Lue keskustelun säännöt.
Mikä on pieni/mitättömin asia, mistä kannoitte lapsena syylllisyyttä?
23.04.2019 |
Täällä oli joskus vastaava, mutten löydä enää.
Lapset tuntevat usein syyllisyyttä ihan pienistä, olemattomista jutuista.
Itse muistan tapauksen, kun ekaluokkalaisena olin kerran yksin järjestäjänä, kun parini oli kipeänä. Luokassa oli valkoisten liitujen lisäksi yksi pieni pätkä punaista liitua. Taulua pyyhkiessä vahingossa pudotin sen ja astuin sen päälle. Paniikissa siivosin jäljet ja toivoin ettei kukaan huomaisi.
Tietysti opettaja olisi seuraavalla tunnilla tarvinnut liitua, jolloin purskahdin itkuun ja tunnustin vahingon. Opettaja-rukka tuli halaamaan ja lohdutteli, että älä nyt tuolla tavalla, vahinkohan se oli. Tuo tapaus jäi jostain syystä vahvasti mieleen.
Laittakaa omianne! :)
Kommentit (8)
Häpesin kuollakseni, jos napa näkyi. Luulin että se on samalla tavalla hävettävä ja piiloteltava asia kuin sukupuolielimet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pissasin kerran pienenä rappukäytävään kun olin tulossa ulkoa ja oli niin kova hätä etten olisi pystynyt kiipeämään rappuja ilman että olisi tullut housuun.
Olin todella pitkän aikaa häpeissäni ja pelkäsin kiinni jäämistä ja sitä että joudun vankilaan tai jotain vastaavaa.
Minä tipahdin mökillä laiturilta mereen, kun olin käymässä siellä serkkujeni perheen kanssa ilman vanhempia (mökkisaari oli yhteinen, meillä oli siellä eri talo vain). Laituri ja ranta olivat ihan tuttuja, eikä siinä ollut edes syvää, mutta kävelin muutaman askeleen takaperin, ja muistan vieläkin miten meriveden vihreät kuplat porisivat silmieni edessä pääni yläpuolella. Olimme siis juuri saapuneet veneellä perille ja oltiin siinä laiturilla. Pelästyin silti aika pahasti, vaikkei onneksi käynyt kuinkaan ja olin ihan hirveän nolo, en oikein käsitä miksi. Serkkupojan vaatevarastostakin löytyi korvaavaa päällepantavaa.
Otin joskus mökillä nuijapään käteeni ja eno tuli sanomaan, että nyt sen äiti hylkää sen, kun siinä on ihmisen haju. Itkin tuon nuijapään kohtaloa koko sen viikon, mitä mökillä olimme :(
Minä en muista kantaneeni syyllisyyttä mistään pienistä asiasta. Sen sijaan syyllistyin jo 1980-luvulla tehokkaasti ympäristökatastrofeista Bhopal, Sellafield ja Thernobyl, ydinsodan uhasta, Afrikan nälänhädästä, pandojen ja tiikereiden sukupuuttoonkuolemastw, amerikan alkuperäiskansojen elinoloista, ihmiskaupasta, muotivaatetuotunnosta hikipajoissa ja siitä, että olin ihastunut varatttuun poikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli sääntö, ettei topsipuikkoja saa laittaa vessanpönttöön ettei se mene tukkoon. Joskus ekaluokkalaisena pudotin vahingossa topsin pönttöön. Tästä meni ehkä n. kuukausi kun pönttö meni tukkoon. Ei se tietenkään siitä yhdestä topsipuikosta johtunut, mutta kannoin syyllisyyttä pitkään aina kun vähävarainen isä mutisi kuinka kalliiksi putkimiehen käynti tuli.
Minulle kasvoi lapsena jalkaan patti, jota menimme näyttämään lääkärille. Pattia ei särkenyt, mutta äiti käski kysyttäessä sanoa, että siihen sattuu. Näin kuulemma pääsisimme nopeammin jatkotutkimuksiin. Tietysti lääkäri tunnusteli pattia ja kysyä, sattuuko. Otin tekosurkean ilmeen ja sanoin "sattuu kovasti" Lääkäri-täti alkoi vielä oikein säälimään, että voi kamala, kyllä nyt heti tutkitaan, ja sain tikkarin ja kiiltokuvan. Tunsin pitkään huijanneeni tätä lääkäriä ja minulla oli paha mieli siitä. En saanut samanlaista iloa sen tikkarin syömisestä, mitä olisin saanut "rehellisesti" kertomalla. Sen kiiltokuvankin tungin kaapin perälle enkä kansioon. Lapsen mieli on kummallinen :D (osoittautui myöhemmin vaarattomaksi se patti)
Aavikoituminen