Lue keskustelun säännöt.
Elätkö sinä SURUN RUUHKAVUOSIA?
09.04.2019 |
Mari Rantasila on tehnyt kappaleen Surun ruuhkavuodet.
En ole sitä kuullut, mutta näin haastattelunsa, jossa hän kokosi n. 50-vuotiaiden (naisten) tilannetta:
-vaihdevuodet
-lapset lähtevät kotoa
-tulee avioero
-sairastuu vakavasti
-joutuu luopumaan vanhemmistaan tai ottamaan vastuun heidän hoitamisestaan
-----
Olen kohta 49-vuotias ja hiljalleen elän surun ja luopumisen ruuhkavuosia.
---
Vaihdevuodet alkavat näyttäytyä, joskaan eivät kovin pahasti.
Lapsi on teini-ikäinen, joten tässä ehkä on jatkossa kahden hormonihyrrän yhteenotoissa kestämistä.
Avioero tuli jo 12 vuotta sitten.
En tietääkseni ole fyysisesti sairas.
Isäni kuoli muutama vuosi sitten ja äitini on hyvin elinvoimainen 72-vuotias, mutta pakkohan se on tajuta, ettemme ole ikuisia.
---
Miten sinulla?
Kommentit (24)
Lasten/lapsen muutto ei mielestäni ole surua, vaan normaali elämänmuutos.
Saan takaisin makuuhuoneeni, kun hän lähtee. ;)
---
On myös luonnollista, että tulee vaihdevuodet, ja että vanhempasi kuolevat ennen sinua.
Sen sijaan avioero ei ole mikään luonnollinen asia.
Sairastuminen tietysti on, mutta ei sen tarvitsisi sattua juuri pahimpaan saumaan.
Vaan minkäs teet...
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrankin joku normaali kirjoitus tällä foorumilla.
Minulle suru on asettunut tasaisesti elämän varrelle ja ollut jollain tavoin läsnä lähes aina. Ei se voi tästä oikeastaan enää pahentua, koska ei ole lapsia, jotka voisi menettää tai miestä, josta erota.
Vierailija kirjoitti:
Minulle suru on asettunut tasaisesti elämän varrelle ja ollut jollain tavoin läsnä lähes aina. Ei se voi tästä oikeastaan enää pahentua, koska ei ole lapsia, jotka voisi menettää tai miestä, josta erota.
Kirjoituksesi on hyvin surullinen, mutta toisaalta olen tavallaan onnellinen puolestasi: et voi menettää sitä, mitä sinulla ei ole.
Olet sinä kaikkine mahdollisuuksinesi.
♥
Toivon sinulle kaikkea hyvää, parempaa.
Mari Rantasila on hieno näyttelijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle surun ruuhkavuodet alkoi 32v. Siinä meni avioliitto, isä menehtyi, lapsi sairastui jne. Ihana biisi ❤️
Avioerohakemuksen jätin tänään käräjäoikeuteen.. Alkuvuoden masennus, korona ja nyt tämä ero.. En tiedä miten jaksaa eteenpäin 😭
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, mutta monin verroin enemmän kuin Rantasilan sanoituksissa on.
Olen 50 ja lapseton. Toinen, pysyväksi ajateltu ja varsin tasapainoinen avioliittoni päättyi tiiliseinään mieheni uuden salamarakkauden vuoksi, vaivautui sentään ilmoittamaan asiasta henkilökohtaisesti aamukahvilla ennen katoamistaan.
Jouduin luopumaan yhteisestä rakkaudella rakennetusta talosta, puutarhasta sekä monista perhetutuista, jotka eivät tienneet miten suhtautua. Myös monet ystävät ovat osoittautuneet kyvyttömiksi kohtaamaan suruani, osa vetäytyi, osasta irtaannuin itse, koska en jaksanut latteuksia siitä, miten edetä. Kadun etten taistellut suhteen alkuvaiheessa enemmän adoptiolapsesta, joka toki hänkin olisi tässä vaiheessa mukavasti teini-iässä.
Uusi asuntokauppani epäonnistui, kaikkea ei kerrottu - asiaa on selvitelty lakimiehen välityksellä ja taloyhtiö on osoittautunut kovin riitaisaksi. Vanhojen vanhempien hoito- ja hautajaisjärjestelyt jäi pääsääntöisesti mun vastuulle, molemmat nuoret koirat sairastuivat, töissä firman omistaja vaihtui ja organisaatio järjestettiin uusiksi - ei suinkaan helpompaan suuntaan. Riidat ja ristiriidat lisääntyivät. Sairastuin itse, vaihdevuodet päällä kaikkine unettomuuksineen ja aaltoineen. Lopulta paloin loppuun. Kaikki tämä on tapahtunut reilussa kolmessa vuodessa. Toivon, että pohjakosketus on saavutettu ja nousukausi alullaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti. Loistava käsite.
- avioero tuli vuosia sitten. Vielä on häivähdys surua siitä, etten saanut haluamaani ydinperhettä happily ever after
- isäni kuoli.
- äitini sai aggressiivisen syövän.
- yksi lapseni vammautui.
- toisella lapsellani ei ole kavereita.
Vielä ei ole vaihdevuosia, vaikka ikää on yli 50. Eikä se sureta, jos lapset lähtevät pesästä. Lähtisivätkin... se, että he löytäisivät oman jutun. olisi ilon aihe kaiken tämän keskellä.
Tuntuu jossain määrin tutulta, mutta lisäksi on ne perinteiset ruuhkavuodet päällä yhtä aikaa. Pienet lapset, mutta molempien vanhemmat alkavat tarvitsemaan apua, on ollut sairastumisia ja yksi juuri kuollutkin. Jostain syystä muitakin tuttavia on nyt yhtäkkiä kuollut useampia pienellä ajalla.
Vaihdevuosia ja avioeroa ei vielä ole, jälkimmäiseltä toivottavasti vältytään. Nyt ei mahtuisi enää yhtään lisää tähän ruuhkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ikää 41, ja toukokuussa isäni menehtyi keuhkosyöpään, ja poikani on vasta 4v..
Kyllä. Ikää 47v. Ilman parisuhdetta, lapsi muuttanut pois kotoa, työtön, äidillä todettu alzheimer, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kuoli 5 läheistä parin vuoden sisään kun olin 19-21 v.
Puolisoni kanssa olemme nopeasti menettäneet vanhempiamme syöville ja sydänsairauksille. Osa on kuollut, osa sairastaa edelleen. Luopuminen on raskasta ja huolta elossaolevista on. Suurta surua menetyksistä parhaillaan.
Lapset on teini-ikäisiä, mutta vielä kotona. Heidän itsenäistymisensä on minulle onnellinen ja luonnollinen ajatus. Elämä jatkuu nuorissa. Eivät he häviä mihinkään.
Vaihdevuodet ovat ns päällä nyt. En olisi arvannut miten mukavaa tämä on. Kuumia aaltoja kyllä on. Ei ne niin haittaa, yöllä vähän. Kuukautisten loppuminen on tosi hyvä juttu. Menkkakipuja ei enää ole. Hieman täytyy varoa, ettei liho, koska selvästi on energian tarve pienentynyt. Parasta tässä elämänvaiheessa on itseluottamus, vahvempi oma seksuaalisuus, tasaisuus... En osaa selittää, mutta tykkään olotilastani nyt. Seksi on jostain syystä parempaa. Ehkä se on juuri tuo itseluottamus ja tasapaino, mikä siihen vaikuttaa.
Omia terveyshuolia on hieman kyllä jo. Syövän uhkaa sekä minulla, että puolisolla.
Elämä antaa ja elämä ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle suru on asettunut tasaisesti elämän varrelle ja ollut jollain tavoin läsnä lähes aina. Ei se voi tästä oikeastaan enää pahentua, koska ei ole lapsia, jotka voisi menettää tai miestä, josta erota.
Kirjoituksesi on hyvin surullinen, mutta toisaalta olen tavallaan onnellinen puolestasi: et voi menettää sitä, mitä sinulla ei ole.
Olet sinä kaikkine mahdollisuuksinesi.
♥
Toivon sinulle kaikkea hyvää, parempaa.
Jotkut vissiin kuvittelee, ettei ole olemassa menettämisen tuskaa jos ei ole lapsia.
Kyllä. Vanhemmat olen haudannut. Olo on kehno kaikinpuolin. Loppua odotellessa.
Lapsen kuolema. Hänen menettämisensä on pahinta mitä ihminen voi ikinä elämänsä aikana kohdata. Se muuttaa elämän muuksi.
Jolla lasta ei ole koskaan ollutkaan ei sitä voi tietenkään käsittää.
Minulla tässä muutaman vuoden aikana on tullut töiden menetys, sairastuminen, lasten muutto, vanhempien kunnon huonontuminen ja vaihdevuodet. Työn menetys oli valtava pettymys, sitä seuraava oli oma sairastuminen. Vanhemmista on nyt paljon huolta ja vaivaa. Vaihdevuodet meni siinä sivussa ja lasten muutto oli ihan kiva ja luonnollinen tapahtuma, eihän he elämästä minnekään kadonneet. Kaksi vuotta oli niin mustaa aikaa, että vieläkin puistattaa.