Äänestäjä. Menikö äänestämisestä maku?
Koetteko äänestämistä enää mielekkääksi kun Rinne romutti vastuuvelvollisuuden? Mitä järkeä äänestämisessä on kun puolue, tässä tapauksessa keskusta ei ole millään tavalla tilivelvollinen äänestäjille?
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Mieluiten olisin nähnyt sen, että Rinne ei olisi saanut kasaan minkäänlaista hallitusta.
Demokratiassa näin nyt vain käy. Viimeksi ei ollut tällasita uhriutumista kun persut pääsivät hallitukseen. Tällä kertaa on Suomen historian huonoimmat häviäjät liikkeellä urputtamassa demokratiaa vastaan.
Mä en oikeasti ymmärrä miten aikuiset ihmiset voi olla sitä mieltä että "hallitukseen kaikki suurimmat puolueet suuruusjärjestyksessä, ihan sama tulevatko puolueet toimeen keskenään". Tällainen komentti siis tänään kuultu. Mutta mitä hittoa?! Hallitukset tärkein tehtävä on nimenomaan tehdä päätöksiä. Ja Suomessa on aina ollut vaaleissa tapana että vaalien jälkeen suurin puolue lähtee ensimmäisenä yrittämään hallituksen kokoamista, miten tämä voi tulla kenellekään yllätyksenä? Ei toiseksi tai kolmenneksi suurin puolue kuulu hallitukseen vaan kokonsa vuoksi, jos ei voi sen suurimman kanssa tehdä yhtään yhteistä päätöstä.
Vierailija kirjoitti:
Joo 2015 vaalien jälkeen tuntui tuolta.
Siitä ei kukaan tehnyt mitään tuhatta avausta päivässä tälle palstalle.
Ei mennyt maku. Päinvastoin. Huomasin, että äänestämällä voi vaikuttaa asioihin ja siihen miten tätä maata kehitetään.
Vierailija kirjoitti:
Onko siis niin, että paikkojen menettämisellä pitäisi olla suora vaikutus hallitusneuvotteluissa? Ainoastaan edellistä vaaleista tulostaan parantaneet saavat olla hallituksessa?
Olisi mukavaa jos puolue tarkastelisi vaalitulostaan kriittisesti ja kunnioittaisi äänestäjien tahtotilaa. Nyt keskusta säntää Rinteen hillopurkille, upottaa kätensä kyynärpäitä myöten nannaan ja unohtaa täysin mitä tapahtui vaaleissa vähän aikaa sitten.
Tietysti koen. Mielestäni keskustan lähtö hallitukseen oli hyvä juttu (vaikka toki vähän naurattaa sanonta "kepu pettää aina"), koska jos hallitus saadaan aikaiseksi se on osoitus siitä että politiikka ei ole rikki vaan konsensusta voidaan hakea eikä kiristykseen olekaan ehkä pakko kenenkään alistua. Tuolla hallituksella on kuitenkin ihan vahva kansatuki ja vielä varsin laajalta rintamalta, mutta vaikeuksia varmasti on vielä edessä. Persut ovat osoittaneet olevansa niin omilla linjoillaan monissa asioissa että aika vaikea puolueen kanssa on yhteistyötä kenenkään tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen keskusta ei ole enää millään tavalla sama kuin Sipilän keskusta.
Ai jaa, miksi Sipilä siellä neuvotteluissa sitten on?
Ei tietenkään mennyt maku. Koettakaa nähdä koko kuva. Ei tässä yksittäisillä puolueilla pelata. Yksittäinen puolue ei voi tehdä päätöksiä.
Keskusta tekee nyt kompromisseja vasemmiston suuntaan, kun aikaisemmassa hallituksessa se teki oikeiston suuntaan. Myöskin Keskustan kansalaisilta saama huuto ja vaalitappio vaikuttaa niin, että Keskusta joutuu muutenkin muuttamaan linjaansa.
Nyt meillä on hallitus, jolla on ehkä jonkinlaisia mahdollisuuksia pitää hyvinvointivaltio kasassa niin että köyhyys ei räjähdä käsiin Jenkkityyliin rehottavana väkivaltana ja rikollisuutena.
Ei. Eurovaalikoneita teen tässä just. Siitä en kyllä tykkää, että kun äänestän jonkun tyypin eduskuntaan, niin hän onkin saman tien eurovaaliehdokkaana??? Että mitä jos hoitaisit Suomen asioita, johon sinut äänestin alun perin.
Meni jo vuosia sitten. Jätin äänestämättä.
Meni kyllä. Sipilä istuu hallituksessa kuin paska junttilan tuvan seinässä äänesti kansa miten tahansa.
Nyt Juha helv....tiin sieltä, koit suurimman vaalitappion sataan vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt meillä on hallitus, jolla on ehkä jonkinlaisia mahdollisuuksia pitää hyvinvointivaltio kasassa niin että köyhyys ei räjähdä käsiin Jenkkityyliin rehottavana väkivaltana ja rikollisuutena.
Todennäköisesti se sen sijaan räjähtää käsiin rehottavina raiskauksina ja maahanmuuttajajengeinä
Berlusconikin käski olla äänestämättä kun tiesi tiesi ettei luottamusta kansalaisilta enää tule.
Oikeastaan tämä vaan lisäsi äänestysintoa. Seuraavissa vaaleissa nähdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko siis niin, että paikkojen menettämisellä pitäisi olla suora vaikutus hallitusneuvotteluissa? Ainoastaan edellistä vaaleista tulostaan parantaneet saavat olla hallituksessa?
Olisi mukavaa jos puolue tarkastelisi vaalitulostaan kriittisesti ja kunnioittaisi äänestäjien tahtotilaa. Nyt keskusta säntää Rinteen hillopurkille, upottaa kätensä kyynärpäitä myöten nannaan ja unohtaa täysin mitä tapahtui vaaleissa vähän aikaa sitten.
Keskusta on edelleen neljänneksi suurin puolue. Mikä viesti olisi heitä vielä äänestäneille luikkia häntä koipien välissä oppositioon?
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikeasti ymmärrä miten aikuiset ihmiset voi olla sitä mieltä että "hallitukseen kaikki suurimmat puolueet suuruusjärjestyksessä, ihan sama tulevatko puolueet toimeen keskenään". Tällainen komentti siis tänään kuultu. Mutta mitä hittoa?! Hallitukset tärkein tehtävä on nimenomaan tehdä päätöksiä. Ja Suomessa on aina ollut vaaleissa tapana että vaalien jälkeen suurin puolue lähtee ensimmäisenä yrittämään hallituksen kokoamista, miten tämä voi tulla kenellekään yllätyksenä? Ei toiseksi tai kolmenneksi suurin puolue kuulu hallitukseen vaan kokonsa vuoksi, jos ei voi sen suurimman kanssa tehdä yhtään yhteistä päätöstä.
Typerys miksi sitten äänestetään?
Mitään vastuuvelvollisuutta ei ole koskaan ollut muuta kuin ap:n mielikuvituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt meillä on hallitus, jolla on ehkä jonkinlaisia mahdollisuuksia pitää hyvinvointivaltio kasassa niin että köyhyys ei räjähdä käsiin Jenkkityyliin rehottavana väkivaltana ja rikollisuutena.
Todennäköisesti se sen sijaan räjähtää käsiin rehottavina raiskauksina ja maahanmuuttajajengeinä
Todennäköisesti ei, kun ei muuttunut miksikään edellisen hallituksen aikaan kun tuli eniten maahanm uuttajia ikinä.
Ennemmin Suomi seuraa tuota jenkkityylin esimerkkiä köyhyyden kasvusta vääjäämättä, vaikka vasemmistolaisuus sitä kampittaakin, kuten on ollut tapana.
T. eri
Vierailija kirjoitti:
Ei. Eurovaalikoneita teen tässä just. Siitä en kyllä tykkää, että kun äänestän jonkun tyypin eduskuntaan, niin hän onkin saman tien eurovaaliehdokkaana??? Että mitä jos hoitaisit Suomen asioita, johon sinut äänestin alun perin.
Suomen edustaja hoitaa europarlamentissa Suomen asioita.
Joo 2015 vaalien jälkeen tuntui tuolta.