Lue keskustelun säännöt.
Parisuhdekriisi ja umpikuja
20.04.2019 |
Meillä on paha kriisi joka kärjistyy säännöllisesti hirveään tappelemiseen ja miehen puolelta erolla uhkailuun. Mies on riitatilanteissa täysin empatiakyvytön ja vaikuttaa lähinnä nauttivan siitä kun saa minut hulluuden partaalle. Ärsyttää, keksii asioita ja vääntelee sanomisiani ja haukkuu minua, kun näkee että akan itkeä tai menettää hermoni, hän vain innostuu ja lisää vettä myllyyn, usein sitten kun hermostun hän virnuilee vahingoniloisena ja alkaa lässyttää että mites nyt noin hermostuit, yrittäisit nyt vähän käyttäytyä. Ja mä olen oikeasti aivan hulluuden partaalla noissa tilanteissa ja välillä miehen käytös ja sanat saavat mut tuntemaan itseni niin ihmisarvottomaksi ja huonoksi etten osaa olla sen olon kanssa.
Tilannetta vaikeuttaa se että kun riita ei ole päällä mies on aivan ihana ja kohtelee minua hyvin, sanoo kuinka olen hänen elämänsä rakkaus ja on ainakin olevinaan aidosti kiitollinen kaikesta mitä olen häneltä kestänyt. Rakastan häntä yli kaiken ja haluaisin että hänellä olisi hyvä olla, että voisimme viettää aina sellaista elämää kuin mitä elämämme on ilman riitoja.
Kamalaksi tilanteen tekee myös kaksi pientä lasta, joille olen suoraan sanoen aivan paska äiti silloin kun voin pahoin. Ja viimeisen vuoden aikana olen lähes joka ilta nukkumaan mennessä miettinyt että olisi parempi vain tappaa itseni, lapsetkin voisivat paremmin kun ei olisi äitiä ollenkaan, verrattuna siihen että on huono äiti.
Olen ehdottanut miehelle parisuhdeterapiaa, yrittänyt olla sovitteleva ja yrittänyt oikoa hänen enemmän ja vähemmän tahallisia väärinymmärryksiä.
Tiedän että on aivan järjettömän itsekästä että olen miehen ja saa yhdessä, koska parisuhteemme tilanne vaikuttaa myös lasten kodin ilmapiiriin. Ja se ajatuskin siitä saa minut inhoamaan itseäni. Mutta olen kokenut miehen aina jonkinlaiseksi sielun kumppaniksi ja alusta asti olen ollut sitä mieltä että meillä on jotain niin erityistä etten usko samanlaista tunnetta saavani kenenkään muun kanssa. Olemme olleet kymmenen vuotta yhdessä. Ja rakastan miestä yli kaiken ja olen yrittänyt olla hänelle hyvä, ja hän on maailman ihanin kun ei voi pahoin. Mutta riitatilanteissa en kestä hänen perättömiä syytöksiään jotka menevät täysin yli enkä kestä omaa pahaa oloani jolloin en todellakaan käyttäydy niin kuin tavallisessa tilanteessa käyttäytyisin.
Mies ei halua hakea apua ja jotenkin mua on alkanut pelottaa tuo myötätunnottomuus minua kohtaan. Kun luulisi että omalle puolisolleen haluaisi lähtökohtaisesti hyvää ja jos toisella on paha olla, sille ei nauraisi vaan yrittäisi lohduttaa.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi käytöstä et voi muuttaa, mutta omaasi voit. Yritä seuraavilla kerroilla olla hermostumatta, itseasiassa suosittelen, ettet sano mitään vaan lähdet pois. Kun tilanne on rauhoittunut, esim. parin tunnin kuluttua, menet juttelemaan, asiasta ja kerrot rauhallisesti, mikä miehen käytöksessä tuntui epäreilulta ja mistä sinun mielestäsi riita alunalkaen lähti liikkeelle. Tiedän todella hyvin, miten vaikeaa, lähes mahdotonta on rauhoittua, kun toinen puhuu mitä sattuu, mutta olethan jo huomannut, ettei oma tapasi reagoida miehen käytökseen paranna tilannetta.
Myöskään se ei välttämättä tunnu sinusta reilulta, että sinä yksinomaan joudut olemaan nyt aloitteellinen osapuoli riitatilanteiden muuttamiseksi, mutta ei miehesikään aloitetta näköjään tee. Uskoisin, että jos ei heti niin ainakin pikkuhiljaa toteutuu Tommy Hellstenin sanat "saat sen, mistä luovut". Mieti näitä sanoja. Luovut omasta toimintatavastasi riitatilanteessa, koska tuolla käytöksellä et saa sitä, mitä haluat.
Olen itse koettanut kouluttaa itseäni muuttamaan käytöstäni riitatilanteissa n. 10 vuotta ja se on toiminut. Helppo koulu se ei ole, usein suorastaan kiduttavaa ja h -listä omien tunteiden osalta, mutta oikeastaan ainoa mahdollinen tapa: voin vaikuttaa vain omaan käytökseeni. Parisuhteemme tilanne on parantunut ratkaisevasti. Kodin ilmapiiri ei saa olla jatkuvasti negatiivinen, eikä pelkästään lasten kannalta: jos itsekkäästi ajattelen, en itsekään jaksa sellaista, ei luonnollisesti kukaan. Tottakai jokaisessa parisuhteessa ja perheessä riidellään toisinaan, mutta tyyli ratkaisee ilmapiirin, samoin se, miten asiat sovitaan.
Jostakin miehesi epäempaattisuus johtuu ja sillä on pitkät juuret sekä moninaiset syyt. Ehkä hänen elämäntaivaltaan miettimällä saatat ymmärtää hänen käytöstään, sillä moni toimintamallihan on opittu jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Vaikka et hyväksyisikään miehesi käytöstä, ymmärtämällä käytöksen syy- ja seuraussuhteita saatat helpottaa omien tunteittesi hallintaa riitatilanteissa. Ja onhan sinunkin toimintatapasi riidellä kehittynyt monien syiden tuloksena. Mieti myös niitä.
Parasta tietenkin olisi pariterapia, mutta sanot, ettei miehesi halua sinne. Sekin mielipide voi muuttua, jos riitelytyylinne muuttuisi hiukan. Esim. epäempaattisuus johtuu yleensä siitä, ettei itse ole elämän kipukohdissa saanut läheisimmiltä ihmisiltä apua ja empaattisuutta (yleensä lapsuudessa ja nuoruudessa), on ollut tunne, että on jäänyt sydäntäriipaisevilla hetkillä yksin. Sellaiset kokemukset kovettavat ihmisen / lapsen välittämään toisen tunteista hetkinä, jolloin toinen pyytää apua. Toki joskus epäempaattisuus on myös luonteenpiirre, mutta useimmiten käyttäytyminen on opittua ja monen asian summa.
Kirjoitit itsekin pitkästi ja minä vastasin pitkästi. Mieti tarkkaan, mitä elämältä haluat. Avaimet ovat sinun käsissäsi.