Katselin eilen Areenasta vaalikeskustelun työhön liittyen, havaintoja
Siihen kiinnitin huomiota että Siniset ovat todella oikealla. Paljon oikeammalla kuin Kokoomus. Elon jutuista tuli vähän mielleen joku tehdaspatruuna 1910 luvulta. Millähän meriiteillä :) Lisäksi öyhötteli näitä vihervasemmisto slouganeitaan.
Lepomäki on kyllä sanavalmis ja hyvä esiintymään ja jutut oli järkeviä, mutta en äänestä koska Kokoomus. Jutut ja käytäntö ei kohtaa tässä puolueessa.
Arhinmäki öyhötti kuten yleensä.
Skinnari ok, mutta välillä tuntui puhuvan asian vierestä.
Tavio, Ohisalo, Nylander ja Kuosmanen jutteli ihan järkeviä ja esiintyi ok, mutta ei näillä puolueilla ole kuitenkaan paukkuja hoitaa asioita hallituksessa.
Kulmuni esiintyi jotenkin epävarmasti. Näytti vähän siltä että kepulaiset ovat jo luovuttaneet näissä vaaleissa.
Jos äänestäisi tuon keskustelun perusteella, niin äänestäisi Kokoomusta, mutta koska porvaripolitiikka on tällä vuosituhannella jo niin nähty ja haluan muutosta, niin äänestä Demareita. Tosin en ole yhtään varma että tuleeko heidänkään ympärille kovinkaan toimintakykyistä hallitusta.