Miksi teen näin itselleni?
Teen töitä hullun lailla, enemmän ja enemmän. Kehitän, kehityn ja opin uutta ja haluan viedä asioita eteenpäin. Alan olla väsynyt koska olenottanut itselleni lisää töitä ja vaikka ne ovat mielenkiintoisia, työkuorma on kasvanut.
En kuitenkaan ole saanut mitään takaisin yritykseltä missä työskentelen. Saan tietysti palkkaa ja minulla on, joten ei me huonoja asioita ole nekään.
Mutta palkkani ei ole noussut aikoihin, pyynnöistäni ja perusteluistani huolimatta. Asemani on edelleen sama, en ole saanut ylennystä enkä enää edes usko siihen.
Tänään koin jonkinlaisen valaistumisen kun eräs henkilöstömme jäsen kertoi työsuhde-eduistaan ja uusimmista työvälineistään. Hän on myös osa sitä porukkaa kuka istuu usein keittiössä rupattelemassa ja lähtee perjantaisin aikaisin kotiin.
Olen siis hullu kun raadan illat pitkät töissä enkä pidä kavitaukoja. Kukaan ei minulta ole vaatinut tuollaista työuoritusta, olen vaan ollut flow-tilassa enkä malta lopettaa töitä kun isosta osasta niistä myös nautin.
Tasan ei mene nallekarkit, se on selvä, mutta tänään kyllä väsyin täysin tilanteeseeni ja into väheni. Miksiten enemmän kuin minulta pyydetään?
Muita työhulluja?
Kommentit (3)
Entinen pomoni sanoi, että palkka nousee työpaikkaa vaihtamalla. Niin on noussut jo kahdesti. Ensin 650€ ja sitten 500€. Pyytämällä en ikinä ole mitään saanut.
Työpaikkaa vaihtanut kirjoitti:
Entinen pomoni sanoi, että palkka nousee työpaikkaa vaihtamalla. Niin on noussut jo kahdesti. Ensin 650€ ja sitten 500€. Pyytämällä en ikinä ole mitään saanut.
Juurikin näin, nykypäivänä pari vuotta / tehtävä ja maksimissaan viisi. Itsellä kovin korotus on tainnut olla 60%
Pitää vain muistaa olla selkeä tavoite ku suunnitelma urapolulle.
Opettele ottamaan rennommin ja pidä ainakin tauot.