Ärsyttää, kun äitini puhuu niin kierrellen tietyistä asioista
Esimerkiksi se aika, kun minulla oli syöpä on "silloin kun sulla oli.. se juttu" tai "silloin yhteen aikaan". Samanlaisia aiheita mistä keksitään joku kiertoilmaisu tai vältetään kokonaan puhumasta, on esimerkiksi homoseksuaalisuus ja rais ka -ukset(siis jos keskustellaan vaikka politiikasta ja aihetta käsitellään uutisissa). Mitään seksuaalikasvatusta äitini ei, luojan kiitos ole koskaan yrittänyt antaa. Äitini on vähän päälle 6-kymppinen eli ei enää "sitä sukupolvea" jolle kaikki on kauhistus. Tiedättekö tuollaisia ihmisiä? Miksihän ovat sellaisia? Itselleni esimerkiksi syöpä ei ole mikään nolo asia, joten raivostuttaa aina kun äitini puhuu siitä siihen malliin hyssytellen.
Kommentit (2)
Minulla on samantyyppinen äiti. Syntynyt 1940-luvulla. Meni yli 40 vuotta ennen kuin kuulin äitini sanovan että hänellä (tai kellään muullakaan esim. lapsella) on pissahätä. Asiaa aina kierrellään ja väistellään.
Sama pätee kaikkeen muuhunkin toimintaan jota ilmenee kaulan ja polvien välillä.
Ps ei, en ole äitihullu.