Jos on tarvetta sekä laihdutukselle että lihasmassan kasvatukselle, kumpi kannattaa tehdä ensin? Vai onko ne mahdollista toteuttaa yhtä aikaa?
Painoni on siis sinänsä ihan ok, ja se onkin normaalipainon rajoissa. Kehonkoostumus on kuitenkin liian löysä mielestäni, ja lihasmassaa saisi ihan terveydellisistäkin syistä olla enemmän (esim. hyvän ryhdin ylläpitäminen olisi helpompaa). Minulla on varmaan max 5 kg ylimääräistä rasvaa pudotettavana, ja suurinpiirtein samanverran saisi lihasta tulla tilalle. Kysymys kuuluukin, kumpi kannattaa toteuttaa ensin: ylimääräisen rasvan laihdutus vai lihasmassan kasvatus? Vai onko sillä mitään väliä? Jostain olen myös lukenut, että aloittelija pystyy jonkin verran yhtä aikaa laihtumaan ja kasvattamaan lihasta. Pitääköhän tämä paikkansa? Olen tavoitteellisen kuntosaliharjoittelun suhteen täysin aloittelija, vaikka jotain liikuntaa olen aina harrastanut. Tiedän kyllä sen, että laihdutus on paljon nopeampi juttu kuin 5 kg lihasmassan hankkiminen. Laihtumisen voisi hoitaa pois alta kesän aikana, kun taas tuota lihasta saa rakentaa jopa pari vuotta. Mutta jos laihdutan ennen uutta lihasta, saatan muistuttaa lähinnä luurankoa...
Kommentit (22)
Samanaikaisesti tietenkin. Paino lähtee ruokavaliolla, lihasmassa kasvaa treenillä ja kumpikin tukee toisiaan.
Mulla lihasmassa tulee jo muutamassa viikossa mutta paino, miten se lähtee?
Vierailija kirjoitti:
Lihasta kasvattaessa läskiä palaa. Laihdut automaattisesti.
Ai, mää oon ymmärtänyt jopa toisinpäin. Eli että lihasta kasvattaessa aina väistämättä kertyy myös hiukan rasvaa. Ja sen takia salihirmut aina välissä diettaa, vaikkei olisi osallistumassa mihinkään kisoihin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Samanaikaisesti tietenkin. Paino lähtee ruokavaliolla, lihasmassa kasvaa treenillä ja kumpikin tukee toisiaan.
Ei lihasmassa kasva treenillä vaan ruokavaliolla
Vierailija kirjoitti:
Samanaikaisesti tietenkin. Paino lähtee ruokavaliolla, lihasmassa kasvaa treenillä ja kumpikin tukee toisiaan.
Joo mutta kun laihdutukseen pitää olla miinuskalorit, ja lihaksen kasvatukseen puolestaan plussat. Eli syönkö sitten kulutuksen mukaan ja toivon parasta?

Kun laihdutat, niin ne läskit muuttuu lihakseksi.
Jos lihasta on aluksi todella vähän (=et ole aikaisemmin treenannut tosissasi tarkoituksena kasvattaa lihasta), niin voi alkuun samanaikaisestikin. Järkevintä lienee kuitenkin keskittyä aluksi voiman ja lihasmassan kasvattamiseen, ja katsoo sitä diettaamista sitten myöhemmin. Keho muuttuu joka tapauksessa urheilullisemman ja vähemmän läskin näköiseksi, kun lihaksista tulee muotoa läskin alle. Ja sitten jos päätät laihduttaa, niin se on helpompaa kun kehossa on jo lihasta.

Läski ei ikinä muutu lihakseksi. Ei ole mitään sellaista magiaa, mikä muuttaisi rasvasolun lihassoluksi. Läski muuttuu ainoastaan energiaksi silloin, kun kehon kuluttamaa energiaa ei saada ruuasta. Eli miinuskaloreilla. Ja silloin lihakset eivät kasva, paitsi korkeintaan aivan aloittelijalla vähän aikaa.

Joo, ehkä näin on fiksuinta. Mutta miten laihdutus muuttuu helpommaksi isomman lihasmassan myötä? Toki se kuluttaa levossakin energiaa, mutta onko tässä jotain muuta mekanismia? Että luovuttaako keho helpommin läskiä kun on jotain muutakin massaa olemassa?

Älä nyt hullujas puhu. Tietenkin se rasva muuttuu lihakseksi. Mihin muuhun se läski häviää?

Läski häviää siten, että rasva muuttuu sokeriksi, joka käytetään lihashengityksen ja muiden elintoimintojen tarvitsemaksi energiaksi. Rasva ei voi mitenkään maagisesti muuttua proteiiniksi, josta lihakset pääosin koostuvat.

Juuri siten, että lihakset kuluttavat energiaa levossa ja työssä. Eli sitten laihduttaessa kulutus on suurempi sekä treenissä että levossa.
Osaisikohan joku vielä neuvoa, paljonko nyt sitten kannattaa syödä? Sydänliiton laskurin mukaan enegiantarpeeni on 2 300 kcal.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Osaisikohan joku vielä neuvoa, paljonko nyt sitten kannattaa syödä? Sydänliiton laskurin mukaan enegiantarpeeni on 2 300 kcal.
Ap
Onko tuohon 2300 laskettu mukaan harjoittelun kulutus vai onko se lepokulutus?
Aluksi varmaan kannattaa kokeilla syödä suunnilleen kulutuksen verran tai maltillisesti yli (esim. kulutus + 5%)
Vierailija kirjoitti:
Jos lihasta on aluksi todella vähän (=et ole aikaisemmin treenannut tosissasi tarkoituksena kasvattaa lihasta), niin voi alkuun samanaikaisestikin. Järkevintä lienee kuitenkin keskittyä aluksi voiman ja lihasmassan kasvattamiseen, ja katsoo sitä diettaamista sitten myöhemmin. Keho muuttuu joka tapauksessa urheilullisemman ja vähemmän läskin näköiseksi, kun lihaksista tulee muotoa läskin alle. Ja sitten jos päätät laihduttaa, niin se on helpompaa kun kehossa on jo lihasta.
Onnistuu myös kokeneemmalle samanaikainen rasvanpoltto (laihdutus) ja lihasmassan kasvatus. Ruokailun ja treenin, sekä muiden elämäntapojen, kuten stressinhallinnan ja eritoten unen tulee olla kunnossa. Kalorivaje ei saa olla liian suuri ja ruuan laatuun täytyy panostaa jonkin verran.
Itellä on takana salitaustaa n. 15 vuotta, lihasmassaa normaalisti ja siltikin vuoden aikana sain tiristettyä rasvoja pois kymmenisen kiloa ja lihasmassaa lisättyä kilon verran. Mutta täytyy hyväksyä se, että jos pyrkii tekemään molempia yhtäaikaa, rasvan palaminen ei ole nopeaa, eikä lihaskaan kasva huippuvauhtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanaikaisesti tietenkin. Paino lähtee ruokavaliolla, lihasmassa kasvaa treenillä ja kumpikin tukee toisiaan.
Joo mutta kun laihdutukseen pitää olla miinuskalorit, ja lihaksen kasvatukseen puolestaan plussat. Eli syönkö sitten kulutuksen mukaan ja toivon parasta?
Ap
Kun laihdutat, niin ne läskit muuttuu lihakseksi.
Läski ei ikinä muutu lihakseksi. Ei ole mitään sellaista magiaa, mikä muuttaisi rasvasolun lihassoluksi. Läski muuttuu ainoastaan energiaksi silloin, kun kehon kuluttamaa energiaa ei saada ruuasta. Eli miinuskaloreilla. Ja silloin lihakset eivät kasva, paitsi korkeintaan aivan aloittelijalla vähän aikaa.
Älä nyt hullujas puhu. Tietenkin se rasva muuttuu lihakseksi. Mihin muuhun se läski häviää?
Läski häviää siten, että rasva muuttuu sokeriksi, joka käytetään lihashengityksen ja muiden elintoimintojen tarvitsemaksi energiaksi. Rasva ei voi mitenkään maagisesti muuttua proteiiniksi, josta lihakset pääosin koostuvat.
Niin, lihaskasvu vaatii proteiinia, jota saa ruuasta. Jos kalorivaje ei ole ihan järkyttävän suuri, että myös kaikki syöty energia pitää käyttää peruselintoimintoihin, siitä syödystä proteiinista menee kyllä osa solujen uusiutumiseen ja uusien lihassolujen muodostumiseen. Kunhan sitä proteiinia saa ruuasta tarpeeksi. Sitä rasvaa voi kroppa polttaa sitten energiaksi.
Lihasta ensin