Siis eikö Sinisten johdolle oltu pedattu suojatyöpaikkaa? Terho ei meinaa lakkautta Sinisiä.
Aika halvalla meni ura. Soinilla nyt tietenkin on joku suunnitelma ja muutama sai olla ministeri, mutta oikeastiko ne luuli pääsevänsä läpi eduskuntaan?
No, ei tuolle puolueelle ole kysyntää joten turhaa taistelua väistämätöntä vastaan jos jatkavat.
Kommentit (15)
Suomessa puolue poistetaan puoluerekisteristä, mikäli se ei kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa ole saanut yhtään kansanedustajaa.
Ei kai sitä kannata vielä lakkauttaa, kun valtuustopaikkoja on vielä jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Sehän sanoi, että on pitkin maakuntia valtuustoissa ja muualla, joten eivät käytännössä voi vetää mattoa alta.
Varmaan olisi kaikkien kannalta parempi, että loikkaisivat muihin puolueisiin. Näin heillä jotka valtuustoissa on, olisi vielä mahdollisuus tulla uudestaan valituksi. Ei kaikkien poliittista uraa tarvitse johdon vuoksi tuhota.
Putin soitti, että Jussi "nato" Niinistölle olisi tarjolla keikkaa toukokuussa voitonpäivän paraatin yhteyteen suunnitellussa lastennäytöksessä - 40-luvun saksalaisena upseerina.
Sen verran mitättömyyksiä muut kuin Soini ettei noilla näytöillä suojatyöpaikkoja löydy. Soinille järjestyy toki jotakin jos vielä haluaa jotain tehdä.
Ei, kyllä nämä hölmöt luuli tosiaan että on realistista ajatella että saavat paikkoja. Kansa tiesi jo pitkään että näin tulee käymään. No, onneksi Lindström sentään petasi itseään varten aktiivimallin.
Vierailija kirjoitti:
Sehän sanoi, että on pitkin maakuntia valtuustoissa ja muualla, joten eivät käytännössä voi vetää mattoa alta.
Ai että nuo eivät voi mielestäsi vetää mattoa alta? Selvä...
Varmaan oli mutta kun kannatusta (=vipuvartta) ei ole lainkaan niin miksi kukaan pitäisi noille tehtyjä lupauksia?
Lakkauttakaa itsenne, olkaa niin hyvät!
Politiikkaa tehdään muuallakin kuin Eduskunnassa. Esim. kuukauden päästä on Europarlamenttivaalit.
Toimivan puolueen lakkauttaminen olisi älytöntä ja laitontakin, kun puolue ei ole rikollisjärjestö (persuistahan voi spekuloida päinvastaista).
Puolue poistetaan puoluerekisteristä, ellei se kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa saa yhtään kansanedustajaa. Miten voitte olla tästäkin tietämättömiä ilmaisen ja pakollisen oppivelvollisuuskoulun käyneinä? Teiltä taisi jäädä lakisääteinen velvollisuus hoitamatta. Valtiokonttori saisi laskuttaa peruskoulutuksen hinnan korkoineen teiltä, yli sata tonnia per nuppi.
kun on seuraavat kunnallisvaalit, niin puolueen johto visi ohjeistaa kunnallispolitiikassa olevia että voisivat siirtyä ehtolle toisiin puolueisiin ja vaalien jälkeen puolue lopetettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän sanoi, että on pitkin maakuntia valtuustoissa ja muualla, joten eivät käytännössä voi vetää mattoa alta.
Varmaan olisi kaikkien kannalta parempi, että loikkaisivat muihin puolueisiin. Näin heillä jotka valtuustoissa on, olisi vielä mahdollisuus tulla uudestaan valituksi. Ei kaikkien poliittista uraa tarvitse johdon vuoksi tuhota.
Ei herätä luottamusta että lähti pettureiden matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Sen verran mitättömyyksiä muut kuin Soini ettei noilla näytöillä suojatyöpaikkoja löydy. Soinille järjestyy toki jotakin jos vielä haluaa jotain tehdä.
kirjoittelee kirjaa
Sehän sanoi, että on pitkin maakuntia valtuustoissa ja muualla, joten eivät käytännössä voi vetää mattoa alta.