Mitä minun kuuluisi tehdä tässä tilanteessa miehen kanssa?
Tapasin Irlantilaisen miehen helmikuussa ruotsin risteilyllä. Tulimme heti juttuun ja vietimmekin koko risteilyn kaksin hytissä, olimme tulleet katsomaan ruotsia - tuloksetta. Toistemme seura oli tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa.
Kun laiva saapui satamaan tuli aika jolloin minun ja miehen tiet eroaisivat. Vaihdoimme numerot. Samana päivänä mies laittoi minulle viestiä haluaisinko tulla käymään Irlannissa. No... Minä menin. Mies osti minulle lentoliput ja niimpä minä matkustin. Meillä oli taas todella hauskaa yhdessä. Olin Irlannissa 3 päivää. Saavuttuani kotiin jatkoimme yhteydenpitoa tiiviisti, sovimme että lähdemme yhdessä Espanjaan.
Viime viikolla sitten lähdimme yhdessä Espanjaan viikoksi. Tälläkertaa matkamme ei ollut kovinkaan mielekäs. Mies huusi minulle muutaman kerran, minä en puhunut hänelle paljoa ja molemmat olimme turhautuneita. Kuitenkin loppujenlopuksi matkamme meni ihan hyvin.
Olimme jo aikaisemmin sopineet että tämä on vain hauskanpitoa, eikä me nähdä enää Espanjan reissun jälkeen.. (tätä ehdotin itse, mies vastasi myöntävästi jokseenkin vastahakuisesti)
Tuli taas se päivä jolloin täytyi lähteä takaisin Suomeen ja miehen Irlantiin. Lentoa edeltävänä päivänä menin ajoissa nukkumaan jotta kerkeisin lennolleni joka lähti 06:20. Aamulla kun heräsin, en edes hyvästellyt miestä.. Heräsin, puin vaatteet päälle ja pakkasin tavarani jonka jälkeen poistuin asunnosta herättämättä miestä..
Laitoin miehelle viestin Suomeen saavuttuani että "Kiitos kaikesta ♡" (olimmehan sopineet jo että tämä on meidän viimeinen tapaaminen). Mies vastasi siihen vain että "Et edes hyvästele? Mutta kiitos myös sinulle että tulit kanssani tälle matkalle". Sen jälkeen olemme viestitelleet muutaman kerran, joista toinen oli eilen kun mies laittoi minulle viestin "Ajatteletko sinä koskaan minua?"
Joten kysymykseni tähän liittyen... Miksi mies kyselee ajattelenko minä häntä koskaan? Miksi hän ei kiittänyt minua kaikesta?, vai oliko hänen hyvästinsä vain tuo "kiitos myös sinulle että tulit kanssani tälle matkalle" Haluaisikohan hän vielä tavata minut? Mitä minun pitäisi tehdä? Minä Itse tykkään miehestä ja hän sanoi saman minulle.
Ps. Vielä yksi juttu.. Laitoin illalla hyvän yön toivotukset miehelle jonka hän vain luki eikä vastannut mitään..
Kommentit (55)
Ehkä hän olisi halunnut enemmän? Miksi lopettaa hyvin alkanut suhde, ennen kuin se on alkanutkaan? Matka on ongelma, muttei ylittämätön.
Puhuitteko miehen kanssa haluaako kumpikaan mitään vakavampaa?
Miksi lähdit hyvästelemättä? Mistä mies huusi sinulle?
Minua ei ainakaan kiinnostaisi joku huutajamies.
Kuulostaa siltä että mies olisi halunnut hieman enemmän sinusta.
Mies oli pettynyt, kun et hyvästellyt. Olipa huonoa käytöstä sulta, loukkaavaa. Mies ei halunnut kiittää "kaikesta", koska haluaa jatkaa suhdetta. Osaatko yhtään lukea ihmisiä?
Miksi halusit, että ette enää tapaa Espanjan reissun jälkeen, jos kerta pidät miehestä?
Eikö olisi voinut vain katsoa päivä kerrallaan miten menee? Tuollaisista päätöksistä ei tule muuta kuin soutamista ja huopaamista. Vaikutatte kumpikin vähän vaikeilta persoonilta.
Vierailija kirjoitti:
Puhuitteko miehen kanssa haluaako kumpikaan mitään vakavampaa?
Puhuimme ja mies kyllä sanoi että haluaa löytää vakavamman suhteen. Hän kyllä myös sanoi, että minä en se voi olla sillä hän on aivan liian mustasukkainen minusta.
Mies huusi minulle sillä halasin toista miestä baarissa (mutta vain kaverina, tämä mies oli todella kohtelias ja lopulta vielä paljastui että hän on homo - toi poikaystävänsä näytille) Ja 4/ Lähdin koska en halunnut alkaa itkemään.. Vihaan hyvästellä.
Ap
Siis olette vasta tutustuneet ja halailet jo toisia miehiä teidän yhteisellä matkalla?
Todella epäkohteliasta lähteä hyvästelemättä. Ihmettelen, että mies haluaa vielä sinua tavata.
Joo. Ei oikein ota selvää.
Niin vähän aikaa olette tunteneet ja niin eristyksissä. Arki sen kertoo.
Jotenkin kuulostaa hieman pelottavaltakin noin rajut jutut.
Minusta sinun olisi hyvä miettiä MITÄ SINÄ HALUAT....
Se on tärkein tässä kohtaa.
Mieti mihin olet valmis.
Jos tiedät mitä haluat, niin toimi sen mukaan.
Jos et tiedä mitä haluat, niin anna olla tai kuulostele.
Miksi tämä on näin sekavasti kirjoitettu. Jankkaava ja aikamääreet outoja. Jotenkin tutun sekavaa tarinointia. Joku ahkera provoilija
Vierailija kirjoitti:
Siis olette vasta tutustuneet ja halailet jo toisia miehiä teidän yhteisellä matkalla?
Todella epäkohteliasta lähteä hyvästelemättä. Ihmettelen, että mies haluaa vielä sinua tavata.
Halasin miestä vain koska hän antoi minulle lompakkoni takaisin jonka olin jättänyt baarin pöytään. Olen muutenkin aika avoin, mutta ei se sitä tarkoita että mitään toisten kanssa tekisin. Halainen usein ihmisiä kiitokseksi, sekä hyvästellessä.
Ja mitä tuohon tapaamiseen tulee, emme ole puhuneet siitä.
Ap
Viime viikolla lähdimme Espanjaan viikoksi... ja kotona on nyt oltu päiviä. Aikamääreet viestiitelyissä kuulostaa ikuisuudelta.
Lento lähti 6.20. Aamulla pakkailua ym. Milloin lähdit kentälle ja millä? Missä Espanjassa?
Mä uskon ainakin että mies haluaa tavata sinut vielä, muttei sitä myönnä koska olet jo itse ollut noin kylmä häntä kohtaan ja olet itse ollut se joka on sanonut että Espanjan matka olkoon teidän viimeinen.
15 jatkaa.
Ja lisäksi luulen että koska pelissä on mustasukkaisuutta niin miestä itseään myös pelottaa miten hän tulee voimaan henkisesti kun kerta asutte eri maissa. Kannustan puhumaan hänelle suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis olette vasta tutustuneet ja halailet jo toisia miehiä teidän yhteisellä matkalla?
Todella epäkohteliasta lähteä hyvästelemättä. Ihmettelen, että mies haluaa vielä sinua tavata.
Halasin miestä vain koska hän antoi minulle lompakkoni takaisin jonka olin jättänyt baarin pöytään. Olen muutenkin aika avoin, mutta ei se sitä tarkoita että mitään toisten kanssa tekisin. Halainen usein ihmisiä kiitokseksi, sekä hyvästellessä.
Ja mitä tuohon tapaamiseen tulee, emme ole puhuneet siitä.
Ap
Minäkin pidän halailusta, mutta ei kyllä ole tapana halailla tuntemattomia varsinkaan uuden tuttavuuden seistessä vieressä.
Mä en tiiä mitä ajattelisin tästä. Mies selkeästi on kiinnostunut. Miksi sinä olet niin välinpitämätön? Sanot välittäväsi mutta silti käyttäydyt toisin.
Unohda tyyppi. Ei mikään helmi, jos rupesi jo Espanjassa huutamaan sulle.
Mies kuulostaa ehkä hieman omituiselta. Mitä jos vaikka kysyisit suoraan mieheltä haluaako hän nähdä sinua vielä? Mitä menetettävää sinulla on? Mies mitä luultavammin sinua ajattelee kaivaten kun kerta on kysynytkin ajatteletko sinä häntä ikinä.