudutaan täällä, miten on riitaa milloin kenenkin kanssa ja kaikki sukulaiset ja naapurit ja työkaverit ja tutut on kauheita. Mihin ovat oikeasti unohtuneet kaikki normaalit ihmissuhdetaidot, joista keskeisimpiä on se, että se, että olet oikeassa, ei ole tärkeintä, vaan viisaampi osaa aina joustaa. Ei se sinun oikeassa olosi katoa siitä mihinkään, ettet lähde tahallaan vaikeuttamaan tilannetta haastavan ihmisen kanssa. Pitää olla itsetunnon todella heikoissa kantimissa, jos "turha" anteeksipyyntö on liian kova pala, vaan mieluummin hankaloitetaan muiden ihmisten (tässä tapauksessa miehen ja tämän veljen) elämää.
Mä ihmettelin samaa :D Eli lähinnä sitä että kaikkein rakentavinta olisi vaan pyytää anteeksi ja selittää että kiire oli, vaikka tuntuukin tyhmältä. Näin perhesuhteet säilyvät hyvänä, eikä anteeksipyyntö vie sinulta juuri mitään. Veljen tyttöystävä loukkaantui varmasti turhasta, mutta saattaa olla vaikka masentunut tai sitten muuten vaan jotenkin epävarma teidän välisestä suhteesta jolloin anteeksipyyntö saattaisi keventää ilmapiiriä.
Yhden kerran voi pyytää anteeksi ilman että "heittäytyy kynnysmatoksi" ja mitä muuta tässä ketjussa puhuttiinkaan. En suosittele että tästä tehdään mikään tapa mikäli tyttöystävä on jotenkin häiriintynyt draamakuningatar, mutta yksi kerta ei paljoa pitäisi tuntua.
Niin kauan kuin kukaan meistä ei tiedä onko tyttöystävä hankalaa tyyppiä vai oliko hänellä vain huono päivä, ei kannata tuomita häntäkään kovin syvästi. Eiköhän aika moni meistä ole joskus ollut jossain seurassa epävarma ja ottanut nokkiinsa turhasta (esimerkiksi anopin erikoisesta huomautuksesta tms). Ainakin itse olen ollut niissäkin tilanteissa missä koko selkkaus on alkanut ihan typerästä väärinkäsityksestä, jota kukaan ei vaan ollut viitsinyt selvittää.
Jos tilanne on tosiaan mennyt aivan kuten aloittaja kirjoittaa, niin tyttöystävä on täysin umpihullu eikä sellaisen tila ainakaan kohene siitä että hänen vainoharhoihinsa mennään mukaan ja aletaan pyydellä anteeksi täysin olemattomia asioita. Eihän siitä tule loppua ollenkaan. Miehen veljelle voi kyllä kertoa asian todellisen laidan, ehkä hän tulee järkiinsä ja dumppaa moisen riippakiven.
En lähtisi kutsumaan tyttöystävää "umpihulluksi" vain siitä syystä että hän on näennäisesti loukkaantunut täysin turhasta. Olin itsekin 17v aika epävarma ja koin välillä ettei minua huomioitu täysin, josta saatoin joskus mainita silloiselle poikaystävälleni. Asiasta ei paisuteltu härkästä, mutta haluan vain tuoda esille etteivät ainoat vaihtoehdot ole että tyttöystävä on "hullu" tai "normaali" koska harva meistä on joka päivä ihan parhaimmillaan. Ap:n kuvaama käytös sopisi mielestäni hyvin tunneelämältään ailahtelevaiseen teinityttöön. Mikäli kyseessä on 45v aviovaimo seitsemän vuoden ajalta, on käytös toki paljon kummastuttavampaa.
Enkä edelleenkään ole sitä mieltä että kerran turha pahoitteleminen tarkoittaisi että sitä täytyisi tehdä ja toistaa loppuelämänsä ajan. Yleensä ihmissuhteissa olen itse aloittanut ystävällisyydellä vaikka joku olisikin vähän mulkku, ja jatkanut siitä sitten tylympään suuntaan mikäli vastaanottajan käytös ei muutu. En siis räjähdä ensimmäisestä ikävyydestä koska tiedostan että itsekin voin joskus olla ajatuksissani, väsynyt, tai muuten jonkun mielestä epäkohtelias käytökseltäni.
Vaikka anteekispyytäminen ei iso asia olekaan, niin siinäkin on hyvä toimia kuhunkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Joskus anteeksipyyntö voi olla paikallaan, vaikka mitään ei olisi tehnytkään. Mutta yleiseksi ohjeeksi ja käytännöksi se ei sovi. Joillekin toisen asettaminen anteeksipyytäjän rooliin on alistamisen ja vallankäytön muoto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse ainakaan pyytäisi anteeksi sellaista asiaa, missä ei ole mitään anteeksi pyydettävää. Jos joku turhan päiten paihoittaa mielensä, niin se ei ole minun murheeni.
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla itsetunnon todella heikoissa kantimissa, jos "turha" anteeksipyyntö on liian kova pala, vaan mieluummin hankaloitetaan muiden ihmisten (tässä tapauksessa miehen ja tämän veljen) elämää.
Minun itsetuntoni on ainakin todella hyvissä kantimissa, kiitos huolenpidosta. Mutta se perustuu vahvasti myös omaan oikeudenkäsitykseeni. Minulla ei ole mitään ongelmaa myöntää olevani väärässä ja pyytää vilpittömästi anteeksi silloin, kun koen asian olevani niin. Mutta vilpillinen anteeksipyyntö ei kuulu minun toimintamalliini. Jos en ole loukannut ketään millään tavalla, niin ei vaan ole mitään anteeksi pyydettävää. Jos olen pahoittanut jonkun mielen, voin totta kai pahoitella tätä ja selittää miten asia meni (kuten ap teki), mutta jos pyydän anteeksi tarkoittamatta sitä, niin se on vain valheellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuntuu hölmöltä pyydellä anteeksi virhettä jota en ole (ainakaan tietoisesti) tehnyt. Minulle anteeksipyyntö on aina myös oman virheen tiedostamista ja sen myöntämistä. Mutta toki, jos anteeksipyynnöllä saadaan rauha maahan, voin sen tehdä, vaikkakaan en tietenkään hirveän mielelläni. Olen samaa mieltä joidenkin täällä kirjoittaneiden kanssa, että anteeksipyyntö kokee inflaation, jos sitä viljellään syyttä.
Kyseessä on kuitenkin kolmekymppinen ihminen, eikä mikään teini. Minusta tuntuu ikävältä, että hän on mennyt sanomaan tästä poikaystävälleen selkäni takana, ja poikaystävä sitten kertoo asiasta veljelleen, eli miehelleni, ja hän sitten minulle. Tulee sellainen olo, kuin olisi jotenkin mieheni asia nuhdella minua käytöksestäni.
Ylipäätään, vaatii minusta aikamoista pokkaa valittaa aikuisen ihmisen käytöksestä tämän puolisolle - etenkin kun itselleni on täysin epäselvää, että on tapahtunut jokin selkkaus.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla itsetunnon todella heikoissa kantimissa, jos "turha" anteeksipyyntö on liian kova pala, vaan mieluummin hankaloitetaan muiden ihmisten (tässä tapauksessa miehen ja tämän veljen) elämää.
Minun itsetuntoni on ainakin todella hyvissä kantimissa, kiitos huolenpidosta. Mutta se perustuu vahvasti myös omaan oikeudenkäsitykseeni. Minulla ei ole mitään ongelmaa myöntää olevani väärässä ja pyytää vilpittömästi anteeksi silloin, kun koen asian olevani niin. Mutta vilpillinen anteeksipyyntö ei kuulu minun toimintamalliini. Jos en ole loukannut ketään millään tavalla, niin ei vaan ole mitään anteeksi pyydettävää. Jos olen pahoittanut jonkun mielen, voin totta kai pahoitella tätä ja selittää miten asia meni (kuten ap teki), mutta jos pyydän anteeksi tarkoittamatta sitä, niin se on vain valheellista.
Meinasin tulla sanomaan ihan samaa, että viisas voi hyvin ystävällisesti pahoitella että tyttöystävä sai väärän käsityksen tilanteesta ja selittää miten asia tosiaan meni, mutta anteeksipyyntö on eri asia, eikä siihen ole tässä minustakaan tarvetta. Jos sitä edes ollaan vaatimassa, sekin voi olla mahdollista että joku välissä ollut puolestamielensäpahoittaja on muuntanut asian ihan muuksi kuin tyttöystävä on asiasta kertonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu hölmöltä pyydellä anteeksi virhettä jota en ole (ainakaan tietoisesti) tehnyt. Minulle anteeksipyyntö on aina myös oman virheen tiedostamista ja sen myöntämistä. Mutta toki, jos anteeksipyynnöllä saadaan rauha maahan, voin sen tehdä, vaikkakaan en tietenkään hirveän mielelläni. Olen samaa mieltä joidenkin täällä kirjoittaneiden kanssa, että anteeksipyyntö kokee inflaation, jos sitä viljellään syyttä.
Kyseessä on kuitenkin kolmekymppinen ihminen, eikä mikään teini. Minusta tuntuu ikävältä, että hän on mennyt sanomaan tästä poikaystävälleen selkäni takana, ja poikaystävä sitten kertoo asiasta veljelleen, eli miehelleni, ja hän sitten minulle. Tulee sellainen olo, kuin olisi jotenkin mieheni asia nuhdella minua käytöksestäni.
Ylipäätään, vaatii minusta aikamoista pokkaa valittaa aikuisen ihmisen käytöksestä tämän puolisolle - etenkin kun itselleni on täysin epäselvää, että on tapahtunut jokin selkkaus.Ap
Voithan laittaa sille tyttöystävälle vaikka viestin, jossa kerrot kuulleesi hänen pahoittaneen mielensä. Voit pahoitella sitä ja kertoa, että teillä oli kiire bussiin vai junako se oli. Voi tosiaan olla, että tämä tyttöystävä on täysin tietämätön, mikä hulabaloo asiasta on syntynyt. Mutkan kautta kiertäneet asiat muuttavat monesti muotoaan alkuperäisestä.
Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy. Mielensäpahoittajat tuntuvat olevan ihan oma rotunsa. Teet niin tai näin, niin aina väärin päin. Ja miksi se nainen ei itse ollut aloitteellinen ja tervehtinyt sinua ensin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä elämässä ja ihmissuhteissa pääsee aika paljon helpommalla ja kaikilla on aika paljon mukavampaa ja riitoja ja kaunoja tulee paljon vähemmän, jos ihmiset pyytävät anteeksi silloinkin, kun eivät itse koe tehneensä mitään värää, jos ja kun toinen kuitenkin on syystä tai toisesta (tai ihan syyttä) mielensä pahoittanut, sen sijaan, että jääräpäisesti pidetään kiinni siitä, että mitään väärää en minä ainakaan tehnyt, joten en varmasti pyydä anteeksi. Tämä olisi todella monen hyvä pitää mielessä. Et menetä mitään siinä, että pahoittelet asiaa tyttöystävälle ja selität juurinkin tuon mitä tekstissä: Olin niin keskittynyt keskusteluun, etten ensin tajunut, että tulit vastaan ja siksi saattoi vaikuttaa siltä, että en huomioinut. Mutta heti pysähdyin juttelemaan hetkeksi, kun tunnistin ja tajusin ja jatkoimme matkaa, koska meillä oli kiire bussiin. Olen todella pahoillani, että sinulle tuli tilanteessa tunne, etten huomioinut sinua, mutta se ei todellakaan ollut tarkoituksellista, vaan johtui siitä, että olin keskittynyt muuhun ja vähän kiireinenkin. Tapausselostuksesi perusteella tyttöystävä on loukkaantunut turhasta tai ainaki tosi kevyin perustein, mutta kun nyt kerran on loukkaantunut, niin kannattaa pyytää anteeksi.
Ei pidä pyytää anteeksi vaan käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunut, niin kuin ei olekaan eli ystävällisesti ja iloisesti.
Jos mököttää pitkään, voi sitten kysyä että mistä johtuu.
Jos selittää ettet huomioinut, niin sanot että mitä?
Sinähän tervehdit ja vaihdoit muutaman sanan ,kyllähän sinä huomioit.
Ellei auta , annat olla.
Tulee niitä tilanteita jatkossakin jolloin et ole tarkkana keskittymässä juuri ja vain häneen.
Tämä on edessä ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa.
Pyytäisin miestäni kertomaan veljelleen, että hänen tyttöystävänsä on käytöksellään loukannut anoppia (eli ap:n äitiä) kun ei ole tervehtinyt anoppia eikä huomioinut häntä.
Veljeni eksä oli samantyylinen. Olisi saanut suu koko ajan laulaa anteeksipyyntöä jos olisin toiminut kuten täällä on neuvottu.
Hänelle oli myös tärkeää, että hän oli koko ajan huomion keskipisteenä ja osoitti mieltään jos näin ei ollut. Tämä koski muunmuassa suvun lasten syntymäpäiviä tai vanhempieni 50-vuotis hääpäivää jne.
Hänen kanssaan ei myöskään saanut olla mistään eri mieltä, koska se oli hänen mielipiteensä sivuuttamista.
Loukkaantui myös kun onnistuin saamaan duunin kautta 3 lippua erääseen konserttiin, josta tiesin äitini pitävän ja kutsuin äitini ja siskoni.
Loukkaantui kun menin parhaan naispuolisen ystäväni kanssa päiväksi tukholmaan shoppailemaan. jne.
Lisäksi loukkaantui jos hänen puheluihinsa/viesteihinsä ei vastattu heti. Esim. kerran olin lasten kanssa vesipuistossa, joten puhelinta ei ollut mukana ja tuo oli valittanut jopa äidilleni käytöksestäni, vaikka äitini oli sanonut missä olemme.
Todella raskas ihminen, onneksi erosivat.
Olisi jännä tietää, millaisen version tapahtumista tämä tyttöystävä on kertonut miehesi veljelle. Todennäköisesti on saanut sinut näyttämään todella epäkohteliaalta. Suunnilleen niin, että olet ollut kun et tuntisikaan ja olet yrittänyt äkkiä päästä hänestä eroon. Jotkut ihmiset hakee draamaa koko ajan ja kääntää tarinat aina sellaisiksi.
Jos tuollaisen sarjaloukkaantuja-uhriutujan antaa kerrankin saada haluamansa, saat olla aina ja toistuvasti pyytelemässä anteeksi.
Se tyttis ehtii loukkantua vielä monesta asiasta. Häneltä näköjään puuttuu tilannetaju. Joten ei tarvitse pyytää anteeksi. Huomioit ihan riittävästi. Miksi hän ei itse ollut aktiivisempi jos olet hänelle niin ”rakas”?
Jos tilanne on tosiaan mennyt aivan kuten aloittaja kirjoittaa, niin tyttöystävä on täysin umpihullu eikä sellaisen tila ainakaan kohene siitä että hänen vainoharhoihinsa mennään mukaan ja aletaan pyydellä anteeksi täysin olemattomia asioita. Eihän siitä tule loppua ollenkaan. Miehen veljelle voi kyllä kertoa asian todellisen laidan, ehkä hän tulee järkiinsä ja dumppaa moisen riippakiven.