Lue keskustelun säännöt.
Taas riita mun äänenpainostani, huoh...
17.05.2019 |
Onko muilla näin vaikeaa, vaan olenko mä käytöstaidoton moukka.
Mies todella, todella usein ei kuule mitä mä sanon. Kävin tänään ostamassa hänelle kaupasta tupakkaa. Olin sohvalla, mies jotain hääräsi ja aloin vaipua puoliuneen. Sitten mies herätti kysymällä, että missä ne tupakat on. Sanoin, että pöydällä. Siihen mies, että köyhällä? Ja mua ärsytti, ettei se kuullut tai tajunnut mitä sanoin ja ärähdin kovempaa, että pöydällä. Siitä se suuttu sitten, että miten voin puhua hänelle noin rumasti ja en kyllä rakasta häntä ja huoh... Joo ymmärrän kyllä että ei kauheen kivasti ollut sanottu, mutta olus ihana kun vois kerrankin vain olla eikä koko ajan miettiä miten käyttäytyy. Olla ihan pelkkä ihminen ja riittää tällaisena kuin olen.
Meille tulee kerran viikossa juuri joku tämänkaltainen massiivinen riita, kun mies suuttuu jostain mun äänenpainosta. Ja kun yritän selittää, että olen vain turhautunut syystä x, että ne on vain tekosyitä...
Onko siis normaalia koko ajan joutua miettimään omia äänenpainoja puolison kanssa? Vai olisiko nämä pitänyt oppia jo alakoulussa...
Kommentit (19)
Voisko joku alapeukuttaja kommentoida, että miksi alapeukku? Yritän tässä ymmärtää onko vika mussa vai onko mies vain liian herkkähipiäinen...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiaan tai ero. Muuta toivoa ei ole tuollaisessa suhteessa.
Mutta mitä ne siellä terapiassa voi? Musta tuntuu, että mulle olis tehokkapaa että useampi lynkkaisi mut sanomalla, että tiuskiminen jne ei kuulu parisuhteeseen... Rehellisesti kun mun mielestä parisuhde on ainoa suhde, johon se saa kuulua.
Ja niin, oon raskaana, eli hormonit tekevät musta tavanomaistakin kärttyisemmän. Että onnea vaan meille...
En muista että eksän kanssa olis tullut riitoja jatkuvasti mun äänenpainosta, mutta sen kanssa toki tuli riitoja sitten muista asioista.
Ap
Mun mies oppi nopeasti, että mulle ei voi juurikaan ääntä korottaa. Lapsuudenkodissa kommunikaatiokulttuuri oli semmoinen, että huudettiin vaan oikeasti vihaisena. Puolison perheessä taas huutaminen oli normaalia kommunikaatiota. Mulle se vaan edelleen on sen merkki, että toinen on suuttunut. Voisko taustalla olla jotain vastaavaa? Hän ehkä tulkitsee äänenpainosi eri tavoin kuin sinä. Kannattaa puhua aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun edesmennyt ensimmäinen mieheni joka oli lääkärin mukaan psykopaatti, hermostui helposti äänensävystäni. Lisäksi hänellä oli sanoja joita ei olisi saanut sanoa esim sellaista elämä on yms.
Mä en tekis lapsia tollaselle spedelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo mikään mies ole vaan pimppiina.
Ihmettelen vain, että miten olet viitsinyt lisääntyä tuollaisen neitipillun kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku alapeukuttaja kommentoida, että miksi alapeukku? Yritän tässä ymmärtää onko vika mussa vai onko mies vain liian herkkähipiäinen...
Ap
Tyylillisesti likilaskuinen, sillä 'huoh' on öklötys tämänkaltaisessa minää käsittelevässä alustuksessa, toki sitä sopii käyttää silloin kun itse ei ole osallisena ja joku aiheuttaa harmaita hiuksia, jotta jos ei bonjaa tätä, tuskin muutakaan.
Musta tuntuu että tää on nimenomaan lapsuudenkodin toimintamalleista opittu. Mä oon temperamenttinen eikä sitä ole koskaan paheksuttu kotona. Miesystävän vanhempi taas on ollut juopohko, joka huutanut päivät pitkät ja mies joutunut piilottamaan tunteensa.
Mutta mä vaan tulistun asioista, niinkuin tuosta mitättömästä asiasta. Erityisesti kun on stressiä. Ja mies loukkaantuu 99% kerroista, ja mä taas saan lisää kierroksia kun taas mussa on joku vika. Että mitä tälle voi tehdä...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kuulostan vittumaiselta ja vihaiselta kun puhun tavallisesti. Siihen lisäksi vielä perusilme, joka näyttää tympeältä.
Nuorempana pakkohymyilin ja muutin tietoisesti puhetapaani, mutta enää en jaksa, koska käyttäydyn hyvin, olen ystävällinen ja huomaavainen. Se saa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies oppi nopeasti, että mulle ei voi juurikaan ääntä korottaa. Lapsuudenkodissa kommunikaatiokulttuuri oli semmoinen, että huudettiin vaan oikeasti vihaisena. Puolison perheessä taas huutaminen oli normaalia kommunikaatiota. Mulle se vaan edelleen on sen merkki, että toinen on suuttunut. Voisko taustalla olla jotain vastaavaa? Hän ehkä tulkitsee äänenpainosi eri tavoin kuin sinä. Kannattaa puhua aiheesta.
Miten sun mies oppi tuon? Oon yrittänyt opetella pari vuotta olemaan lauhkeampi, mutta ei se tosiaakaan joka tilanteessa onnistu vieläkään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vika on ehdottomasti sinussa. Sinulla on huono tapa sanoa rumasti, josta sinun täytyy harjoitella pois. Kun harjoittelet tarpeeksi pitkään, sinusta tulee semmoinen joka ei ärähdä turhaan, ja silloin voit olla "ihan oma itsesi".
Kyllä kotonaan täytyy saada olla oma itsensä. Mitä pahaa on korottaa ääntään jos toinen ei kuule ensimmäisellä kerralla. Muutenkin tuntuu tosi oudolta, että tuollaiseen jaksaa edes kiinnittää huomiota. Tosin miehesi on traumatisoitunut huonosta lapsuudestaan, joten hän ei osaa suhtautua asiaan normaalisti. Sinä et kuitenkaan voi parantaa miestäsi, vaikka huutaisit tai olisit hiljaa.
Ellet nyt ihan kurkkusuorana rääkynyt, niin on outoa että miehesi tuohon tarttuu. Parisuhteessa sitä puolin ja toisin mielumminkin pyrkii hyväksymään toisen osapuolen tapoja, jotta yhteiselo olisi mukavaa.
Saahan sitä riitaa aikaan tuostakin.
Ukkosi on kontrolloiva, pikkumainen ja ärsyttävä. Kyllähän sitä nyt ärähtää kun kesken torkkujen häirintään.
Eikö kellään ole kokemuksia? Meillä siis riidar johtuu yleensä aina siitä, että mies loukkaantuu jostain mitä mä sanon, tai miten mä jonkun asian sanon.
Ap