Lue keskustelun säännöt.
Kysymys teille joilla pitkä liitto ja pohdintaa omasta
22.05.2006 |
Te jotka olette olleet pitkään (yli viisi vuotta) saman miehen kanssa yhdessä. Niin tuntuuko teistä koskaan, että se on on niin tappavan tylsää? Onhan se toki turvallista, kun tuntee toisen jo hyvin ja hänen tapansa, mutta minusta tuntuu välillä, että tosiaankin tylsää, samoja tuttuja ratoja menevää. Me ollaan oltu yhdessä reilut 5 vuotta ja nyt ollaan suunnittelemassa naimisiin menoa(jota olen jo monta vuotta odottanut). Vaan tulee tosiaankin mieleen,että tätäkö tämä on sitten lopun elämää. Olen ollut suhteen alusta pitäen sitä mieltä, että tosissaan ollaan, että yhteenmuutto tapahtuu sillä periaatteella, ettei sitten heti olla eri osoitteisiin muuttamassa ja kihlaus on lupaus avioliitosta. Tunnen syyllisyyttä näistä ajatuksistani, mutta väistämättä ajattelen (ainakin välillä näin). Vai johtuukohan tämä nyt siitä, että kun ollaan sitoutumassa avioliiton kautta lopuksi elämää toisiimme.
Mielipiteitä ja kokemuksia kaipaisin. En oikein osaa kunnolla edes sanoiksi tätä pukea, että mitä ihan tarkalleen tarkoitan.
Kommentit (17)
Luulin tuntevani mieheni kuin taskuni mutta sitten selvisi että mies oli käynyt " kahvilla" toisen naisen kanssa ja pitkän aikaa. Eipä ole ollut tylsää sen jälkeen. Nyt ihan oikeasti kaipaan tunnetta :" aina tätä samaa" .
Yhdessä olemme ja intohimo sekä toisen arvostaminen on palannut suhteeseemme, sekä puhuminen. Aiemmin en viitsínyt sanoa kaikkea ääneen kun ajattelin että toinen kuitenkin tietää mitä ajattelen.
´Niin on tullut mukaan myös epäily, huono itsetunto, pelko huomisesta ja eipä enään uskalla suunnitella mitään kauaskantoista.
Paljon hyvää on tullut mutta liian kovalla hinnalla.
Toista et tunne koskaan kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme olleet naimisissa 8v enkä voi sanoa, että mitenkään tappavan tylsää olisi. Tietty on muodostunut rutiineja, mutta minusta se on vain hyvä asia. Pitkässä suhteessa kivointa onkin se, kun oppii tuntemaan toinen toistensa tavat ja elämään niiden kanssa. Ois aika ikävää olla koko ajan jotain uutta tyyppiä kouluttamassa " tavoille" . Eli vähän sama juttu kuin pitkään yhdessä työskennelleiden työkavereiden kanssa. Homma hoituu sutjakasti kun tunnetaan toisemme työskentelytavat niin hyvin.
Seksielämässä tosin ehkä on välillä tylsyyteenkin asti niitä samoja tuttuja rutiineja, mutta jos se häiritsee, niin sitten ollaan piristetty seksielämää jotenkin, kokeilemalla jotain ihan uutta tms.
Mutta kaikenkaikkiaan minusta parisuhde kyllä vain paranee ajan kanssa ja joka päivä rakastun puolisooni uudelleen :-)
tietenkin suhde on muuttunut, mutta en koe että meillä olisi tylsää tai että tuntisin mieheni joka suhteessa. Oltiin ensin 7 intohimoista ja raukkauden täytteistä vuotta kaksin ennen kuin teimme ja saimme ekan lapsen.
Siinä sitten hurahtikin toiset seitsemän vuotta pikkulapsiperhehulinoissa. Ja nyt on eletty seitsemän vuotta sitten taas erilaista aikaa, kun mies perusti oman yrityksen, oli työtön, opiskeli uuden ammatin ja minä olen samaan aikaan rakentanut omaa uraani. Meillä ehkä elämässä on tapahntunut ja tapahtuu niin paljon, ettei ole tarvetta analysoida ja miettiä kauheasti parisuhdettamme. Ollaan onnellisia, että vierellä on ystävä, joka tukee kaikissa käänteissä ja jonka kanssa vaikeatkin ajat ovat kevyempiä kantaa.
Mulla on kiinnostava työ ja kiinnostavia ystäviä, samoin miehellä, joten emme ole yksin toistemme varassa. Molemmilla on iltaisin puhuttavaa ja jaettavaa, kun työpäivien jälkeen kohtaamme...
Elämäni ei ollut tylsää sinkkuna, eikä aviovaimona eikä äitinä, enkä usko että se tylsäksi muuttuu koskaan, koska nautin elämästä ja olen perusonnellinen ihminen. Parisuhteessa ollaan oltu 12 vuotta, kaksi lasta.
En minä sano, että tämä " tylsää" ole. Mutta arki on aina arkea. Sitä pitää itse keksiä, mitä " kivaa" tehtäis eikä ajatella, että toinen tarjoaa jotain.
Aika ajoin meille tapahtuu se, että huomaamme katsovamme iltaisin vain telkkaria. Sitten teemme käännöksen; välillä olemme hurahtaneet pelaamaan triviaalia, joskus aloimme aina kokkaamaan hienosti lapsien mentyä nukkumaan, joskus pelaamme yhdessä tietokonepeliä. Viimeisin villitys on meillä shakin peluu - kunnes siitä tulee arkea ja alkaa tylsistyttämään. Sitten on aika keksiä taas jotain uutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minäkin tykkään siitä, kun tuntee toisen tavat ja luonteen ja on oppinut elämään yhdessä ilman riitoja. Seksiäkin on silloin tällöin. Olemme myös joutuneet kohtaamaan monta vaikeaa asiaa yhdessä joista yhtenä miehestä johtuva lapsettomuus. Ainut tapa saada lapsi on hoidot, joita meillä on vielä tarkoitus tauon jälkeen jatkaa. Mutta välillä tulee mieleen, että minkälaista elämä olisi jonkun toisen miehen kanssa ja olisko mahdollista saada lapsia ihan perinteisellä menetelmällä.
En tiedä sitten, että voiko tämä tylsyyden tunne johtua ainakin osittain siitä, että olen tällä hetkellä työttömänä. Että kun aloitan taas työt niin tuntuuko elämä kokonaisuutenakin sitten taas mukavammalle ja kiinnostavammalle.
Pitäisi varmaan jutella hyvän ystävän kanssa näistä asioista.
ap
Ensimmäiset vuodet olivat vuoristorataa.
Sen jälkeen tuli puhumattomuus ja onneton seksielämä.
Sitten erosimme pariksi kuukaudeksi.
Jonka aikana opimme KESKUSTELEMAAN. Sitten pikkuhiljaa aloimme taas viihtyä yhdessä. Puhuimme paljon ja intohimoa riitti. Siitä asti mennyt hyvin. Muutama vuosi sitten lapsettomuus synkensi elämäämme, mutta sekin vain lähensi meitä.
Eli jaa ajatuksesi miehesi kanssa. Tämäkin, josta tänne kirjoitat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse taytyy elamansa pitaa mielenkiintoisena, ei siina muu auta. Yhteisia uusia harrastuksia (meilla ollut kuntosali ja lapsen menot), ulkonakayntia (no lasten jalkeen ei enaa kovin usein sita mutta muutaman kerran vuodessa kylla ja pitkan kaavan mukaan, eli ensin syomaan ja sitten klubbailemaan), ystavien kanssa yhdessa seurustelua, matkoja, seka valilla yksinaan oloa (kaymme molemmat valilla omienkin kavereiden kanssa ulkona) ja matkustamme joskus yksinkin, tyon puolesta tosin.
Arki on arkea mutta siihenkin saa juhlaa ja sapinaa kun haluaa ja muuttelee rutiineja - jonain paivana vaikka ruoka ulkona piknikilla ja toisena yllattaa sen partnerin kokovartalohieronnalla.
minä tarvitsen sitä, elämän muilla rintamilla riittää siitten vipinää, jos tämä elo joskus tuntuu tylsältä.
olimme yhdessä yli 9v ennenkuin esikoisemme syntyi, sitä ennen noita tylsältä tuntuvia hetkiä joskus oli, mutta ei ne koskaan saaneet epäröimään suhdetta tai yhteistä tulevaisuutta. lapsen myötä meillä on alkanut ns. uusi elämä, eikä tylsyyttä puutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Luulin tuntevani mieheni kuin taskuni mutta sitten selvisi että mies oli käynyt " kahvilla" toisen naisen kanssa ja pitkän aikaa. Eipä ole ollut tylsää sen jälkeen. Nyt ihan oikeasti kaipaan tunnetta :" aina tätä samaa" .
Yhdessä olemme ja intohimo sekä toisen arvostaminen on palannut suhteeseemme, sekä puhuminen. Aiemmin en viitsínyt sanoa kaikkea ääneen kun ajattelin että toinen kuitenkin tietää mitä ajattelen.
´Niin on tullut mukaan myös epäily, huono itsetunto, pelko huomisesta ja eipä enään uskalla suunnitella mitään kauaskantoista.
Paljon hyvää on tullut mutta liian kovalla hinnalla.
Toista et tunne koskaan kunnolla.
[color=blue]Eipä tylsää hetkeä ole enään näkynyt, meilläkin kyllä intohimo palasi kuvioihin ja itse kyllä ilmoitan heti jos jokin asia ei tunnu hyvällä, meillä on myös koskettelut, suukottelut, rakkauden tunnustukset palanneet sekä toisen arvostaminen palannut, mutta sitä ei enään voi sanoa että loppu ikämme olisimme yhdessä, niin kuin ennen!
sillä minusta tuntuu, että petän hänet, jos kerron, että näin minä tunnen. Että asioiden pitäisi nyt olla niin hyvin, kun on yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia(häät ja hoitojen jatkaminen).
Luottamus meillä on 100 prosenttista puolin ja toisin, emmekä voisi pettää toisiamme, sillä kunnioitamme toisiamme liikaa, että siihen pystyttäisiin. Eli ollaan kyllä sitouduttu toisiimme jo ennen tätä tulevaa avioliittoakin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhdessä oltu nyt 15v.
pidän suhteelle tärkeänä että saatiin mennä ja olla ihan kahdestaan kauan ennen lasten tuloa,10 vuotta siis ennen kun esikoinen syntyi!
tottahan toki elämä on tasaista tallaamista ja arkea,
siksi on todella hyväksi pitää kahdenkeskeisiä " pikkulomia" ja hoitaa suhdetta,
meillä onneksi se mahdollisuus, kiitos isovanhempien!
ja puhuttu meillä on aina,
varsinkin tuo mies kyllä puhua palpattaa vaikka ikävistäkin asioista ja se on tosi hyvä!!!
Mä uskon, että ne tylsät, yksitoikkoiset vaiheet vaan kuuluu suhteeseen. Ei koko ajan voi olla hurmosta. Kun välillä on alamäkeä ja tasaista tylsää, niin sitten on taas päinvastaistakin. Mäkin mietin toisinaan että tätäkö tämä nyt sitten on, ja välillä oon päättänyt jo lähteäkin, mutta olen aina itselleni asettanut ehdoksi sen, että vuosi pitää katsoa eteenpäin, ja jos vielä tuntuu samalta niin sitten voi erota. Koskaan ei ole tarvinnut pakata kamojaan; kun elämä on tuonutkin suhteeseen taas jostain sitä uutta puhtia. Ja totta puhuen kyllä sitä aika paljon oppii arvostamaan sitä turvallisuuttakin. Olis aika väsyttävä ajatus aloittaa uudestaan ihan alusta uuden ihmisen kanssa, kun oma on kuitenkin hyvä mies, jonka kanssa on kasvettu yhteen.
Tuossa mitä itsekin pohdit, on kyllä vinha perä. Joka kerta kun olen tuntenut tarvetta irtiottoon, ja on tuntunut siltä että elämä on tylsää ja junnaa paikallaan, olen jotenkin " syyttänyt" siitä suhteen vanhenemista ja väljähtämistä. Kuitenkin aina jälkeenpäin olen huomannut kun on alkanut tuntua paremmalta, että kyse on ollut muun elämän puutteesta, esim. kotiäitivaiheesta tms. Olenkin tajunnut, että toisen ihmisen ei voi odottaa antavan elämään sitä merkitystä ja sisältöä. Se on aika iso taakka kannettavaksi. Ei kukaan halua olla vastuussa siitä onko joku toinen onnellinen elämässään vai ei. Kun on löytynyt sitten sitä sisältöä elämään suhteen ulkopuoleltakin, esim. työstä, on suhdekin kuin itsestään alkanut taas kukoistaa. Ehkä silloin kun itsellään on paljon annettavaa, sitä saakin suhteesta ihan toisella mitalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuossa tulikin monenlaista pohdittavaa. Näen tässä lähipäivinä hyvän ystäväni ja aion puhua hänen kanssaan, koska hänellä on kokemusta pitemmästä suhteesta kuin omani.
On minulla kyllä mielekkäitä asioita elämässäni(harrastukset) joista saan iloa, mutta ehkä tämä työttömyys tosiaankin latistaa kaikkia tunteita elämässä. En kuitenkaan vakavissani harkitse eroamista hyvästä ja luotettavasta miehestäni, mutta pyörittelen näitä ajatuksia päässäni.
Jospa tämä on nyt vain tämmöinen ohimenevä vaihe ja kun tulee muuta elämään, niin parisuhdekin näyttää taas kiinnostavammalta. yhteistä matkaakin ollaan suunnittelemassa, että ehkäpä siellä lomaillessa huomaa taas ne oman rakkaan hyvätkin puolet, kun ei ole vain tavallista arkea koko ajan.
ap
Minusta vuodet ovat vain tuoneet lisää ihania asioita suhteeseemme. Lapset tekivät meistä perheen, terveysvaikeudet tiivistivät perheemme rivit, eikä arvojärjestyksestä tarvitse enää huolehtia.
Ollaan oltu yhdessä 14 vuotta, josta puolet naimisissa. Missään vaiheessa en ole pitänyt suhdettamme tai elämäämme tylsänä. Tottakai arki on aina arkea, mutta aina on ollut jotain projekteja, joita suunnitellessa ja toteuttaessa on ollut vauhtia. Ja lasten kanssa nyt elämä ei pääsekään menemään tylsäksi. Mun mielestä on vain ihanaa ja helpottavaa, kun tuntee toisen läpikotaisin ja tietää jo etukäteen, miten toinen ajattelee. Eikä tarvitse pohtia, että mitäköhän tuo nyt tarkoittaa, kun sanoo tai tekee noin, vaan on oppinut tulkitsemaan toista.
me piristämme suhdettamme käymällä treffeillä.