Lue keskustelun säännöt.
Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?
Otsikolla tarkoitan siis sitä, että ovat kuitenkin järjellä selitettävissä vaikka ehkä kaukaa haettujakin. Lähinnä milloin olette pelästyneet tai alkaneet miettiä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin. Saa toki kertoa asioita joita ei voi selittää, mutta haluaisin pitäytyä tositapahtumissa.
Kommentit (3731)
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt välttämättä mitään kovin ihmeellistä ja todennäköisesti myös aiheen vierestä, mutta laitan silti.
Olen aina ajatellut, että joko minulla on todella hyvä arviointikyky tai sitten pystyn "vajoamaan toiseen todellisuuteen", jolloin skippaan tiettyjä "paloja" elämästäni.
Viimeksi eilen löysin ikivanhan kellon erästä laatikkoa siivotessani. Kello virittyy liikkeestä, joten se oli luonnollisesti pysähtynyt. En tiennyt kellonajasta mitään, koko päivä oli mennyt ohi kuin siivillä ja heräsin muutenkin vasta päivän ollessa pitkällä. Hetken mielijohteesta rupesin säätämään kellonaikaa löytämääni kelloon, ajaksi yöllä 1.04. Sitten kurkkasin seinäkellooni - täsmälleen sama aika. En ollut uskoa silmiäni. Tiesin toki ajan olevan "myöhä", mutta silti se oli aikamoinen sattuma.
Muita esimerkkejä ovat esim. hissimatka ylöspäin, kävely tai autolla ajaminen. Saatan yht'äkkiä huomata olevani paljon pitemmällä tai sitten kuuden kerroksen hissimatka saattoi taittua parissa sekunnissa. Autolla olen ikään kuin "siirtynyt" pitkällä matkalla eteenpäin ja aika tuntui menevän paljon nopeammin.
Irtautuminen ruumiista tai levitointi sängyn yläpuolella ovat myös tuttuja asioita aina lapsesta asti. Koen unet hyvin elävinä ja ikään kuin seikkailen niissä mukana. Joskus kuullut sanottavan, että ihminen käyttää aivokapasiteetistaan vain murto-osaa. Toisinaan ajattelen, että oikealla tavalla keskittymällä voisin käyttää aivoja paljon laajemmin. En vain osaa tehdä sitä tietoisesti.
Kiinnostavia asioita, mutta samalla pelottavia.
(ja nyt tutustumaan tarkemmin, mitä ihmiset ovat kirjoittaneet)
Dissosiaatiota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arjen pikku etiäinen, kävelin kaupungilla jossa oli tyhjää, yhtäkkiä mieleeni pulpahti vaan irrationaalisti sana POSTINEN, ei mitään halua miksi, toistin mielessäni ihmetellen: POSTINEN???
Meni n puoli minuuttia vain yksi mies käveli siinä kadulla vastaan hänellä oli harmaa haalari ja kädessä oranssi plakaatti/Kirje jossa luki isolla POSTINEN.
Ja näitä ihan randomina usein, kaikenlaisia. Mieleen putkahtaa montakin v jossakin muualla ollut ihminen etukäteen ja sitten käveleekin jo vastaan. Ei vaan voi käsittää, miten???
Enneunia useita kertoja, osa sijoittuu myös julkisuudessa nähtyihin onnettomuuksiin. Esim, chilen kaivosmiehet loukussa 2010: n. viikko ennen näin unta jossa olin maan alla miesporukan kanssa, tuntu että tukehdun. Norjan joukkosurma 2011: näin unta aiemmin jossa olin selkeästi jossain rannikolla ja talot oli norjalaistyyppisiä. Unessa vastaan tuli ikäänkuin zombeina kävellen verta vuotavia ihmisiä ja parilta puuttui päästä osa tai raajoja. Malasian koneen ampuminen Ukrainassa 2014: näin unta aiemmin jossa olin lentokoneessa ja joka sitten räjähti, heräsin juuri räjähdyksen aikaan.
Monia kertoja olen aikonut soittaa jollekin ihmiselle tai laittaa viestiä ja kappas kuluu pari minuuttia ja tyyppi ottaa yhteyttä. Sattumaa?
Olen elämässäni saanut monia asoita läpi vain ainoastaan toivomalla itsekseni. Esim. nykyinen unelmatyöpaikkani tarjottiin minulle vain 2 vuoden työkokemuksen jälkeen. En koskaan ollut lähimainkaan yhteydessä koko paikkaan. Salaa vain toivonut että saisinpa joskus olla siellä töissä ja kappas aikasemman työpaikan viimeisenä päivänä soitettiin ja loppu on historiaa.
Tällä hetkellä minulle ilmestyy usein numerosarjat 2222 ja 2323 tai 2121 ja mulla ei ole hajuakaan mitä ne tarkottaa vai tarkottaako mitään. Kello on esimerkiksi todella usein 2222 kun tarkistan sen illalla.
En koe tätä sinänsä yliluonnollisena vaan aistillisena.
Olin hyvällä ystävälläni kylässä. Hänellä oli siis sellainen sekarotuinen ihana koira jonka olen tuntenut pennusta saakka. Oli tuolloin noin kymmenen vuotias. Heti kun tulin asuntoon sisään niin tuli outo tunne että koiralla on nyt joku huonosti. En tiedä miksi tunsin niin mutta heti ku näin koiran niin tiesin että jokin hänellä on vialla.
Juteltiin muistaakseni sohvalla ja silittelin hänen koiraansa samalla. Hänen koiransa on siis muita kuin ystävääni kohtaan yleensä pidättyväinen mutta minua kohtaan oli pennusta asti tosi ystävällinen ja tuttavallinen ja uskaltautui aina tulla halittavaksi ja rapsuteltavaksi. <3
No, siinä kun koiraa silittelin niin tuli outo tunne alavatsasta, sellainen paine joka sattui. Ja se sama tunne joka tuli alussa, niin tuli nyt voimakkaampana. Sanoin sitten kaverilleni että tällä koiralla on nyt joku huonosti. Hän kysyi sitten tietty että millä tavalla ja miten niin. Koira käytöksessä ei ollut mitään vikaa ja oli ihan normaali itsensä. No, ajateltiin sitten vaan että tunnen omiani.
Lähdin sitten ystäväni luota ja yhä lähtiessä oli outo tunne että koiralla on jokin huonosti vaikka mitään outoa ei koiran käytöksessä ollut.
Parin päivän päästä ystäväni soitti itkien että hänen koiransa oli aamulla ollut kykenemätön kävelemään ja muutenkin todella huonossa kunnossa. Ystävä vei koiran silloin eläinlääkäriin ja kertoi että eläinlääläri totesi koiralla olevan pahaöaatuinen kasvain ja koira jouduttiin lopettamaan.
Eli siis jotenkin tunsin tämän kaiken vaikka oireet olivat tulleet vasta viimeisenä päivänä koiran elämää. Liittyy varmaankin jotenkin aisteihin. Kummallista kyllä ettei ystäni, jlka koiran paras ystävä ja rakkain henkilö oli, ei tuntenut itse mitään.
Vierailija kirjoitti:
Menin keittämään kahvia ja pudistelin päätäni huvittuneena kahvinkeittimelle, joka pitää huokailua ja muminaa muistuttavaa ääntä. Äkkiä tajusin, että keittimen huokailun seasta erottui selvästi naisen ääni joka kuiski " menetetty, menetetty, menetetty", laitoin korvan lähes kiinni keittimeen ja tajusin ettei ääni tule siitä ! Juoksin paniikissa yläkertaan ja herätin mieheni joka oli ärtynyt kun vapaapäivä ja akka herättää seitsemältä, miehen saapuessa keittiöön ääni oli loppunut ja mies ärhenteli että "Luulisi sinun jo tottuneen tuon masiinan ääneen !"; koetin turhaan selittää ettei kyse ollut siitä . Mies palasi yläkertaan unilleen ja minä lähdin töihin ilman meikkiä kun oli niin hermostunut olo ,enkä halunnut olla keittiössä yksin. Kyseessä oli vuokraamamme rintamiestalo, johon olimme muuttaneet kuukautta aikaisemmin. Jokin aika tämän episodin jälkeen mies tuli kyselemään kiukkuisena mihin vein ja miksi hänen korunsa, miehellä oli aina kaulassa korppiriipus jonka riisui suihkun ajaksi lavuaarin reunalle. Koetimme etsiä kylppäristä ja minä revin jopa pesukoneen paikoiltaan, vaikka mies tiuski että "se oli lavuaarin reunalla, ei se siellä ole!" Koru jäi pysyvästi kadoksiin.Meillä ei ollut vielä yhteisiä lapsia, mutta miehen poika oli välillä meillä ja kyseli isältään miksi tämä tulee öisin tuijottamaan sängyn viereen, mies kiisti tehneensä niin. Minä olen joskus kävellyt unissani, mutta poika sanoi että hahmo oli selvästi mies ja mieheni pituinen, noin 190 cm kun minä taas olen 162 cm kirppu. Karmiva talo. Pihan perällä oli palaneen pihasaunan jäänteet , kellarissa haisi homeelta ja katulamppu talomme kohdalla ei toiminut. Kaiken lisäksi talon vuokrannut mies , jonka lapsuuskoti oli kyseessä oli kadonnut kuin pieru saharaan halutessamme purkaa vuokrasopimuksen, emme löytäneet myöskään miehen espanjaan muutanutta äitiä. Mies pelotteli, että se äiti on varmaan haudattu pihalle!
.
Tuossa nyt on kaikki muu pielessä kuin kummittelu. Miehesi ärhentelee ja kiukuttelee kuin pikku pentu ja sinä siedät tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama vuosi sitten kun asuin vielä kotona, äitini miesystävä lähti vaihtamaan autoa vähän kauemmas. Olin sille miehelle älyttömän vihainen ja mietin mielessäni että ajaispa vaan kolarin uudella autollaan. No, arvatkaapa soittiko sitten että oli ajanut hirvikolarin takaisin päin ajaessa uudella autolla.
Vierailija kirjoitti:
Hirvi ryntäsi tielle ja uhrasi itsensä vuokseni. kirjoitti:
Hirvi hyppäsi tielle ja katsoi minua silmiin ja samassa vastaan tuleva auto törmäsi häneen.
Hän näytti suruliselta ja se katse oli sellainen että siinä hetkessä tajusin, hänen suojelleen minua.
Auto ei käyttänyt ajovaloja ja minulla on tapana useinkin jäädä sellaisten autojen alle, jotka eivät pidä valoja päällä.
Minusta tuntui että hän sanoi minulle varo. Varo tuli mieleeni kun katseemme kohtasi.
Vuosia myöhemminkin koko tapaus tuntuu ihan hullulta. Mieheni mielestä se oli minun suojelusenkeli. En kyllä usko enkeleihin. Luultavasti järkytyin niin kovasti että mieleni teki temput.
Mitään yliluonnollistahan tuossa ei käytännössä ollut, paitsi pääni sisällä kuulunut ääni "varo" ja se katse ja törmäys. Eläin parka meni ihan nuusaksi :(
Tapana jäädä autojen alle, mitä??? No se jos mikä on yliluonnollista että olet vielä elossa :D:D
Mulle käynyt myös vähän saman tyyppinen juttu: Ajoin talvella viimeisilläni raskaana pimeää ja kapeaa metsätietä pitkin. Yht äkkiä mun eteen juoksi valkoinen kaniini. Se juoksi ihan keskellä tietä eikä se suostunut juoksemaan tööttäilyistä huolimatta sivuun. Olisin normaali tilanteessa sjanut tietä 60km/h rajoituksen mukaan koska oli hyvä ja turvallinen auto. Tiessä oli yksi jyrkempi käännös ja juuri siinä mutkan jälkeen seisoi keskellä tietä hirvi. Vaikka ajoin 20km/h sain tehdä äkkijarrutuksen hirven eteen ja tällöin selvisin pahalta kolarilta. Kaniinia ei enää näkynyt enkä tiennyt mihin se meni, mutta se pelasti luultavasti meidän hengen.
Kerran lähdin kaverin kanssa bileistä kesken kaiken ja piti mennä kotiin. Bussi lähti ihan meidän edestä ja päätettiin mennä vielä yksille. Siihen tuli pari miestä ja koska kaveri oli sinkku annettiin heidän tarjota meille drinkit. Päätettiin vaihtaa paikkaa ja oltiin menossa todella jurkkiä rullaportaita pitkin ylös. Ei oltu edes päästy portaita ylös niin tästä toisesta alkoi paljastua narsistisia piirteitä. Juuri kun hän oli nousemassa ylätasanteelle hän lensikin taaksepäin suorin vartaloin kohti alakertaa ja koska seisoin rullaportaissa hänen takanaan, hän luonnollisesti kaatoi myös minut mukanaan. Portaat olivat terävät ja liikkuivat koko ajan. Lennettiin voimalla kolme takaperin volttia alas ja kaksi kertaa mies lensi minun päältä jatkamaan matkaa. Joku veti hätäkytkimestä kun iskeydyin kolmannen kerran rullaportaiden päälle. Ihmiset ryntäsivät paikalle ja soittivat ambulanssin ja huusivat etten saa liikkua. Pääsin siitä kuitenkin pakoon vähän etäämmälle ja minut pakotettiin jäädä odottamaan ambulanssia. Minussa ei ollut kuin pintaruhjeita vaikka tilanne näytti kuulemma siltä että siinä olisi voinut ihan yhtähyvin kuolla.
Miestä en sen koommin nähnyt kun hän katosi. Olisin saanut hänen tietonsa asian selvittelyyn, mutta kuulin että hän oli oikeasti vähän sekopää ja päätin asian olla.
Koko siinä tilanteessa oli jotain outoa. Se että mies oikein syöksyi takaisin alas,eikä koskaan päästy sinne drinkeille (sekin hyvä koska mies paljastui sekopääksi) ,sekä kiitos säikähdyksen ja uskomattoman tuurin ettei syöksytilanteessa käynyt mitään pahempaa.
Jokunen viikko sitten kävi niin, että työkaverini oli ohimennen maininnut äitinsä joutuneen sairaalaan. Olin jo unohtanut koko asian, mutta eräänä aikaisena aamuna, kun menin töihin se hänen ohimennen sanoma asiansa tuli mieleeni. Mielikuvitukseni toi tarkan kuvan hänen äidistään sairaalasta ja rintaani ahdisti ja painoi koko aamun. Niin paljon , että minun oli pakko käydä kysymässä hänen äitinsä voinnista. En edes tiennyt miltä hänen äitinsä oikeasti näytti, mutta en saanut kuvaa mielestäni. Hän kertoi äitinsä olevan vielä sairas, mutta paranemaan päin. Koko aamun minua ahdisti työkaverin lähellä, kunnes hän sai parin tunnin päästä puhelun, että hänen äitinsä oli aamuyöllä kuollut.
Noita juttuja olisi vaikka kuinka...
Mulla on aina ollut yliherkkyys tunnepuolessa jonka takia en oikein osaa olla ryhmissä. Liikaa tunteita ja aistin heti jos joku feikkaa tai valehtee. Kärsin asiasta paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Setäni, jo nykyisin vainaa, oli innokas pilkkimies. Kävi koko talven avannoilla istumassa ja toi kaloja syötäväksi perheelle ja ennenminkin kissoilleen syötäväksi.
Kerran, yhden merkkikiven luona pilkkiessään, hänen etusormestaan luiskahti kultainen Rakennusmestariliiton kantasormus avantoon ja hävisi sille tielleen. Asiaa harmiteltiin porukalla useita vuosia.
Noh, kuitenkin kerran, kymmeniä vuosia tapahtuneen jälkeen, setäni meni pilkkimään tuon merkkikiven lähelle.
Ja kuinka ollakaan, pilkkiin iski suuri hauenvonkale, jonka setä sai puoshaan avulla ulos avannosta. Hauki ui jo ikämiessarjassa ja eli elämänsä loppupäivinä.
Hauki vietiin sitten kotikeittiöön perattavaksi ja ruoaksi laitettavaksi.
Kokki perkasi sitten kalan ja avasi haukivainaan vatsalaukun.
Mitä sieltä sitten lopulta löytyikään?
Ei yhtään mitään!
Tätä tapahtumaa me olemmekin sitten suvun kanssa ihmetelleet jo vuosikausia.
Ihmeiden aika ei ole ohi!
Vierailija kirjoitti:
Olin ollut vierailulla ystäväni luona, joka asuu hieman syrjemmässä, erään vanhan kartanon mailla. Hän kertoi että siellä on tapahtunut paljonkin kaikenlaista outoa, yleensä ihan hyvässä mielessä. Kun tulin kotiini, kaupungissa sijaitsevaan asuntoon, meni televisio yhtäkkiä päälle itsestään. Ekana tuli mieleen, että tulikohan joku tonttu tai vastaava henki sieltä kyydissäni kaupunkiin. Osaako joku sanoa miksi juuri sähkölaitteet reagoivat yliluonnollisiin voimiin tai energioihin tai miksi niitä nyt haluaakin kutsua?
Osaan kertoa, että markkinoilla ja ihmisten käytössä on paljon tarkistamattomia lähettimiä, jotka sytyttävät ja sammuttavat koko naapuruston televisiot ja autojen varashälyttimet. Telkku voi reagoida jopa langattomaan sääasemaan.
Ei siinä ole mitään yliluonnollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paskansin petangue kuulan kokoisen jöötin kymmenen vuotta sitten.
Yliluonnollisen väärin kirjoitettu petanque.
Vierailija kirjoitti:
Setäni, jo nykyisin vainaa, oli innokas pilkkimies. Kävi koko talven avannoilla istumassa ja toi kaloja syötäväksi perheelle ja ennenminkin kissoilleen syötäväksi.
Kerran, yhden merkkikiven luona pilkkiessään, hänen etusormestaan luiskahti kultainen Rakennusmestariliiton kantasormus avantoon ja hävisi sille tielleen. Asiaa harmiteltiin porukalla useita vuosia.
Noh, kuitenkin kerran, kymmeniä vuosia tapahtuneen jälkeen, setäni meni pilkkimään tuon merkkikiven lähelle.
Ja kuinka ollakaan, pilkkiin iski suuri hauenvonkale, jonka setä sai puoshaan avulla ulos avannosta. Hauki ui jo ikämiessarjassa ja eli elämänsä loppupäivinä.
Hauki vietiin sitten kotikeittiöön perattavaksi ja ruoaksi laitettavaksi.
Kokki perkasi sitten kalan ja avasi haukivainaan vatsalaukun.
Mitä sieltä sitten lopulta löytyikään?
Ei yhtään mitään!
Tätä tapahtumaa me olemmekin sitten suvun kanssa ihmetelleet jo vuosikausia.
Ihmeiden aika ei ole ohi!
No ainakin opit nyt, että se on nostokoukku, eikä puoshaka. Toinen oppi on se, että käytit melko paljon aikaa turhaan paskaan. Äänestämällä sinäkin olisit voinut vaikuttaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En koe tätä sinänsä yliluonnollisena vaan aistillisena.
Olin hyvällä ystävälläni kylässä. Hänellä oli siis sellainen sekarotuinen ihana koira jonka olen tuntenut pennusta saakka. Oli tuolloin noin kymmenen vuotias. Heti kun tulin asuntoon sisään niin tuli outo tunne että koiralla on nyt joku huonosti. En tiedä miksi tunsin niin mutta heti ku näin koiran niin tiesin että jokin hänellä on vialla.
Juteltiin muistaakseni sohvalla ja silittelin hänen koiraansa samalla. Hänen koiransa on siis muita kuin ystävääni kohtaan yleensä pidättyväinen mutta minua kohtaan oli pennusta asti tosi ystävällinen ja tuttavallinen ja uskaltautui aina tulla halittavaksi ja rapsuteltavaksi. <3
No, siinä kun koiraa silittelin niin tuli outo tunne alavatsasta, sellainen paine joka sattui. Ja se sama tunne joka tuli alussa, niin tuli nyt voimakkaampana. Sanoin sitten kaverilleni että tällä koiralla on nyt joku huonosti. Hän kysyi sitten tietty että millä tavalla ja miten niin. Koira käytöksessä ei ollut mitään vikaa ja oli ihan normaali itsensä. No, ajateltiin sitten vaan että tunnen omiani.
Lähdin sitten ystäväni luota ja yhä lähtiessä oli outo tunne että koiralla on jokin huonosti vaikka mitään outoa ei koiran käytöksessä ollut.
Parin päivän päästä ystäväni soitti itkien että hänen koiransa oli aamulla ollut kykenemätön kävelemään ja muutenkin todella huonossa kunnossa. Ystävä vei koiran silloin eläinlääkäriin ja kertoi että eläinlääläri totesi koiralla olevan pahaöaatuinen kasvain ja koira jouduttiin lopettamaan.
Eli siis jotenkin tunsin tämän kaiken vaikka oireet olivat tulleet vasta viimeisenä päivänä koiran elämää. Liittyy varmaankin jotenkin aisteihin. Kummallista kyllä ettei ystäni, jlka koiran paras ystävä ja rakkain henkilö oli, ei tuntenut itse mitään.
Sinä tunsit sen kasvaimen silitellessäsi ja intuitiivisesti tajusit sen. Ystäväsi, joka näki koiran päivittäin, ei luonnollisesti huomannut kasvaimen vähittäistä kehittymistä tai eläimen voinnin huononemista. Sinä näit koiran harvemmin joten huomasit muutoksen.
Minulla oli yksi pari vihreitä sukkia. Siis kaksi vihreää sukkaa. Laitoin ne pesukoneeseen, ja ulos tuli kolme tuollaista vihreää sukkaa. Tuo tapahtui joskus 90-luvun lopulla, enkä vieläkään ole keksinyt mistä se kolmas sukka ilmestyi. Kenelläkään muulla perheessäni ei ollut samanlaisia sukkia, eikä kenelläkään kaverillani.
Jännä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teille, jotka kerrotte "osaavanne" päättää mitkä luvut heitätte nopasta.
Niin varmasti, osaatte varmaan myös pelikoneilla aina halutessanne tuplata oikein, tai laittaa kenonumerot oikein. Yliluonnollisten kykyjen sijaan joko liioittelette, tai pidätte noppaa kädessänne tietyssä asennossa ja osaatte heittää niin varovasti, että haluamanne luku jää luultavasti silmäluvuksi.
Tai muistissa on tallennushäiriö kuin deja vussa. Tulee olo, että tämä on tapahtunut ennenkin, että nämä numerot tiesin heittäväni.
Vaikken oikeasti tiennyt mitään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli yksi pari vihreitä sukkia. Siis kaksi vihreää sukkaa. Laitoin ne pesukoneeseen, ja ulos tuli kolme tuollaista vihreää sukkaa. Tuo tapahtui joskus 90-luvun lopulla, enkä vieläkään ole keksinyt mistä se kolmas sukka ilmestyi. Kenelläkään muulla perheessäni ei ollut samanlaisia sukkia, eikä kenelläkään kaverillani.
Jännä.
Minulta katoaa sukkapareista toinen. Sinnekö ne tulevat?
Vierailija kirjoitti:
Noista liiketunnistimista.. asuin ennen kerrostalossa jonka rapun valot toimivat juurikin liiketunnistimella. Minulla ei ollut omaa parveketta, vain ns. "ranskalainen parveke" ja kävin usein tuuletusparvekkeella tupakalla, öisin oli aika karmivaa kun valo syttyi rappukäytävään vaikka missään ei ollut ristisielua. Eikä ole mahdollista että olisi syttynyt liikkumisesta asunnoissa, ei se ovien läpi reagoinut (meillä ainakaan) :D
Tupakointi tyhmentää. Se tunnistin on joka kerroksessa ja reagoi SINUUN. Ei sitä parvekkeen oven lasi häiritse.
Vierailija kirjoitti:
Tapasin kahvilassa ensi kertaa naisen, johon olin tutustunut netissä. Alkuun hän vaikutti ihan normaalilta. Sitten hän alkoi kertoilla aika ihmeellisiä juttuja kuolemasta, uudelleensyntymisestä, henkisistä jutuista ja siinä kertoessaan hän kiemurteli tuolillaan, hänen kasvonsa ja varsinkin silmänsä muuttuivat pelottavan näköisiksi, hänen silmänmustuaiset muuttui eikä olleet enää pyöreät, ihan kuin itse saatana olisi vallannut hänen kehonsa ja puhunut hänen suullaan. Se oli pelottavaa.
Pikkukakkosen ensitreffit.
Tätini 1800luvulla rakenetussa talossa on yksi makkari jossa joku ihme voima vetää yöllä peiton pois päältä keskellä yötä. Halusin kokea sen toissakesänä viikon nukuin ja ei tapahtunut mitään. Sitten viimesyksyllä kolme yötä nukuin ja viimeisenä yönä se sitten tapahtui, oli kyllä villitunne kun peitto tosiaaki vedettiin pois päältä. Sanoin sitten aamulla tätilleni, kyllä nyt uskon että kummitus on siinä makkarissa.
Vierailija kirjoitti:
Tätini 1800luvulla rakenetussa talossa on yksi makkari jossa joku ihme voima vetää yöllä peiton pois päältä keskellä yötä. Halusin kokea sen toissakesänä viikon nukuin ja ei tapahtunut mitään. Sitten viimesyksyllä kolme yötä nukuin ja viimeisenä yönä se sitten tapahtui, oli kyllä villitunne kun peitto tosiaaki vedettiin pois päältä. Sanoin sitten aamulla tätilleni, kyllä nyt uskon että kummaitus on siinä makkarissa.
Hui!! En kyllä nukkuis yhtään yötä. Aijotko viellä nukkua huoneessa?
Puhutpa sinä hyökkäävällä tyylillä, huomaatko itse sen? Se on vähän huono juttu. Ihan kuin katsoisit että sinulla on oikeus määrittää toinen. Onko sinulla?