Lue keskustelun säännöt.
Lapsi, vai ei? Olen 40, eikä vieläkään ole tullut vauvakuumetta.
16.05.2019 |
Pian on käsillä viimeiset hetken, kun lapsen voisi saada
Minulle on usein sanottu, että minusta tulisi hyvä äiti. Olen kuitenkin potenut maailman tuskaa ja maailmaan kuulumattomuuden tuskaa.
Takana on pitkä työura, mutta nyt olen työtön. Finanssit minulla on tällä hetkellä vielä suht hyvin. Vakaa parisuhdekin löytyy. Miehellä on jo yksi lapsi edellisestä liitosta ja olisi halukas saamaan toisenkin.
Tiedän, että ihmiset hankkivat lapsia monenlaisiin olosuhteisiin.
Itse koen etten olisi valmis äitiyteen vieläkään, vaikka moni asia on hyvin. Tuntuu ettei minun kannata ottaa vastuuta toisen ihmisen elämästä, koska vaikka moni asia on hyvin, niin moni asia voisi olla paremminkin. Lapsi ansaitsee jaksavat onnellisen äidin. Minä en ole ollut sellainen 24/7, joten kuinka voisin olla sellainen lapsen kanssa.
Voisiko lapsen saaminen ja äitiys antaa isomman merkityksen elämälle? Onhan se tavallaan nytkin merkityksellinen, mutta pienenisikö maailman tuska oman lapsen saannin jälkeen, kun olisi se oma pienokainen, jonka elämän hyvinvointi olisi etusijalla koko maailman kärsimyksen sijaan. Monihan sanoo vanhemmuuden tekevän ihmisistä itsekkäämpiä, kun on omaa jälkikasvua, jonka asiat hoidettava ensisijaisesti...
Ajatukseni eivät ole mitenkään loppuun ajateltuja valmiita ajatuksia. Kunhan mietin.
Miten teillä muilla vahvistui tunne siitä, että lapsen hankkiminen on teille oikea ratkaisu?
Oliko teillä epävarmuuden tunteita? Jos oli miten niiden kanssa kävi sitten kun lapsi syntyi?
(Tiedän ettei lapsia edes tuosta noin vain saada, vaan niitä tulee jos on tullakseen. Eli pohdinta koskee sitä, että ryhdymmekö yrittämään lapsen hankintaa, vai emme. Sehän ei ole itsestäänselvyys, että tuloksena olisi lapsi. Monella tuntuu olevan haasteita sillä saralla, enkä yhtään ihmettelisi, että itsellenikin kävisi niin.)
Kommentit (46)
Ei. Olet jo liian vanha
Sinulla on korkea riski saada vammainen lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllästyin odottamaan vauvakuumetta, ikää oli 38 v, kun tulin äidiksi mies oli 39 v,
Mulla oli 35v ihan takaraja, ja 8 vuoden yrittämisen jälkeen, ja oikeastaan jo luovuttamisen jälkeen tulinkin raskaaksi ja sain vielä kaksoset 34-vuotiaana, esikoisen sain 20-vuotiaana. Nytkin silti tunnen itseni "vanhaksi äidiksi".
Toki jos mulla ei olisi lapsia ollut yhtään 35-vuotiaana voi olla että jos kova halu olisi tullut että olisin muuttanut mieleni, mutta kyllä mua mietityttäisi kovasti lapsen terveys ja oma jaksaminen nelikymppisenä vauvan kanssa ja sitten yli viisikymppisenä vaihdevuosien kourissa murrosikäisen kanssa.
Mulle on tärkeää se että saisin olla myös lastenlasten kanssa ja siksi halusin lapsen jo nuorena. Vauvakuumehan ei ole yleensä ole sitä että halutaan vain se vauva vaan lapsi koko elämäksi.
Yleisesti olen sitä mieltä että jos ei tule sitä kovaa halua ja tarvetta omaan lapseen, niin ei välttämättä kannata tehdäkään. Jos sun elämästä ei tunnu puuttuvan mitään, niin miksi siihen pitäisi väkisin jotain ympätä. Se lapsi on kuitenkin aika iso vastuu ja kulkee siinä sun elämän rinnalla aina, lapsi on pysyvä perheenjäsen joka todennäköisesti tuo vielä lisää perheenjäseniä sun elämänpiiriin aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli 35v ihan takaraja, ja 8 vuoden yrittämisen jälkeen, ja oikeastaan jo luovuttamisen jälkeen tulinkin raskaaksi ja sain vielä kaksoset 34-vuotiaana, esikoisen sain 20-vuotiaana. Nytkin silti tunnen itseni "vanhaksi äidiksi".
Toki jos mulla ei olisi lapsia ollut yhtään 35-vuotiaana voi olla että jos kova halu olisi tullut että olisin muuttanut mieleni, mutta kyllä mua mietityttäisi kovasti lapsen terveys ja oma jaksaminen nelikymppisenä vauvan kanssa ja sitten yli viisikymppisenä vaihdevuosien kourissa murrosikäisen kanssa.
Mulle on tärkeää se että saisin olla myös lastenlasten kanssa ja siksi halusin lapsen jo nuorena. Vauvakuumehan ei ole yleensä ole sitä että halutaan vain se vauva vaan lapsi koko elämäksi.
Yleisesti olen sitä mieltä että jos ei tule sitä kovaa halua ja tarvetta omaan lapseen, niin ei välttämättä kannata tehdäkään. Jos sun elämästä ei tunnu puuttuvan mitään, niin miksi siihen pitäisi väkisin jotain ympätä. Se lapsi on kuitenkin aika iso vastuu ja kulkee siinä sun elämän rinnalla aina, lapsi on pysyvä perheenjäsen joka todennäköisesti tuo vielä lisää perheenjäseniä sun elämänpiiriin aikanaan.
Teit lapsia tullaksesi isoäidiksi? Entä jos lapsesi eivät halua lapsia? Tai muuttavat toiselle puolelle Suomea töiden/opiskeluuden perässä tai ulkomaille?
"Vauvakuume" tarkoittaa persoonallisuutesi kehitykseen liittyvää hurmiota/kriisiä, eikä ole lapsen hankkimisen kannalta mitenkään välttämätön.
Yleensä äidiksi tahtovat eivät tiedä, mihin oikeasti ryhtyvät. Kiintymys ja uusi maailma lapsen kanssa on ennen synnytystä pelkkää sanahelinää. Ja parempi niin! Jäykät odotukset eivät ole aina eduksi.
Kerroit potemastasi maailmantuskasta, se antaa vaikutelman kimurantista äitisuhteestasi, ja sen taustalla puolestaan voi olla jotain traumaa - mutta senkin voi ottaa mahdollisuutena aikuistua viimein, lapsen kasvattamana.
Elämän tärkeä ominaisuus on jatkuvuus. Ellet lisäänny, et jatka elämääsi missään määrin. Elämän tarjoaminen on suuri teko... se saa sinut tuntemaan itsesi arvokkaaksi. Lapsen kautta yhdyt rakkaasi sukuun, ja jatkatte sitä kautta yhteistä elämäänne seuraavissa sukupolvissa. Toisaalta voit elää hyvää elämää ja edesauttaa muiden hyvinvointia ilman lisääntymistäkin. Nykypäivänä naista ei velvoiteta hankkimaan lasta suvun nimissä, eikä lasta tarvitse hankkia vain muodon vuoksi.
Aloituksesta ei käynyt ilmi mitään aihetta, jonka vuoksi voisin kannustaa sinua tekemään lasta. Ei mitään intohimoista kaipuuta, tai yleviä arvoja, itse asiassa ei mitään itse lapsesta - vain sinusta. Olisiko parempi, että keskityt jatkossakin vain itseesi? Jos äitisikin teki niin, ja jätti sinulle "maailmantuskan"... nyt olisi sinun vuorosi olla itsekäs omalla tavallasi.
AP mitä mietit?