Pakkosyöttämistä edelleen päiväkodeissa
Työskentelen itse päiväkodissa ja olen ollut järkyttynyt kuinka lapsia kohdellaan ruokailutilanteessa.
Hoputetaan ja komennetaan kovalla äänellä, jopa ihan pakotetaan syömään 😵
Onko tää yleistäkin?
Ruokailutilanteen tulisi olla turvallinen ja miellyttävä hetki.
Aiemmissa työpaikoissa en ole törmännyt tämmöiseen.
Kommentit (23)
Ei ole yleistä. Kaikki, mitä kuuluu ateriaan, laitetaan tarjolle ja lapsi itse päättää, mitä ja minkä verran syö. Toisen leivän saa tosin vasta, kun lautasella olevatkin on syöty. Näin opetetaan lapsia syömään monipuolisesti ja tunnistamaan oma nälän tunne.
Mihin tästä voisi nimettömänä ilmoittaa? Tulee todella paha mieli näiden lasten puolesta. Äkäisesti tiuskitaan ja oikein tungetaan ruokaa suuhun ja hoetaan "pureskele ja nielaise" "Noniin nielaise jo"! Ym.. Ym.. Lapsi ihan itku silmässä siinä koittaa puputtaa ruokaa.
Herranjumala kerro nyt johtajalle heti ja jos se ei auta niin ota kunnan ylemmälle tasolle yhteyttä. Ajattele lapsia ja mieti mitä tuhoa se saa aikaan ellet toimi
Ruolaium on varattu tietty aika minkä aikana lasten pitäisi suoriutua ja sillä ruoka määrällä pärjätä loppu päivä. Ei siellä voi antaa pentujen sotkea ja nuolla näkkäristä voita päältä vaan lapset pyritään saamaan syömään kunnolla.
Vierailija kirjoitti:

"pentujen sotkea ja nuolla voita päältä". Jos tuo on se tyyli miten toisten lapsista puhut pitäisi sun ehdottomasti olla töissä ihan jossain muualla kuin päiväkodissa!
Sitäpaitsi tuo pakottaminen ei taatusti edistä sitä lasten ruokailua tipan vertaa.
Esimieheen tai pomoon yhteyttä. Pokottaa ei saa. Mutta pieniä syötetään tietysti, koska taidot ja jaksaminen ei riitä ruokailuun. Myös hoputtaa voi joskus joutua, ruoka on tarjolla vaan tietyn ajan. Jos lapsen tahtoo syödä enemmän, niin siihen pitäisi olla joku toimiva keino, leikki tai kilpailu, joskus toimii kun sanoo, että leivän saa vasta kun on syönyt, näistä säännöistä pitäisi kuitenkin sopia vanhempien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yleistä. Kaikki, mitä kuuluu ateriaan, laitetaan tarjolle ja lapsi itse päättää, mitä ja minkä verran syö. Toisen leivän saa tosin vasta, kun lautasella olevatkin on syöty. Näin opetetaan lapsia syömään monipuolisesti ja tunnistamaan oma nälän tunne.
Pötypuhetta!
Lapsi ei saa itse päättää, koska "kaikkea täytyy maistaa" eli pakotetaan syömään. Siihen oikeasti liittyy uhkailua, ja lapsi pakotetaan istumaan lautasen äärellä koko ruokailuajan, vaikka häntä oksettaisi eikä hän enää söisi.
Lautaselle on pakko ottaa kaikkea, ja sitten sanotaan: "Lautanen syödään tyhjäksi. SYÖT SEN, MINKÄ OTIT!" Tämä on törkeä ristiriita ja äärimmäisen epäkunnioittavaa. Joko lapsi saa vapaasti ottaa mitä ruokalajeja haluaa, ja syö sitten kaiken, tai päinvastoin - ei voi pakottaa ottamaan kaikkea, ja pakottaa syömään sillä perusteella että lapsi otti ruuat itse... kun hän oli pakotettu ottamaan!! Mielestäni tämä on sellainen ihmisarvoa loukkaava ja kehitykselle haitallinen asia, johon tulisi valtakunnallisesti puuttua. Ketään ei saisi kohdella noin. On todella huolestuttavaa, jos voidaan mielivaltaisesti pelleillä lapsen haluilla.
Ruuan, leivän, rajoittaminen yhteen palaan on myös epäilyttävää toimintaa ja sen perusteleminen "nälän tunnistamisella" kusetusta. Kehtaattekin!
Lapsille hankitaan halvin kokki, joka tekee kamalaa ruokaa, mutta kun se on yksityiselle pk:lle pelkkää bisnestä.
Miksei kukaan anna pk:lle selkeimpiä ohjeita siitä, miten saa toimia lasten kanssa ja miten ei?
Eräs lapsi joutui pk:ssa nielemään oksennusta, joka nousi kurkkuun yhdestä inhokkiruuasta: laspi oli valittanut asiasta jo vuoden, ja kun äiti viimein tajusi ottaa tilanteen tosissaan... selvisi, kuinka järkyttävästi lapsia todellisuudessa kohdeltiin. Se kaikki oli naamioitu. Törkeintä oli, ettei pk:n johtaja suostunut lopettamaan pakottamista äidin pyynnöistä huolimatta. Lapsella meni joskus ruokahalu loppupäiväksi, kun oli pakotettu. Mutta pk:n johtajatar oli vain sitä mieltä, että he eivät muuta sääntöjä yhden lapsen vuoksi! Moni muukin kyllä kärsi. Äiti valitti asiasta kunnalliselle tasolle. En tiedä, miten kävi... Mutta tämä aloitus sai minut huolestumaan. Minun tietämästäni tapauksesta on jo monta vuotta aikaa - vieläkö on tämmöstä pahoinpitelyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruolaium on varattu tietty aika minkä aikana lasten pitäisi suoriutua ja sillä ruoka määrällä pärjätä loppu päivä. Ei siellä voi antaa pentujen sotkea ja nuolla näkkäristä voita päältä vaan lapset pyritään saamaan syömään kunnolla.
"pentujen sotkea ja nuolla voita päältä". Jos tuo on se tyyli miten toisten lapsista puhut pitäisi sun ehdottomasti olla töissä ihan jossain muualla kuin päiväkodissa!
Sitäpaitsi tuo pakottaminen ei taatusti edistä sitä lasten ruokailua tipan vertaa.
MIKSI OLETAT ETTÄ OLISIN TÖISSÄ PÄIVÄKODISSA? VINKKI EN OLE, TIEDÄN VAIN MIKÄ ON MENO JA YRITÄN KERTOA MIKSI JOTKUT VOIVAT PAINOSTAA PENTUJA SYÖMÄÄN.
Olen ollut töissä kahdenlaisessa päiväkodissa. Toisessa annettiin lapselle heti kaikki tarjolle. Leipä ja ruoka. Eipä maistunut ruoka, kun lisää leipää oltiin vaan heti vailla. Nykyisessä sitten leivän saa vasta, kun on edes vähän maistanut ruokaa. Aikuiset tuntee lasten ruokailutottumukset ja osaa yksilöittäin vaatia, miten paljon pitää syödä. Jotkut syö paljon, osalle pitää erotella pieni maistiainen: puolikas pala valmiiksi paloitellusta perunasta ja pieni tippa kastiketta. Jos ei edes yritä, harvoin saa leipääkään. Nälkäinen lapsi kyllä söisi sen pienen. Ja nyt puhutaan jo isoista lapsista. Ei taaperoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruolaium on varattu tietty aika minkä aikana lasten pitäisi suoriutua ja sillä ruoka määrällä pärjätä loppu päivä. Ei siellä voi antaa pentujen sotkea ja nuolla näkkäristä voita päältä vaan lapset pyritään saamaan syömään kunnolla.
"pentujen sotkea ja nuolla voita päältä". Jos tuo on se tyyli miten toisten lapsista puhut pitäisi sun ehdottomasti olla töissä ihan jossain muualla kuin päiväkodissa!
Sitäpaitsi tuo pakottaminen ei taatusti edistä sitä lasten ruokailua tipan vertaa.
MIKSI OLETAT ETTÄ OLISIN TÖISSÄ PÄIVÄKODISSA? VINKKI EN OLE, TIEDÄN VAIN MIKÄ ON MENO JA YRITÄN KERTOA MIKSI JOTKUT VOIVAT PAINOSTAA PENTUJA SYÖMÄÄN.
Ihan samalla tavalla ilmoitat siinäkin tapauksessa.
Tässä taas yksi syy, miksi meidän lapsemme eivät ole kunnallisessa pk:ssa.
Vierailija kirjoitti:
Ruolaium on varattu tietty aika minkä aikana lasten pitäisi suoriutua ja sillä ruoka määrällä pärjätä loppu päivä. Ei siellä voi antaa pentujen sotkea ja nuolla näkkäristä voita päältä vaan lapset pyritään saamaan syömään kunnolla.
Siellä syödään noin kolmen tunnin välein ja varmasti hiukan vähemmälläkin syömisellä pärjää tuon ajan. Lapset kyllä tietävät ettei aterioiden välillä voi pk:ssa napostella ja ehkä se ruoka seuraavalla aterialla sitten maistuu. Järkyttävää jos jossain vielä pakotetaan. Se aiheuttaa vain ikuisen kammon.
Meille onneksi on sattunut ymmärtäväinen henkilökunta ihan kunnallisessa pk:ssa. Toinen lapsistamme on erittäin ennakkoluuloinen ja hänen on annettu maistella ruokia vain kielen kärjellä. Normaalisti tuollakin kannustetaan maistamaan kunnolla mutta meidän lapsessamme se sai aikaan kunnon paniikkireaktion. Tällä tyylillä on 3 vuoden aikana saatu aikaan huomattava edistys ja lapsi on nykyisin jo oma-alotteisestikin maistamassa.
Jos antaisimme lasten valita, mitä syövät, tilanne olisi se, että joku söisi vain leivän päältä voit, toinen vain lihapullat ja kolmas salaatista ananakset jne. Ketään ei pakoteta syömään, mutta pieni lapsi tarvitsee monipuolista ruokaa ja tuo kaiken maistaminen (edes pienen pienen määrän) takaa sen.

En kyllä ymmärrä miten joku minimaalisen palan pakkomaistaminen tukee monipuolista syömistä, kun määrä on ravitsemuksellisesti merkitön mutta tilanne omiaan lisäämään lapsen vastustusta.
Meillä päiväkodissa sääntönä on (meidän ryhmässä ainakin), että kaikkea maistetaan. Lisää saa sitten, kun ollaan kaikkea maistettu. Tässä pitää kuitenkin osata lukea lasta, eli jos joku ruoka maistuu lapsesta oikeasti niin pahalta, että oikein inhottaa niin ei ketään pakoteta.
Kannustetaan lapsia maistamaan kaikkea, jos ei muuten niin edes kielellä vähän, että saa makua pikkuisen. Pakottamalla ei kuitenkaan pakoteta, siitä lapsi saa vain negatiivisen mielikuvan ruokailutilanteesta. Lapset kun oppii tuntemaan, niin tietää kuka on vain ”jääräpäinen” ja kenellä oikeasti on vaikeuksia syömisen suhteen.
Leipää annetaan yleensä vasta, kun muu ruoka on syöty. Tässä syynä vain rajallinen aika, eli astiat täytyy tiettyyn kellonaikaan viedä takaisin keittiöön. Helpompi niin, että sen jälkeen voi rauhassa jäädä leipää syömään. Kivempi kaikille, kun ei tarvitse hoputtaa ja keittiöstä ei tule vihaista palautetta.
Kerran esimerkkinä oli välipalatilanne. Olin melko uusi ryhmässä. Välipalana oli jotein marjapuuroa. Eräs 5v poika ei halunnut sitä maistaa ja toinen hoitaja yritti laittaa poikaa tiukille. Monen jankkaamisen jälkeen että " et voi tietää, miltä maistuu ellet maista " Poika siihen tuskastuneena että " olen kyllä tuota monesti maistanut ja tiedän miltä se maistuu "
Tilanne jatkui ja jatkui..
Ymmärsin hoitajankin pointin mutta tajusin tilenteessa että poika todella tiesi mitä sanoi. Häntä etoi se puuro ja leipääkin olisi ollut tarjolla.
Tilanne päättyyi itkuun. Lopulta salaa sanoin pojalle että nuolaise nyt sitä hiukan niin viedään pois. Niin se sitten nuoalsi ja annoin luvan viedä pois. toiselle hoitajalle sanoin että MAISTOI
Kiertävänä sijaisena olen huomannut että niissä ryhmissä missä kaikista vähiten tehdään ruokailusta numeroa niin lapset syö parhaiten. Kun ei tehdä numeroa ja valtataistelua mutta pidetään vain itsestäänselvyytenä että ruokaa syödään.
Sitten on ryhmiä missä aina tapellaan. Siellä on paljon lapsia jotka ei syö koska kapinoivat.
Sitten on ryhmiä jossa aikuiset ei edes tunnu välittävän. Lapset kantaa koskemattomia lautasia jäteastiaan.
pedagogit kirjoitti:
Kerran esimerkkinä oli välipalatilanne. Olin melko uusi ryhmässä. Välipalana oli jotein marjapuuroa. Eräs 5v poika ei halunnut sitä maistaa ja toinen hoitaja yritti laittaa poikaa tiukille. Monen jankkaamisen jälkeen että " et voi tietää, miltä maistuu ellet maista " Poika siihen tuskastuneena että " olen kyllä tuota monesti maistanut ja tiedän miltä se maistuu "
Tilanne jatkui ja jatkui..
Ymmärsin hoitajankin pointin mutta tajusin tilenteessa että poika todella tiesi mitä sanoi. Häntä etoi se puuro ja leipääkin olisi ollut tarjolla.
Tilanne päättyyi itkuun. Lopulta salaa sanoin pojalle että nuolaise nyt sitä hiukan niin viedään pois. Niin se sitten nuoalsi ja annoin luvan viedä pois. toiselle hoitajalle sanoin että MAISTOI
Halusit sitten olla se kiva täti.
Ilmoita heti päivähoito valvovaan tahoon. Tuo on niin häpeäksi ammattikunnallemme