Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani erosivat ollessani 2v, enkä enää tavannut isääni, äitini vieläkin muistuttaa kuinka inhoaa minua, koska olen hänen ex-miehensä lapsi
11.05.2019 |
Lapsena äitini muistutti päivittäin, kuinka inhosi minussa samoja piirteitä mitä isässäni on. Jos tein virheen, hän aina huusi raivopäissään kuinka olen juuri samanlainen kuin isäni. Ja tosiaan virheitä hän minusta löysi. Koko lapsuuteni olikin yhtä huutamisen kuuntelua ja kaiken tein väärin. Ihmettelen, miten sellaisesta lapsuudesta selvisi järjissään, vai selvisinkö, sitä olen miettinyt nyt.
Edelleen äitini ilkeilee, kuinka olen huonot puoleni perinyt isältäni. Viikko sitten kaaduin pyörällä ja polveni tikattiin. Kerroin siitä äidilleni. Hän alkoi heti syyttämään, kuinka taas muistutan isääni, hän sanoi todella suuttuneena "älä nyt pahastu, mutta tulee sinusta taas mieleen eräs henkilö, xxxx". Lopetin puhelun, sanoin hänelle vaan, että miksi jaksaa edelleen ilkeillä minulle isästäni, itse en voi mitään asialle että hän on isäni ja jos asia vielä 37 vuoden jälkeen häiritsee häntä ja minä inhotan häntä, ei tarvi olla enää yhteydessä. Seuraavana päivänä hän soitti, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Hän on sanonut inhoavansa ulkonäköäni, luonnettani ja tyhmyyttäni, jotka olen perinyt isältäni.
Tämä asia on alkanut vaivata minua enemmän ja enemmän. Olen itkenyt niin paljon äitini kohtelun takia. Olen kysynyt häneltä, miksi hän on aina kiusannut minua isästäni, mille en itse voi mitään. Hän alkaa huutamaan ja syyttää minua vanhojen asioiden kaivelusta (vaikka itse edelleen tekee sitä itse).
Asia painaa minua, olen huomannut kuinka huono itsetunto minulla on ja kuinka häpeän usein muiden edessä itseäni ja luulen muiden ihmisten ajattelevan minusta vain pahaa.
Pelkkä välirikko äitiini ei ole ainoa ratkaisu. Se ei vie vuosikymmenien itsetunnon nakertamista pois. Asia vaivaa minua ja kalvaa sydäntäni.
Onko kohtalotovereita?
Kommentit (7)
Laitat vaan ne välit poikki ja mene terapiaan. Tuollaisiin narskuihin ei kannata elämäänsä tuhlata, oli se sitten vaikka äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auttaisiko asiaa, jos etsisit isäsi ja tutustuisit häneen?
Voisitko sanoa äidillesi, että sinun syysi, sinähän sen miehen valitsit?
Äitisi kuulostaa harvinaisen påskalta tyypiltä. Tsemppiä!
Tuntuu pahalta puolestasi. Rakasta itseäsi ja mene terapiaan. Jätä äitisi vähäksi aikaa ja sillä välin voimista itseäsi. Jos hän ei pidä sinusta, voit kertoa hänelle että tuntuu hänen tyttärenään todella pahalta tuo ilkeily ja että olet saanut siitä tarpeeksesi. Että se joko loppuu tai et enää voi olla hänen kanssaan tekemisissä. Kyllä sen jälkeen luulisi jotain tapahtuvan. Itsellä sama että vieläkin tunnen aika-ajoin äitini vihaa sekä epäempaattista käyttäytymistä minua kohtaan. Nyt en enää mene siihen mukaan vaan huomaan sen heti ja osaan puolustaa itseäni. Ja salaa myös halveksin häntä. Ja olen myös surullinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Auttaisiko asiaa, jos etsisit isäsi ja tutustuisit häneen?
Isäni on jo kuollut.
Ihmettelen, miten oma äiti voi olla niin pahansuopa omalle lapselleen.
Ap
Kaksi pikaista neuvoa:
- hylkää äiti elämästäsi
- mene terapiaan työstämään asiasi