Miten "tylsät" hillityt ihmiset pärjää vanhempina?

Meillä on ollut aina arki ilman huutoa ja melskettä. En tiedä onko vaan käynyt hyvä tuuri, että kahdelle rauhalliselle vanhemmalle on tullut kolme rauhallista lasta, vai lieneekö osuutta sillä, että kotona on aina pidetty tärkeänä rauhallista ilmapiiriä. Ollaan käyty kyllä huvipuistoissa ja musiikkiakin kuunneltu laidasta laitaan, mutta kotona eikä autossa ei olla riehuttu eikä mellastettu. Lapset osaa leikkiä ja pitää hauskaa ilman päätöntä kohellustakin.

Ehkä osaavat opettaa, ettei elämä voi olla pelkkää riehumista.

Hosuminen ja draama hermostuttaa myös nuorempiakin.

Muksu riehui ja huusi, sitten hiljeni ja vilkaisi minua ihmeissään, miksen reagoinut.(  muiden kanssa aina inha draama.)

Hoplop-juoksemiseen otetaan kaveri mukaan ja vanhempi juo odotellessa hillitysti kahvia.

Ottaahan tuo turhasta kohkaaminen välillä päähän, mutta se on ohimenevää. Teatterissa ei sallita hippaleikkejä ja legoleikit on ihan mukavaa rauhallista puuhaa.

Opiskelukaveri oli sellainen nuiva ja ilmeetön, ei tietoa mistä hän innostuu ja tuntui että piti yhteyttä muihin vain muodon tai hyödyn vuoksi. Suorittajaluonne. Kyllä hän lastaan tosi paljon joka paikkaan vie, seisoo verettömän näköisenä siellä hoplopissa ja harrastuksiin vie. Tunnollinen äiti kyllä on ja omistautunut lapselleen. Tunteiden ilmaisu lasta kohtaan se eniten huolestuttaa.

Ihan hyvin, kiitos kysymästä. Vanhemmuuteen kasvetaan. Lapsen seura tuo elämään paljon iloa.

Mun äiti on sellainen vähän liiankin rauhallinen. No sen seurassa oli lapsena supertylsää, kun mitään ei saanut tehdä. Päätin aikuisena tehdä kaikkea, mikä oli lapsena kiellettyä (ei hyvä juttu).

Mutta hyvin se rauhoitti mun oman lapsen ja mun koirat. Kaikki lapset ja koirat muuttuu sen seurassa samanlaisiksi rauhallisiksi. Kyllä on hoitaminen helppoa sen jälkeen.

Itse olen vähän adhd, ja lapset riehuu mun mukana.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on sellainen vähän liiankin rauhallinen. No sen seurassa oli lapsena supertylsää, kun mitään ei saanut tehdä. Päätin aikuisena tehdä kaikkea, mikä oli lapsena kiellettyä (ei hyvä juttu).

Mutta hyvin se rauhoitti mun oman lapsen ja mun koirat. Kaikki lapset ja koirat muuttuu sen seurassa samanlaisiksi rauhallisiksi. Kyllä on hoitaminen helppoa sen jälkeen.

Itse olen vähän adhd, ja lapset riehuu mun mukana.

Mun äiti ei siis vienyt meitä yhtään minnekään. Harrastuksiin poljin itse polkupyörällä. Niidenkin piti olla ilmaisia. Äidillä ei ole edes ajokorttia.

Myöhemmin ainakin hyvin, sillä teineille riittää kapinointiin kun ottaa vähän kuppia ja menettää neitsyytensä 15-vuotiaana festareilla. Ei tarvitse vetää mitään övereitä.

Ei lapset aina kaipaa mitään vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja ylenmääräisesti virikkeitä. Tavallinen rauhallinen arki voi olla mieleen heillekin. Minulla on kumpikin tykännyt siitä, kun luen ääneen, jaksaisivat kuunnella kuinka pitkään tahansa. Automatkoilla ei luukuteta musaa, voidaan kyllä laulaa itse, mutta ei niiden tarvitse olla mitään erityisesti lastenlauluja. Itse ihmettelen, miksi esim. piirretyt lastenohjelmat ovat niin levottomia, puhutaan nopealla korkealla kimeällä äänellä. Ei meillä lapset tunnu sellaista kaipaavan.

Pihalla ja kaiken maailman hoplopeissa saavat riekkua itse, ei minun tarvitse pysyä perässä. En muutenkaan ole koko ajan varoittelemassa ja paimentamassa että voit kaatua ja voit pudota. Tietysti vahinkoja voi sattua, vakaviakin, mutta mieluummin otan sen riskin kuin rajoitan lasteni liikkumista. Pääsevät siis purkamaan energiaa sillä tavoin. Kotitöissä ovat saaneet olla mukana ihan pienestä pitäen, vaikka siitä alkuun enemmän syntyykin sotkua kuin oikeaa jälkeä - tässä rauhallinen pitkäpinnainen luonteeni on vain eduksi. Ja ehkä muutenkin siitä on hyötyä etten pienistä hermostu.

Hyvin