Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä joku mennyt naimisiin ilman suurta tunteenpaloa? Miten kävi?
16.04.2019 |
Eli onko täällä tapauksia, jotka ovat menneet naimisiin vaikkeivät ole kokeneet suurta rakastumista?
Esimerkiksi niin, että luottamus on suurta ja toinen on todella tärkeä, on yhteenkuuluvuutta ja sexí toimii. On kunnioitusta, toisen huomioonottamista jne. Tunteet vain eivät ole kovin suuria.
Tai vaihtoehtoisesti ei ole edes ollut edellisenkaltaista tilannetta, vaan esimerkiksi lapsi tulossa tai muuten järkiperustein tehty ratkaisu.
Olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksia, omakohtaisia tai ulkopuolisen silmin tarkkailtuja.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Paljon riippuu odotuksista.
Intialaiset eivät odotakaan avioliitoltaan romanttista roihua, ja sen vuoksi heidän onnensa tutkitusti kasvaa vuosien myötä. Länismainen ihminen taas odottaa isoja tunteita, jonka vuoksi heidän onnensa tuppaa yleensä laskemaan, kun suurimmat tunnekuohunsa laskee. Ottaapa moni aina eronkin juuri tässä kohtaa suhdetta, uudestaan ja uudestaan.
Juuri tuo intialainen tyyli inspiroi tähän pohdintaan. Olen nähnyt läheltä hyvin onnellisen pariskunnan, alkujaan järjestetty avioliitto.
Ilmeisesti vuosi esikoisen syntymän jälkeen on yleensä avioliiton aallonpohja. Moni toki eroaa jo ennen papin aamenta, kun Romeo ja Julia vaihtuu arkiseen tylsyyteen tai tappeluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me mentiin naimisiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin seurustelun aloittamisesta. Kummallakin oli jo realistinen käsitys toisesta.
Miten voi seksi toimia, jos ei ole toisesta kiinnostunut? En ymmärrä...
Jonkin tutkimuksen mukaan yksi suurimpia eroa ennustavista tekijöistä on se, että on pieni epäilys avioliitosta ennen kuin on ehtinyt naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi seksi toimia, jos ei ole toisesta kiinnostunut? En ymmärrä...
Ehkä ymmärsitkin väärin. Aloituksessa puhuttiin "suuresta tunteenpalosta". Toisen voi kokea hyvinkin seksíkkäänä ja kuumana, ilman varsinaista suurta rakastumista. Tottakai silti voi vetovoimaa olla. :)
Ihmiset ovat erilaisia. Monella varmasti ei toimikkaan, toisilla toimii. Voi myös olla hyvin rakastunut, mutta silti seksí ei toimi ollenkaan. (Esim. koska omat henkilökohtaiset ongelmat)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, jotka olette vastanneet "Olen mennyt.". Tarinoita?
Menin naimisiin ilman suurta tunteenpaloa ja samoin miehenikin tunnusti tehneensä. Nyt oltu naimisissa 36 vuotta. Tuli tehtyä paras ratkaisu ikinä. Myöhemmin rakastuttiin ja meistä tuli myös hyvät ystävät. Seksi on ollut koko ajan ihan huippua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menin naimisiin ilman suurta tunteenpaloa ja samoin miehenikin tunnusti tehneensä. Nyt oltu naimisissa 36 vuotta. Tuli tehtyä paras ratkaisu ikinä. Myöhemmin rakastuttiin ja meistä tuli myös hyvät ystävät. Seksi on ollut koko ajan ihan huippua.
Mahtava kuulla. :) Onnea pitkästä avioliitosta!
Naimisiin mentiin järkisyistä, pitkän seurustelun jälkeen, kun alettiin rakentaa ja päätettiin hankkia lapsi. Nuokin ihan vaan käytännön ratkaisuina ja koska niin oli oletusarvoisesti tehtävä. Eteenpäin menon tuntua sillä kai haettiin. Eteneminen pysähtyi sitten tunnelin päässä näkyvän valon oltua vastaantulija. Ei se kaikin tavoin sitoutuminen ilman tunnetta ja henkistä yhteyttä pelastanut mitään. Ehkä vain vaikeutti suhdetta ja lopulta se sitten mureni vähän likaisella tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi varmasti toimia. Tiedän yhden tällaisen pariskunnan. Ovat ihan rehellisesti kertoneet menneensä naimisiin ilman sitä tunteenpaloa. Tuloksena useita kymmeniä vuosia jatkunut ja edelleen jatkuva onnellinen liitto ja kaksi ihanaa lasta. Tunnetta tullut koko ajan lisää vuosien mittaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, menin. Yli 20 vuotta yhteistä taivalta takana ja huomaan edelleen että rakastan exääni paljon enemmän.
Ei ollut mitään suurta rakkautta. Naimisiin mentiin koska lapsi oli tulossa. Aito vahinko ja päätettiin kuitenkin yrittää. Paras ratkaisu ikinä, ongelmia oli ja niitä setvittiin, meille syntyi toinen lapsia ja välillä tuntui, että suossa ollaan. Sitten päätettiin, että nyt oikeasti yritetään. Järjestettiin yhteistä aikaa, käytiin yhdessä pienillä matkoilla. Meillä oli todella hauskaa, seksi vapautui ja yhtenä aamuna heräsin siihen kun mieheni silitti poskesta ja sanoi Minä rakastan sinua. Olin hieman hämmentynyt ja huomasin kuinka sydän löi nopeammin, huomasin kuinka paljon häntä rakastan. Nyt ollaan oltu naimisissa 27 vuotta, ja ihan 10 minuuttia sitten mieheni lähetti minulle pusu emoijn. (Hölmöjä ollaan, tiedetään)
Se rakkaus kasvoi sieltä, ja loppujen lopuksi päivääkään en vaihtaisi pois. Ja, kyllä sydän hakkaa lujemmin, kun näen hänet. Kun tulen töistä kotiin, hän odottaa minua ja halaa. Ikinä ei lähdetä töihin ilman pusua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen mennyt, lähemmäs nelikymppisenä. En ollut siihen mennessä tuntenut keneenkään mitään tunteen paloja, joten lopulta uskoin että en vain ole sen luontoinen ihminen että niitä kannattaa jatkossakaan odottaa. Työkaveri, mukava ja kunnollinen mies, oli minuun ollut pidempään ihastunut ja päätin lähteä kokeilemaan mitä suhteesta tulisi. Hyvä on tullut, 8 vuotta ollaan jo oltu naimisissa. Ollaan toistemme parhaat kaverit, seksi on hyvää, mutta ei mitään tunteen paloja ole eikä kaivata. Rentoa, kivaa yhdessäoloa vaan.
eihän naimisiin menoon kuulu mitään tunteita, kyseessä on puhtaasti taloudellinen uudelleen orgnisointi jossa molemmat luopuvat taloudellista itsenäisyydestään mahdollistaen että toinen kumppani voi ottaa lainaa kumppanin nimissä ja kuluttaa.
Sinänsä en ihan ymmärrä miksi kukaan moiseen suostuisi kun sille ei ole mitään kysyntääyhteiskunnassa jossa on toimeentulotukia ja muitakin sosiaaliturvajärjestelyjä. Ellei sitten pyri ryöstömään kumppania ja kyseessä ei edes ole pitkäksi tarkoitettu suhde.
Vierailija kirjoitti:
eihän naimisiin menoon kuulu mitään tunteita, kyseessä on puhtaasti taloudellinen uudelleen orgnisointi jossa molemmat luopuvat taloudellista itsenäisyydestään mahdollistaen että toinen kumppani voi ottaa lainaa kumppanin nimissä ja kuluttaa.
Sinänsä en ihan ymmärrä miksi kukaan moiseen suostuisi kun sille ei ole mitään kysyntääyhteiskunnassa jossa on toimeentulotukia ja muitakin sosiaaliturvajärjestelyjä. Ellei sitten pyri ryöstömään kumppania ja kyseessä ei edes ole pitkäksi tarkoitettu suhde.
Jos menee maistraatissa vihille, tähän on periaatteessa lupautunut:
"”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi ja yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.”
”Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä [vihittävän nimi]: Tahdotteko ottaa tämän [vihittävän nimi] aviopuolisoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?”
(Vastaus: Tahdon.) ”Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä [vihittävän nimi]: Tahdotteko ottaa tämän [vihittävän nimi] aviopuolisoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?”(Vastaus: Tahdon.) ”Vastattuanne näin kumpikin kohdaltanne myöntävästi Teille tehtyyn kysymykseen, totean Teidät aviopuolisoiksi.”
”Ottakaa liittonne merkiksi sormus puolisoltanne.” (Tämä lause jätetään pois, jos sormusta ei anneta.) ”Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossa toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.”"
Jos menee kirkossa naimisiin sitoutuu tähän:
"Vihkimisessä esitettävät kysymykset hääpari voi itse valita seuraavista:
1. "Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi/aviovaimoksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"
2. "Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, MM, tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi/aviomieheksesi, olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?""
Menimme aikoinaan naimisiin järkisyistä. Olimme seurustelleet jo jonkin aikaa ja lapsi oli tulossa. Nyt yhteistä taipaletta on kuljettu jo yli 20 vuotta. Arvostan mieheni ahkeruutta, tunnollisuutta ja hän on hyvä isä 2:lle lapsellemme. Olemme yrittäjäperhe. Puhallamme "yhteiseen hiileen" ja ymmärrämme toisiamme hyvin. Tässä on hyvä olla.
Tuntui jo hääpäivänä, että jokin tässä mättää. Ei kehdannut enää perua ja oli jo lapsikin ja kaikki. Häissä tuli känniriitaa, kotiin lähdettiin eri takseilla eri aikoihin. Naimisissa oltiin puoli vuotta.
Siitä opin, että en lähde enää ikinä edes virittelemään suhdetta, jos se kemia ei jyllää heti alusta alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Jonkin tutkimuksen mukaan yksi suurimpia eroa ennustavista tekijöistä on se, että on pieni epäilys avioliitosta ennen kuin on ehtinyt naimisiin.
Mulla oli epäilyksiä ja hirveä stressi ja kriisi ennen avioitumista.
Oltiin oltu kylläkin jo kymmenen vuotta yhdessä ja lapsetkin oli jo tehty eli tiesin mitä sain. Itse ajattelen että menen naimisiin vain kerran ja toisen täytyy siten olla se oikea.
Tämä varmaan loi paineita.
Nyt parisen vuotta avioelämää takana ja en voisi olla onnellisempi. Meillä menee paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja nyt olen täysin varma että mieheni on se oikea.
Tämä vain oma kokemus ja toivottavasti tässä tapauksessa poikkeus vahvsti säännön.
Alue: Aihe vapaa
Paljon riippuu odotuksista.
Intialaiset eivät odotakaan avioliitoltaan romanttista roihua, ja sen vuoksi heidän onnensa tutkitusti kasvaa vuosien myötä. Länismainen ihminen taas odottaa isoja tunteita, jonka vuoksi heidän onnensa tuppaa yleensä laskemaan, kun suurimmat tunnekuohunsa laskee. Ottaapa moni aina eronkin juuri tässä kohtaa suhdetta, uudestaan ja uudestaan.