Lue keskustelun säännöt.
Äidit, leikittekö lapsen kanssa?
15.05.2019 |
Olen alle kouluikäisen tytön äiti ja välillä on vaikeus asettua siihen leikkikaverin rooliin. Barbie-leikit sujuvat mutta olen silloin melko kaukana mukavuusalueeltani. Haluaisin vain olla omissa oloissani ja harrastaa jotain vaikka tyttö haluaa että osallistun leikkiin. En tiedä miksei leikkiminen ole oikein heiniäni, johtuu varmaan siitä ettei oma äitinäkään ollut mikään leikittäkö, enemmänkin tukija ja lohduttaja.
Uskon että ainoan lapsen äitinä pitää luovia enemmän että lapsi saa aktiviteettia tarpeeksi, ettei tylsisty ja että kavereitakin käy kylässä...
Kommentit (21)
Minullakin yksi lapsi ja kyllä leikin. Ehkä olen niin kakaramainen itsekin koska minusta se on hauskaa.
Piilosta, sokkoa, autoradalla ajoa. Ehkä sun pitää vaan keksiä leikki mistä itsekin nautit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikin edelleen lapseni kanssa, vaikka hän on jo yksitoista. Puen hänelle hauskoja vaatteita ja työnnän vaunuissa. Kannan sylissä jne. Mielestäni äiti ei ole koskaan liian vanha leikkimään lapsensa kanssa.
Missä on lapset kaverit? He huolehtivat leikkimisistä ja sinä olet läsnä huolehtien myös arkisista asioista. Kuuntelet, kyselet, muistat, välität ja juttelet lapselle kyllä, se on sinun tehtäväsi ja se ei ole liikaa vaadittu, olethan lapsen halunnut ja tehnyt. Leikit joitakin kivoja leikkejä kuten niin kuin tuolla ehdotettin ja vaikka ostat kangaskaupasta halvalla tilkkuja, joista lapsi saa ihan itse väkerrettyä barbille vaatteita. Osallistut siis leikkimiseen, mutta omalla tavallasi.
Et voi kuitenkaan kadota jonnekin netin maailmaan, vaikka kuinka sitä haluaisit. Silloin et ole läsnä millään tavoin. On turha itkeä myöhemmin kuinka et muista lapsen lapsuudesta mitään ja ihan kamalaa on, jos et ole kiinnostunut lapsen tekemisistä kuin hieman jonkun puhelimen yli vilkaistuna.
Tuon 10v kanssa pelaan välillä lautapelejä ja pöytäfutista tai pöytälätkää. Ulkona joskus potkitaan palloa tai pelataan sählyä. Joskus käydään kalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikin mutta lapsella pitäisi olla myös leikkikavereita. Eli jos on ainoa lapsi nin sitten pitää kutsua kotiin muita lapsia.
Olen kai sitten karmea äiti, kun en ole leikkinyt. Olen auttanut leikkien organisoimisessa esim. majan rakentamisessa tai junaradan valmistamisessa, mutta lapset ovat aina hoitaneet itse sen leikkimisen. En ole mikään viihdetoimisto.
Inhoan yli kaiken näitä aikuisia, jotka juoksevat lastensa kanssa liukumäkiin ja keinuihin ja lasten kaverisynttäreilläkin roikkuvat lapsessa kuin takiainen eivätkä anna lapselle mahdollisuutta muodostaa itsenäisesti kaverisuhteita. Kaikki hoidetaan lapsen puolesta, jopa sitten se leikkiminen ja sosiaalistuminenkin.
En heitä lasta kylmiltään veteen, mutta kyllä sen lapsen on ihan itse räpiköitävä oppiakseen uimaan, ei siinä auta, vaikka kuinka minä hänen puolestaan räpiköisin.
Niin, ja satunnainen hassuttelu on asia erikseen. En koe leikkiväni, jos kutitan lastani tai alan tyynysotaan tai kannan häntä reppuselässä. Joskus olen etsinyt lapsia piilosta mutta silloinkin olen aikuinen, joka etsii lapsia ja on siinä vain älyttömän huono. En ole yksi lapsista koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En leikkinyt juurikaan. Paitsi ihan pienä, kun tarvitsi vielä esimerkin leikkimiseen.
Mutta luin hänelle paljon ja tein toisinaan vaikka aarrekarttoja, tai temppuratoja, laitoimme yhdessä "ravintolan", tai teimme piknikin sadesäällä olkkariin, nukuimme parvekkeella, jne.
Meille sai tulla kavereita, ja myös usei n yökyläisiä.
Leikin, mutta mitä isommaksi poika tulee sitä mieluummin leikkii isänsä kanssa. Iskän legorakennelmat on ilmeisesti mielenkiintoisempia, kumma juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvoin, enemmän tehdään jotain toiminnallista mistä tykkään itsekin esim askartelu, lautapelit, lukeminen tms. Eli harvoin osallistun niihin varsinaisiin hahmoleluilla leikkimiseen tms., leikkivät niitä sitten toistensa tai kavereiden kanssa.
En tiedä mikä kaikki lasketaan leikkimiseks. Me lasten kaa pelataan lautapelejä, jalista, sählyä, ollaan hippaa, painitaan, ollaan aarteenetsintää ym. Kavereiden kanssa leikkivät sit mielikuvitusleikkejä ja rakentelevat legoilla jne. vähän erilaisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kai sitten karmea äiti, kun en ole leikkinyt. Olen auttanut leikkien organisoimisessa esim. majan rakentamisessa tai junaradan valmistamisessa, mutta lapset ovat aina hoitaneet itse sen leikkimisen. En ole mikään viihdetoimisto.
Inhoan yli kaiken näitä aikuisia, jotka juoksevat lastensa kanssa liukumäkiin ja keinuihin ja lasten kaverisynttäreilläkin roikkuvat lapsessa kuin takiainen eivätkä anna lapselle mahdollisuutta muodostaa itsenäisesti kaverisuhteita. Kaikki hoidetaan lapsen puolesta, jopa sitten se leikkiminen ja sosiaalistuminenkin.
En heitä lasta kylmiltään veteen, mutta kyllä sen lapsen on ihan itse räpiköitävä oppiakseen uimaan, ei siinä auta, vaikka kuinka minä hänen puolestaan räpiköisin.
Niin, ja satunnainen hassuttelu on asia erikseen. En koe leikkiväni, jos kutitan lastani tai alan tyynysotaan tai kannan häntä reppuselässä. Joskus olen etsinyt lapsia piilosta mutta silloinkin olen aikuinen, joka etsii lapsia ja on siinä vain älyttömän huono. En ole yksi lapsista koskaan.
Kerrot olevasi ”karmea äiti”, et ole ”viihdetoimisto”, haluat lapsesi ”räpiköivän” ja ”inhoat yli kaiken” kaikkia aikuisia, jotka eivät toimi samalla tavalla kuin sinä. Voit kyllä välillä tehdä asioita lapsesi kanssa, mutta sitä ei saa missään tapauksessa kutsua leikkimiseksi.
Ymmärrän kyllä, että näillä palstoilla kärjistetään keskustelun aikaansaamiseksi. Mutta silti neuvoisin hakemaan vanhan ketjun ”40-luvun äitien lapset” tms. Kannattaa lukea se ja miettiä, onko sinulla kenties jokin ylisukupolvinen syy olla noin jyrkkä.
En ole leikkinyt. Ainokainen täyttää nyt 18, ihan hyvä tuli silti. Ohis, se ketju on "70-lukulaisten äidit".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset 3v ja 1v, menee kyllä niin paljon aikaa kodinhoitoon ja ruoanvalmistuksiimän että kertakaikkiaan vähälle jää leikkiaika.
Keskusteltiin jossakin vaiheessa mieheni kanssa ideasta, että kumpikin pyhittäisi päivässä ihan vaikka 15min pelkästään leikkimiseen. Se olis sitten ns alta hoidettu, lapselle jäisi muisto yhdessä tekemisestä ja itselle ei jäis morkkista siitä ettei oo kerennyt pysähtyä. Mieheni on tehnyt tätä nyt jo pitkän tovin, mulla se leikkiaika hajaantuu enemmänkin pitkin päivää. Esim jos jumppaan, niin lapset tykkää hirveänä leikkiä ja temppuilla siinä mukana, ihan on leikiksi laskettavaa toimintaa minusta. Tai sitten voin ottaa parin piilon piiloleikin, ikään kuin käynnistää sen ja pikkuhiljaa usuttaa lapset keskenänsä sitä leikkimään. Tai just autan rakentamaan ison junaradan ja siinä sitten jatkuvat omat leikit.
Ei oikein somelta ja ukolle naputtamiselta ehdi.
Joskus.
Vierailija kirjoitti:
Harvoin, enemmän tehdään jotain toiminnallista mistä tykkään itsekin esim askartelu, lautapelit, lukeminen tms. Eli harvoin osallistun niihin varsinaisiin hahmoleluilla leikkimiseen tms., leikkivät niitä sitten toistensa tai kavereiden kanssa.
Sama. Joskus osallistun lapsen 5 v. koululeikkiin tai käyn asiakkaana leikkikaupassa, mutta enemmän tehdään asioita, jotka sopivat molemmille. Askartelua, helmien tekemistä, muovailua... Joskus vietetään "tyttöjen iltaa", jolloin ostetaan herkkuja ja katsotaan jotain molempia kiinnostavaa ohjelmaa tai elokuvaa tai sitten pidetään "kauneusiltaa", jolloin käydään jalkakylvissä (tyttö rakastaa tätä), lakataan kynnet yms.
Vierailija kirjoitti:
En ole leikkinyt. Ainokainen täyttää nyt 18, ihan hyvä tuli silti. Ohis, se ketju on "70-lukulaisten äidit".
Kiitos korjauksesta!
Hieno asia muuten, että niin moni tässä ketjussa viettää aikaa monipuolisesti lastensa kanssa, vaikka ei mielestään leikikään.
Englannin kielen sana ”play” olisi tässä asiassa paljon toimivampi. Se ei arvota lautapeliä tai jalkapallon potkimista erilaiseksi tai aikuiselle sopivammaksi tekemiseksi kuin vaikka legoilla rakentelu tai nukkejuttujen kertoilu.
Itsekin huomaan arjessa, että mielikuvitus on välillä tiukilla. Sitä mieluummin pelaisi jotain sääntöpeliä, koska se sujuisi itseltä helpommin. Mutta kun vähän haastaa itseään, alkaa mielikuvitustarinaakin tulla. Ja samalla voi vaikka tehdä niitä kotitöitä.
Menee ehkä ohi aiheen mutta itse ajattelin että ap tarkoittaa varsinaista roolihahmon esittämistä leikissä?
Se on minullekin tosi vaikeaa, vaikka teen työtä lasten kanssa. En osaa tai tykkää esittää hahmoa, en vain oikein osaa eläytyä. En itse lapsenakaan leikkinyt muiden kanssa vaikkapa nukeilla.
Lasten kanssa leikin silti paljon. Leikki itsessään ei ole epämukavaa. Pelaaminen, arvuuttelu, hassuttelu, hyppynarut ym sujuu. Siinä saan olla "oma itseni" :D
Ei sun tyarvitse "osata" leikkiä,olet vaan siinä läsnä,saatavilla. Ja kysyt "mitä mä voin olla" esim päiväkodossa poika voi olla isä joka meni töihin ja sitten poika istuu penkillä. Tai koira joka sanoo vuh jossakin kohtaa jne. Tarkoitus ei ole teeskennellä,jos et osaa,anna hänen ohjata.