Lue keskustelun säännöt.
Saitteko lapsina pitää omia puolianne vai rankaisiko vanhempanne teitä siitä?
06.04.2019 |
En nyt tarkoita saitteko sorsia toisia, vaan että saitteko pitää omia puolianne esim. vanhempia vastaan, syyttää heitä, jos he meinasivat toimia teitä satuttavasti jne? Tai sallivatko he teille tilanteet ystävyyssuhteissa, joissa saitte olla eri mieltä kuin kaverinne, vaikka jouduittekin ihmettelemään kaverinne reaktiota?
Itse en saanut ihmetellä kavereitteni reaktioita koskaan, äitini ei koskaan hyväksynyt ajatusta siitä, että minunkin pitäisi olla pitänyt lapsena puoliani joidenkin ihmisten käsityksiä minusta vastaan tms. pskaa, vaan äitini aina haukkui minua, jos jokin asiani vaati itsepuolustusta.
Myöskään häntä vastaan ei saanut puolustaa itseään.
Kommentit (5)
En, tämä on ollut yleinen tapa kasvattaa lapsuudessani, onneksi nykyään asiat ovat toisin ja lapsia opetetaan pitämään puoliaan, pyytämään apua, kertoman mielipiteitä ja tunteistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minun sukupolvi ole vänkyttänyt vanhemmille vastaan, vaikka ne olisi minun mielestä olleet miten väärässä tahansa. Ihan normaalia kasvatusta 40 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Ei minun sukupolvi ole vänkyttänyt vanhemmille vastaan, vaikka ne olisi minun mielestä olleet miten väärässä tahansa. Ihan normaalia kasvatusta 40 vuotta sitten.
Kyllä täysijärkisissä kodeissa on aina kuunneltu lapsia, ettei mennä ihan tahalteen satuttamaan lapsia, kun ei hyväksytä sitä, että lapsi pitää puoliaan, eikä anna satuttaa.
Ap
Minä en saanut pitää puoliani missään tilanteessa..en ikinä ollut oikeassa mielipiteiteni kanssa. Jos olinkin oikeassa, ei sitä ikinä myönnetty vaan vähäteltiin, halveksittiin, naureskeltiin, tuhahdeltiin ym.
Siihen vielä kolulukiusaamiset päälle, jos avasin suuni niin sille naurettiin. Opin olemaan hissukseen ja näkymättä, kuulumatta. Nyt aikuisena on aika hankala ottaa kantaa työelämässä ja kertoa omia mielipiteitä. Kärsin mm. sosiaalisten tilanteiden pelosta, yritän pitää itseäni jotenkin arvokkaana. Välillä onnistun, usein en!
Kumma, että joku viitsiikin tuhlata elämänsä miettimällä äitinsä vanhoja tekemisiä.