Tuo Levin onnettomuus on aivan hirvittävä, ahdistaa ajatellakaan!
Surettaa erityisesti sen pelastautuneen sisaruksen puolesta.
Aivan kamala taakka kannettavaksi 😢
Kommentit (374)
Kiinnostaisi tietää, onko noissa mökeissä yleensä mitään avattavia ikkunoita, useampaa ovea, joista pääsee pelastautumaan palon sattuessa, vai ovatko jotain loukkuja. Myös joskus 2007 kuoli pari ihmistä Levillä mökkipalossa. Siitä onkin jo niin paljon aikaa, kun googlasin, että löytyykö vanhaa uutista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään orpoja. Ärsyttää nää juorut kyllä. Asiasta on hyvä keskustella, koska järkyttää ihan kaikkien mieltä.. mutta juoruilua ja keksittyjä juttuja vois välttää.
Suomi24:llä joku sanoo, että huoltaja olis ollut viereisessä mökissä+että kahden kuolleen nuoren vanhemmat ovat jo enkeleitä.
Kun on kyse sisaruksista, niin tuskinpa tällöin vain kahdella on samoja vanhempia. Siksi toiseksi kun vanhempi on ollut mukana reissulla, niin miten hän voisi olla samanaikaisesti jo manan mailla? Suoli24 nyt on suoli24.
Kopsin sen tekstin. Tiedä näistä sitten.
Omituista jos poliisi kuitenkin lausunnoissaan viittaa koko ajan sisaruksiin.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Hesarin Aikakoneelta löytyy.
Mikä?
Mikä sinä olet kieltämään, mistä täällä saa keskustella ? Jos risoo, niin pysy poissa.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Hesarin Aikakoneelta löytyy.
Yhden kolarin lösin sieltä, joka vois sopia mutta romu oli Venäjän kilvissä. Tuskin se.
Vierailija kirjoitti:
Omituista jos poliisi kuitenkin lausunnoissaan viittaa koko ajan sisaruksiin.
Adoptio?
Vierailija kirjoitti:
Miksi noita huhupuheita pitää levitellä? Mitä järkeä kun ei voi tietää noita faktoiksi.
Ihmiset odottaa faktoja ja kun niitä ei ole niin ne korvautuu spekulaatioilla. Ihminen on utelias eläin.
Vierailija kirjoitti:
Jos spekuloidaan, eihän tarvitse olla muuta kuin yläkerrassa kännykkä laturissaan pistorasiaan kytkettynä. Viallinen rasia, tai laturi, oikosulku, kipinä, tuli ja siitä nopea savun muodostus ja etenevä palo. Voi hitto kun itsekin ja perheelläni tapana latailla puhelimia yöaikaan. Mitenhän monta tulipaloa on syttynyt latauksessa olevan puhelimen vuoksi.
Sydämeni särkyy niiden lasten takia, ja toivon todella paljon että pelastunut nuori saa kaiken mahdollisen avun ja tuen ammattiauttajilta että pääsee pahimman yli. On paha paikka menettää perhettään, voimatta itse auttaa. Voimia hänelle erityisesti.
en uskalla jättää kännyä laturiin. Kerran hostellissa viereisessä sängyssä oli joku ja oli jättänyt laturin päälle ja siinä olis jonkinmoista rompetta niin vetäsin töpselin irti.
Jos on niin että kaikki lapset eivät oikeasti olleet sisaruksia, niin epäilen että olivat sitten serkuksia. Myös adoptio tapauksessa.
Kieltämättä poliisin alkuperäiset kommentit samasta perhepiiristä olleista lapsista on hieman outo, jos olivat sisaruksia. Ellei sitten uusperhekuvio kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Hesarin Aikakoneelta löytyy.
Yhden kolarin lösin sieltä, joka vois sopia mutta romu oli Venäjän kilvissä. Tuskin se.
Ja kuolleet myös venäläisiä, eli ehkä ei.
Iso mökki ja 4 oli yhdessä mökissä ja aikuinen toisessa mökissä? Outoa.
Näin päättelin minäkin samoilla tiedoilla, että esim. kolari joitakin vuosia sitten vie molemmat vanhemmat. Lapset adoptoi kuolleen vanhemman sisarus, jolla omakin lapsi. Toisaalta jossain sanottiin, että isovanhemmat olivat viereisessä mökissä, poliisi taas sanoo että matkalla oli toinen huoltaja/vanhempi. Vai olisivatko isovanhemmat adoptoineet?
Jos olikin isovanhemmat siellä naapurimökissä? Halusivat antaa lapsille/nuorille luksusmökin ja oman rauhan. Tämä olisi niin tyypillistä isovanhempien käytöstä. Pikkusen liian hyvää...
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Kyllä tämä keskustelu on mun mielestä ihan tarpeen. Ahdistuin ihan valtavasti tästä tulipalosta, kun viime kesänä maalla syttyi tosi nopeasti jatkojohdosta kunnon tulipalo.
Onneksi satuin olemaan kotona ja pystyin pelastamaan kissan ja koiran.
Se oli niin hirveän nopeaa ja pelottavaa ettei sitä osaa selittää ja mä en ole mikään helposti säikähtävä.
Nyt olen koko viikon ihan yksin enkä edes voi puhelimitse keskustella kenenkään kanssa Levin tapahtumasta, niin voi edes lukea teidänkin mieltä askarruttavia kokemuksia.
miten jatkojohdosta voi lähteä tulipalo?
Itse en jättäisi koskaan alaikäisiä mökkiin yöksi, Kynttilät, takka, häkä ym vaarat. Vanhempien vastuulla on hoitaa ettei lapset jää näille millekään alttiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi suurimman taakan ja syyllisyyden olevan kuitenkin sillä huoltajalla, joka ei ollut mökissä tapahtumahetkellä..
Juu.. Kysymys kuuluukin, että MISSÄ huoltaja viiletti (ja oli jättänyt alaikäiset lapset keskenään mökkiin yöksi)?
Huoh.
Vanhin lapsi oli lähes TÄYSI-IKÄINEN. Sen ikäisellä ihmisellä on oikeus olla välillä ilman tukahduttavaa vanhempaa.
Kyllä mutta ei nuorimmilla.
En usko pätkääkään että yläkerrassa oli toimiva palovaroitin.
170 neliötä oli tuo mökki.
Meillä kolme hälytintä ja 94 neliötä,
Ja kaikki hälyttimet toimii.
Asun itse 155 neliöisessa talossa yksin. Palovaroittimia ja häkävaroittimia on yhteensä kuusi. Se varoittimen konsertti kun kostealla säällä ei puuhellan pesä vedäkään heti ja savua tulee sisään.
Huoltajan oma kuoli ja huollettavista 2 ja yksi pelastui, näin oletan, eli vanhemmat kuolleet näillä 3 joista yksi pelastui.