Tein aloituksen, että köyhän ei kannata nostaa opintolainaa
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
En positattanut edellistä keskustelua, mutta avaus kuullostaa ikävästi sille, kuin sanoisit köyhät pysyköön köyhinä. - Opiskelu on enempi ja vähempi merkittävä sijoitus, jota varten on otettu ja otetaan yhä lainaa. Ei lainan ottoa kannata liikaa alkaa pelkäämään ja jännittämään. Toki järkeäkin saa ja pitää käyttää. Mutta liiallinen pelotetlu opintolainan hirvittävyydellä ja kamaluudella on jokseenkin tylsää; erityisesti Suomessa, jossa itse opiskelu on pääsääntöisesti ilmaista. Ja lainan voi tai saa käyttää lähinnä muusta elämisestä koituviin menoihin. (Monessa muussa maassa tarvitaan isot rahat pelkästään siihen, että saa oikeuden ja mahdollsiuuden opiskella ja tämän lsiäksi rahaa muusta elämisestä koituviin menoihin). Lisäksi Suomessa opintolainaan on mahdollista saada valtion takaus. Ja opintolainan takaisin maksusta voi neuvotella vltin, käytännössä Kelan kanssa, jos takaisin maksun kanssa tulee ongelmia. - Lopuksi: millaisia työtehtäviä voi tavallisempi vähävarainen tossunkuluttaja saada, jos jättää ja sivuuttaa syystä tai toisesta opiskelutkin?
Ei voi neuvotella! Mistä moinen uskomus?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miksi alkuperäinen aloitus poistettiin, mutta olen täysin eri mieltä aloittajan kanssa. Vähävaraisen nimenomaan kannattaa nostaa opintolainaa. Se on erittäin halpakorkoinen ja lisäksi valtio kuittaa 40% yli 2500 euroa ylittävästä lainaosuudesta pois kunhan vain valmistuu ajoissa.
Mistä voit halvemmalla saadaa lainaa nykyään?
Itselläni työkyvyttömyys syntyi opiskelujen aikana. Nyt lyhennän lainaa perustoimeentulosta. Eipä juuri kannattanut
Miksi lyhennät? Ei olisi pakko vaan saisit lopun lainan anteeksi.
"Voit saada vapautuksen koko velan maksamisesta, jos
- tulosi eivät ylitä tulorajaa ja
- olet pysyvästi työkyvytön tai olet ollut yhtäjaksoisesti työkyvytön vähintään 5 vuotta.
Kela voi myöntää maksuvapautuksen vain silloin, kun Kela perii sinulta opintolainaasi. Kela ei voi myöntää maksuvapautusta, jos pankki perii opintolainaasi."
https://www.kela.fi/opintolainan-takaussaatavan-perinta1) Jätä laina maksamatta pankille
2) Pankki maksattaa lainan kelalla
3) Kela perii sinulta, mutta selvityksesi jälkeen Kela antaa lainan sinulle anteeksi, yllä olevien ehtojen täytyttyä (tuloraja + 5v työkyvyttömyys TAI pysyvä työkyvyttömyys)
Juuri näin 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miksi alkuperäinen aloitus poistettiin, mutta olen täysin eri mieltä aloittajan kanssa. Vähävaraisen nimenomaan kannattaa nostaa opintolainaa. Se on erittäin halpakorkoinen ja lisäksi valtio kuittaa 40% yli 2500 euroa ylittävästä lainaosuudesta pois kunhan vain valmistuu ajoissa.
Mistä voit halvemmalla saadaa lainaa nykyään?
Mikä juttu tuo on että kuittaa 40% yli 2500 ylittävästä lainasta? Onko joku uusi juttu? Itellä lainaa oli vajaa 7000e ja vielä jäljellä reilu 1000e ja joka pennin joutunut itse maksamaan.
En minäkään ymmärrä. Mulla oli jotain 6000e lainaa ja joka sentti piti maksaa takaisin. Pankki otti kuussa 96e lainan takaisinmaksuun tililtä automaattisesti.
Niin, korkeakoulussa opiskelijoita koskee tuo laina hyvitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En positattanut edellistä keskustelua, mutta avaus kuullostaa ikävästi sille, kuin sanoisit köyhät pysyköön köyhinä. - Opiskelu on enempi ja vähempi merkittävä sijoitus, jota varten on otettu ja otetaan yhä lainaa. Ei lainan ottoa kannata liikaa alkaa pelkäämään ja jännittämään. Toki järkeäkin saa ja pitää käyttää. Mutta liiallinen pelotetlu opintolainan hirvittävyydellä ja kamaluudella on jokseenkin tylsää; erityisesti Suomessa, jossa itse opiskelu on pääsääntöisesti ilmaista. Ja lainan voi tai saa käyttää lähinnä muusta elämisestä koituviin menoihin. (Monessa muussa maassa tarvitaan isot rahat pelkästään siihen, että saa oikeuden ja mahdollsiuuden opiskella ja tämän lsiäksi rahaa muusta elämisestä koituviin menoihin). Lisäksi Suomessa opintolainaan on mahdollista saada valtion takaus. Ja opintolainan takaisin maksusta voi neuvotella vltin, käytännössä Kelan kanssa, jos takaisin maksun kanssa tulee ongelmia. - Lopuksi: millaisia työtehtäviä voi tavallisempi vähävarainen tossunkuluttaja saada, jos jättää ja sivuuttaa syystä tai toisesta opiskelutkin?
Ei voi neuvotella! Mistä moinen uskomus?
ap
Katso ja tutustu vaikka seuraavan linkin alta löytyviin tietoihin: https://www.kela.fi/opintolaina-korot-ja-lyhennykset
Opintolainahan on sijoitus itseensä. Jos on köyhä niin pakkohan se opintolaina on ottaa jos haluaa opiskella.

"Opintolainan perimisestä luovutaan, jos asiakas kuolee"
kela

Huokaus. Voimia sinulle ja jaksamista. - Olisit toki myös voinut kertoa, että sivuilta edellä mainitun linkin kautta saattaa lukea myös seuraavaa:
Opintolainan korot ja lyhennykset
Sinun pitää maksaa opintolainasi takaisin pankille. Sovit maksuaikataulusta itse pankin kanssa. Takaisinmaksu alkaa yleensä noin puoli vuotta sen jälkeen, kun pankki on pääomittanut opintolainasi korot eli lisännyt korot lainan pääomaan viimeisen kerran.
Korkojen maksaminen
Niin kauan kuin saat opintotukea, pankki pääomittaa opintolainasi korot 15.6. ja 15.12. eikä sinun tarvitse tehdä mitään. Opintolainasi määrä siis kasvaa korkojen verran.
Pankki pääomittaa korot vielä yhden lukukauden ajan viimeisen opintotukilukukautesi jälkeen. Jos esimerkiksi saat viimeisen kerran opintotukea keväällä 2019, pankki pääomittaa korot vielä joulukuussa 2019.
Sen jälkeen maksat korot itse. Silloin voit ehkä saada opintolainan korkoavustuksen.
Niin kauan kuin pankki pääomittaa korot, et voi itse maksaa niitä. Jos haluat, voit kuitenkin jo lyhentää lainaa esimerkiksi pääomitettavien korkojen verran.
Jos olet korkeakouluopiskelija ja lyhennät opintolainaasi jo opiskeluaikana, lyhennys voi pienentää opintolainavähennyksesi tai opintolainahyvityksesi määrää. Korkojen suuruinen lyhennys ei kuitenkaan pienennä opintolainavähennystä tai -hyvitystä.
Maksuvaikeudet
Jos sinulla on vaikeuksia maksaa pankille opintolainan lyhennystä tai korkoja, ota yhteyttä pankkiin hyvissä ajoin ennen maksun erääntymistä.
Korkojen maksamiseen voit hakea Kelalta korkoavustusta, jos tulosi eivät ylitä tulorajoja.
Kela on opintolainasi takaaja. Jos et maksa lainanlyhennystä tai korkoja ajallaan, Kelan on maksettava opintolainasi pankille. Sen jälkeen Kela perii sinulta koko pankille maksetun summan eli opintolainan takaussaatavan 4 prosentin korolla. Voit neuvotella opintolainan takaussaatavan maksamisesta Kelan perintäkeskuksen kanssa. Jos et maksa, opintolainan takaussaatava peritään ulosoton kautta.
Voit saada vapautuksen takaussaatavan koron maksamisesta sille ajalle, jolta keskimääräiset veronalaiset tulosi eivät ylitä korkoavustuksen tulorajaa.
Voit saada vapautuksen koko velan maksamisesta, jos olet pysyvästi työkyvytön tai olet ollut yhtäjaksoisesti vähintään 5 vuotta työkyvytön, eivätkä keskimääräiset veronalaiset tulosi ylitä korkoavustuksen tulorajaa.

Ja työkyvyttömäksi todetaan nykyään kuollut, eipä juuri muita
Itse oon ikionnellinen, etten nostanut opintolainaa. Valmistuin tradenomiksi ja työskentelin vuosia matalapalkka-alalla, olis ollut ihan silkkaa hulluutta elää lainarahalla opiskeluaika ja sitten kituutella vielä vuosia sen jälkeen opintolainaa maksellen. Pitäähän se laina maksaa poiskin. Oikeastaan ainoa järkevä tapa nostaa opintolainaa on sijoittaa raha, toki siinäkin on riskinsä: Onko sijoitus kannattava (pystyy arvioimaan vasta jälkikäteen) ja työllistyykö varmasti ammattiin, jossa lainan poismaksu onnistuu. Itellä oli nettopalkka vuosia valmistumisen jälkeen reilun tonnin, kyllä se opintolainan minimilyhennyskin olis tehnyt tiukkaa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miksi alkuperäinen aloitus poistettiin, mutta olen täysin eri mieltä aloittajan kanssa. Vähävaraisen nimenomaan kannattaa nostaa opintolainaa. Se on erittäin halpakorkoinen ja lisäksi valtio kuittaa 40% yli 2500 euroa ylittävästä lainaosuudesta pois kunhan vain valmistuu ajoissa.
Mistä voit halvemmalla saadaa lainaa nykyään?
Itse jouduin turvautumaan merkonomiopintojen aikaan opintolainaan. Koska en saanut merkonominhommia, opiskelin heti perään kesän työttömyyden jälkeen maalarin ammatin (etsien samalla kokoaikatöitä ja olisin jättänyt koulun kesken). Molempiin otin lainaa. Maalarikoulun välissä (pari kesää) ja valmistumiskesänä sain maalarin hommia, mutta syksy ja työttömyys koitti. Pääsin osa-aikaiseksi ravintola-alan hommiin ja kovien ponnisteluiden jälkeen pääsin kauppaan töihin mikä nyt "vastaa" merkonomikoulutustani. Sielläkin olen osa-aikaisena kassana. Palkalla kyllä elää, mutta joka 3. kuukausi lyhenee pienistä tuloista laina. Lainaa oli 14 tuhatta, nyt vielä 10 tuhatta ja ottaa päähän kun opiskelin lainalla sillä kun olen 40-vuotias, saan lainan maksettua.
Nykyinen työni on sellainen että perjaatteessa en olisi tarvinnut kumpaakaan koulua.

Mitähän tuohon osaisin sanoa. - No sanosin, että itse haluan uskoa, että jokainen meistä on arvokas ja tärkeä ja ymmärrän ettei ketään haluta pitää kovin helposti työkyvyttömänä. - Mitä nuorempi sitä musertavampi määritelmä on jos saa kuulla olevansa työkyvytön.
Uskon haluan uskoa, että suurin osa meistä haluaisi tehdä voitavansa sen mitä pystyy ja kykenee. Täysin työkyvyttömät -nyt tarkoitan erityisesti nuorempia työkyvyttömiä joita ei voitaisi mahd. uudelleen koulutuksella ja perehdyttmisillä ja muilla vastaavilla toimilla saatettaisi löytää töitä on toivottavasti hyvin harvassa. Tsemppiä Et sinä vielä kuole. Ethän.
Vierailija kirjoitti:
Itse oon ikionnellinen, etten nostanut opintolainaa. Valmistuin tradenomiksi ja työskentelin vuosia matalapalkka-alalla, olis ollut ihan silkkaa hulluutta elää lainarahalla opiskeluaika ja sitten kituutella vielä vuosia sen jälkeen opintolainaa maksellen. Pitäähän se laina maksaa poiskin. Oikeastaan ainoa järkevä tapa nostaa opintolainaa on sijoittaa raha, toki siinäkin on riskinsä: Onko sijoitus kannattava (pystyy arvioimaan vasta jälkikäteen) ja työllistyykö varmasti ammattiin, jossa lainan poismaksu onnistuu. Itellä oli nettopalkka vuosia valmistumisen jälkeen reilun tonnin, kyllä se opintolainan minimilyhennyskin olis tehnyt tiukkaa.
Jos olet pelkällä opintorahalla pärjännyt niin sittenhän tuo laina nimenomaan olisi kannattanut ottaa ja sijoittaa. -> elintaso olisi ollut jo opiskeluaikana parempi kuin ilman lainaa (tuotot olisi voinut osin sijoittaa, osin käyttää arjen parantamiseen). Ja niillä tuotoilla olisi sen lainan kulut hoitanut opiskelun jälkeenkin, ja jopa osan lyhennyksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miksi alkuperäinen aloitus poistettiin, mutta olen täysin eri mieltä aloittajan kanssa. Vähävaraisen nimenomaan kannattaa nostaa opintolainaa. Se on erittäin halpakorkoinen ja lisäksi valtio kuittaa 40% yli 2500 euroa ylittävästä lainaosuudesta pois kunhan vain valmistuu ajoissa.
Mistä voit halvemmalla saadaa lainaa nykyään?
Kukaan ei voi etukäteen olla varma ettei tule sellaisia vaikeuksia tai sairauksia, jotka estävät valmistumasta tavoiteajassa.
Nostaa sen lainan ja laittaa sijoitustilille. Ei koske siihen. Jos valmistuu ajoissa, niin saa ison osan anteeksi. Silloin on tienannut sen. Jos ei valmistu, niin on olemassa ne rahat maksaa laina takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miksi alkuperäinen aloitus poistettiin, mutta olen täysin eri mieltä aloittajan kanssa. Vähävaraisen nimenomaan kannattaa nostaa opintolainaa. Se on erittäin halpakorkoinen ja lisäksi valtio kuittaa 40% yli 2500 euroa ylittävästä lainaosuudesta pois kunhan vain valmistuu ajoissa.
Mistä voit halvemmalla saadaa lainaa nykyään?
Itse jouduin turvautumaan merkonomiopintojen aikaan opintolainaan. Koska en saanut merkonominhommia, opiskelin heti perään kesän työttömyyden jälkeen maalarin ammatin (etsien samalla kokoaikatöitä ja olisin jättänyt koulun kesken). Molempiin otin lainaa. Maalarikoulun välissä (pari kesää) ja valmistumiskesänä sain maalarin hommia, mutta syksy ja työttömyys koitti. Pääsin osa-aikaiseksi ravintola-alan hommiin ja kovien ponnisteluiden jälkeen pääsin kauppaan töihin mikä nyt "vastaa" merkonomikoulutustani. Sielläkin olen osa-aikaisena kassana. Palkalla kyllä elää, mutta joka 3. kuukausi lyhenee pienistä tuloista laina. Lainaa oli 14 tuhatta, nyt vielä 10 tuhatta ja ottaa päähän kun opiskelin lainalla sillä kun olen 40-vuotias, saan lainan maksettua.
Nykyinen työni on sellainen että perjaatteessa en olisi tarvinnut kumpaakaan koulua.
Tuo selittääkin. Ei sinun tosiaankaan olisi kannattanut hukata aikaa ja rahaa opiskeluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miksi alkuperäinen aloitus poistettiin, mutta olen täysin eri mieltä aloittajan kanssa. Vähävaraisen nimenomaan kannattaa nostaa opintolainaa. Se on erittäin halpakorkoinen ja lisäksi valtio kuittaa 40% yli 2500 euroa ylittävästä lainaosuudesta pois kunhan vain valmistuu ajoissa.
Mistä voit halvemmalla saadaa lainaa nykyään?
Kukaan ei voi etukäteen olla varma ettei tule sellaisia vaikeuksia tai sairauksia, jotka estävät valmistumasta tavoiteajassa.
Nostaa sen lainan ja laittaa sijoitustilille. Ei koske siihen. Jos valmistuu ajoissa, niin saa ison osan anteeksi. Silloin on tienannut sen. Jos ei valmistu, niin on olemassa ne rahat maksaa laina takaisin.
Niin pappabetalar ihmisille tuo onnistuu, ei köyhille
Niin tosiaan korkeakoulusta valmistunut saa lainaa "anteeksi", ei perus toisenasteen ammattiin valmistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En positattanut edellistä keskustelua, mutta avaus kuullostaa ikävästi sille, kuin sanoisit köyhät pysyköön köyhinä. - Opiskelu on enempi ja vähempi merkittävä sijoitus, jota varten on otettu ja otetaan yhä lainaa. Ei lainan ottoa kannata liikaa alkaa pelkäämään ja jännittämään. Toki järkeäkin saa ja pitää käyttää. Mutta liiallinen pelotetlu opintolainan hirvittävyydellä ja kamaluudella on jokseenkin tylsää; erityisesti Suomessa, jossa itse opiskelu on pääsääntöisesti ilmaista. Ja lainan voi tai saa käyttää lähinnä muusta elämisestä koituviin menoihin. (Monessa muussa maassa tarvitaan isot rahat pelkästään siihen, että saa oikeuden ja mahdollsiuuden opiskella ja tämän lsiäksi rahaa muusta elämisestä koituviin menoihin). Lisäksi Suomessa opintolainaan on mahdollista saada valtion takaus. Ja opintolainan takaisin maksusta voi neuvotella vltin, käytännössä Kelan kanssa, jos takaisin maksun kanssa tulee ongelmia. - Lopuksi: millaisia työtehtäviä voi tavallisempi vähävarainen tossunkuluttaja saada, jos jättää ja sivuuttaa syystä tai toisesta opiskelutkin?
Ei voi neuvotella! Mistä moinen uskomus?
ap
Katso ja tutustu vaikka seuraavan linkin alta löytyviin tietoihin: https://www.kela.fi/opintolaina-korot-ja-lyhennykset
"Opintolainan perimisestä luovutaan, jos asiakas kuolee"
kela
Huokaus. Voimia sinulle ja jaksamista. - Olisit toki myös voinut kertoa, että sivuilta edellä mainitun linkin kautta saattaa lukea myös seuraavaa:
Opintolainan korot ja lyhennykset
Sinun pitää maksaa opintolainasi takaisin pankille. Sovit maksuaikataulusta itse pankin kanssa. Takaisinmaksu alkaa yleensä noin puoli vuotta sen jälkeen, kun pankki on pääomittanut opintolainasi korot eli lisännyt korot lainan pääomaan viimeisen kerran.
Korkojen maksaminen
Niin kauan kuin saat opintotukea, pankki pääomittaa opintolainasi korot 15.6. ja 15.12. eikä sinun tarvitse tehdä mitään. Opintolainasi määrä siis kasvaa korkojen verran.
Pankki pääomittaa korot vielä yhden lukukauden ajan viimeisen opintotukilukukautesi jälkeen. Jos esimerkiksi saat viimeisen kerran opintotukea keväällä 2019, pankki pääomittaa korot vielä joulukuussa 2019.
Sen jälkeen maksat korot itse. Silloin voit ehkä saada opintolainan korkoavustuksen.
Niin kauan kuin pankki pääomittaa korot, et voi itse maksaa niitä. Jos haluat, voit kuitenkin jo lyhentää lainaa esimerkiksi pääomitettavien korkojen verran.
Jos olet korkeakouluopiskelija ja lyhennät opintolainaasi jo opiskeluaikana, lyhennys voi pienentää opintolainavähennyksesi tai opintolainahyvityksesi määrää. Korkojen suuruinen lyhennys ei kuitenkaan pienennä opintolainavähennystä tai -hyvitystä.
Maksuvaikeudet
Jos sinulla on vaikeuksia maksaa pankille opintolainan lyhennystä tai korkoja, ota yhteyttä pankkiin hyvissä ajoin ennen maksun erääntymistä.
Korkojen maksamiseen voit hakea Kelalta korkoavustusta, jos tulosi eivät ylitä tulorajoja.
Kela on opintolainasi takaaja. Jos et maksa lainanlyhennystä tai korkoja ajallaan, Kelan on maksettava opintolainasi pankille. Sen jälkeen Kela perii sinulta koko pankille maksetun summan eli opintolainan takaussaatavan 4 prosentin korolla. Voit neuvotella opintolainan takaussaatavan maksamisesta Kelan perintäkeskuksen kanssa. Jos et maksa, opintolainan takaussaatava peritään ulosoton kautta.
Voit saada vapautuksen takaussaatavan koron maksamisesta sille ajalle, jolta keskimääräiset veronalaiset tulosi eivät ylitä korkoavustuksen tulorajaa.
Voit saada vapautuksen koko velan maksamisesta, jos olet pysyvästi työkyvytön tai olet ollut yhtäjaksoisesti vähintään 5 vuotta työkyvytön, eivätkä keskimääräiset veronalaiset tulosi ylitä korkoavustuksen tulorajaa.
Ja työkyvyttömäksi todetaan nykyään kuollut, eipä juuri muita
Eikö sinusta olsi nurinkurisempi ajatus, jos pysyvästi työkyvyttömänä alettasiin pitämään jotenkin eritysen vaivattomasti ja ilman isompaa ja merkittävää harkintaa... Sen ijaan, että pyrittäsiin kartoittamaan, että onko työkyvyttömyys jotenkin voitettavaissa ja siten edetä toimia joissa voi olla hyödyksi sekä itselleen että mahd. muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miksi alkuperäinen aloitus poistettiin, mutta olen täysin eri mieltä aloittajan kanssa. Vähävaraisen nimenomaan kannattaa nostaa opintolainaa. Se on erittäin halpakorkoinen ja lisäksi valtio kuittaa 40% yli 2500 euroa ylittävästä lainaosuudesta pois kunhan vain valmistuu ajoissa.
Mistä voit halvemmalla saadaa lainaa nykyään?
Kukaan ei voi etukäteen olla varma ettei tule sellaisia vaikeuksia tai sairauksia, jotka estävät valmistumasta tavoiteajassa.
Nostaa sen lainan ja laittaa sijoitustilille. Ei koske siihen. Jos valmistuu ajoissa, niin saa ison osan anteeksi. Silloin on tienannut sen. Jos ei valmistu, niin on olemassa ne rahat maksaa laina takaisin.
Niin pappabetalar ihmisille tuo onnistuu, ei köyhille
Kerrotko jo miten se opiskelijan arki muuttuu skenaarioissa. 1) ei nosta opintolainaa vaan kituuttelee pelkillä tuilla. 2) nostaa lainaan ja sijoittaa sen, ja kituuttelee pelkillä tuilla arjen?
annan vinkin. toisessa kertyy omaisuutta, toisessa ei. Arki ihan samanlaista. Nyt vain jää arvattavaksi kummassa omaisuus kasvaa, ja kummassa ei.
Otin paljon lainaa ja maksoin sen valmistuttuani helposti pois. Ihan normaalissa työssä olen. Miksi tätä keskustelua hallitsee taas nuoria pelottelevat ihmiset?
Miksi lyhennät? Ei olisi pakko vaan saisit lopun lainan anteeksi.
"Voit saada vapautuksen koko velan maksamisesta, jos
- tulosi eivät ylitä tulorajaa ja
- olet pysyvästi työkyvytön tai olet ollut yhtäjaksoisesti työkyvytön vähintään 5 vuotta.
Kela voi myöntää maksuvapautuksen vain silloin, kun Kela perii sinulta opintolainaasi. Kela ei voi myöntää maksuvapautusta, jos pankki perii opintolainaasi."
https://www.kela.fi/opintolainan-takaussaatavan-perinta
1) Jätä laina maksamatta pankille