Päiväkoti ja ammattikasvattajat antavat lapselle väärän kuvan elämästä

Tuntuu siltä, että päiväkodissa suuren osan lapsuudestaan viettänyt lapsi on saanut ihan väärän kuvan siitä, mitä elämä on. Pelkkää leikkiä, viihdettä ja hupia aamusta iltaan. Ruokapalvelu pelaa täsmällisesti joka päivä, ulkoiluaja retkiä aamulla ja iltapäivällä, tunti kaksi kerrallaan, aikuiset puhuvat aina niin ystävällisesti ja ymmärtäen, hyvästä käytöksestä saa tarroja ja viikkopalkintoja, kaikki yhtä tekohymyä päivästä toiseen. Ja ne kaikki hokemat "ei se mitään", "ei haittaa...", anteeksi pyydät ja heti saat. Mottaat kaveria nyrkillä ja aikuisia myös ja anteeksi pyytämällä saat heti anteeksi ja taas halataan.

Sitten karu kotielämä. Mitä se on? Eihän lapsi tajua, että kun lapsi vaan leikkii työkseen, että aikuisen työpäivä on kotiin tullessa jo 8-10 tunnin pituinen ja vielä pitäisi jaksaa ulkoilla lisää? Ruokakin tulee pöytään tekemättä? Ei tulekaan. Ei ole kotona erikseen keittiöpiikoja ja leikittäjiä rentoja satutätiä ja setiä iltaisin. Lapsi kuvittelee viikonloppuisinkin että heti aamusta pitäisi palvelun pelata kuin jossain ammattikasvatuslaitoksessa. Ruokaa eteen ja mars ulos? Ei kestä normaalia tylsää kotielämää. Kavereiden kotona on hauskempaa, äiditkin iloisempia ja isät jaksavat pelata pihapelejä. Eikä lapsi tajua, että eihän naapurin lapselle sanota suoraan rumaa sanaa ja äristä väsymystä.