Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset menneisyydestä ahdistaa
15.04.2019 |
Menneisyys ja menneisyyden ihmiset ahdistaa, vaikka mitään varsinaista syytä tälle ei edes ole.
Jos joudun yllättäen tekemisiin vaikkapa nuoruudestani tutun henkilön kanssa, niin tuntuu ikävältä. Jos nään vanhan tutun yläasteelta tai lukiosta, niin yritän piiloutua (!). En tiedä miksi menneisyyden henkilöiden kohtaaminen on niin kamalaa. Tuntuu, että he ajattelevat minusta sitä ja tätä, nauravat minulle. Muutaman kerran ollen joutunut peruuttamaan hoitaja-, lääkäri- ja kampaaja-ajan, kun olen saanut tietää, että vastassa olisi vanha "tuttu". Välttelen myös tiettyjä kauppoja, jos tiedän, että siellä työskentelee joku tuttu menneisyydestäni. Sama homma esim. ryhmäliikunnan kanssa. En voi harrastaa mitään ryhmäliikuntaa tai käydä salilla, koska pelkään törmääväni vanhaan tuttuun! Sama pätee myös varhaisaikuisuuden tuttuihin.
Minua on kiusattu lapsuudessa, mutta ei nyt mitenkään suhteettoman paljon. Välttelemäni ihmiset eivät myöskään ole mitään vanhoja kiusaajiani, vaan jopa kouluaikaisia ystäviä!
En käsitä tätä ahdistusta. Mikä hitto minua vaivaa?! Olen tosi sosiaalinen ja reipas, ja tulen toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Vaan ainoastaan silloin, jos en tunne heitä entuudestaan.
Onko muilla samaa vaivaa? Ja miten tästä pääsisi eroon?
Kommentit (19)
Tuttu tunne, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa.
Sun kannattaa mennä juttelemaan tuosta jollekin..
Kohtaa pelkosi tai et pysty elämään. Tuohan haittaa elämääsi jo merkittävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset tulevaisuudesta ahdistaa vielä enemmän.
Ehkä koet olevasi nykyään erilainen ihminen kuin kouluaikoina, ja sinua ahdistaa, että vanhat tutut tuntevat ns. "entisen minäsi". Kannattaa muistaa, että tuskin heistä kukaan vaivaa päätään sillä, minkälainen ihminen sinä olet nykyään tai olit ennen. Ethän sinäkään varmaan aktiivisesti pohdi vanhojen koulukavereidesi luonteenpiirteitä.
Et halua palata niihin fiiliksiin, joita sinulla oli menneisyydessä? Tutut kasvot muistuttavat menneisyyden tunnelmista, kokemuksista, tilanteista, henkilöistä. Lisäksi menneisyyden tuttavat saattavat yhtäkkiä mainita niistä jotain ahdistavaa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minusta on lohdullista nähdä, miten monetkin kouluaikojen "missit" ja sporttijätkät ovat rupsahtaneet, osa jopa huomattavasti pahemmin kuin itse. Ja sitten näkee myös todellisia yllättäjiä, joita ei oikeastaan koulussa pahemmin edes noteerannut, mutta joista on kasvanut aikuisiällä todellisia kaunottaria ja komistuksia, tyyliin Neville Longbottom. On se aika jännä tuo ihmisen kehityskaari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menneisyyden ihmiset liittyvät sinulla ehkä aikaan, jolloin olit epävarma tai ahdistunut tms.? He ovat ikään kuin muistumia ajasta, johon et halua palata.
Älä sure, eivät ne sinua ajattele vaan itseään - aivan kuten sinäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on myös tätä samaa. Olen muuttanut jo vuosia sitten pois kotikaupungistani ja törmään tälläisiin vanhoihin tuttuihin harvoin, mutta pakenen mielummin paikalta kun sanon edes "hei". Usein myös ajattelen että tuskin he muistavat minua ja olisi kiusallista tervehtiä, jos eivät sitten tietäisikään kuka olen. Minua myös kiusattu lapsena, mutta neutraalitkin ihmiset saa minussa tämän reaktion.
Mua ei edes kiusattu nuorena, enkä muista niitä aikoja pahoina. Silti joitain näitä ihmisiä en haluaisi millään huomata ja samalla lailla piiloudun. Toisiin taas haluaisin mielellään ottaa yhteyttä, mutta en tiedä, haluavatko he kuulla minusta mitään, kun on tässä mennyt viisitoista vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikista pahinta on joutua samaan työpaikkaan entisten tuttujen kanssa.
Niin tuttu tunne, ap. Jouduin nuoruudessa rankasti kiusatuksi ja syrjityksi. Ahdistaa ihan mahdollisuuskin törmätä vanhoihin "tuttuihin". Ahdistaa sekin, jos tiedän jonkun nykyisista tutuistani tuntevan nuoruuden painajaistuttujani ja ihan pääkaupunkiseudulla asun nykyisin, mutta Suomi ja maailma on pieni. Harvemmin kehenkään olen törmännyt, mutta sekin mahdollisuus on aina olemassa. Juuri nyt on kaikka tuolta osin hyvin. Ehkä he muistaisivat minut enää vain hämärästi. Ehkä olen suurennellut koko asiaa, eikä kukaan tai monikaan oikeasti toivoisi mulle niin paljoa pahaa, miltä nuoruudessa tuntui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Eniten ärsyttää, kun vanhat tutut luulevat, että olen samanlainen kuin silloin. En kehtaa ruveta esittelemään koulutuksia, asemaa eikä varallisuutta. Olen lähtenyt tosi köyhästä kodista, mutta nyt on kaikki hyvin.
MInulla oli kotihelvetti, mutta jo vanhat koulukaverit riittävät taannuttamaan minut siihen ikävään tunteeseen, jota elin silloin pinnan alla kroonisesti. Minulla on vain kaksi sydänystävää koulu/opiskeluajoilta. En halua nähdä muita.
Lisäksi tulee olo, että olen luuseri, jotenkin huonommin pärjännyt, kun en ole naimisissa eikä lapsia. Uralla olen toki pärjännyt ihan ok minäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää näin yli 40v että samalle asuinalueelle eri kaupungissa on tullut vaikuttamaan peruskouluaikaisia ja alle 20v ajan henkilöitä. Elämä tuntui paremmalta ilman niitä ja näköjään samat ärsyttävät piirteet on vielä ja lapsillekin opetettu. Ja kotirauhan rikkojia nämä kakarat. Ja tunne että haluavat yliotteen. Karttelu ei auta. Tulevat ikkunan alle kommentoimaan ja haluaa huomion väkisin.
Sama homma ja ahdistaa ja masentaa jopa oman perheeni kanssa olla tekemisissä. Jotenkin en ole tyytyväinen itseeni ja perhettänikin häpeän, siis isää, äitiä ja sisaria. Elämäasäni kun ei todellakaan ole ollut mitään saavutuksia oikeastaan niin tästä on paha kenenkään menneisyyden tutun laittaa huonommaksi, joten en halua joutua tilanteisiin missä aletaan kyselemään toisten elämästä.
Sama. Vaihdan toiselle puolelle katua tai räplään kännykkää jos joku hahmo menneisyydestä tulee vastaan.
Itselläni on myös sama ongelma. En myöskään halua katsoa entisten tuttujeni some -profiileita.