Onko muita jotka ei viihdy appivanhempien/miehen sisarusten seurassa?

Nosto

Minä seurustelen hyvin vähän miehen sisarusten kanssa. Ei ole muuta syytä, kuin että en tunne että minulla on mitään yhteistä heidän kanssaan. He ovat minua kymmenisen vuotta vanhempia ja "lapsellisia", minulla ja miehelläni ei ole lapsia. Eipä tuolla ikäerolla enää merkitystä ole kun itsekin olen jo reilusti yli kolmenkymmenen, mutta silloin kun aloin seurustella mieheni kanssa parikymppisenä, se tuntui isolta erolta. Ja kun yhteyttä ei silloin syntynyt, ei ole tuntunut tarpeelliselta saada sitä aikaan nyt myöhemminkään.

Upppp

Miehen äiti ja sisaret ovat kyllä ihan mukavia ihmisiä, mutta he ovat jotenkin niin erilaisia kuin minä, että en erityisesti nauti heidän tapaamisestaan. Ihan hyvin tulen juttuun heidän kanssaan kuitenkin, tulen yleensä ihmisten kanssa juttuun. Mieheni oli nuorempana pitkään äärimmäisen vähän tekemisissä äitinsä ja siskojensa kanssa, joten olen ihan tyytyväinen, että nyt on.

Lisää kokemuksia :)?

Täällä yksi. Anoppini on kyllä ystävällinen, mutta vaan niin erilainen ja erilaiset arvot, taustan ja mielenkiinnonkohteet omaava ihminen... Lisäksi keskustelutyyli on äärimmäisen rasittava, kalkatetaan kovaan ääneen toisten päälle ja sen kerran kun muistetaan kysyä toisen kuulumisia niin ei kuunnella vastausta vaan kalkatetaan taas omaa juttua päälle. Kerran kuussa tai joitakin kertoja vuodessa tätä jaksaisi aika hyvin, mutta kun lisäksi anoppi on äärimmäisen sukurakas ja haluaa nähdä poikaansa ja minua vähintään kerran viikossa, puhelin kilahtaa sunnuntai- tai arki-iltana ja ilmoittaa vaan tulevansa nyt kylään...

En ole tekemisissä, asuvat kaukana. Eikä ole koskaan ollut mitään yhteistä puhuttavaa. Ei me missään vihoissa olla, ei vaan tunneta toisiamme. 

En ole aina pärjännyt, mutta nykyään pärjään todella hyvin. Nuorempana olin itsestäni epävarma ja nyt ajatellen jopa luimistelin muiden edessä, mutta jossakin vaiheessa lopetin sen ja aloin arvostamaan itseäni. Muiden käytös peilasi siis täysin omaan käytökseeni.

Nykyään viihdyn hyvin mieheni sukulaisten kanssa ja juttua riittää aina. Anopin kanssakin juttelemme ainakin kerran viikossa. N44

Lisäksi kaikki lomat ja pyhäpäivät pitäisi anopin halujen mukaan viettää porukalla miehen lapsuudenperheen kesken... T. 7.

Miehen sisko näki ekaa kertaa vauvamme ja oikein ääneen ihmettelivet oho, sehän onkin ihan kuin kopio miehestäni. Ilmeisesti epäili sen olevan jonkun muun. Hieman kiusallista ollut senjälkeen. Lapsi nyt 5v. Pari kolme kertaa vuodessa tavataan. Ei muista lasta mitenkään syntymäpäivinä. Asuu niin kaukana ettei käy. Sit kun anoppilassa tavataan niin lapsi onkin yhtäkkiä rakas, tädin kulta jne. Ärsyttävää

Miehellä ei ole kuin äiti sekä tuplasti itsensä ikäinen siskopuoli isänsä ensimmäisestä avioliitosta. Mies pitää itseään ainoana lapsena ja hänet on äitinsä siihen kasvattanutkin estämällä sisaruspuolten tapaamiset mieheni lapsuudessa. Suhde siskopuolen kanssa on miehelläni etäinen ja teennäinen. En ole yrittänyt sitä muuttaa.

Suhteet anoppiin pidetään muodollisen kohteliaina. Mieheni suhde omaan äitiinsä on myös aika etäinen/ pinnallinen/ vain käytännön asioista keskusteleva. En ole yrittänyt sitäkään muuttaa - ei kuulu minulle. Pinnallisuus johtuu kai siitä että miehen äiti ei ollut kovin kiinnostunut ainokaisensa hoidosta, vaan se jäi miehelle jolla jo oli tämä yksi tytär, sekä anopin äidille. Mieheni äiti ei koskaan esim. vienyt puistoon, ottanut viereensä nukkumaan tai peitellyt illalla sänkyyn.

Appivanhemmat, käly ja lanko ovat pääsääntöisesti varsin säällisiä ihmisiä. Kuitenkin Anoppi on pari kertaa möläyttänyt suustaan sellaisia asioita, jotka ovat saaneet minut varpailleni ja niiden kautta muistamaan, että hän ajattelee pohjimmiltaan ihan muuta mitä näyttää.  Appi puolestaan oli todella ilkeä minulle yhdessä vaiheessa. Hänessä oli tuolloin puhjennut sairaus, jonka lääkityksen tasapainoa haettiin, ja se todennäköisesti vaikutti asiaan. 

Näistä syistä suhtaudun heihin kyllä ystävällisesti, mutta en esimerkiksi puhu mistään omista tai sukuni asioista luottamuksella heidän kanssaan enää. 

Miehen veli petti ja jätti edellisen vaimonsa todella rumasti. Sellaista käytöstä en hyväksy.  Miehen siskon kanssa tulemme hyvin toimeen.

Miehen siskonmiehen kanssa tulen juttuun parhaiten. hän on hauska ja koska meillä on samantyyppinen rooli perheessä, se yhdistää. Toisen pojan vaimokin on muuten ihan kiva, mutta minua ärsyttää se tapa, jolla hän lipoo appivanhempia vaikkapa suvun whatsappiryhmässä. Appikin on ihana ja sydämet lentää, vaikka selän takana häntä ottaa apen kiukkuisuus ja jääräpäisyys nuppiin ihan siinä missä muitakin. 

T. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon

Minä en välitä olla tekemisissä. Aivan käsittämättömän pöljää porukkaa suoraan sanottuna. Puheenaiheet koostuvat vain säästämisestä ja rahasta marisemisesta, naapureista juoruamisesta ja kaikesta uudesta ja ihmeellisestä foliohattu päässä pelkäämisestä. Porukkaan mahtuu myös yksi henkeen ja vereen huuhaa-ihminen, joka jaksaa paasata homeopatian iloista. Mies kouluttautui ainoana siitä porukasta ja eipä kyllä hänelläkään ole enää niin paljoa mitään yhteistä sen sakin kanssa. En kyllä tiedä onko se sitten hyvä vai huono asia.

En oikein jaksa sitä tekopyhyyttä.

Tekopyhyys on minulle vähän nono ihmissuhteissa ja kun kaikki on "aina NIIIIN hyvin..."

Vaikka tulihan se avioerokin sieltä sitten niille.

Minä taas en kestä miniää. Onneksi ei tarvitse edes yrittää, asutaan sen verran kaukana, ettei tarvitse olla tekemisissä. Välit meni kokonaan poikki vuosi sitten, kun tyttäreni pääsi opiskelemaan ja muutti omistamaani asuntoon, jossa poika ja miniä jo asui. Kuulemma tunkeuduttiin heidän kotiin. No niin varmaan, omalla asunnollaan saa tehdä mitä tahtoo ja pojan kanssa aikanaan tehdyn sopimuksen mukaan hän asuu vain puolikasta asunnosta.

Miehen veli käy hermoille, jos joutuu olemaan tekemisissä enemmän. On jotenkin ylivilkas: hirveää vouhotusta koko ajan ja lempparinsa on lietsoa ja villitä omaa koiraansa ja meidän koiraansa riehumaan päättömästi. Pari kertaa on meinannut jo tulla tappelu, kun kaksi ylikierroksilla käyvää stressaantunutta koiraa tuupataan väkisin toistensa naamalle uudestaan ja uudestaan. Ei jaksaisi aikuista ihmistä olla jatkuvasti kieltämässä. Vinkuu vielä koiraamme hoitoon jatkuvasti, se tästä enää puuttuisikin...

Yritit olla kaveri anopin ja miehen siskojen kans...minä varmaan olisin apen ja veljien kans mieluummin, miesten kanssa rennompaa. Ei toki aina.

Anoppi ja appi ovat äärettömän uteliaita ja kyselevät minusta ja suvustani asioita, joita en koe tarpeelliseksi jakaa ulkopuolisten kanssa. Osaa näistä asioista en edes itse tiedä, kun ei minullekaan kuulu tai edes kiinnosta, kuten sukulaisteni palkat ja omaisuudet, testamentit ja kuka tuntee kenetkin "tärkeän" henkilön. Heitä tuntuu kiinnostavan ihmisten statukset ja vouhkaavat sitten omissa piireissään, kun olivat samoissa juhlissa sen ja sen henkilön kanssa. Koen noloksi sen, että he omille sukulaisilleen ylpeilevät minun perheellä ja sukulaisilla, usein myös minun läsnäollessa.

Appivanhempiin nykyään etäisen kohteliaat välit, anoppi sekosi aikanaan täysin kun lapset syntyivät, oli pakko ottaa etäisyyttä. Miehen veli on alkoholisoitunut, hyvin katkera ihminen ja todella raskasta seuraa, tavataan pari kertaa vuodessa, appivanhempia noin neljä kertaa vuodessa.

Täytyy sanoa että ei voi olla muuta kun todella tyytyväinen kun yhtä sukulaista ei täydy oikeastaan koskaan enää nähdä. Naurattaa kun miettii sitä, että ei edes varmaan koskaan tajunnut kuinka ihanaa se oli kun pystyi viimein toteamaan tervemenoa! Hän oli se joka änkesi väkisin ja varmaan luulee että on näyttänyt oman närkästyksen pysymällä nyt poissa. Kiitos että tajusit pysyä poissa, vaikka paljon tajuamista ei ole ollut näkyvissä koskaan.