Luovan ja/tai toimistotyön tekijät: Kuinka suuren osan työpäivästä pystytte olemaan tehokkaita?
Itse en pysty olemaan tehokas 8h/päivä vaan usein menee ainakin pari tuntia koomaillessa tai orientoituessa. Tuntuu että aivot eivät vain jaksa niin isoa rupeamaa luovaa työtä päivittäin.
Kommentit (12)
Tavallisesti korkeintaan n. 4 tuntia. Tosin joskus voi tulla mielenkiintoinen pulma johon suorastaan uppoaa ja joutuu jättämään kesken kun ei ole järkeä ilmaiseksikaan työskennellä.
Rehellisesti:
parhaina päivinä 4 h, normaalisti n. 2 h.
Noina tunteina saan aikaiseksi kaiken sen, minkä saan. Muu aika on ihan tolkuttoman tahmaista rämpimistä. Aivot väsyy ihan hirveästi jo aamun töistä, eikä niistä saa irti oikein mitään enää iltapäivällä.
Harmittaa itseäkin "olla tekevinään" loppuajan. Yritän kyllä jatkuvasti ja koko ajan, mutta ei siitä tule mitään. Onneksi saan niinä kahtenakin tuntina aikaiseksi enemmän kuin moni kollega koko pävinä aikana (joskin uskon, että heillä on ihan sama ongelma).
Aloitan klo 8 ja tunnin päästä olen jo niin väsynyt, että loppupäivä menee taistellessa etten nuku.
Riippuu päivästä. Jonakin päivänä töitä olisi 10 h ilman että ehtii edes vettä nauttia tai vessassa käydä, sitten taas on päiviä jolloin työt on tehty 30 minuutissa. Nautin molemmista, kun tietää että jonakin päivänä on sitten eri tilanne. Teen töitä virka-aikaan 7,5 h/pv. Tehokas olen aina kun töitä vaan on tehtävänä. Tiedän, että välillä olen ihan turhaan työpaikalla ja saan palkkaa palstailusta, mutta sitten taas on niitä päiviä kun ei tosiaan vessassakaan ehtisi käymään, puhumattakaan ruokatauosta... Vähän päivystyshommaa.
Jos toimistotyöstä (ja kaikesta muustakin työstä, joka ei ole aikaan ja paikkaan sidonnainen) saisi 8 h palkan 6 h työllä (eli siis töitä olisi vain 6 h mutta palkka tulisi 8:lta), ihmiset voisivat paremmin, olisivat tuottoisampia ja onnellisempia ja tekisivät parempaa tulosta myös työnantajalle. Hyvin harva tekee tehokkaasti töitä 8 h päivässä.
terveisin kerettiläinen
Muutamista tunneista puhutaan täälläkin. Tuntuu että tämä 8h/päivä -aikataulu sopisi nimenomaan johonkin fyysiseen hommaan, eivät aivot todellakaan pysty luomaan uutta tasaisena putkena. Mitä enemmän töitä yrittää saman päivän aikana saada aikaan, sitä suurempi osa tulevaisuudesta menee suorien virheiden korjaamiseen ja jälkien selvittelyyn.
Riippuu hommista. Jos on rutiiniluonteista "aivot narikkaan" -hommaa niin tehokkaan jakson pituus on täysi päivä miinus tessin mukaiset tauot. Monimutkaisuuden kasvaessa työtehtävissä tehokkuus kärsii. Esim. tarjousten vertailu on yleensä aikaa vievää ja kuluttavaa puuhaa, varsinkin jos tarjouspyyntö on huonosti tehty.
Tavallisesti korkeintaan puolet päivästä. Jos on joku kiireellinen projekti, hetkellisesti pystyn (yleensä piristeitä kuten sokeria ja kofeiinia nauttien...) tekemään pari 10 tunnin päivää, mutta yleensä nelisen tuntia. Loppuaikana turisen työkaverien kanssa, teen hoidettavia asioita jotka eivät liity töihin, surffailen netissä.
Heikkoa jengiä jos tunnissa väsyy...
Vierailija kirjoitti:
Heikkoa jengiä jos tunnissa väsyy...
Olen tehnyt töitä esimerkiksi hevostenhoitajana ja vaellusoppaana, fyysisiä töitä joissa ollaan suuri osa ajasta ulkona. Niitä jaksaa vaikka viikonkin ajan (kuten vaelluksilla välillä pitääkin). Kognitiivisesti haastavat työt ovat aivan eri asia.
Rehellisesti: tapaan 8h päivän aikana yleensä 4 asiakasta, joista jokaista 45min. Tämän lisäksi tapaamisen kirjaamiseen menee n.15 min. Tapaamisten lsäksi hoidan muita asiakkaideni asioita yhteensä ehkä 2h päivässä, lausuntoja, kijauksia, puheluita, tapaamisten sopimista yms. Eli olen n.6h päivässä aktiivinen. Tunti menee lounas ja kahvitaukoihin ja noin tunti päivässä työkavereiden kanssa jutteluun, netissä roikkumiseen tai omien asioideni hoitamiseen. Suhteet myös vaihtelee, joskus löysäilen puolet päivästä, joskus teen tiukasti hommia koko päivän ja vielä vähän ylikin.
Joo sama täällä. Teen lyhennettyä työpäivää lasten takia (tunti päivässä vähemmin), jag kuitenkin saman verran saan töissä yleensä aikaiseksi. Hyvä diili työnantajalleni.