Tein jotain ihan hirveää äsken kaupassa ja nyt olen ihan kauhuissani!
Se oli vahinko! Oli pitkä työpäivä ja nälissäni menin ostamaan ruokaa ja kun otin karjalanpiirakoita niin yksi tippui lattialle. Nostin sen ylös ja mietin mihin sen laitan, ja en tietenkään voinut takaisin laittaa muiden joukkoon, mutta sitten kun tulin kotiin niin näin sillmissäni muistikuvan, että laitoin sen joidenkin torttujen viereen ja jätin siihen. Apua! Anteeksi kaikille! ja toivottavasti sitä ei kukaan ole ostanut siitä itselleen. Kauppa oli kuitenkin menossa ihan pian kiinni. Heitetäänhän nuo roskiin jos niitä jää yli? Ihan kamalan paha mieli tän mokan takia kun oikeasti piti se viedä siitä jonnekin roskiin, mutta unohdin!
Kommentit (23)
Millainen idiootti ei anna paskaisella lattialla pyörinyttä tuotetta myyjälle tai kassalle?
Suomalaisen naisen taso vuonna 2019
Jumalaude, mun kassalle et ainakaan kanna paskasia piirakoita, potkase hyllyn alle!
Asiallista olisi työntää se vain kengällä hyllyn viereen, ettei kukaan astu päälle ja aiheuta sotkua. Henkilökunta sen sitten siivoaa pois. Toki kaupat ovat huomioineet rähmäkäpälien pudottavan muutaman tuotteen päivässä.
Minä pudotin tuossa ennen pääsiäistä vahingossa mämmilaatikon lattialle joka hajosi levittäen mämmit pitkin lattiaa. Menin sitten pokkana hyllyjä tutkineen kauppiaan puheille ja kysyin että kuinka ruokoton kauppa teillä on kun lattialla on ilmiselvää paskaa. Kauppias pahoitteli hölmistyneen näköisenä ja alkoi siivoamaan sotkua. Nauroin koko matkan kotiini.
Vierailija kirjoitti:
Millainen idiootti ei anna paskaisella lattialla pyörinyttä tuotetta myyjälle tai kassalle?
Suomalaisen naisen taso vuonna 2019
Väsynyt idiootti joka nosti sen siihen hetkeksi ja unohti! Johan minä kerroin. UNOHDIN! Vituttaa itseänikin.
Ap
Syntisi on anteeksi annettu, lepää rauhassa yösi.
Vierailija kirjoitti:
Syntisi on anteeksi annettu, lepää rauhassa yösi.
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen idiootti ei anna paskaisella lattialla pyörinyttä tuotetta myyjälle tai kassalle?
Suomalaisen naisen taso vuonna 2019
Väsynyt idiootti joka nosti sen siihen hetkeksi ja unohti! Johan minä kerroin. UNOHDIN! Vituttaa itseänikin.
Ap
Ei ole mikään selitys. Toivottavasti saat itse nauttia koiranpaskaleivonnaisista tulevaisuudessa.
Sympaattinen aloitus :'D sitä satuu. Et joudu hirteen. Pelkkä piirakkahan se oli ja olit väsynyt! Ja jos sen joku ostaa (toivottavasti ei) niin eikai nyt nekään kuole jos syövät sen piirakan vaikka ällö ajatus onkin.
Tässä on nyt oleellista se, oliko kyseessä tosiaan karjalanpiirakka, vai kenties Fazerin tms. riisipiirakka? Jos jälkimmäinen, ei haittaa mitään. Kukaan ei huomaa vaikka ostaisi ja söisi lattian kautta käyneenkin. Karjalanpiirakan kaltoinkohtelu taas... joudut piirakkajumalien mustalle listalle.
Vierailija kirjoitti:
Millainen idiootti ei anna paskaisella lattialla pyörinyttä tuotetta myyjälle tai kassalle?
Suomalaisen naisen taso vuonna 2019
Ap on mies😰
Vierailija kirjoitti:
Millainen idiootti ei anna paskaisella lattialla pyörinyttä tuotetta myyjälle tai kassalle?
Suomalaisen naisen taso vuonna 2019
Mee pois
Ei kai ap ole se vihr. nuorin uusi kansanedustaja kun näin kauhiasti stressaa tämmöttestä asiasta?
Vierailija kirjoitti:
No jopas moan teit
Tapahtuiko tämä Uudessa-Seelannissa?
Nyt se karjalanpiirakka muuttuu mutantt1piirakaksi ja alkaa riehua kaupassa yön aikana.
Aloittajan puolustajat nauttivat koiranpaskapiirakoista?
Sama on käynyt mulle ja laitoin sen pudonneen kyllä pussiini muiden joukkoon...