Vatsallaan nukkuminen?
Kokemuksia vauvan nukuttamisesta vatsalleen?
Sitähän ei suositella, mutta onko joku tietty ikä, jolloin voisi alkaa nukuttaa vatsallaan tmv.?
meillä kuusiviikkoinen vauva, jolla ilmeisesti koliikkia. Ei suostu nukkumaan selällään tai kyljellään kuin joskus (vain kun on oikein väsynyt ja vaunuihin nukahtaa selälleen), muuten paras paikka nukkua on sylissä pystyasennossa vatsan päällä, pää äidin tai isän olkapäätä vasten. rauhoittuu, kun kanniskellaan vatsallaan ja heilutellaan. Mietin, että nukkuisi varmaan parhaiten vatsallaan, mutta mitä riskejä siitä on?
Nyt nukahti vatsalleen ja on tyytyväisen oloinen, vahdin tietty koko ajan, että pää pysyy hyvin.
Kertokaahan kokemuksia?
Kommentit (10)
silloin tällöin jo aivan pienestäkin silloin, kun en ole muuten saanut vauvaa nukahtamaan. En ole jatkuvasti nukuttanut vatsallaan, vaan olen sitten jonkin ajan kuluttua vauvan nukahdettua kääntänyt hänet kyljelleen. Kätkytkuolemariski on varmaan erittäin pieni, vaikka vauva nukkuisikin vatsallaan. Tärkeää on, että pään alla on vain napakka patja, ei pehmeää tyynyä, joka voisi sulkea hengityksen, jos vauvan kasvot sattuisivat kääntymään suoraan alustaan päin. Kyllä itse nukuttaisin vauvaa vatsallaan enemmänkin, jos se olisi ainoa keino saada hänet nukahtamaan ja nukkumaan hyvin.
mutta meillä on kyllä nukutettu masuvaivaista vauvaa ajoittain vatsallaan. Yöllä olen toisinaan ottanut vauvan oman vatsani päälle nukkumaan. Meidän vauvat ovat ainakin osanneet ihan vastasyntyneistä alkaen kääntää päänsä puolelta toiselle. Niskan kannattelutaito myös kehittyy nopeasti, jos nukutat vauvaa vatsallaan. Neuvolasta tämä vatsallaan nukuttaminen sai täyden siunauksen, kun sitä kysyin.
Kätkytkuolemariskin takia vatsallaan nukuttamista ei suositella ennen kuin vauva itse kääntyy vatsalleen. Mahavaivainen ja koliikista kärsivä tyttömme tosin nukkui mahallaan parhaiten, ja sairaalassakin annettiin lupa mahallaan nukuttamiseen. Todistettavasti tyttö hengitti paremmin vatsallaan, ainakin heti ruokailun jälkeen.
Meillä on poika nukkunut vatsallaan 2 kk iästä lähtien. On aina nukkunut paremmin niin ja oppi aikaisessa vaiheessa kääntymään itse vatsalleen nukkuessaan. Mahavaivat helpottivat ainoastaan vatsalla nukkuessa. Aluksi minua hirvitti, mutta hän nukkui kopassa vieressäni, joten arvelin herääväni, jos jokin hätä on.
Nyt poika nukkuu aina vatsallaan, ikää on kohta vuosi. Ei taida muuten osatakaan nukkua. Itsekin nukun aina vatsallani ; )
Meillä kaksi ensimmäistä kuukautta oli melkoista ähinää ja puhinaa aina aamuyöstä. Kun käänsin pojan mahalleen, nukkui tosi rauhassa monta tuntia. Ensimmäisinä kuukausina en koskaan nukuttanut poikaa koko yötä mahallaan, mutta aina nuo aamuyön pari viimeistä tuntia. Meillä mahallaan nukuttamisesta oli todella suuri apu ja se helpotti huomattavasti röyhyjen ja pierujen tuloa. Poika osasi kääntää heti syntymästään pään sivulta sivulle ja oli muutenkin tosi jäntevä. Kyllähän se kätkytkuoleman riski käväisi mielessä, mutta mahallaan nukuttamisen hyödyt kuitenkin voittivat pelon. Poika nukkui NIIN paljon paremmin mahallaan ja näki että asento helpotti oloa. Meillä pojalla on käytössä napakka patja, ei oikeestaan yhtään painu kun nukkuu mahallaan.
Meillä on tämä sama mietintä juuri kanssa ajankohtainen,vaikka typy on 5,5kk.NImittäin nukkui välillä vatsallaan jo 2kk iässä,juuri vatsavaivojen takia.Silloin piti hienosti päätään sivulle käännettynä.Mutta nyt kun tuo jo pyörii itse miten haluaa ja lempiasento on mahallaan,kasvot suoraan patjaa vasten.Eli ei enään käännä päätä.Samoten,jos nukkuu kyljellään niin kääntää varmasti kasvot kiinni pinnasängyn reunapehmusteeseen kiinni.
Ihan omituinen tapa,luulis ettei henki kulje ollenkaan.Viimeyökin meni puoliksi kyttäämisessä ettei tukehdu.Ja itku tulee aina,kun käännän selälleen.
Nukkuukohan kenenkään vauva näin...Luulisi,että typy sitten kääntyy,jos happi alkaa loppua,mutta voiko siitä olla ihan varma.....???
On nukuttu n.6vk:sta asti. Ensin nukutin vain päivisin että ilmat kiertää paremmin sitten poitsu alkoi vaatimaan vatsalleen kääntöä jo öisinkin ja enään ei suostu ollenkaan nukkumaan selälleen tai kylelleen. Osaksi luulen että meille jäi vatsalleen nukkuminen siitä kun poitsulla epäiltiin refluksia ja hänen oli helpompi nukkua vatsallaan ettei niin kovasti olisi korventanut. Vatsalleen nukkuminen jäi vaikka saatiin refluksiin lääkitys. Meillä poitsu on kyllä alusta saakka kääntänyt päänsä niin ettei kasvot jää patjaan.
Puhuin tästä vatsalleen nukkumisesta viimeksi neuvola lääkärille eikä hänkään tätä tuominnut, vaikka siinä onkin se kätkytkuoleman riski. tokaisi vain että iät ja ajat on lapsia nukutettu vatsallaan.
Ensin itselläkin oli huoli kätkytkuolemasta mutta kuten joku jo edelläkin mainitsi niin jos vauvalla on parempi näin nukkua niin huoli saa väistyä sen edestä.
Minulla on 1,4vuotias poika ja 4kk ja molemmat olen nukuttanut vauvasta lähtien vatsalleen. nuorempi poka on tofdella jäntevä ja nosteli jo päätään alle 1kk ikäisenä jonka takia kävimme kirurgilla.. hän suositteli nukuttamaan vatsallaan 1kk ikäistä vauvaamme jotta olkapäät avautuisiva, koska niistä oli hieman jäykkä ja sanoi ettei ole mitään haitta tai pelkoa.. meillä ilma kiertää hyvin vatsallaan ja ei sen kummempaan koliikkia ole kyllä ollut..
Meidän 4kk vauva nukkuu paremmin vatsallaan, ei heräile niin usein. Laitan hänet kyllä aina kyljelleen nukkumaan, mutta kun osaa kääntyä masulleen, niin saattaa sitten joskus kääntyä itsekseen masulleen. Kannattelee päätään hyvin ja osaa kääntää päänsä puolelta toiselle. Mulle neuvolasta sanottiin, että on ok nukuttaa vauvaa vatsallaan. Terkkari tosin kertoi myös nämä kätkytkuolemaan liittyvät riskitekijät. Painotti myös, että huoneen täytyy olla hyvin tuuletettu, eikä vauvan sänky saa olla liian pieni koppa, jottei käy niin, että hiilidioksidi syrjäyttää hapen ja vauvalta loppuu happi. Mä olenkin tämän jälkeen todella ahkerasti tuulettanut meiän makkaria!
mutta meillä on jo 7kk poika joka tuossa nukutus vaiheessa kampee vatsalleen ja nukahtais siihen. Onko siis enää varaa? Osaako lapsi tuossa iässä pitää pään niin ettei tukehdu?