Mieheni exä ei suostu vuoroviikkosysteemiin.

kuulostaa kamalalta. Kuka oikeasti haluaa reissata kahden kodin väliä? MUutenkin koko käsite "kaksi kotia" on jotenkin epämääräinen.

onneksi isä ei ole sellaista ymmärtänyt halutakaan. Lapsen etu ei ole reissata viikon välein, vaikka lapsi tottuukin, eikä osaa sanoa "tämä on väärin". Aina painotetaan rutiineja, pysyvyyttä jne. varsinkin pienten lasten kanssa.. kummasti se kuitenkin unohtuu, koska "vanhemmalla on oikeus". Reilua se olisi silloin, jos lapset asuisivat tosiaan aina samassa paikassa ja vanhemmat vaihtelisivat viikon välein paikkaa.

silloinkin kahden kodin väliä, kun on vain joka toinen viikonloppu etävanhemman luona. Siinähän sitä pysyvyyttä olisi, että lapsi olisi vuoroviikoin vanhempiensa luona. Lapsi tietäisi milloin menee isälle/äidille ja kauanko hän siellä on ja milloin pääsee taas toisen vanhemman luokse. Tasavertaiset vanhemmathan lapsella pitäisi olla ja aika jakaa myös sen mukaan.

isän luona taas kivaa. Isän luona käydään viikonloppuisin, pelataan, syödään pizzaa ja vietetään vapaa-aikaa. Ei läksyjä, ei koulua, ei arki-iltoja kouluaamuinen, ei monipuolista ruokaa jne.



Tuo on aivan normaalia, että lapsi ihannoi sitä viikonloppukodin elämää ja vastaavasti taas se arki on tylsää, äiti suuttuu jne (haluaisin nähdä sen vanhemman, joka ei normaalissa arjessa joskus suutu - se on elämää).



Älä nyt ap aikuisena mene tuohon lankaan :)

ei naisella sitten muita oikeuksia olekaan verrattuna miehiin. Ja kyllä suurin osa äideistä homman paremmin hoitaa kun isät. Ei voi mitään.

kun erosivat lapsen ollessa 1,5v ja äiti ei edes tavannut lastaan kolmeen kuukauteen eron jälkeen. Lisäksi sittemmin uuden perheensä kanssa ovat reissanneet ja lomailleet ja harvemmin on tuo lapsi otettu mukaan. Meidän reissuissa poika on ollut aina, jos on muutkin lapset otettu. Miehen ex ei maksa edes elareita, vaikka tienaakin aika hyvin ja hyvin on pojankin aivopessyt siihen, että isä kustantaa kaiken (ja minä). Äidiltä ei voi kuulemma edes pyytää rahaa..

Että oikein suuttuukin.. Ja haluaa rahat itselleen. Hohhoijjaa.

Voisiko käydä mielessä, että ajattelee lasten parasta? En sano, että joka toinen vkl on lapselle parasta, mutta vuoroviikko on aika rankka systeemi.

isän luona taas kivaa. Isän luona käydään viikonloppuisin, pelataan, syödään pizzaa ja vietetään vapaa-aikaa. Ei läksyjä, ei koulua, ei arki-iltoja kouluaamuinen, ei monipuolista ruokaa jne.

Tuo on aivan normaalia, että lapsi ihannoi sitä viikonloppukodin elämää ja vastaavasti taas se arki on tylsää, äiti suuttuu jne (haluaisin nähdä sen vanhemman, joka ei normaalissa arjessa joskus suutu - se on elämää).

Älä nyt ap aikuisena mene tuohon lankaan :)

Tässä mun pointti!

joilla ei nyt ole yritystäkään ajatella lapsen parasta.



Melko vanhan ketjun joku on mennyt kaivamaan mutta kivasti tulee mielipiteitä.



Ajatelkaa nyt vähän enempi sitä "kotia" jossa lapsi yksin asuu ja sinne tulisi viikonvälein äiti ja isä seuraavalla. Ihan yhtälailla sieltä kaappia tyhjää sitten isä ja äiti.



Jos lapsella olisi koti jossa asuu 2 viikkoa kuukaudesta niin silloin lapsella olisi oma tila siellä äidin ja isän luona eikä kukaan "muuta" minnekään!



Eikö teillä ajatus pelaa? Menkää vaikka ulkoilemaan lastenne kanssa. Jumankekka tälläisiä juttuja kun lukee.



Itse kaipasin isää mielettömästi lapsena ja olisin toivonut saada olla isän luona pidempään kerralla. Se jos joku on kamalaa lapselle että pakkaa tavarat kuukauden eka viikonloppu perjantaina isälle ja sunnuntaina jo takaisin!



Sitten saa odottaa pari viikkoa että näkee taas isää. Se oikeasti on kamalaa!



Mutta mitäs siitä: lapset on tuolloin vaan ja ainoastaan heittokapuloita ja heistä ei välitetä. Omat vanhempani ei meistä lapsista piitanneet. Oli vaan se oma suru ja omat itressit olla luovuttamatta miehelle. Sitä se on.

Ja voin sanoa, ettei se ole kovin hyvä lapsen kannalta. Isänsä taisteli pitkäään (ja katalasti minun "jaksamistani" panetellen) "oikeuksistaan" ja suostuin sitten vuoroviikkosysteemiin. Lapsi itse halusi asua etupäässä "kotona" eli minun kanssani siinä talossa, jossa oli syntynytkin ja nähdä usein isäänsä.



Lapsi on itsekin sanonut, että se harmittaa kun juuri on kotiutunut, niin joutuu vaihtamaan paikkaa. Vaihtopäivinä hän on usein stressaantunut ja pissaa usein sänkyyn vaihtoa edeltävänä yönä. Usein hän kehittelee kaikenlaisia tekosyitä, jotta voisi olla vielä maanantainkin kotona.



Koska asumme kaukana toisistamme, kaveripiiri vaihtuu myös ja se haittaa lapsen ystäväsuhteiden muodostumista.



Meillä ei myöskään puhevälejä exän kanssa, mahdollisiin lasta koskeviin yhteydenottohini vastataan aina hyvin ilkeästi ja riitaahaastavasti, joten en ota enää yhteyttä. Eli tieto kulkee vain ja ainoastaan lapsen välityksellä, joka on siis haitallista sekä tiedon vääristymisen että lapsen itsensä kannalta.



Aikuisten kannalta järjestely on tietysti manio. Lapset ovat olemassa, mutta niistä on myös paljon vapaata omia harrastuksia ja muuta elämää varten. Lapsen kasvatuksessa ilmenevistä ongelmista voi aina syyttää exää. Uuden puolison kanssa kuherrusaika on aina yhtä ihanaa ja voi keskittyä kahdenkeskiseen aikaan joka toinen viikko ilman lapsia. Hänestä saa myös sopivan tukijoukon exän haukkumiselle, sillä hän on luonnollisesti tietoinen exän kataluudesta ja katkeruudesta ja osaa olla "oikealla puolella". Suosittelen vuoroviikkosysteemiä kaikille itsekkäille vanhemmille!



Ei vaan oikeasti, tämä on nyt mennyt näin ja asioita on vaikea jälkeenpäin vuosien päästä muuttaa. Toivoisin, että te jotka ette ole vielä eronneet, sopisitte lasten hoitojärjestelyt sovussa ENNEN eroa ja mahdollisia uusperheitä.

Psykologi Essi Juvakka vastaa: Nykyisin suuri osa eroperheistä päätyy kahden kodin malliin, jossa lapsi asuu vuorotellen molempien vanhempiensa luona esimerkiksi viikon kerrallaan. Tämä malli ei kuitenkaan ole ongelmaton varsinkaan alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla.



Lapselle luovat turvallisuuden tunnetta tutut asiat, jotka toistuvat samanlaisina päivästä toiseen. Kodin vaihtuessa tärkeät arkirutiinit muuttuvat.



Pysyvät ihmissuhteet ja paikat vahvistavat lapsen tunteiden, älykkyyden ja kielen kehitystä, sillä lapsen kasvu on kokonaisvaltaista. Esimerkiksi kielen ja muistin kehitys on vahvasti sidoksissa muuhun kehitykseen.



Kahden kodin mallissa on vaarana, ettei pienimmille lapsille muodostu tärkeitä ihmisiä ja kiinnekohtia. Lapsi ei vielä muista tai ymmärrä asioita kovin laajasti, joten turvallisen aikuisen ei ole hyvä vaihtua koko ajan. Alle kolmivuotias kadottaa jo viikossa tarkan muistikuvan toisesta kodistaan ja vanhemmastaan.



Uuden viikon alkaessa lapsi joutuu tavallaan tutustumaan aikuiseen aina uudelleen. Viikoittainen vaihto voi olla jopa haitallista kaikkein pienimpien lasten kehitykselle.



Vaikka lapsi vaikuttaisi iloiselta, ei se välttämättä tarkoita, että jatkuva kodinvaihto on hänen kannaltaan onnistunut ratkaisu. On mahdollista, että pieni lapsi kärsii turvattomuuden tunteesta, joka jatkuu myöhemminkin elämässä.

Tässä vaiheessa teidän kannattaa miettiä, onko tytön asumisjärjestelyjen vaihtaminen vielä järkevää. Esimerkiksi kahden vuoden päästä tyttö ymmärtää jo paljon paremmin, että äidin ja isän kodeissa on erilaista.



Voisitte silti lisätä tytön ja isän yhdessä viettämää aikaa. Isä voisi esimerkiksi nähdä lasta muutamia tunteja viikolla. On tytön edun mukaista, että suhde isään rakentuu mahdollisimman hyvin.



Tutkittua tietoa erilaisten asumismallien vaikutuksesta lapsen kehitykseen on vielä hyvin vähän. Aikuiseksi kasvaneet

kahden kodin kasvatit kokevat mallin kuitenkin säilyttäneen hyvin suhteet sekä äitiin että isään.

Jos joskus päädytte kahden kodin malliin, on tärkeää, että lapsella on kaksi tasa-arvoista kotia melko lähellä toisiaan. Näin lapsen elämänpiiri pysyy muuttumattomana.



Vanhempien tulisi myös kunnioittaa toisensa tapoja, sillä yhteydenpitoa kertyy paljon.

Ja voin sanoa, ettei se ole kovin hyvä lapsen kannalta. Isänsä taisteli pitkäään (ja katalasti minun "jaksamistani" panetellen) "oikeuksistaan" ja suostuin sitten vuoroviikkosysteemiin. Lapsi itse halusi asua etupäässä "kotona" eli minun kanssani siinä talossa, jossa oli syntynytkin ja nähdä usein isäänsä.

Lapsi on itsekin sanonut, että se harmittaa kun juuri on kotiutunut, niin joutuu vaihtamaan paikkaa. Vaihtopäivinä hän on usein stressaantunut ja pissaa usein sänkyyn vaihtoa edeltävänä yönä. Usein hän kehittelee kaikenlaisia tekosyitä, jotta voisi olla vielä maanantainkin kotona.

Koska asumme kaukana toisistamme, kaveripiiri vaihtuu myös ja se haittaa lapsen ystäväsuhteiden muodostumista.

Meillä ei myöskään puhevälejä exän kanssa, mahdollisiin lasta koskeviin yhteydenottohini vastataan aina hyvin ilkeästi ja riitaahaastavasti, joten en ota enää yhteyttä. Eli tieto kulkee vain ja ainoastaan lapsen välityksellä, joka on siis haitallista sekä tiedon vääristymisen että lapsen itsensä kannalta.

Aikuisten kannalta järjestely on tietysti manio. Lapset ovat olemassa, mutta niistä on myös paljon vapaata omia harrastuksia ja muuta elämää varten. Lapsen kasvatuksessa ilmenevistä ongelmista voi aina syyttää exää. Uuden puolison kanssa kuherrusaika on aina yhtä ihanaa ja voi keskittyä kahdenkeskiseen aikaan joka toinen viikko ilman lapsia. Hänestä saa myös sopivan tukijoukon exän haukkumiselle, sillä hän on luonnollisesti tietoinen exän kataluudesta ja katkeruudesta ja osaa olla "oikealla puolella". Suosittelen vuoroviikkosysteemiä kaikille itsekkäille vanhemmille!

Ei vaan oikeasti, tämä on nyt mennyt näin ja asioita on vaikea jälkeenpäin vuosien päästä muuttaa. Toivoisin, että te jotka ette ole vielä eronneet, sopisitte lasten hoitojärjestelyt sovussa ENNEN eroa ja mahdollisia uusperheitä.

surullinen olo tuli viestiä lukiessa

Lapset oli erotessamme eskatilainen ja ekaluokkalainen. Asuimme n. 5 km päässä toisistamme. Meillä oli asialliset välit ja selkeät tavat toimia. Lasten vaihtopäivä oli maanantai. Hain lapset maanantaina päiväkodista ja ipkerhosta meille ja isä toi kotien väliä kulkevat tavarat illan aikana. Sama sitten toisinpäin.



Lapset ovat nyt yläasteikäisiä ja satunnaisesti vieläkin muistelevat lämmöllä aikaa, jolloin asuivat vuoroin isälläänkin. Isä on sittemmin hävinnyt kuvioista ja soittelee lapsille harvakseltaan ja näkee muutaman kerran vuodessa. Tämä lähti siitä, kun hän muutti yhtäkkiä ulkomaille.



Kyse on kai kuitenkin siitä, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, eikä niinkään vanhemman oikeudesta laseen, eikö? Nämä on hurjan vaikeita tilanteita ja mikä toimii toisilla ei välttämättä toimi toisilla. Meillä vuoroviikot toimi mainiosti, parhaiten kuin mitkään muut tapaamismallit, kaikkea meillä on kokeiltu pakon sanelemana. Lapset varsinkin olivat hyvin tarkkoja tästä tasapuolisuudesta. Jos joskus olivat meillä päivän pidempään, niin se piti oikasta mahdollisimman pian toiseen suuntaan. Välit molempiin vanhempiin säilyi läheisinä ja molempien kanssa sai elää arkea.



Älkää heti tuomitko, jos ette ole kokeillee!

Eipä tuo vuoroviikkoasuminen nyt uuden puolisonkaan näkökulmasta mitään herkkua ole. Aina viikon ehtii elellä parisuhdearkea, kunnes taas pitäisi pystyä vaihtamaan "luotettavan aikuisen" rooliin. Ja vaikka tullaankin miehen lasten kanssa hyvin toimeen, on melkoisen raskasta seurata sivusta, kun nämä 5- ja 6-vuotiaat meille tullessaan yhtäältä ripustautuvat isäänsä ja toisaalta itkevät äitinsä perään. Yritän kyllä kovasti keksiä yhteistä kivaa tekemistä, jotta lapset sopeutuisivat minuunkin, mutta toisinaan tekisi mieli vaan lyödä hanskat tiskiin kun tuntuu että joka kerta joutuu aloittamaan alusta. Ja kuhertelu ei kyllä ole ensimmäisenä mielessä, kun lapset äidilleen lähtevät.



Mutta miehen ja sen exän kannalta tämä on toki hyvä järjestely. Jää aikaa harrastella, kun miehen uusi puoliso vahtii lapsia, jottei ukon kaikkia harrastuksia tarvitsisi ajoittaa näille meidän "kuhertelu"viikoille. :/

Vuoroviikko on paras mahdollinen vaihtoehto. Eikä se äiti varmaankaan enää siinä vaiheessa kustantaisi menoja. Kun lapset on yhtä paljon molemmilla niin kulutkin puoliksi, eikös?

Älkää nyt aikuiset ihmiset viitsikö. Meillä on aikuisten selviytymiskeinot, mahdollisuudet vaikuttaa elämäntilanteeseen jne, mutta lapsi on vasta kasvamassa. Ei ole oikein, että lapsi pistetään matkalaiseksi siksi, että vanhemmat EPÄONNISTUIVAT liitossaan. Me koitettiin eron jälkeen asua kahdessa kodissa niin, että lapset asuu samassa ja itse käymme vuorotellen siellä pikkukämpässä. Ei kestetty.

jos mies sitten oikeasti kustantaisikin KAIKESTA puolet. Sen kun näkis.

Jos äiti haluaa kustantaa lapset menot, niin miksei se voisi olla niin? Siihen vaan kuitit pinoon ja laskema kerran kuussa, puolet näistä vaate- kenkä- yms. menoista toisen vanhemman kustannettavaksi. Ja joku kiinteä osuus asumisen ja ruokailun kustannuksista.



Itse olen just se paskamainen eksä, joka tappelee siitä, että isä yrittää kirkkain silmin vaatia 50-50 tapaamisoikeutta, vaikka ei yksinkertaisesti saa arkea sujumaan!



Olkoon sitten niin, että olen ylivastuullinen hössöttäjä, mutta itsellä lapsuus jatkui yli 15 vuotiaaksi asti ja sen olen ajatellut tarjota omille lapsillekin.



Tuo ei tarkoita, että lapset saisivat olla vastuuttomia vauvoja, vaan vanhemman hommaa on huolehtia että päivittäin syödään ja mennään ajoissa nukkumaan. Telkkaria ja tietokonetta katsellaan sopivasti ja välillä käydään ulkoilemassa. Puhtaat ja sopivat vaatteet löytyvät kaapista (jonne ne itse viedään).



Mieheltä tämä ei vaan onnistu.



Viikko-viikko systeemiä hän haluaa sen takia, että luulee täten liukenevansa elareista. Eli se haluaa sitä ihan rahan takia.

lapsi oli sen alkaessa 9 ja on nyt 10. Asumme lähekkäin ja lapsella on riittävästi tavaroita molemmissa paikoissa. Hän on myös aina tervetullut kumpaankin kotiinsa myös sillä toisella viikolla. Itse pyöräilee koulun ja kotien väliä.



Vuoroviikkosysteemi on myös siinä mielessä ohjeellinen, että sovittelemme sinne molempien työmatkat mahdollisuuksien mukaan.



Niitä on ollut molemmilla jo ennen eroa paljon, samoin kuin toisella paikkakunnalla asumista työn takia. Lapsi oli tottunut siihen, että on usein vain toisen vanhemman kanssa.

Meni äärettömän hyvin, kun oli periaatteessa vk-vk systeemi, mutta molemmilla vanhemmilla vuorotyö. Niinpä riippumatta siitä, kumman vk oli, toinen auttoi lastenhoidossa. Käytännössä minä menin ex-miehen asuntoon, jossa lasten huoneet, tavarat, koulu ja kaverit lähellä. En jättänyt sinne pikkareita levälleen, siivosin ja laitoin ruokaa ihan normaalisti. Emme exän kanssa edes tavanneet, olin jo aamulla lähtenyt, kun tuli töistä.



No, tämähän ei sitten uudelle naiselle sopinut, vaan nosti hirveän äläkän ja siirryimme vk-vk systeemiin, joka on ollut äärimmäisen hankalaa. Nyt on sitten käynyt niin, että sai lapseni ja exän sinne kokonaan, siis ex muutt hänen kanssaan yhteen, lapset tapaavat minua vain 2x kk viikonloppuisin. Ikävä on aivan hirveä molemmin puolin. Joo, lasten ei tarvitse reissata edes takaisin, mutta en tiedä, onko tämäkään hyväksi heidän tunne-elämälleen. Pyrin näkemään heitä kahden viikon aikana edes kerran jossain bensa-asemalla ja soittelemme tietysti päivittäin, mutta vaikeaa on.



Itse en olis tätä halunnut lapsilleni, minkäs teet, kun miehen piti seurata pippelinsä ääntä. Minä, minä, minä....kun vaan hänellä on asiat hyvin.

Itse olen just se paskamainen eksä, joka tappelee siitä, että isä yrittää kirkkain silmin vaatia 50-50 tapaamisoikeutta, vaikka ei yksinkertaisesti saa arkea sujumaan!

Olkoon sitten niin, että olen ylivastuullinen hössöttäjä, mutta itsellä lapsuus jatkui yli 15 vuotiaaksi asti ja sen olen ajatellut tarjota omille lapsillekin.

Se vaan sattuu olemaan se toinen vanhempi, eikä sulla ole mitään oikeutta sanella miten sen pitäisi arkea pyörittää.