Onko muita sellaisia, jotka eivät viikonloppuna tapaa koskaan ketään?

Minusta tuntuu, ettei enää maaseudullakaan ole naapureidenkaan kanssakäyminen sellaista kuin joskus vielä ennen nettiä.  Joskus aikoinaan esim. vielä 70-luvullakin saattoi naapurin muijat ja ukot piipahdella toinen toisillaan ihan vaan rupattelemassa niitä näitä vaikkapa ilmoista tai vaihtamassa aikakausilehtiä, ja joskus jopa sokeria tultiin kupillinen kaksi hakemaan, kun oli kaupasta unohtunut ostaa, ja kuitenkin piti alkaa lettuja paistelemaan lapsien vaatiessa herkkuja iltaan.  Siinähän sitä sitten muitakin asioitaan naapurukset pääsivät päivittelemään.  Mutta ajat ovat nykypäivänä muuttuneet, ei enää naapureita näe kuin että sattumalta kylätiellä autolla vastaan tullessaan morjestellaan.  Omissa oloissaa möllötetään tollottaen nettiä, telkkariruutuja, tabletteja ja älypuhelimia rappalaten....

Me ollaan perheenä omissa oloissa. Meillä ei käy vieraita ja me ei vierailla missään. Jos kaipaan keskustelua ulkopuolisen kanssa, niin polkasen lähibaariin parille oluelle. Siellä istuu muutama tuttu ukko perjantai ja lauantai iltaisin. Tuokin tapahtuu aika harvakseen. Ehkä neljä kertaa vuodessa.

Yksin. Aina yksin.

Olen vastentahtoisesti sinkku. Mun ainoat sosiaaliset kontaktit on tinderin kautta. Mutta joka kerta joutuu pettymään, kun mies ei olekaan kiinnostunut kuin korkeintaan seksistä. Masentaa ja itkettää. Ei ole ketään läheisiä, ei edes sukulaisia. Eikä työpaikkaa, vaikka olen korkeastikoulutettu. 

Olen introvertti enkä todellakaan halua tavata ketään viikonloppuna. Työni on todella sosiaalista ja olen poikki aina perjantaisin. Yksin en kuitenkaan ole, olen naimisissa toisen introvertin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen vastentahtoisesti sinkku. Mun ainoat sosiaaliset kontaktit on tinderin kautta. Mutta joka kerta joutuu pettymään, kun mies ei olekaan kiinnostunut kuin korkeintaan seksistä. Masentaa ja itkettää. Ei ole ketään läheisiä, ei edes sukulaisia. Eikä työpaikkaa, vaikka olen korkeastikoulutettu. 

Mistä päin ja minkä ikäinen olet jos saa kysyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi. Teen sosiaalista työtä, että pyrin olemaan viikonloput rauhassa. Siten lataan parhaiten akut. Joskus se ei vain onnistu, kun on jotain juhlia tai harrastuksesta esiintymisiä. Arvostan suuresti omaa rauhaa.

Niin, tuo on sinun oma valintasi, mutta minulla ei ole ketään. Sukulaisia vähän ja asuvat kaukana. Entisillä kavereilla  oma kiireinen perhe-elämä, en voi heitä vaivata. Olisin onnellinen, jos minulla olisi edes yksi meno viikonloppuisin jonkun kanssa,  seuraava elävä kontakti taas töissä maanantaina.  Täällä av:lla pyörin viikonloppuisin ja tuntuu, että se kutistaa aivoja. ap

Kannattaa hommata sellainen harrastus, jossa on aktiviteettia viikonloppuisinkin. Se on helppo ratkaisu ongelmaasi. Esim. kuorot ja aikuistanssiryhmät esiintyy välillä myös viikonloppuisin. Ja niillä on viikonloppuleirejä.

Kävin välillä kuorossa, mutta en sielläkään tutustunut kehenkään. Kaikki tuntuivat tulevan sinne jonkun tuttunsa kanssa. Minä seisoskelin itsekseni ja se tuntui niin nöyryyttävältä, että jätin ko harrastuksen. Ja kyllä tämä ylipaino minua hävettää, pelkään liikkuessani, että joku entinen tuttu tulee vastaan ja ihmettelee turpoamistani. Minua rupeaa aina itkettämään, kun mietin tätä surkeaa elämääni.

35 vuotta sitten kävi vieras, sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.

Jos ylipainosi on suurin syy siihen, että et halua hakeutua muiden joukkoon, kannattaisiko käyttää ensi kesän lomaviikot liikunnan lisäämiseen ja ruokavalion tarkistamiseen? Otat jonkun realistisen tavoitteen, paljonko pudotat painoa seuraavaan kesälomaan mennessä. 

Minä. Useimmiten en myöskään puhu puhelimessa kenenkään kanssa. Lähikaupan kassa voi olla ainoa ihmiskontakti koko viikonloppuna. 

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla ap:n kaltainen tilanne tämän ajan valtailmiö, että ihmiset lokeroituvat elämään vain ja ainoastaan omaa elämäänsä ja sitten jos on parisuhteessa ja/tai on omia lapsia, jotka joko pieniä tai jo aikuisia, niin heidän kanssaan sitten hengaillaan joko livessä ja aikuisten lasten kanssa yhä enemmän mediavälineiden kautta, jos sattuvat asumaan kauempana lapsuutensa paikkakunnalta.

Ystäviä tavataan päin yhteen enää hyvin harvoin, tai jonkin juhla-aiheen puitteissa, ja samoin sukulaistenkin kanssa.  Läheisimmät sukulaiset tietysti tilanteesta riippuen saattavat olla enemmän tekemisissä, ja asuinpaikkakunta sattuu olemaan samalla tienoolla, niin ehkä tapaamisia on joskus jopa spontaanistikin ilman mitään sen kummempaa juhlan aihettakin.

Joskus olen miettinytkin, että entäpä, jos itsekin olisin sinkku, ja ei olisi tullut perhettäkään perustettua aikoinani, niin kyllä varmasti olisi puuduttavaa olla aina miltei yksin, etenkin kun olen en ole tällä hetkellä edes töissä.  Sitä paitsi silloin kun olin vielä nuori ja sinkku, ja vaikka olin töissä, niin eihän työyhteisö ole vapaa-ajalla kimpassa, työkavereissani oli kyllä heitäkin, joita tapasin vapaa-aikanakin, mutta pääasiassa ystäväni ovat olleet ulkopuolelta työpaikkojeni. 

Ymmärrän erittäin hyvin sinkkuja, joilla on vähän lähiomaiskontaktejakin saatika ystäviä, että kuinka kalvava voikin olla välillä yksinäisyyden tunnetila.   Surulliseksi se tekee, jos ei ole ihmistä rinnalla, kenen kanssa voisi edes jutella niitä näitä elämän asioita ja pohtia elämän ilmiöitä ja tapahtumia, mitä maailmassa tapahtuu. Saatika, että ainahan on mukavempaa lähteäkin jonnekin retkille tai matkoille jonkun toisen kanssa kuin ihan ypöyksin. 

Varmasti on tämän ajankin ilmiö, mutta ihan samanlaista oli ainakin meidän perheessä 1960-luvulla Helsingissä. Elettiin ihan perhe-elämää ja hyvin harvoin vanhempani kutsuivat ystäviään kylään tai ystävät kutsuivat kylään. Ehkä kerran pari vuodessa. Sukulaisia nähtiin, kun käytiin maalla mummolassa tai joku sukulainen tuli käymään Helsingissä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ylipainosi on suurin syy siihen, että et halua hakeutua muiden joukkoon, kannattaisiko käyttää ensi kesän lomaviikot liikunnan lisäämiseen ja ruokavalion tarkistamiseen? Otat jonkun realistisen tavoitteen, paljonko pudotat painoa seuraavaan kesälomaan mennessä. 

Olen kyllä niin moniongelmainen, että laihdutukseen en pysty. En pysty kävelemään pitkää matkaa, jalkoihin alkaa sattua. Joskus katson ohjelmaa noista usa:n ylipainoisista ja ajattelen, että siihen ohjelmaan pitäisi päästä. Tiedän kyllä, että laihdutusleikkauksia tehdään Suomessa, mutta pitäisi ensin sitoutua johonkin laihdutusohjelmaan. Sitä en ole kyennyt tekemään, masennus ja somaattiset sairaudet estävät sen. Tiedän, että tämä mitä selitän on pelkkää tekosyytä, sitä on varmaan sellaisen vaikea ymmärtää, joka ei ole tätä kokenut. No tässähän tätä tuli taas sääliteltyä itseään, sorry.