Mitä mieltä olette tästä
Mieheni 30v veli tulee joka ikinen kerta anoppilaan n. puoli tuntia myöhemmin sovitusta ruokailuajasta. Ensin kaikki odottavat ja pidättävät nälkäänsä hänen takiaan, sitten kun ei enää viitsi odotella, muut syövät ja hän pamahtaa paikalle kun muut ovat jo ruokailleet.
Olen hyvin järkyttynyt siitä, miten anoppi ei reagoi tähän mitenkään tai tämä miehen veli pahoittele myöhästymistään. Ei siis ikinä. Kyseinen henkilö ei myöskään osaa pitää sovituista aikatauluista kiinni eikä saa arkisia asioitakaan hoidettua. Anoppi tekee hänelle ruuat ym. Mies ja hänen äitinsä passaavat häntä jatkuvasti ja kun kysyn että miksi tai ihmettelen eikö aikuinen ihminen pärjää itse (liittyen näihin arkisiin asioihin), saan vastaukseksi että no hän nyt vaan on sellainen. Arkisena asiana sanottakoon nyt esimerkkinä vaikkapa kaupungille yksin julkisella meneminen. Ei kuulemma onnistu häneltä.
Mielenkiinnosta, mistä tämä mielestänne kielii? Itse en katselisi tuollaista päivääkään ja nytkin jo ihan tarpeeksi.
Kommentit (2)
Ykkönen sanoi jo olennaisen. Tai veljellä on jokin vamma tai päihdeongelma.
Kasvatuksen puutteesta. Äiti ei ole antanut poikansa itsenäistyä, joten poika on oppinut siihen että muut huolehtivat asioista hänen puolestaan.