Jäitkö vauva-aikana "yksinäisyysloukkuun" joka jatkui sen jälkeenkin? Miten pääsit pois?
Olen mielestäni sosiaalinen ja ihmismyönteinen, mutta viimeisimmän, super-yksinäisen vauva-ajan jo jäätyä taakse huomaan että jumitan jonkinlaisessa "yksinäisyysloukussa" edelleen.
Vanhoja ystäviä ei kiinnosta hengata lapsiperheellisen kanssa, ja potentiaalisilla uusilla ystävillä on niin paljon vanhoja ystäviä, ettei ole tilaa uudelle. Näin kenestäkään ei muodostu "uutta vanhaa ystävää" ja vauva-aikana alkanut yksinäisyys jatkuu ja jatkuu. Ihan kuin olisin joutunut kuplaan, josta en pääse pois ja kaikki ajattelee että siellä mun kuuluukin olla.
Ois kiva kuulla, jos jollain on vastaavia kokemuksia, että mikä oli se käänne, jolla yksinäisyysloukku murtui. Teitkö esim. jonkin isomman elämänmuutoksen?
Kommentit (9)
Vähän myöhäistä tietysti, mutta jos vielä jäät kotiin lapsen kanssa, niin kannattaa lähteä sen lapsen kanssa esim. perhekerhoon tai MLL:n perhekahvilaan tai mitä teillä siellä onkaan tarjolla. Itselleni se oli aikoinaan pelastus, kerran viikossa sai jutella muiden äitien kanssa ja tutustuin siellä myös yhteen äitiin niin hyvin, että aloimme kyläillä toisillamme. Olemme vieläkin vuosien jälkeen hyviä ystäviä. Jostain harrastuksesta voi myös saada ystäviä, minä sain taannoin ystävän, kun menin hierontakurssille.
Mä vauva-aikana ensin totuin yksinäisyyteen, sitten aloin nauttia siitä. Enpä ole sen jälkeen enää oikein sosiaalisia suhteita edes halunnut.
Juuri silloin en jäänytkään. Liikuin aina vauvan kanssa ja vaikka en uusia ystäviä saanutkaan, tuli puistoissa ym. aina juteltua ihmisten kanssa.
Nyt keski-ikäisenä olen jo sosiaalisesti väsähtänyt ja kaikki ihmisten tapaaminen tuntuu työltä. Aina sitä tosin piristyy, kun vaan jaksaa yhteyksiä ottaa ja tavata ihmisiä.
Päinvastoin vietin vauva-aikana sosiaalisempaa elämää kuin koskaan ikinä. Vauvojen kanssa pidettiin yhteyttä vähän sinne sun tänne ja myös muut ottivat hanakasti yhteyttä.
Lapset on nyt isoja ja sosiaalinen elämä on paljon hiljaisempaa, tosin myös itselle on tullut ikää lisää eikä enää jaksa niin seurustella ja mennä.
Niin..... Usein upouudet äidit julistavat suureen ääneen sitä ikuista onnea ja meuhkaavat, etteivät tarvitse enää mitään/ketään muuta ihmistä nyt kun heillä on oma lapsi!
Sitten kun uutuuden viehätys lakkaa ja tulee tarve olla aikuisten kanssa niin oletetaan, että entiset "rakkaat ystävät" varaavat innolla aikaa sellaiselle ihmiselle, joka on jättänyt kaikki taakseen vanhat kaverit raskauden ja vauva-arjen vuoksi. Jos erehtyy suostumaan tapaamisen pienen lapsen äidin kanssa saa varautua siihen, että ainoa puheenaihe on se lapsi ja äitiyden ihanuus/kamaluus!
Siinä vaiheessa kun on kykeneväinen olemaan kiinnostunut muistakin ihmisistä ja kuuntelemaan heidän kuulumisia ja elämäntapahtumia, niin seuran löytyminen voi olla helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Niin..... Usein upouudet äidit julistavat suureen ääneen sitä ikuista onnea ja meuhkaavat, etteivät tarvitse enää mitään/ketään muuta ihmistä nyt kun heillä on oma lapsi!
Sitten kun uutuuden viehätys lakkaa ja tulee tarve olla aikuisten kanssa niin oletetaan, että entiset "rakkaat ystävät" varaavat innolla aikaa sellaiselle ihmiselle, joka on jättänyt kaikki taakseen vanhat kaverit raskauden ja vauva-arjen vuoksi. Jos erehtyy suostumaan tapaamisen pienen lapsen äidin kanssa saa varautua siihen, että ainoa puheenaihe on se lapsi ja äitiyden ihanuus/kamaluus!
Siinä vaiheessa kun on kykeneväinen olemaan kiinnostunut muistakin ihmisistä ja kuuntelemaan heidän kuulumisia ja elämäntapahtumia, niin seuran löytyminen voi olla helpompaa.
Tätähän se on. Joko opit keskustelemaan niistä asioista, mitä se toinen haluaa kuulla tai sinut jätetään yksin. Tärkeintä on oppia muokkaamaan itsensä toisille mieleiseksi ja mukautua mahdollisimman lähelle heidän toiveitaan ja ajatuksiaan millaisen ihmisen seurassa he haluavat olla ja silloin sinullekin saattaa löytyä seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Niin..... Usein upouudet äidit julistavat suureen ääneen sitä ikuista onnea ja meuhkaavat, etteivät tarvitse enää mitään/ketään muuta ihmistä nyt kun heillä on oma lapsi!
Sitten kun uutuuden viehätys lakkaa ja tulee tarve olla aikuisten kanssa niin oletetaan, että entiset "rakkaat ystävät" varaavat innolla aikaa sellaiselle ihmiselle, joka on jättänyt kaikki taakseen vanhat kaverit raskauden ja vauva-arjen vuoksi. Jos erehtyy suostumaan tapaamisen pienen lapsen äidin kanssa saa varautua siihen, että ainoa puheenaihe on se lapsi ja äitiyden ihanuus/kamaluus!
Siinä vaiheessa kun on kykeneväinen olemaan kiinnostunut muistakin ihmisistä ja kuuntelemaan heidän kuulumisia ja elämäntapahtumia, niin seuran löytyminen voi olla helpompaa.
Tässäkin on kyllä osa totuutta. Itselläni ei ole lapsia, mutta kokemusta kyllä kavereista, jotka unohtavat, kun:
a) saavat uuden parisuhteen
b) saavat lapsen
Ensimmäinen näistä johtaa yleensä aina kaverisuhteen päättymiseen. Lapsen saannin ymmärrän paremmin.
Esimerkki: Ystäväni on äiti lapselle, jonka isä ei juurikaan osallistu lapsen hoitamiseen. Eipä siinä jää vaihtoehtoja, kuin liimautua 24/7 äidiksi lapselleen, joka tarvitsee äitiään enemmän kuin minä ystävääni. Ymmärrän myös, ettei hänen elämässään voi olla vaikea keksiä muita puheenaiheita kuin lapsi. Toki minun kuulumiseni kuuntelee, mutta niin minä myöskin hänen - ja ne liittyvät yleensä lapseen.
Ihannetilanteessa toki molemmilla vanhemmilla olisi myös omaa aikaa ja omaa elämää.
Myönnän, että välillä ärsyttää. Mutta olen todella iloinen että haluaa olla hyvä äiti lapselleen, on ainakin yksi turvallinen vanhempi olemassa.
Jäin kun olin vielä aika nuori tullessani äidiksi (21v) eikä ollut kavereita tai ystäviä jotka olisivat myös äitejä. Olin n. 2 vuotta lapsen kanssa kotona ja sen jälkeen menin töihin. Työelämässä sitten tutustuin uusiin ihmisiin kun pääsin sosiaalisiin tilanteisiin. Vauva-aikana kävin toki joissakin kerhoissa ja tapahtumissa, mutta eivät ne olleet ihan se oma juttu.
Etsiydy muiden yksinäisten äitien pariin? Näin ainakin mulle ei-äiti-mutta-yksinäiselle sanotaan, en kyllä tiedä mistä niitä muita sitten löytää.