Miksi itsarin tekevät ei lavasta kuolemaansa onnettomuudeksi?
Niin ettei kukaan muu tietty kuole, mutta onnettomuudeksi siksi koska se on helpompi omaisten ymmärtää toisin kuin suora itsemurha.
Tapojahan on monia, osa toki aikaa vieviä, mutta eikö voisi omaisiaan ajatella enemmän että tekee sen heitä ajatellen?
Kommentit (45)
No eikös aika monet rekkaa vastaan ajaneet ole itsemurhia, vaikka onnettomuutena saatetaan pitää
Suurin osa itsemurhista on hetken mielijohteesta tehtyjä. Harva suunnittelee sitä pitkään. Ja siinä vaiheessa, kun ei jaksa enää mitään, ei pysty mihinkään, ei todellakaan ajattele mitään lavastamista.
Ja mieti, jos jäisikin eloon kitumaan. Kyllä ne, jotka itsemurhaan päätyy, haluaa täydellä varmuudella kuolla, ja tavan pitää olla tehokas ja luotettava.
Jos ei omaiset itsemurhaa ymmärrä, niin heidän ymmärryksessään on jotain vikaa. Syyt voivat toki vaihdella huonommista parempiin.
Monet tekee. Lavastaa onnettomuudeksi. Etenkin jos on henkivakuutus jonka edun haluaa jättää jälkeensä. Vaikka lapsilleen. Yleensä niissä on ehtona, että itsemurhan tapauksessa henkivakuutuksesta ei saa rahaa.
Voidaanhan myös murha lavastaa itsemurhaksi.
Luulen että niin ihmiset tekeekin.
Minä olen miettinyt paljon rekan alle menemistä. Satuttaa tämä masennus niin. Lasten olisi varmasti parempi ”hyväksyä” että vahingossa juoksin tien yli väärällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:

Todella itsekäs ajatus. Se kuljettaja joutuisi sinun takiasi elämään loppuelämänsä tuntien syyllisyyttä siitä, että ajoi jonkun kuoliaaksi. Huolimatta siitä olisiko voinut estää yliajoa tai ei.
Kukaan ei voi varmasti tietää, moniko "onnettomuus" maanteillä, vesillä tai muualla oli suunniteltu.
Joskus väitetään, että Etelä-Euroopan alhaiset itsemurhaluvut ovat illuusiota. Siellä vain kaikkein ilmeisimmät tapaukset lasketaan itsemurhiksi. Jos ajat tahallasi vanhalla pikkuautolla kaasu pohjassa ilman turvavyötä rekkaa päin Italiassa, et päädy itsemurhatilastoihin. Suomessa kyllä päädyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen miettinyt paljon rekan alle menemistä. Satuttaa tämä masennus niin. Lasten olisi varmasti parempi ”hyväksyä” että vahingossa juoksin tien yli väärällä hetkellä.
Todella itsekäs ajatus. Se kuljettaja joutuisi sinun takiasi elämään loppuelämänsä tuntien syyllisyyttä siitä, että ajoi jonkun kuoliaaksi. Huolimatta siitä olisiko voinut estää yliajoa tai ei.
Eivät kaikki noin ajattele. Miksi tuntea syyllisyyttä asiasta, joka ei ole oma vika?

Ihmismieli ei toimi ihan noin yksinkertaisesti. Vaikka tietäisi 100% varmuudella, ettei olisi voinut estää asiaa, useimmille tulee syyllinen olo jos aiheuttaa toiselle pahaa. Se on täysin luonnollista ja kertoo vain siitä, että ko. ihminen on kykenevä ajattelemaan muitakin kuin itseään.
Jos ihminen on siellä synkimmässä aallonpohjassa ja totaalisessa umpikujassa, ei hän välttämättä tee kovin rationaalisia ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen miettinyt paljon rekan alle menemistä. Satuttaa tämä masennus niin. Lasten olisi varmasti parempi ”hyväksyä” että vahingossa juoksin tien yli väärällä hetkellä.
Aja ennemmin yli satasta tieltä metsään ja törmää puuhun äläkä pilaa sen rekkakuskin elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen miettinyt paljon rekan alle menemistä. Satuttaa tämä masennus niin. Lasten olisi varmasti parempi ”hyväksyä” että vahingossa juoksin tien yli väärällä hetkellä.
Todella itsekäs ajatus. Se kuljettaja joutuisi sinun takiasi elämään loppuelämänsä tuntien syyllisyyttä siitä, että ajoi jonkun kuoliaaksi. Huolimatta siitä olisiko voinut estää yliajoa tai ei.
Eivät kaikki noin ajattele. Miksi tuntea syyllisyyttä asiasta, joka ei ole oma vika?
Enpä usko, että terve ihminen pystyy tuosta vaan sivuuttamaan sen, että on ollut osallisena toisen ihmisen kuolemaan. Kyllä se jää vaivaamaan mieltä, jos on vähänkään tunteita. Asiasta voi toki päästä yli, mutta ei kokonaan eroon.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen on siellä synkimmässä aallonpohjassa ja totaalisessa umpikujassa, ei hän välttämättä tee kovin rationaalisia ratkaisuja.
Tyttäreni oli vakavan masennuksen takia osastohoidossa ja suunnitteli kuolevansa hitaasti verenmyrkytykseen. Ettei kukaan arvaa sitä itsemurhaksi.
Luki päiväkirjassa.
Vierailija kirjoitti:
No eikös aika monet rekkaa vastaan ajaneet ole itsemurhia, vaikka onnettomuutena saatetaan pitää
Näinhän se on, mutta ap on liian juntti tajutakseen tämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen miettinyt paljon rekan alle menemistä. Satuttaa tämä masennus niin. Lasten olisi varmasti parempi ”hyväksyä” että vahingossa juoksin tien yli väärällä hetkellä.
Todella itsekäs ajatus. Se kuljettaja joutuisi sinun takiasi elämään loppuelämänsä tuntien syyllisyyttä siitä, että ajoi jonkun kuoliaaksi. Huolimatta siitä olisiko voinut estää yliajoa tai ei.
Niin kauan kuin yhteiskuntaa ei kiinnosta ihmisten henkinen hyvinvointi, näitä tulee lisää. Rahakirstun valvojat päättävät ihan itse, halutaanko ihmisiä auttaa vai ei.
Moni rekkakuski ja veturinkuljettaja on työkyvytön alallaan loppuelämänsä ja joutuu uudelleenkouluttautumaan. Rekan tai junan alle meno on pohjattoman itsekäs teko.
Mä taas ajattelen, että miksi kuolevat turhaan. Veisivät edes mukanaan jonkun parantumattoman pahantekijän. Esim. sarjaraiskaajan tai sarjamurhaajan.
Älä tee sitä.